Oon ollut masentunut jo vuosikaudet, nyt neljä viimeistä vuotta vaikeasti. Beckin testi (joka ei kerro kaikkea) näyttää aina 47 tai yli. Lääkäri ei suostu vaihtamaan nykyistä masennuslääkettä, vaikka mun tila on vaan huonontunut ja masennuksen lisäksi on nyt tullut (tai siis lisääntynyt kovasti) ahdistuneisuutta ja turhautuneisuutta... Sellaista oloa että voisi jo tappaa itsensä.
Masennuksen syitä on käyty läpi tällä pitkällä sairaalajaksolla kohta vuosi, ja tiedän ettei pelkkä lääke auta. Mutta eikö lääkkeitten pitäisi kuitenkin piristää ja jotenkin auttaa jaksamaan?
Eli lyhyesti. Onko kellään kokemusta masennuslääkkeestä, joka olisi auttanut ajattelemaan valoisammin ja pitänyt mielen virkeänä, poistanut masennusta edes vähän? Haluaisin ehdottaa lääkärille, että aloittaisin sellaisen, vaikka se mikä sopii toiselle ei välttämättä sovi toiselle. Oon nyt kuitenkin ihan epätoivoinen...
Masennuksen syitä on käyty läpi tällä pitkällä sairaalajaksolla kohta vuosi, ja tiedän ettei pelkkä lääke auta. Mutta eikö lääkkeitten pitäisi kuitenkin piristää ja jotenkin auttaa jaksamaan?
Eli lyhyesti. Onko kellään kokemusta masennuslääkkeestä, joka olisi auttanut ajattelemaan valoisammin ja pitänyt mielen virkeänä, poistanut masennusta edes vähän? Haluaisin ehdottaa lääkärille, että aloittaisin sellaisen, vaikka se mikä sopii toiselle ei välttämättä sovi toiselle. Oon nyt kuitenkin ihan epätoivoinen...
Vastaukset 31
Vanhimmat
Ei lääkkeet mitään paranna sillä tavalla, toiset ihmiset, itselläni ainakin aikoinaan tytöt paransivat pyytämällä tansseihin ja treffeille. Kun joskus oli sellaista masennusta.
Lääkkeet voivat auttaa vähän, mutta ei ne mitään paranna.
En ole kovin innokas olemaan toisten seurassa, kun minulla on sosiaalistentilanteiden pelkoa. Lisäksi minusta tuli aikoinaan syrjäytynyt nuori kiusaamisten takia, ja siksikin ystäviä on vähän, sillä koulujen jälkeen jäin sairaslomalle ja mitään työkavereita tai työelämääkään ei ole tullut. Harrastuksissa en käy. En vain jaksa mitään, ja ajattelin että joku lääke voisi piristää että saisin mut tekemään jotain, mutta ehkä vaan pitäisi muuttaa ajattelutapojaan.
Riippumatta siitä syötkö jotain lääkettä vai et niin se ajattelutapojen muutos on ihan ykkösasia jos oikeasti haluat nousta sieltä masennuksen suosta. Mä odotin monta vuotta että lääkkeet tekis jotakin mielialalle, mutta asiat alkoivat muuttua vasta kun elämäntilanne muuttui. Lääkkeet tuottavat paljon rahaa tehtailijoille ja lääkärit tunnetusti saavat kalliita illallisia ja risteilyjä kun määräävät niitä lääkkeitä mitä tehdas kulloinkin haluaa. Lääkkeitä tarjoavalla taholla on oma lehmä ojassa enkä kovin vakavasti ottaisi siltä suunnalta kuuluvia väitteitä.
Ihan ekana kannattaa oikeasti ruveta kiinnittämään huomiota siihen mitä syö. Paitsi että sillä on ihan suora fysiologinen vaikutus (luonnollisesti) niin se myös tarjoaa sellaista tekemistä johon voi keskittyä masiksessa vellomisen sijaan. En usko että kerta kaikkiaan kukaan lakkaa olemasta masentunut jos vain makaa kotona, ja koska harrastusten aloittamisen kynnys on monesti liian suuri masentuneelle niin tuo on yksi helppo keino kehittää itselleen jotakin muuta sisältöä elämään kuin masennus.
