iso paha susi tuli noin 4 vuotta sitten(sitä ennen noin 2 vuotta ja ekat oireet ilmaantui). Puhun siis paniikihäiriöstä ja sosiaalisten tilanteiden kammosta. Olen ollut lääkityksellä miltei koko tämän vaikeimman ajan eli 4 vuotta, mutta mikään ei ole vaikuttanut toivotulla tavalla.(cipramil 1,5 vuotta, seroxat, optipar(jälkimmäisissä sama vaikutus aine).
Nyt siis syön optipar 60mg per päivä. Itsemurha mielessä kun ei elämään sopeudu. Masennuksestakin kai alan jo kärsiä, kun roskiksia alkaa olla kymmenen tiskipöydällä.(en voi viedä ulos kun pelkään naapureita)
Nyt siis syön optipar 60mg per päivä. Itsemurha mielessä kun ei elämään sopeudu. Masennuksestakin kai alan jo kärsiä, kun roskiksia alkaa olla kymmenen tiskipöydällä.(en voi viedä ulos kun pelkään naapureita)
Vastaukset 7
Vanhimmat
Tutulta kuulostaa :( on se vittumainen sairaus!mutta elä nyt mistään itsarista puhu!jos haluut vaik jubailla toisen samanlaisen kanssa ni tiedät mitä tehdä :)
kuulostipa pahalta lukea viestiäsi!
Itse olen ollut aina melko arka ja omaan huonon itsetunnon. Muutama vuosi sitten löi paniikkikohtaus niin pahasti päälle, etten nähnyt muuta vaihtoehtoa kuin marssia lääkäriin.
Aikaa en varannut vaan marssin suoraan päivystykseen, koska pelkäsin, että peruisin ajan jos sen varaisin.Onneksi kohdalle sattui mukava lääkäri, joka kuunteli itkunsekaista soperteluani ja selitti rauhallisesti eri vaihtoehtoja asian hoitamiseksi.
Olin todella ahdistunut,levoton ja sydän hakkasi kuin viimeistä päivää! Kaikenhuipuksi mulla oireita ei pystynyt peittämään, koska kohtauksen tullessa menin aivan kirkuvan punaiseksi naamastani!!! Nyt käytän sepram-nimistä lääkettä ja kohtaukset pysyvät melko hyvin kurissa, toisinaan on pakko turvautua rauhottaviin.
Itse huomasin, että huomattavasti asioita helpotti se, kun pystyi kertomaan vaivastaan!
Tsemppiä!!!
Kiitos kommenteistanne ja kannustuksesta ;)
Mulla käynyt toi punastelu juttu kanssa jo niin monesti, että aloin käyttämään paksua kerrosta meikkivoidetta sen peittämiseen(joudun valmisteleman itseäni vähintään 2h ennen kuin voin viedä edes roskia).Eipä silti sekään pitkään auttanut..sitten tietysti miehetkin kiinnittää huomiota ja viheltää yms. silloin saan paniikkikohtauksen enkä enää muista mihin olen menossa,kun toivoisin vajoavani maan uumeniin siinä hetkessä. Yritäppä tässä nyt sitten luoda suhteita yms..En ole kyennyt käymään edes terapiassa ilman sos. toimistosta pyytämääni avustajaa. Huulten väpätys ja naaman kireä ilme, kolikoiden tiputtaminen kassajonossa lattialle(teen sen aina) saa ihmiset katsomaan, kuiskailemaan selän takana, nauramaan ja ivailemaan "miksi sulla .piip. suu meneee noin oudosti", "Mitäköhän pakkoliikkeitä tuollakin on"
Se piip oli siis nimeni. tätä tekevät ns. hyvät ystävänikin...
Oletko koskaan kertonut paniikkihäiriöstäsi kenellekkään? Ihmiset arvostelevat toisia, jos eivät tiedä asioista, koska ovat itse niin "täydellisiä"...
...ole kertonut. Enkä aio kertoakkaan. Nämä ns. ystäväni eivät siitä saisi muuta, kuin vettä myllyyn, sillä keskivertoihmisen tieto paniikkihäiriöstä on yleensä nolla. En halua, että minua pidettäisiin hulluna. Monen ihmisen mielestä jo pelkkä psykologilla käynti muka osoittaa ,että "Toi on vähän sekopää." tai jotain.
Totta puhut, että asiat voi vain pahentua, jos asiasta kertoo "väärille" ihmisille. Itse olen puhunut asiasta lähimpien ja luotettavimpien ystävieni kanssa ja he ovat olleet tosi ymmärtäväisiä ja heillä on ollut jopa omia kokemuksia asiasta. Omaa oloakin se on helpottanut, kun on voinut kertoa.
Jos sinulla on joku tosi ystävä, niin kokeile puhua hänelle hieman "tunnustellen", ehkä jopa asian vierestä, että saat hänen mielipiteensä selville. Kyllä sen huomaa, jos hän pitää sellaisia(meitä) hulluina, joilla tämä sairaus on. Mutta älä puhu mitään lääkityksestä tai psykologeista. Ne ovat lähes kaikille tabu ja "hullun" merkki, ainakin vielä nykyisin.
Mutta teet toki itse omat päätöksesi, tämä oli vain minun neuvoni, itselläni se onnistui ja helpotti oloa. Jos sinä et halua kertoa muille, niin älä kerro. Voit puhua asiasta ainakin täällä. :)
seroxat eli optipar on kyllä hyvä lääke masennukseen, mutta ei sinun kohdallasi ehkä toimiva.Kannattais keskustella lääkityksestä lääkärin kanssa uudelleen,jos kerran ahdistaa jajännittää noin paljon.apu löytyy.