Sivuleikkurit ja amfetamiini

Huumeissa pitää varastaa. Pitää vain pystyä varastaan. Huumeisiin pitää varastaa, voi se on niin hallittua, kuin päivän kohokohta.
- Mä en ole varastanut koskaan, olen vain siimoittanut. Omalle terveydelleni, ja yleiskunnolle. Muiden ihmisten hyvinvoinnille.... Mä varmaan sitä katson, onko siihen tarvetta.
-Onnistuuko se niin? kysyi kaupan omistaja. Huumeissa uusien farkkujen hakeminen on päivän kohokohta. Ei, ruokaakin pitää saada jostakin. On vain muistettava syödä. Mun luokkatoveri, tyttö oli jätetty lapsuudessa sellaiseen olohuoneesta eristettyyn tilaan, avoimeen huoneeseen. Hänellä ei ollut kotia, ei ätiiä, ei psykologia.... Mummo ompeli työhuoneessaan rivitalon takakamarissa.
-Jos hän sitten tulisi pois siitä tilasta, maanitteli kaupan omistajan veljineen.
- Ei se tuu niille kylkiluille, vastasin.
- Ei, siihen ei ole tarvetta, hänelle vastailtiin ympäristössä.
- Ei, hän ole sannut siihen lupaa.... kerroin heti jollekin aikuiselle. Kuulua valtion kirkkoon, se on täysin kanteellista, se on täysin turhaa ja tarpeetonta.
-Ei hänen aikuisensa saa sellaista tehdä, ei sillä tavalla maanitellen ja seuraa hakien pärjää.
-Pitääkö hänelle olla jotakin? kysyi kaupan omistaja.
- Ehkä lastensuojeluilmoitus ja -turvallisuus.
- Kenellä on varaa siihen? kysyi kauppa.
- Ehkä mulla itsellä, vastasin....

Palasin muistissani aiempaan...... Unohduin usein muistelemaan tuota nostalgista kuvaa sosiaalisuudesta lapsuudestani.
Pieni vaalea tyttö tuijotti mua suurilla silmillä rivitalo-asunnossa, josta haimme lastenvaatteita. Hänen mummonsa oli melkein sen toisen, mielikuvitusmummon ikäinen, ja aivan hänen näköisensä. Hän oli niin laiha ja pieni, melkein päätä mua lyhyempi.
- Onko heillä ruokaa?
- On varmaan, vastasin. Sisällä huoneessa oli siistiä ja lämmin tunnelma.
- Miten tämä vaikuttaa sun elämään? kysyi joku ulkopuolinen hahmo.
Tunnelma särkyi, mua painostettiin. Mennään ulos, pyysin vaaleaa pientä ja laihaa tyttöä, joka taisi ehkä olla jotenkin sekaisinkin. Hänen tummat silmänsä vain tuijottivat, peloissaankin, kalpeiden pyöreiden kasvojen keskelta. Aurinko leikkasi ikkunasta pihalle kutsuen ja säteillen. Säteet leikkasivat, kuin sakset ja loivat iltapäivän siesta-hetken tunnelmaa. Mulla oli aina hame päällä, kuin suojavaatteet. Mitkähän olivat ihmisten aatteet? Äiti oli mukana. Hän halusi käydä ja tukea. Äitini oli nuori.... Vasta jokaisen narkkarin ikäinen, 24-vuotias tai 23-vuotias.
- On mulla täällä äiti, vastasi tyttö. Hän vain on viellä töissä. Se naine siellä takana on mummo.
-Mennäänkö pihalle? kysyin tytöltä, kun seinät ahdistivat ja ruskea värin kaatui seinistä ja ikkunankarmeista päälle.
- Kuka mulle soitti? kysyi iso vaalea hahmo.
Onko hän kiva vai tyhmä? kysyivät ajatukseni. Ainakin nyt on vastenmielisen kyseenalaistava, osoittava ja kieltävä.
- Ei mennä, vastasi vaalea pieni ja laiha blondi. Amorinkaartani kutitti...
- Entä jos hän olisi vähän isompi? Hameeni pyöri päällä, siinä oli sinisiä unikkoja. Aurinko heijasti pyöreänä taivaalla kertoen aikaa, kuin metsän keskellä. Mikä tunti oli menossa?
Ja eksyksissä..... Missä olikaan pääni ja häntä, tästä sosiaalisuudesta.
Mä olisin jotenkin parempi, mä en ollut arempi... Mutta voiko häntä auttaa minun kehostani? Miksi se oli niin julkinen? Voiko minun solarikseni olla parempi, kuin jonkun, jonka solariksella ei ole tehtävää?
- Voiko hän koskea? Vai onko hänet niin eritetty, kuten sairas, tai mä haluan sanoa: narkkari. En tarkoita sitä hänelle. Tämä on jokaisen 3-vuotiaan kunniatehtävä.
- Ei sellaisia ole naisilla, vastasi iso vaalea hahmo.
Haluatko sä hänelle niin, että hän olisi vaikka missi?
- En, enemmin vaikka itselle, mutta jotain kuitenkin.
Äiti kertoi minulle autossa, että pituus- ja varsinkin isokokkoisuus voivat olla jotenkin ongelma monelle naiselle. Sekin on mun ja äidin, ja sisareni yhteisiä äiti-tytärhetkiä.
- Ei äiti näe sitä... Hän on kunnollinen. Oletteko te jutelleet tästä?
- Kunnioitetaan hänen äitiään, kun hän on aika lyhyt, vai miten pientä nyt kuvataankaan.
Mää kysyn mummolta..... "Saako tehdä hyväntekeväisyyttä?"
4282
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

