Minulla on nykyaikaa ajatellen erikoinen ongelma:
mies suhtautuu alentuvasti kykyihini ja
taitoihini.
Mies on 37 -v. ja minä vuotta vanhempi.
Akateemisesti olen kyllä koulutetumpi sekä
työhistoriani on pidempi. Seikka, johon vuosien
varrella mies on kyennyt puuttumaan, on ollut
rahankäyttöni. Lähes kaiken olen käyttänyt
kotitalouteemme, mutta osan myös työni takia
siistin vaatetuksen ylläpitämiseen. Mieheni
pukeutuu vähän miten jaksaa, raamit kai sitten
sallivat tietyn väljyyden. Hän on kotonaan
oppinut tarmokkaan säästäväisyyden, usein
mielenterveyden ja ihmissuhteidenkin
kustannuksella. Hänen työhistoriansa on sinänsä
hänen alaansa vastaava, mutta 'levottomampi' Hän
ei osaa oikein keskittyä mihinkään, vaan toivoo
osuvansa johonkin suureen 'kultasuoneen', kuten
teknologiahuuman aikaan. Siinä tuli vahvasti
takkiin, ja nyt surraan sitä sitten.
En osaa jättää häntä. Meillä on ollut hyvät
hetkemme ja olemme luoneet nykyisen elämämme
yhdessä, vaikken hänen tunne-elämästään voikaan
olla vastuussa.
Itse opiskelen ja saan paljon voimaa siitä.
Mieheni on usein masentunut, mutta tarttuu aina
välillä innolla uusiin työhaasteisin.
Tuntuu hankalalta. Unelmathan tässä murskautuvat,
paremmasta huomisesta.
Jotenkin, hän ei kykene näkemään tai arvostamaan
sitä aineetonta työtä, jota jo vuosia olen hänen
tukemisekseen ja kodin hyväksi tehnyt. Kotimme on
kaunis aina, kun olen paikalla sitä hoitamassa.
Keväällä oli 2 kk:n jakso, jolloin kirjoitin
tutkimustani poissa kotoa ja palattuani olin
aivan tyrmistynyt: hän oli antanut kaiken mennä
aivan uskomattomaan kuntoon, arvoasunnon
huonekaluineen kaikkineen! Valtavat pyykkipinot
vain tervehtivät minua kotiin palatessani...
Tiedän, ettei näin voi jatkua. Nyt olen taas
fiksannut paikat ja nostanut hänet pystyyn. Hänen
lisäkseen välitän itse myös monista yhteisinä
pitämistäni saavutuksista, joilla ei hänelle
näytä olevan mitään arvoa.
Uskoni alkaa hiipua. Mikä olisi hyvinperusteltu
ja järkevä ratkaisu nyt?
Mies suhtautuu alentuvasti
17
1714
Vastaukset
- zoppa
Tuohan kuulostaa ihan normaalilta mieheltä, tosin
hän on "kypsymässä" jotenkin. Onko lapsia, oletko
sinä hänelle muutakin kuin "kämppis"?
Jokaiselle tulee jossain vaiheessa kriisejä, ne
voivat johtua omasta työstä, ajatuksista,
vastoinkäymisistä tai... elämänkumppanista.
Kriisit ovat kuitenkin kasvamista, joten
yrittäkää selvittää, mikä painaa. Meillä se oli
suhteen alussa vaikeaa, kun mies ei osannut puhua
ajatuksistaan ja ongelmistaan, keksimme
kirjoittaa ajatuksia ja tuntoja paperille.
Nyt kumpikin pidämme eräänlaista puolisolle
julkista päiväkirjaa, josta toinen voi suoraan
lukea, jos jokin ärsyttää, kiukuttaa tai
huolestuttaa. Jäi huutaminen, nalkuttaminen
(johon itse sorruin), vaikeneminen ja ärsyttävät
tilanteet pois.
Itse olet elämänkumppanin valinnut, siinä pitää
pysyä rinnalla myös vastoinkäymisissä, sillä
laskettelukaan ei onnistu, ellei ensin pääse ylös.- Ninja
Toki ymmärrän, valintoja nämä ovat. Siksipä en
kriiseissä ole kallistunut eroon. On ollut
toisaalta hyvä kasvaa yhdessä.