Masennus on vienyt ruokahalun. Uskon kyllä tuohon, että sillä mitä syö on vaikutusta vointiin. Tällä hetkellä olen osastolla terveellisten ruokien keskellä, mutta ei tule syötyä kovin hyvin. En laihduta, ruoka vaan ei maistu, tai se maistuu pahalta/kummalliselta ja jää sitten syömättä.
Sairaalassahan tuputetaan vaikka millaista tekemistä ja harrastusta potilaille. Olen ollut mukana erilaisissa retki-, pihansiivous-, puukäsityö- ym ryhmissä, mutta mieli ei virkene niilläkään. Masennun vain enemmän kun näen miten huonosti enää jaksan tehdä asioita. En oikein tiedä mikä sairaalan ulkopuolinen harrastus minua kiinnostaisi, kun elämä ei kiinnosta välillä yhtään. Mutta en nyt halua kirjoittaa tähän pitkää valitteluviestiä.
Masennuksessa vellomisesta pitäisi todellakin päästä. Aina vaan tuntuu, että tänään ei ole vielä se päivä. "Paranna tapasi sitten huomenna..." ..
Olen miettinyt tätä vastaustasi, ja totta taidat puhua. Tänään huomasin taas olevani kateellinen kaikille, joilla on rakastettu. Se masentaa, kun muilla on joku mutta itsellä ei ketään.
Ei naisystävän löytäminen pelkästään masennustani veisi pois, ei se poistaisi ongelmia, mutta varmasti jaksaisin paremmin ongelmiani selvitellä, kun vierellä olisi joku joka tukisi ja rakastaisi. Keskittyisin varmasti enemmän rakastamiseen kuin masennusasioiden murehtimiseen.
Nyt vain tunnen olevani liian huono, enkä kelpaa kellekään. Itsetunto nollassa. Asialle täytyisi tehdä jotain, sillä tätä menoa tilanne vain huononee ja huononee.
Välillä väitän itselleni olevani onnellisempi yksinäisenä. En tiedä. Ajatukset on ihan sekaisin välillä...
tämä oli siis Ihmiset auttavat:lle.
Ensinnäkään ihmiset EIVÄT ole yhtä sosiaalisia. Tarkoitan tällä sitä, miten paljon oma hyvinvointi on riippuvainen muista ihmisistä, heidän palautteestaan ym. Masennuspotilas, joka ei "tarvitse" muita eikä vertaile itseään muihin (ripottele tuhkaa päälleen), ei ruikuta yksinäisyyttään, moiti sukulaisiaan ja tuttaviaan tuen, avun ja ymmärryksen puutteesta ym. ym. on todella ONNEKAS!
Sanotaan, että ihminen on laumaeläin, mutta kyllä yksinäinen susi saa olla onnellinen luonteenpiirteestään.
Niinhän sitä sanotaan, että yksin tänne tullaan ja yksin täältä lähdetään.
Mulla on ihan sama fiilis - olen tosi kateellinen ihmisille joilla on joku vierellä. Antaisin mitä tahansa jos saisin vielä turvallisen miehen rinnalleni. Ystävät ihmettelee miksi en löydä ketään - sanovat että olen kivan näköinen ja muutenkin mukava...missä se mun mies on???? Minkäs ikäinen olet? :)
No pelkällä istumisella ja lääkkeiden syönnillä ei mikään mielisairaus katoa. Ei ole olemassa pilleriä jonka jälkeen on vaan hyvä fiilis. Niiden lääkkeiden pitäs korjata jotain kemiallisia juttuja siel aivoissa... mut ite en oo saanu mitään hyötyä masennuslääkkeistä, päinvastoin. Ainoostaan rauhottavat on ollu hyödyllisiä illalla vedettynä, että saa nukuttua.
Ei ne lääkkeet ihmeitä tee.. Ite en usko niihin yhtää, vuoden käytin ja lopetin seinään, mikään ei muuttunut. Paitsi tietty se etten niitä myrkkyjä elimistööni enää laita. :-)
Sun pitää löytää jotain ulkosia voimavaroja, lääkkeet auttaa pahimpien ahdistusten ohi, mut ei ne muuten ota masennusta pois. Ja voithan kokeilla vaikka juoda teetä ja kahvia, niistä saa kofeiinia, tai kofeiinipillereitä. Niistä saa ainaki energiaa ja pirteyttä. Samoin saa liikunnasta ja oikeanlaisesta ruokavaliosta.