-Joo, sittten tämä solaris on sama kuin Doremifasollasido, selitti iso vaalea kihara-hiuksinen albiino 4-vuotiaalle.
-Voiko laittaa yhden? Voiko laittaa yhden ajatuksen? Onko ne raskaita....? Että sä olisit täällä mun kanssa ja sängyssä....
Mitä? Miksi ihmeessä? Sehän oli vaarallista....
-Ei saa kiusata naisia.... selitti äitini partionjohtaja. Hänelläkin oli hame päällä.
-Eikö voi yhtää olla rasistinen? kysyin.... Mutta tykkään mä muista ihmisistä kuitenkin.
- Ethän sä edes ymmärrä, mitä koko sana tarkoittaa, sanoi äitini ajaessaan autonetupenkillä, läpi lähiön ja maantietä pitkin kotiimme.
- Ei voi olla rasistinen, kellekään naisille, vastaili iso vaalea hahmo, tai joku ajatuksissani. Nämä ovat novelleja, kirjallisia-tehtäviä..... Äitini halusi, että meillä olisi nyt pitkän aikaa niitä, ja rauhallista. Hän halusi, että olisimme kunnollisia lapsia.
- Ei vaikka sellaisia, kuin se iso vaalea kiharahiuksinen albiino.
-Onko se sun aivo jotenkin seonnut? kysyi äitini.
- Ei mutta se tumma mies on päässäni, vastasin. Mikä on vaalea suomeksi?
Den här ljusa albiinon, vad är det? frågar jag fyra åren i bilen.
Äiti vastasi: "ähän hirvittää, kun äiti ei puhu noin. Äiti ei puhu noin hyvää ruotsia, äitille ei tarvi puhua sitä kieltä. "oremifasollasido:
-Haluatteko suomeksi vai ruotsiksi? Kun mä en näe sitä täältä.....
- Ai, sen H**** kysyin. Voikai se/hän olla kaksikielinen....
Jå, mörka-blonda mannen i min huvud. Från doremifasollasido, du ser inte så.Allting kan komma på svenskan, så jag undrar också bra och fel. Är i verksamhet inte just nu.... Lika en amfetamin, men jag kan säga någonting fel, men det är inte problemet, och är inte i huvud så.. Så jag har bättre kondition eller jag *mår och känslar lite bättre. De är just så *put/sättit insidan i mig.....
- Jag vill så, säger han.
Du får inte... säger jag. Min mamma har varit *så på finska kyrkan.

- Haluatko kostaa siitä? Ihmiset pitää musta, kun mulla on tällaista kaunista runollista kieltä, ja tällaisia kielitehtäviä. Hänellä ei ehkä ollut asiat hyvin, hänellä ei ehkä ollut psykologia, ei ainakaan omaa sellaista, eikä varaa sellaiseen. Joku muukin voi tarvita.
-Joo, se on aivan ihanaa. Sää et taas saa niin, että olet ihan yksin tuossa huoneessa, aivan kuten se tyttö. Se on todellinen ongelma se kieli ja hallusinaatiot, oikeastaan vain pelkät harhat, joita amfetamiini aiheuttaa *pesukoneesta ja Peterin sylistä.
-Mistä mä sitten saan noin ja noi lääkkeet, jotka ovat i stället(*"") amfetamin?
Farmasia kuten Cisordinol, Risperidon, ei taida kiinnostaa...
Niitä lääkkeitä käytetään, tällaisten psykoosien hoitoon... Juuri tällaisten, että on hylätty ja jätetty. Yli-luonnolinen yli-ihmisen luominen, tarviiko amfetamiinia, liikuntaa ja sen käyttötarvetta edes selitää? No, se on vain seksiin tai liikuntaan.
- Voin olla sairas päästäni, niin siitä harhasta, juuri nyt.
-Jag kan vara illa i min huvud. Tarvitsen silloin jotain materiaalia.
Lähtisiköhän tuo pois, lähtisiköhän se mies meneen?