Se vaimon automaattinen kodinhoitajuus on vain
harmillista, olen havainnut anoppini poikansa
sellaiseen kasvattaneen. Nyt nämä aikuisina
sitten 'tarvitsevat' sen vaimon tai tyttöystävän,
että ympäristö olisi jotenkin asuttava.
Mutta, tuota vastuuta voi oppia aina lisää ja
siihen voi ottaa uuden näkökulman.
Teidän päiväkirjanpitonne vaikutti onnistuneelta
ratkaisulta. Kyllä tästäkin taas noustaan.
- Varjo
...Tuossa tilanteessa ei voi tehdä muuta kuin
herättää kaveri ylös siitä unesta, johon hän on
vaipunut ja jättää kodinhoito yms. vähemmälle.
Kaipa miehesi ei edes tajua, että sinä pidät
paikkoja siistinä ja hänetkin ryhdissä?
Tähän taas ei ole muuta keinoa kuin lähteä
useammin ulos, käydä harrastamassa jotain
muutakin kuin kotonaolemista, keksiä
viikonlopuiksikin tekemistä... Työ ei sitten ole
se ratkaisu, jota tarkoitan.
Miehesi on ihan selkeästi sitoutunut työhön ja
sen tärkeyteen ihan liikaa, elämässä on oltava
muutakin kuin työ. Onko hänellä harrastuksia,
ystäviä? Herätä itsesikin ja lähde ensin vaikka
lenkille, ellet siellä jo käy.
Itse tunnen kavereita, joille työ on henki ja
elämä (tai siis oli) ja kun työpaikka meni,
kaveri surkutteli itsensä lähes hautaan. Ei
mitään järkeä. Pitäisi kehittää itselleen
muutakin tekemistä kuin työ! Itse harrastan vapaa-
aikana kaikenlaista muuta, joka ei liity työhön
mitenkään; metsästystä, karatea, juoksua, jne.
Päivätyönä teen ohjelmointia, eli tähänkin
ammattiin voisi helposti "jäädä koukkuun", koska
työ vaatii sinällään paljon sitoutumista jatkuvan
opiskelun vuoksi. Tähän en kuitenkaan suostu,
sillä tiedän, että liialla sitoutumisella työhön
ajaa itsensä hautaan nuorena.
Tässä näitä ajatuksia, voi olla että osuin
harhaan, mutta aika työkeskeisen vaikutelman
kirjoituksesta sai.- Ninja
Sinä taisit ymmärtää tilanteen aivan oikein.
Työhuolethan ne tuntuvat meillä kovasti painavan.
Meillä on liikunnallisia harrastuksiakin, mutta
uusi tarmo on aina paikallaan.
Kotityöt ovat vähän ongelma. Itselleni on vaikeaa
elää epäsiistissä ympäristössä. Mutta siihenkin
on nyt vain keksittävä sitten vain jokin ratkaisu. - Dido
Lue uudestaan se Ninjan ensimmäinen viesti. Lue
se ihan ajatuksella. Itsestäni tuntuu aika
kurjalta huomata, miten kaksi noin erilaista ja
yhteensopimatonta ihmistä kiusaa toisiaan aivan
turhaan. Täydellinen nainen ja luuserimies. - Ninja
Dido kirjoitti:
Lue uudestaan se Ninjan ensimmäinen viesti. Lue
se ihan ajatuksella. Itsestäni tuntuu aika
kurjalta huomata, miten kaksi noin erilaista ja
yhteensopimatonta ihmistä kiusaa toisiaan aivan
turhaan. Täydellinen nainen ja luuserimies.Että olet oikeassa. Mutta ei se sitä kiusaamista
kuitenkaan aina ole. Asiat vain välillä
kärjistyvät.
Sinun liittosi on varmaan täydellinen. Niistä
täällä kuulee liian harvoin. Ehkä voisin oppia
jotakin.
- Dido
Luin viestisi pariin kolmeen kertaan. Mieleeni
jäi kysymysmerkiksi oma arvomaailmasi. Tuntui
kurjalta lukea miten miehesi ei osaa pukeutua ja
on tunne-elämältään vajavainen. Hänellä
on "levottomampi" työhistoria, mitä se sitten
tarkoittaakaan. Teknologiahuuma vei rahat, siis
huonosti menneet osakekaupatko? Lisäksi hän ei
pysty arvostamaan Sinun saavutuksiasi.
Kaiken tuon luettu vielä kerrot miten Sinä olet
koulutetumpi, Sinä osaat pukeutua, Sinä hoidat
kotia paremmin ja Sinä nostat miestäsi pystyyn.