En minäkään tunnu saavan hyötyä mistään muuta kun rauhoittavista. Eikä mun masennus johdu kemiallisesta häiriöstä päässä? Vaan kaikenlaisista ongelmista. Eli ehkä on turha etsiä apua masennuslääkkeistä.
En tiedä sopiiko kofeiini mulle jolla on ahdistuneisuutta, kun on sanottu kahvin lisäävän ahdistusta. Liikuntaa voisin kyllä lisätä, pakko myöntää. Pitää vaan repiä itsensä ulos ja lähteä vaikka lenkille. Jos nuo aurinkoiset kevättalven päivät vaikka piristäisivät, valollahan sanotaan olevan vaikutusta mielialaan.
Masentunut tarvitsee lääkkeitä, mutta erityisen suuressa roolissa paranemisen kannalta on myös läheisten tuki ja kuuntelutaidot.
Lopulta ne masennuslääkkeet ovat aika samankaltaisia keskenään. Itse kokeilin joskus useampia erilaisia, eikä mistään kyllä ollut apua. (Masennusta olen sairastanut kymmenisen vuotta, lääkkeitä käytin ehkä muutaman vuoden aluksi, kun niitä tietty ensimmäisenä lykättiin eteen lääkärien toimesta.) Henkilökohtaisesti en todellakaan usko, että lääkkeet tekevät juuri muuta kuin poistavat hiukan oireita, jos sitäkään. Lähinnä se apu, mitä niistä tuntuu olevan, on sitä, että auttavat lievään masennukseen nostamalla virettä tai sitten ehkä joissakin tapauksissa lievittävät hiukan todella vaikean masennuksen tukalaa tilaa.
Tuntuu niin tyhmältä käyttää ihan turhaan lääkkeitä, kun ei niistä tunnu olevan hyötyä. Mitä haittaakin niistä mahtaa olla. Mieluummin olen ilman lääkkeitä kuin syön turhaan lääkkeitä jotka ei toimi. Ehkä ne onkin jotain lumelääkkeitä, joilla minut saataisiin uskomaan, että nyt olen pirteämpi ja iloisempi.
Mulla on sama. En haluaisi mennä lääkärille, lääkkeet voisin ottaa, mutta inhottaa ajatuskin jostain terapiasta/ omien asioiden tarinoiminen tuntemattomalle. Olen ollut pitkään masentunut, joskus parempi mieliala mutta kuitenkin.
Itse sain moottorini käyntiin Voxralla. Siinä on masislääke, jossa on potkua.
Mieli ei viikossa ole muuttunut miksikään, mutta voimaa löytyy niin, että teen koko ajan jotain. Pyöräilen joka päivä ja olo on voimakas. Lääke on amfetamiini johdannainen, eli virkistää ja laihduttaa myös. Olen Mirtazapinilla hankkinuyt kiloja, jotka nyt näyttää lähtevän. Viisi kiloa viikossa veks!
Vastaava lääke on Zyban, jota käytetään tupakan vieroitukseen.
5kg VIIKOSSA veks?...
Mulla alko just toi Voxra. Kiva kuulla et siitä saa apua.
Minä käytän just tuota Voxraa, mutta vain 150mg, ja lääkäri ei suostu nostamaan 300mg:aan mitä en käsitä. Koska tämä pienempi annos ei ole riittävä. Eikä se suostu siihenkään että kokeiltaisiin ihan eri lääkettä.
Mun masennus parani sillä kun pääsin asumaan maalle (mistä olin pitkään haaveillut) ja rupesin syömään terveellisesti; jätin pois kaikki einekset ja lisäaineet, vaihdoin luomuun, aloin laittaa itse ruokaa raaka-aineista ja lisäsin huomattavasti luonnonyrttejä ruokavalioon. Lisäksi olen ruvennut tekemään vapaaehtistöitä, joka saa mut tuntemaan itseni tärkeäksi ja elämäni mielekkääksi. Olen myös syönyt useampaa eri masennuslääkettä joilla ei ollut _mitään_ muuta vaikutusta kuin seksielämän loppuminen. Enää en suostuisi suurin surminkaan kokeilemaan yhtä ainoata lääkitystä, kun tiedän että kävelylenkki metsässä on paljon tehokkaampi mielialan kohottaja eikä sillä ole edes haittavaikutuksia....