Siitä voi sitten sokeutua... Siitä elämästä voi muodostua yllättävän vaarallista. Joo, siellä ei ole niitä. Niitä vaarallisia miehiä... He ovat niin hermoja.
- Ketkä?
-No, poliisit: Eipä se ase, se leikkuri. Me puolustaudumme vain yhteiskunnassa, eikä se ole oikea. En ole edes koskaan nähnyt, oikeasti. Se näkyy se terä, se on mun sisällä aivoissa. Se on mun pään sisällä, täytyy soittaa apua, täytyy osoittaa. Mulle osoitetaan ja näytetään.... Se on niin terävä ja vaarallinen. Se leikkaa kuten viuhka, eikä ole onnellinen. Se on yksinäinen ja kertoo vain aina: "Että älä lennätä leijaa." Se on vain sellaista rajua leikkiä.
- On helpompi hoitaa.... Siinä terässä on kaksiterää...
-Käydäänkö me katsoon sitä? Ei me sinne mennä... Se paikka on ihan muualla.
- Olen mä vähän vihainen, että sä lähdit niin nopeasti. Olen mä vähän vihainen, sä olet taas mennyt sinne sun omaan piiloon.
- En mä sitä, kun mä en vain saa muuten sitä kontakti-pintaa, kun on silmissä sellaiset rengastukset, joilla voi tappaa. Että heti se ihminen, joka istuu esim.vastapäätä sua, kuolee heti.
-Mää oon melkein tappanut taas. Ei sinne voikaan yli-lahjakkaana. On siihen välissä tuo terä, tuo yksi terä.
Mutta en voi sallia sellaista, että sulta menee kaikki.
- Joo, voi se olla hankala hoitoinen. Eikä narkkari koskaan itkekään.
Egoistisuus, sekö se ongelma oli jokaisen organisaation?
- No, ei tainnut olla, vastasi joku narkkari. Mulla on vain sydänsuruja.... Ei organisaatiolla ja järjestöllä ei saa luoda yli-ihmistä.
-Joo, pyrkimyksenä, että edes kiinnostuu Kyseenalaistavalla keskustelumenetelmällä jää aina yksin.
-Joo, jos on nainen. Mä en edes saa olla senkaltaisen turhauttavan olon kanssa tekemisissä. Se voi yhdistää näön, siihen joukkoon, joka oli Lumikin kanssa, kuten 7.kääpiössä.
-"Ei varmasti ole etu."
- Kun ei osaa, tai edes viitsi ajatella omaa tai lapsen etua.

Äänestä
  • Kaikki narkkarit ja naiset on kylmiä kalkkunoita, mutta ilman kyseenalaistavaa keskustelumenetelmää.
    Niin, miksi joku haluaisi sillä tavalla kaikkien ihmisten elmän pilaavan ominaisuuden.
    - Ai, eikö ne tyhjät silmät ja hullunpaperit, som har också visat är interessade av, vara säkerhet-systemi i tidigara i morgån på sit platsen i ute.

    niin, se terä on kaksipuolinen, etkä saa enää ikinä olla kaksipuolinen Tittelintuure...
    Joo, se käy kuule vähän kipeää, mutta se on se hoitokin....
    -Mutta muistat sitten, että niin ei saa tehdä, kellekään naiselle. Mää saatan tehdä, se on mulle ongelma. Miksi tappaminen ja sillä uhkailu olisi eettistä? Miksi se olisi turvallista, miksi kuvittelet niin?
    - Ei, et saa siitä mitään.
    - Ei nämä sulle ja Lumikin ja 7. kääpiön ihmiselle yhtään mitään, ei nämä teille olekaan tarkoitettu.
    -Siitä saa vankimielisairaalaa....