Ei hyvältä kuullosta. Kun Sinä kerroit arvokotisi
(???) menneen huonekaluja myöden huonoon kuntoon
ollessasi poissa nousi karvani todella pystyyn.
Miehesi ilmeisesti pitäisi kumartaa ja pokata
joka kerta kun Sinä olet pessyt pyykit. Hänen
pitäisi ilmeisesti joka hetki olla Sinun
kanssasi "varpaillaan" ja varoa sanomasta mitään,
mikä ei Sinua miellytä. Tekstisi luettuani olen
täysin varma, ettei Sinulla ainakaan lapsia ole.
HYVÄ NÄIN!!! Teillä yhdessä niitä ei ainakaan
voisi olla, eihän miehesi varmasti kykenisi
tekemään ja hoitamaan niitä. Vaikutat ihmiseltä,
joka on niin täynnä itseään ja omaa hyvyyttään,
ettei muuta näekään. Suo miehellesi avioero,
jotta hän saisi "kodin" (ei mitään arvokotia,
jossa arvot ovat väärässä järjestyksessä),
lapsia, joiden kanssa hän voisi sen ihanan
pyykkihässäkän keskellä nauttia olostaan vaikka
niissä pitkissä kalsareissa. Ikävää, että puolet
elämästäsi elettyäsi olet tuossa tilanteessa.
Koulutus ei Sinun osalta ole mennyt hukkaan, Sinä
kuulut juuri oikeaan ryhmään - AKAT.- Ninja
Hetkinen.
Arjen jakamisesta on kysymys. Miten sitten itse
suhtautuisit?
Minähän voin kertoa tietenkin vain itsestäni. Tuo
arvomaailma oli hyvä havainto, mutta minä en
suostu ajattelemaan dikotomisesti hyvä-paha -
akselilla kuitenkaan.Kaikesta on pidettävä huolta
niin ihmisitä kuin ympäristösä yleensä.
Moralisointi ei nyt oikein auta.
Kun ihminen ei jaksa huolehtia itsestään, se
saattaa olla myös merkki masennuksesta. Senkin
kanssa on elettävä. Kaikillahan on ongelmansa,
enkä itseäni sen ulkopuolelle tarkoittanut sulkea.
Arvoasunto itseasiassa ei ole minun, vaikka sitä
olen hoitanut ja rakentanut. Aineetonta työtä,
jonka arvo vasta tulee vastaan kun kaikkea muuta
punnitaan juuri siinä rahassa.
Niin. Sinä taisit valita tuon alentuvan linjan
naisiin varsin perinteisesti. Mitäpä siihen olisi
lisättävää. - Dido
Ninja kirjoitti:
Hetkinen.
Arjen jakamisesta on kysymys. Miten sitten itse
suhtautuisit?
Minähän voin kertoa tietenkin vain itsestäni. Tuo
arvomaailma oli hyvä havainto, mutta minä en
suostu ajattelemaan dikotomisesti hyvä-paha -
akselilla kuitenkaan.Kaikesta on pidettävä huolta
niin ihmisitä kuin ympäristösä yleensä.
Moralisointi ei nyt oikein auta.
Kun ihminen ei jaksa huolehtia itsestään, se
saattaa olla myös merkki masennuksesta. Senkin
kanssa on elettävä. Kaikillahan on ongelmansa,
enkä itseäni sen ulkopuolelle tarkoittanut sulkea.
Arvoasunto itseasiassa ei ole minun, vaikka sitä
olen hoitanut ja rakentanut. Aineetonta työtä,
jonka arvo vasta tulee vastaan kun kaikkea muuta
punnitaan juuri siinä rahassa.
Niin. Sinä taisit valita tuon alentuvan linjan
naisiin varsin perinteisesti. Mitäpä siihen olisi
lisättävää.miehelläsi on terveytensä kanssa ongelmia olisi
niihin syytä hakea apua. Oli ne sitten
mielenterveys tai mitä muita ongelmia tahansa.