Oletko kokeillut psykoterapiaa?
Ainakaan tällä hetkellä minulle ei suositella terapian aloittamista. Toimintaterapiassa vain olen ollut. Käyn kyllä psykologin juttusilla.
Olen kokeillut viimeisen kahden ja puolen vuoden aikana 4-5 eri masennuslääkettä erilaisilla annostuksilla.Mm, Venlafaxin, Voxra, Busbiron.
Yhdestäkään ei ole ollut minulle masennukseen apua. Ainoastaan vähäiset paniikkihäiriön oireet ovat kadonneet. Aina kun aloittaa uuden lääkityksen on hetken aikaa tuntunut, että tämähän voisi toimia. Kuitenkin masennusoireet ovat jatkuneet ja pahentuneetkin.
Mielestäni mielialalääkkeet ovat kuten kipulääkkeet: hoitavat vain oireita, mutta eivät poista ongelmaa, josta oireet ovat peräisin. Jos haluaa parantua, niin silloin tulee tehdä itse jotain tavalle miten ajattelee ja elää elämäänsä.
Ja miten se ongelma, josta oireet ovat peräisin, tehdään tyhjäksi? Jos ongelmat ovat peräisin varhaislapsuudesta, ajalta ennen sanoja, miten "käsittelet" ongelmat pois oireita aiheuttamasta? Ja muutenkin: Mistä löytyy apua, keinoja, terapioita, metodeja, joilla parannetaan muuta kuin niitä "oireita". Minusta tällainen aina haiskahtaa hurskastelulta ja tyhjänpäiväisyydeltä, kun ilman lääkkeitä oireet eivät pysy kurissa saati että jotenkin sairaus "paranisi". Ja olen sentään ravannut vuosikymmeniä erilaisten terapeuttien pakeilla, ollut sairaalahoidossa, syönyt jos jonkinlaisia lääkkeitä ja saanut sähköshokkejakin.
Siitä olen ihan samaa mieltä, että oman ajattelutavan muutos on tärkeä. On pitkä prosessi muuttaa ajattelunsa sairaudesta ja elämästä yleensä. Täytyy osata hyväksyä, että on sairas, ja osata tunnistaa sairauden oireita, suhtautua rationaalisesti masennukseensa, löytää hieman "ulkopuolisuutta" siihen.
Olen tyytyväinen, että nykyinen lääkitykseni pitää pahimmat oireet (tuskaisuus, epätoivo) poissa ja elämä on tasaisen "harmaata". Minusta se on paljon!
"Mistä löytyy apua, keinoja, terapioita, metodeja, joilla parannetaan muuta kuin niitä "oireita". "
Käymällä kunnon PSYKOterapeutilla, jolla on takanaan pitkä koulutus alalle.
Eikä se psykoterapiassa käynti ole aina kovin, koska siellä käsitellää juuri niitä ikäviä asioita, joita ei haluaisi käsitellä. Vertaisin sitä kuitenkin leikkaukseen (esim. tulehtuneen umpilisäkkeen poisto) leikkaus sattuu /leikkauksen jälkeen sattuu, mutta sitten helpottaa. Terapiassa se "leikkaus" kestää tosin tuntien sijaan kuukausia tai vuosia.
Psykoterapioita on monenlaisia eikä ole kirkossa kuulutettu, että niistä olisi mainittavaa hyötyä kaikissa tapauksissa. Vertaus leikkaukseen on hyvin optimistinen ellei propagandistinen.
Huomenna vaihtuu Voxra 150mg:sta 300mgaan. Saa nähdä tuleeko tuosta suuremmasta annosmäärästä mitään apua.
lääkkeitä pitää syödä kuukausia eikä vaihdella liian tiuhaan tahtiin näin sanoi lääkäri
eipä nuo masennuslääkkeet mua ainakaan ole parantanut vaikka niitä popsinu jo jtn pari vuotta..
nyt voxraa 300mg aamulla ja illal 150mg jo muutaman kuukauden.
kun noilla ei ole mitään vaikutusta niin välillä tulee olo että "olinkohan ottanut jo vai en " joten saatan ottaa tuplana.
olemme katsokaaas EU:ssa niin jos huomataan että jokin lääke vaikuttaa jollain tavalla niin se luokitellaan huumeeksi.
Valehtelematta,olen käyttänyt vakavaan masennukseen, kaikki masennusmömelöt läpi. MITÄÄN apua ei ole tullut. Rahaa on menny,ja helvetisti. Nyt olen ollu ilman 3vk. ja vierotusoireet alkaa helpottaa,ja niin outoa kun onkin,pää tuntuu selvemmältä,kun pariin vuosikymmeneen. Ei tää ole minun keksintöä, viimesimmät arvovaltaiset tutkimukset kertoo,lumelääkkeet auttaa tasan samoin kun masennuslääkkeet. Jumalauta, mutta vituttaa nuo 90-luvun alussa monen eri lääkärien selitykset mömmöjen autuaaksi tekevästä voimasta. Mistä he tiesivät, elleivät itse käyttäneet? EI MISTÄÄN. Silti aloitan tulevalla viikolla psykoterapian,mutta mitään mielialamömelöä en enää ota,ja pakolla ei mulle pysty niitä kukaan syöttämään.
Kyllä ne parantaa, jos sairaus on paha.
Viime päivinä on lääkkeenvaihdos ollut meneillään, joten olen ollut aika aggressiivinen ja välillä neliveto päällä vuorotellen.
Taas myönnettävä, etten ole kaikkivoipa teräsmies, vaikka haluaisinkin.
Kaikille PSYKOterapian hehkuttajille tiedoksi, että syvästä masennuksesta on mahdoton parantua kokonaan niin, että tulisi toimeen ilman lääkkeitä. Tämä on ainakin minun kokemukseni.
Totta kai psykoanalyyttinen terapia auttaa jonkin verran, ja yhdessä vaiheessa halusin ehdottomasti välttää lääkkeitä. On se minuakin auttanut, mutta ei se ole tehnyt minusta 100% työkykyistä vaikka siihen on mennyt omaisuus viimeiset 10 vuotta.
Mutta ei se ole terapiateollisuuden syytä, että jotkut sairastavat vakavia aivosairauksia. Joihinkin ei parhaatkaan terapiat auta.
Lopulta on annettava periksi ja myönnettävä kärsivänsä elinikäisestä sairaudesta.
Tietenkään se ei ole kivaa myöntää kymmenen vuoden kamppailun jälkeen tarvitsevansa lääkkeitä.
Epäilijöille tekisi mieli joskus toivottaa sairastumista todella äärimmäisen vakavasti. Sitten katsottaisiin, alkaako lääketieteellinen apu kelvata. Toki jos meneillään oleva lääkkeenvaihdos onnistuu, rauhoitun taas sen verran, etten jaksa toivoa muille pahaa, vaan ponnistelen vajaakuntoisena eteenpäin.
Se on kuitenkin muutama prosentti väestöstä, joka on sairas, joten miksi vıtussa me emme saisi saada hyötyä hoidoista?
Ja luomutyypeille tiedoksi... kellepä ei kunnon ruoka maistuisi... Mutta luomutyypit menevät metsään siinä, etteivät ole itse tehneet päivääkään sairaalassa töitä tai luultavasti läpäisseet peruskoulun jälkeen yhtäkään luonnontieteen kurssia. Nykyään kun vielä diplomi-insinöörit väittävät olevansa lääketieteen asiantuntijoita... niin hohhoijjakaa.
Kertokaa suoraan pitäisikö seuraavista aivosairauksista kärsivät laittaa kaasukammioon:
- epilepsia
- syvä psykoottinen masennus
- skitsofrenia
(taas liioittelen! mutta miettikää rehellisesti onko kaikilla oikeus elää...)
Pahoittelen vielä jos joku aidosti loukkaantuu tästä vihamielisestä sävystä, mutten voi toisaalta olla raivostumatta, kun nykyaikana kaikenmaailman kadunmiehet, hoitajat, diplomi-insinöörit ja kemistit esiintyvät aivosairauksien, neurologian ja psykiatrian asiantuntijoita.
Lopuksi: en ole livenä epämiellyttävä tyyppi... hermostun vain silloin jos netissä tai muualla väittää KAIKKIEN lääkkeiden olevan KAIKILLE turhia (tätä ei juuri tässä threadissa väitetty, mutta sanonpa nyt vaan)
JA muutenkin vıtuttaa tämä elinikäinen sairaus ja lääkkeiden kanssa säätäminen ja se kun ei ilman troppeja pärjää...