    Äänestä

  • Ihmiskunta Sinde kirjoitti:

    Kaikki narkkarit ja naiset on kylmiä kalkkunoita, mutta ilman kyseenalaistavaa keskustelumenetelmää.
    Niin, miksi joku haluaisi sillä tavalla kaikkien ihmisten elmän pilaavan ominaisuuden.
    - Ai, eikö ne tyhjät silmät ja hullunpaperit, som har också visat är interessade av, vara säkerhet-systemi i tidigara i morgån på sit platsen i ute.

    niin, se terä on kaksipuolinen, etkä saa enää ikinä olla kaksipuolinen Tittelintuure...
    Joo, se käy kuule vähän kipeää, mutta se on se hoitokin....
    -Mutta muistat sitten, että niin ei saa tehdä, kellekään naiselle. Mää saatan tehdä, se on mulle ongelma. Miksi tappaminen ja sillä uhkailu olisi eettistä? Miksi se olisi turvallista, miksi kuvittelet niin?
    - Ei, et saa siitä mitään.
    - Ei nämä sulle ja Lumikin ja 7. kääpiön ihmiselle yhtään mitään, ei nämä teille olekaan tarkoitettu.
    -Siitä saa vankimielisairaalaa....

    Se ei tota herännyt ollenkaan.
    Hän ei edes itkenyt, tai sitten olin niin harhoissa, etten kuullut sitä. Voi katso käydä itse katsomassa, eikä kysymässä niitä lapsenkasvatus-ohjeita.
    - En ota tuommosta, joka tappaa lapsenkasvatuksesta, kun on niin stressissä, kun siitä on vahingossa luotu niin yli-ihmistä.
    Ei niitä ole kehostakaan kiva kantaa, tai kohdella....
    -Onko teillä au pair?
    -ööö. Joo en saa varmasti olla. Se loukkaa mua hirveesti, fransiskaanius-hypnoosin loukkaaminen.
    -Itkettää... '
    Yli-ihmisen luominen lapsenkasvatuksesta tappaa, siihen on yllättäen yli-ihmisen luomista, ei yli-ihmisen luottamusta tai sen -uomista.

    Mä olin jo unohtanut, mä olin jo unohtunut....
    Älä nyt se on näin alueistosta hänen. Hän voi olla hyvinkin kiintynyt ja *kiinnostunut...
    - Mitä sinne saisi olla? kysyi noita Lumikissa ja 7. kääpiössä.

    Niuvanniemen vankimielisairaala ei halua myöskään enää osallistua koulunäytelmiin.
    Lika värme... Kan varas
    Vähän vielä ahdistaa.... Vähänkö ne ahdistaa, vähänkö ne on ahdasmielisiä kaikki prinsessaleikit.
    - Ei oikeastaan saada tehdä näin....
    -Joo, jos hän on jotenkin vaarallinen, äidistäni.
    -Menikö mulla p****le lapset siinä?
    -Saattoi mennä....
    Ne käy tosta solariksesta, ja sitten pimpan päältä ja kasvoista. Solaris lähtee työntymään eteen, kallo nuortuu, näet itsesi ulkpuolelta, olet pyöreäpäinen, ja hyvinnäköinen, kuin vaalea iso hahmo, niin se kiharahiuksinen, menet vain eteenpäin sen avaimen kanssa, joka on edessäsi kuin laukku. Olet kuumissasi.... se ikä, et erota itseäsi ympäristöstäsi. Tämä ei ole seksiä....
    - Eikö kukaan taas itse?
    - Äh, se on niin rivoa. Ei silleen tarvitse olla, vertikaalissa. Ei siitä tarvitse pitää siihen on läheisyyttä, mutta tämä on sun oma ja yksityisasiasi.
    - Ettet erota kuka olet.
    -Ettet ole sukupuoltasi, tai erota edes seksissä sukupuoltasi.
    Sekään ei ole seksiä.

    "Niin, ne on jo valmiina."

    Äänestä

  • lsdlsldsls-sinde82 kirjoitti:

    Kai se oli Vesa se noita.
    "i mulla ole ne suojaimet päällä, eikä vaitiolovelvollisuudet."
    -Joo-o, näin leviää syöpä......
    - Missähän iskä on kuului samantien yhdestä toisesta paikasta.
    -Niin, missähän mun aikuinen on? Missähän joku mun tuttu ja turvallinen on taas?
    Missä on mun pää? Missä on mun mieli? Missä on mun toinen ihminen? Missä on mun mielikuvitus-ystävä, missä on mun mielenhahmo, missä on mun mielikuvitus-hahmo?
    -Että onko se keho oikein valmis sellaiseen?
    -Käydä kysymässä esim. kaikille hahmoterapeuteille lapset.
    - Käydä kysymässä tarvitseeko erikseen sellaista ulkopuolista läheisyyttä? terveisin minä.
    -Käydä kysymässä tarvitseeko ulkopuolista ryhmätukea, kun prinsessaleikki voi käydä yllättävän julkiseksi ja raskaaksi, kun pasifismi voi tappaa.

