Onko kellään suvussa kiertävää sukuraamattua. Maksatteko kunnostuskustannukset yhdessä. Meidän raamattu löytyi nyt vasta ja se on huonokuntoinen, mutta 1800 luvun alkupuolella painettu. MIllainen on sääntö jonka mukaa kierrätetään sitä. Suvun vanhib henkilö vai suvun vanhin poika?
sukuraamattu
sukuraamattu
8584
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Sehän on täysin raamatun kulloisenkin haltijan/omistajan päätettävissä.
Sukuraamattu hävisi perinnönjaon aikoihin, ei hajuakaan, kuka sen otti. Mulla käsitys, se yleensä joutuu perheen pahimman uskiksen haltuun. Kaikki uskikset on kiinnostuneita suvuistaan ja harrastavat mieluusti sukututkimusta. Joten pitäköön hyvänään. Sillä ei nykyaikana ole oikein mitään merkitystä.
Mutta siis pipliasta. Älä ala itse kunnostamaan sitä, jos koet sen arvokkaaksi. Teipillä ja erikeeperillä voi tehdä kaameaa tuhoa. Vie jonnekin kirjansitomoon korjattavaksi. Niitä ei nykyään hirveän paljoa ole, mutta haeskelemalla löytyy varmasti. Kirjan restauroitiin liittyy valtavasti kaikenlaista asiaa, ihan paperilaaduista lähtien, oisko yks hankalimmista entistettävistä esineistä.
=DW=
Enpä ole moisestakuullutkaan, että on yhteinen opus suvulla.
Meillä on oma raamattumme, avioliittoon mennessämme papin ojentama, johon oman perheemme mainingit kirjaamme.
Mun isäpuolella oli sellanen tosi vanha ja iso kuvitettu sukuraamattu, mutta tiedä sitten kenelle se hänen kuoleman jälkeen joutui. Todennäköisesti yhelle sen biologiselle tytölle joka ei tainnut olla edes vanhin sitä sisarusparvesta. Onko sillä sitten mitään sääntöä kenelle se kuuluu on kait suvun välinen asia.
Noin perinteisesti raamattu jää taloon, isännälle.
Tämä nyt mennyt muuttumaan aikojen oloon paljonkin, se nyt voi olla kenellä vain, riippuu siitä, kuka sitä eniten ahnehtii.
Koko sukuraamatun idea nimenomaan oli, että siihen kirjoitetaan syntyneet ja kuolleet, sukuhistoria. Ei sillä kummenpaa merkitystä nykyään ole. Aikanaan paloi paljon puukirkkoja. Ja nissä säilytettiin kirkonkirjoja, elikkäs siis sukuhistorioita. Nykyään se homma hoidetaan maistraatissa ja kaikki on sähköisessäkin muodossa. Mutta siis aikanaan sukupiplialla ollut merkitystä, kun nyt vaikkapa suubbiteltu naimakauppoja. Niistä näki, kuka kenellekin oli sukua (virallisesti).
Tää nyt liittyy krsitinuskon tulemiseen suomeen, historiaan, ties mihin. Mutta sukupiplia on tavalaaan arvokas teos edelleen, sinne voi olla kirjoitettuna asioita, mitä kirkonkirjoista ei näe.
Jaa meitin sukupiplija, hukassahan se, oletan yhdellä siskolla, se on uskis. Eip ole ollut tarvetta kysellä, meillä emännät haettu vähän kauempaa, kuin kotikylästä..
=DW=
Joo ei nykyisillä vihkiraamatuilla tee yhtikäs mitään kun aviopari on kuollu, notski kamaa, ei niillä muuta tee. Vai kuinka monella on koko suvun vihkiraamatut kirjahyllyssä? Tuskin kellään.
Kyl se vihkiraamattu on tuolla kirjahyllyssä, eihän sitä nyt takkaankaan..hirviä.
Semmoinen kuvitettu sukuraamattu oisi kiva omistaa..
Minulla on sellainen iso, kuvitettu perheraamattu, sen jokainen luku alkaa myös koristeellisella vanhanaikaisella kirjainkuvalla. Vanhempani olivat ostaneet sen v. 1953 isoäidille lahjaksi, ja isäni oli kirjoittanut siihen, että kirja siirtyy isoäidin kuoleman jälkeen hänen esikoiselleen = isälle.
Olen jatkanut sukupuun päivittämistä.
Vihkiraamattumme väliin olin kerännyt kaikenlaista kuolinilmoituksista pula-ajan ruokakortteihin. Sen annoin muutama vuosi sitten eteenpäin "ennakkoperintönä".