Alentuva linjani naisiin...niin, valitettavasti
en kirjoituksesi perusteella pysty Sinua kovin
korkealle arvostamaan. Omalta kohdaltani voin
vain kertoa, että vaimoni, joka osaa muuten
pukeutua, pyörittää omaa yritystään, kasvattaa ja
hoitaa lapsiamme, hoitaa yhteistä kotiamme, saa
tästä itseltäni kiitosta ja arvostusta, ilman
pyytämistäkin. Näihin edellämainittuihin,
normaaliperhettä koskeviin arjen rutiineihin,
osallistun myös itse. En silti odota vaimoltani
punaista mattoa, kun palaan töistä kotiin. Olemme
aviopari, ystävät, lastemme vanhemmat jne.
kaikkea sitä tasapuolisesti yhdessä. 20 vuotta
kestänyt avioliitoksi muuttunut suhde toimii,
vielä, näin kolmevitosinakin. - Ninja
Oli aika hurmaava visio tuo lapset pyykkikasojen
keskellä peuhaamassa.
Ehkä siinä onkin vika, minun
tiukkapipoisuudessani. On vaikea 'antaa mennä'
kun elämä ympärillä vaatii tarmokkuutta.
Ehkä minä vain luulen niin tai olen itse kasvanut
ajattelemaan niin. Voihan se olla toisinkin.
Arvokodiksi nyt vain sanotaan sellaista asuntoa,
jollaisessa mieheni on kasvanut ja nykyisin asuu.
Mutta ei sen automaattisesti tarvitse merkitä
pahuutta tai huonoa arvomaailmaa. Vähän liian
suoraviivaista, mielestäni.
Olen myös saattanut asiat toivottomuuden
hetkelläni varmaan ns. epäedulliseen valoon.
Mutta rehellinen olen ollut.
Siltikään, kiusaaminen ei ole ihan oikea sana.
Sain kuitenkin uusia näkökulmia tarkasteltavaksi.
Kiitos niistä. Melko ärtsy ote oli Didolla. - Dido
Ninja kirjoitti:
Oli aika hurmaava visio tuo lapset pyykkikasojen
keskellä peuhaamassa.
Ehkä siinä onkin vika, minun
tiukkapipoisuudessani. On vaikea 'antaa mennä'
kun elämä ympärillä vaatii tarmokkuutta.
Ehkä minä vain luulen niin tai olen itse kasvanut
ajattelemaan niin. Voihan se olla toisinkin.
Arvokodiksi nyt vain sanotaan sellaista asuntoa,
jollaisessa mieheni on kasvanut ja nykyisin asuu.
Mutta ei sen automaattisesti tarvitse merkitä
pahuutta tai huonoa arvomaailmaa. Vähän liian
suoraviivaista, mielestäni.
Olen myös saattanut asiat toivottomuuden
hetkelläni varmaan ns. epäedulliseen valoon.
Mutta rehellinen olen ollut.
Siltikään, kiusaaminen ei ole ihan oikea sana.
Sain kuitenkin uusia näkökulmia tarkasteltavaksi.
Kiitos niistä. Melko ärtsy ote oli Didolla.Hyvä juttu, anna mennä! Siitähän elämässä kaiketi
on kyse. Elämä kun ei valitettavasti(lue onneksi)
ole hallittavissa. Liiallisesta
tiukkapipoisuudesta ei ole kenellekään hyötyä,
eikä varsinkaan itsellesi. Rehellisyytesi on
hieno juttu, ilman rehellisyyttä ei mielestäni
mikään asia mene eteenpäin, ainakaan oikeaan
suuntaan.
Niin ja ne muksut ja pyykkikasat...poikamme -92
ja -95 syntyneet osaavat niitä ainakin järjestää! - mies
mieltä.Täytyy sanoa,että osasit löytää mielestäni
asian oikean ytimen.parasta ja suorinta asiaa..
- iitaliina
Olen itse ollut samantapaisessa tilanteessa
muutama vuosi sitten. Aluksi suhde sujui ihan
hyvin, olimme onnellisia. Sitten jokin muuttui.
Mies ryhtyi arvostelemaan ja haveksimaan kaikkea
mitä tein. En ollut kyllin fiksu johonkin
hommaan, jotain tein huonosti jne. Olimme
kumpikin töissä, mutta kotityöt sain minä hoitaa.
Hänellä oli muka aina raskaampi työpäivä ja hän
toi muutaman pennin enemmän rahaa talouteen,
joten oli minun velvollisuuteni hoitaa
omaa "vajettani".
Yritimme kaikkea, keskustella, matkustella, ihan
mitä vaan saattaa keksiä pelastaakseen
parisuhteensa. Mutta ei, kun ei enää toiminut
niin ei toiminut.
7 vuotta yritettiin, sitten en enää jaksanut.
Lähdin ilman syyllisyyttä, kaikkeni antaneena ja
ilman katkeruutta.
Kaikki suhteet ei ole "tehty" elämän kestäviksi.
Olet nuori ihminen, teillä ei ole lapsia, miksi
jäisit suhteeseen? Olet selvästi onneton
suhteessa, lähde!
Liian paljon olen nähnyt ihmisiä jotka
kituuttavat parisuhteessa, molemmat onnettomina,
mutta ei uskalleta tehdä päätöstä tai pelätään
ulkopuolisten mielipiteitä. Se on sinun elämäsi,
mitä elät ei kenkään muun. Mieti, haluatko olla
kymmenen vuoden päästä samassa tilanteessa?
Huomaat ettei mikään ole muuttunut vain se ,että
sinä olet vanhempi ja tuota menoa paljon
katkerampi ihminen.
Keskustele miehesi kanssa suoraan. Kerro mikä
sinusta mättää ja vaadi, että teette tilanteelle
jotain. Jos hän ei ole kiinnostunut asiaa
korjaamaan tai alkaa syyttelemään sinua, ilman
että ottaa pienintäkään vastuuta itse
tilanteesta, ei minusta kannata lämmitellä
entisillä hyvillä ajoilla. Luota omaan vaistoosi,
itse tiedät parhaiten minkälaista elämää olette
eläneet ja sen haluatko jatkaa siinä.
Tsemppiä!- Ninja
Ei ole mukava tuollainen kuvaamasi asetelma.
Hienoa kun olet sen selvittänyt ja siitä kerroit.
Mietin asiaa.
Katkera luultavasti olisin, jos olisi elämättömän
elämän tunne. Ei tämä ihan sitäkään taida olla.
Mutta voihan olla, että jossain on vielä piilossa
toteuttamattomia voimavaroja. Ja toivottavasti
niin onkin. Piiloiset varannot vain eivät ole
ihan ilmeisiä juuri nyt. Jotain oireilu kuitenkin
on ilmassa.
Mutta, olen kaikille ratkaisuille avoin. Asia on
jo työn alla. Periaatteessa olemme kyllä asioita
selvittäneet, kun jokin tietty
paikallistettavissa oleva juttu on alkanut
hiertää. Mutta aina ei kyllä heti huomaa kaikkea
kunnolla ja voi kestää, että jokin tietty juttu
avautuu koko 'syvyydessään'.
Emme kyllä taida mahtua ihan mihinkään
standardiluokitukseenkaan kaikkinemme. Tehdään
nyt sitten vähän töitä tämän kanssa. Kiitos
kannustuksesta. - Ronja
Ninja kirjoitti:
Ei ole mukava tuollainen kuvaamasi asetelma.
Hienoa kun olet sen selvittänyt ja siitä kerroit.
Mietin asiaa.
Katkera luultavasti olisin, jos olisi elämättömän
elämän tunne. Ei tämä ihan sitäkään taida olla.
Mutta voihan olla, että jossain on vielä piilossa
toteuttamattomia voimavaroja. Ja toivottavasti
niin onkin. Piiloiset varannot vain eivät ole
ihan ilmeisiä juuri nyt. Jotain oireilu kuitenkin
on ilmassa.
Mutta, olen kaikille ratkaisuille avoin. Asia on
jo työn alla. Periaatteessa olemme kyllä asioita
selvittäneet, kun jokin tietty
paikallistettavissa oleva juttu on alkanut
hiertää. Mutta aina ei kyllä heti huomaa kaikkea
kunnolla ja voi kestää, että jokin tietty juttu
avautuu koko 'syvyydessään'.
Emme kyllä taida mahtua ihan mihinkään
standardiluokitukseenkaan kaikkinemme. Tehdään
nyt sitten vähän töitä tämän kanssa. Kiitos
kannustuksesta.Kertomasi on tuttu juttu monessa parisuhteessa.
Esim. juuri tuo toisen aliarviointi.
Näkisin siinä myös sellaisen kuvion, että sinä
olet ottanut hoivaajan ja huolehtijan roolin.
Yritä päästä irti siitä, että aina selvität
kaiken sotkun, oli se siivousta, raha-asioita
tms. Et ole tosiaan hänen äitinsä, joka pelastaa
lapsensa pulmatilanteista.
Masennus josta kerroit on tietysti hankala juttu,
mutta miehesi on myös helppo vetäytyä sen taakse
ja syyllistää sinua ja sitten taas sinä tuet ja
autat häntä, mikä tietenkin on hyväkin, mutta sen
pitäisi olla molemminpuolista. - Ninja
Ronja kirjoitti:
Kertomasi on tuttu juttu monessa parisuhteessa.
Esim. juuri tuo toisen aliarviointi.
Näkisin siinä myös sellaisen kuvion, että sinä
olet ottanut hoivaajan ja huolehtijan roolin.
Yritä päästä irti siitä, että aina selvität
kaiken sotkun, oli se siivousta, raha-asioita
tms. Et ole tosiaan hänen äitinsä, joka pelastaa
lapsensa pulmatilanteista.
Masennus josta kerroit on tietysti hankala juttu,
mutta miehesi on myös helppo vetäytyä sen taakse
ja syyllistää sinua ja sitten taas sinä tuet ja
autat häntä, mikä tietenkin on hyväkin, mutta sen
pitäisi olla molemminpuolista.Analyysisi oli todella osuva. Tiedostan tuon
ongelman, mutta ei aina ole helppoa päästä siitä.
Olen jo lapsuudenkodissani omaksunut äidiltäni
vastaavan 'kuvion'. Sekin on tuttua.
Osittain olen jo onnistunut ainakin tunnistamaan
kuvion, kun se alkaa toiminnassani näkyä. Mutta
ihan helppo juttu kuvion väistäminen se ei kyllä
ole.
Hieno teksti sinulta, Ronja.
- Jonesy36
käyttäytyminen kuulostaa siinä mielessä tutulta,
että itselläni oli aikoinaan ennen hyvää duunia
samankaltaisia ongelmia. Itsetutkiskelun jälkeen
totesin helposti, että egoni kärsi siitä etten
pystynyt 110%:sti elättämään perhettä ja olemaan
perheemme "pää".
Em asiat aiheuttavat henkilöille, jotka eivät
käytännössä pysty olemaan tekemättä edes jotain
henkisesti ja rahallisesti palkitsevaa, syvää
masennusta ja jos on taipumusta viinan kanssa
läträämiseen, niin myös alkoholismia.
Aiheuttaa myös vaimon kohtelun alentuvasti ja
mollaamisen, täytyyhän sitä edes jossain pystyä
pätemään. Surullista mutta totta.
Asia vaatii paljon rehellistä keskustelua,
molemmilta osapuolilta, niin ainakin me siitä
selvisimme, eikä vähäisin parantaja ollut
myöskään kunnon työ.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tänään pyörit ajatuksissa enemmän, kun erehdyin lukemaan palstaa
En saisi, silti toivon että sinä vielä palaat ja otetaan oikeasti selvää, hioituuko särmät ja sulaudummeko yhteen. Vuod202283Nainen, sellaista tässä ajattelin
Minulla on olo, että täällä on edelleen joku, jolla on jotain käsiteltävää. Hän ei ole päässyt lähtemään vielä vaan jost2281714Seiska: Anne Kukkohovi myy pikkuhousujaan ja antaa penisarvioita
Melko hupaisaa: https://www.seiska.fi/vain-seiskassa/ex-huippumalli-anne-kukkohovin-amerikan-valloitus-vastatuulessa-myy3051251- 65959
Kulujen jako parisuhteessa
Hei, miten teillä jaetaan kulut parisuhteessa? Työttömyyttä ja opiskelua tulee omalla kohdalla jatkumaan vielä jonkin ai53915- 39834
Missä olit kun tajusit, että teistä tulee joskus pari?
Kuvaile sitä paikkaa, hetkeä ja tilannetta.53815J miehelle viesti menneisyydestä
On jo useampi vuosi, kun ollaan oltu näköyhteydessä. Jäi tyhjä olo, koska rakastin. En tietenkään sitä kertonut. Mutta e31726Valitse, kenen kanssa seurustelet
Seura turmelee, ja huono seura turmelee täysin. Vähän niin kuin valta turmelee, ja absoluuttinen valta turmelee kokonaan273673Paikat tapeltu
Ei mennyt ihan persujen toiveiden mukaan Ei kait nyt 20 ääntä ja arpajais voitolla voi olla Ähtärin kaupungin puheenjoh33652