    Ei, en tosiaan ole itse tutustunut.....
    Pasifismi on ryhmänä lähentää ihmisiä ja luoda turvallisuutta. Niin, silmissä voi olla tosi erikoista tavaraa, mutta ei tällä tavalla naisesta yli-ihmistä luovaa, ja erikokoista, hataraa tavaraa. Ei tällä tavalla naisesta yli-ihmistä luovaa harhaa, joka on kuin pilven hattara.
    -Joo, ei niihin kuole, jos ei suostu. Niin, silmissä voi olla sitä tavaraa tosi paljon. Se voi olla tosi lähentävää ja vaarallista. Niin, niitä rengastuksia, yli-ihmisen luomisen opettamista, niin yli-ihmisen luomista, niin se voi luoda sisäistä turvallisuutta ja yhteenkuuluvuutta.
    -Joka ei sovi asiaan, koska loukkaa fransiskaanius-hypnoosillaan. Mua ainakin loukkaa, kovasti.

    Joo, joo,saan saan, mutta en halua.
    En haluakaan taas tätä.
    Ei vastenmielistä sanaa koleerinen, oisko iskän?
    Älä ota.... Koleerinen sana koskettelee mielestäni mustavalkoisuudellaan ja sen käännös nimenomaan alapäätä. Ei sellaista voi sanoa, tai tehdä rivoa. En suostu käyttämään koko sanaa.
    -Mikä hypnoosi ja unohdus? Ehkä järjestötoiminta, -yhdistyksessä....

    Ei, ei alapäätä ei voi esitellä, Siksi ei ole tarvetta olla persoonallisuutta, vaan persoonana ihan jotain muuta. Siihen on sellaisia neurotoimintoja.
    - Ei niitä ei saa psykologikaan poistaa. Niitä voi tarvita vaitiolovelvollisuuksissa ja työssä.
    -Ilmeisesti on liian huono kunto.
    Kuin vetää ihminen itse pois ruumistaan irroittaa hänet kehostaa, juuri kehon kohdalta. Irroittaa hänet kehostaan ja käyttää ruumiista irtautumista. Tuntea kehoa irtaallaan, tuntea itseään ympäristöstä erillään, kuten hän lapsena oli. Tuntea itsesä irtautuneen kehosta, ei kysymys on ehdottomasti jostakin kohtelusta. Nähdä itsensä irtautuvan ja irtautuneena kehostaan ja ympäristöstään.
    -Jaa oisko meiltä kuollut joku?
    Ei lapsille ole näin kovia huumeita.
    Tarkoittaa lapsellista, eikä hyväksytä. Ei saa prinsessaleikkiä ikinä kenenkään toisen elämällä niin..... Niin, huumeiden käyttö on mielestäni lapsellista.
    a.
    b.
    c.
    Se voi olla jollekin muulle hyödyllistä. Se voi pelastaa jonkun toisen hengen.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Diakonin pojan tytär kirjoitti:

Huumeissa pitää varastaa. Pitää vain pystyä varastaan. Huumeisiin pitää varastaa, voi se on niin hallittua, kuin päivän kohokohta.
- Mä en ole varastanut koskaan, olen vain siimoittanut. Omalle terveydelleni, ja yleiskunnolle. Muiden ihmisten hyvinvoinnille.... Mä varmaan sitä katson, onko siihen tarvetta.
-Onnistuuko se niin? kysyi kaupan omistaja. Huumeissa uusien farkkujen hakeminen on päivän kohokohta. Ei, ruokaakin pitää saada jostakin. On vain muistettava syödä. Mun luokkatoveri, tyttö oli jätetty lapsuudessa sellaiseen olohuoneesta eristettyyn tilaan, avoimeen huoneeseen. Hänellä ei ollut kotia, ei ätiiä, ei psykologia.... Mummo ompeli työhuoneessaan rivitalon takakamarissa.
-Jos hän sitten tulisi pois siitä tilasta, maanitteli kaupan omistajan veljineen.
- Ei se tuu niille kylkiluille, vastasin.
- Ei, siihen ei ole tarvetta, hänelle vastailtiin ympäristössä.
- Ei, hän ole sannut siihen lupaa.... kerroin heti jollekin aikuiselle. Kuulua valtion kirkkoon, se on täysin kanteellista, se on täysin turhaa ja tarpeetonta.
-Ei hänen aikuisensa saa sellaista tehdä, ei sillä tavalla maanitellen ja seuraa hakien pärjää.
-Pitääkö hänelle olla jotakin? kysyi kaupan omistaja.
- Ehkä lastensuojeluilmoitus ja -turvallisuus.
- Kenellä on varaa siihen? kysyi kauppa.
- Ehkä mulla itsellä, vastasin....

Palasin muistissani aiempaan...... Unohduin usein muistelemaan tuota nostalgista kuvaa sosiaalisuudesta lapsuudestani.
Pieni vaalea tyttö tuijotti mua suurilla silmillä rivitalo-asunnossa, josta haimme lastenvaatteita. Hänen mummonsa oli melkein sen toisen, mielikuvitusmummon ikäinen, ja aivan hänen näköisensä. Hän oli niin laiha ja pieni, melkein päätä mua lyhyempi.
- Onko heillä ruokaa?
- On varmaan, vastasin. Sisällä huoneessa oli siistiä ja lämmin tunnelma.
- Miten tämä vaikuttaa sun elämään? kysyi joku ulkopuolinen hahmo.
Tunnelma särkyi, mua painostettiin. Mennään ulos, pyysin vaaleaa pientä ja laihaa tyttöä, joka taisi ehkä olla jotenkin sekaisinkin. Hänen tummat silmänsä vain tuijottivat, peloissaankin, kalpeiden pyöreiden kasvojen keskelta. Aurinko leikkasi ikkunasta pihalle kutsuen ja säteillen. Säteet leikkasivat, kuin sakset ja loivat iltapäivän siesta-hetken tunnelmaa. Mulla oli aina hame päällä, kuin suojavaatteet. Mitkähän olivat ihmisten aatteet? Äiti oli mukana. Hän halusi käydä ja tukea. Äitini oli nuori.... Vasta jokaisen narkkarin ikäinen, 24-vuotias tai 23-vuotias.
- On mulla täällä äiti, vastasi tyttö. Hän vain on viellä töissä. Se naine siellä takana on mummo.
-Mennäänkö pihalle? kysyin tytöltä, kun seinät ahdistivat ja ruskea värin kaatui seinistä ja ikkunankarmeista päälle.
- Kuka mulle soitti? kysyi iso vaalea hahmo.
Onko hän kiva vai tyhmä? kysyivät ajatukseni. Ainakin nyt on vastenmielisen kyseenalaistava, osoittava ja kieltävä.
- Ei mennä, vastasi vaalea pieni ja laiha blondi. Amorinkaartani kutitti...
- Entä jos hän olisi vähän isompi? Hameeni pyöri päällä, siinä oli sinisiä unikkoja. Aurinko heijasti pyöreänä taivaalla kertoen aikaa, kuin metsän keskellä. Mikä tunti oli menossa?
Ja eksyksissä..... Missä olikaan pääni ja häntä, tästä sosiaalisuudesta.
Mä olisin jotenkin parempi, mä en ollut arempi... Mutta voiko häntä auttaa minun kehostani? Miksi se oli niin julkinen? Voiko minun solarikseni olla parempi, kuin jonkun, jonka solariksella ei ole tehtävää?
- Voiko hän koskea? Vai onko hänet niin eritetty, kuten sairas, tai mä haluan sanoa: narkkari. En tarkoita sitä hänelle. Tämä on jokaisen 3-vuotiaan kunniatehtävä.
- Ei sellaisia ole naisilla, vastasi iso vaalea hahmo.
Haluatko sä hänelle niin, että hän olisi vaikka missi?
- En, enemmin vaikka itselle, mutta jotain kuitenkin.
Äiti kertoi minulle autossa, että pituus- ja varsinkin isokokkoisuus voivat olla jotenkin ongelma monelle naiselle. Sekin on mun ja äidin, ja sisareni yhteisiä äiti-tytärhetkiä.
- Ei äiti näe sitä... Hän on kunnollinen. Oletteko te jutelleet tästä?
- Kunnioitetaan hänen äitiään, kun hän on aika lyhyt, vai miten pientä nyt kuvataankaan.
Mää kysyn mummolta..... "Saako tehdä hyväntekeväisyyttä?"

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu