Haluan eroon tästä vihasta, se syö vain minua itseäni,, aika hyvin olen jo päässytkin yli, välillä tulee vihan ja katkeruuden puuskia ....kunnes jälleen tajuan , että se syö vain minua itseäni. Ei saisi antaa vastakkaiselle osapuolelle sitä riemua, että minä tässä kärsin...eli ainoa keino on unohtaa, ehkä vähän anteeksikin antaa..kohta huomaat, että olet sittenkin se fiksumpi osapuoli :)
eroon vihasta, antakaa neuvoja
loukattu ja pahasti,
7259
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Ei tarvi antaa anteeksi vaan unohtaa. Itse olen ajatellut että kaikki koettu on opiksi, niin hyvät kuin huonotkin kokemukset. Virheistä oppinut sen verran etten toisten tee samaa virhettä uudestaan. Itse sain kunnolla "turpiin", mutta se oli vaan opiksi. Enää en usko tiettyihin asioihin tässä elämässä, enkä luota ihmisiin. Mulle ei oltu tarkoitettukaan ystäviä ja rakkautta, aika kauan meni ennen kuin opin läksyni. Pitkään mua kyllä koulutettiinkin tämän elämän aikana. Ei hyödytä vihata muita, ei ne välitä paskaakaan mun tunteista. Enkä mäkään enää varo loukkaamasta muita, eihän kukaan muukaan ajatellut mun tunteita loukatessaan mua. Eikä se anteeksi antokaan hyödytä, koska eihän ne muut välitä mitä mä tunnen tai ajattelen. Parempi vaan antaa olla ja varoa joutumasta muitten kanssa tekemisiin eli itse pysyttelen muista ihmisistä erilläni, niin eipä tarvi enää joutua "turpiin" ottamaan.
Vihasta pääsee eroon osittain kun todellakin unohtaa täysin sen vihan kohteen ja keskittyy ympärillä oleviin hyviin ihmisiin ja panostaa heidän kanssa ystävyyteen. Äkkiä vihaama ihminen unohtuu.
Ihminen, joka on loukannut sinua niin syvästi, että tunnet noin suurta vihaa ei unohdu koskaan. SInun täytyy vain oppia elämään asian kanssa. Vuosien saatossa viha häipyy, mutta ihminen ei unohdu. Hänestä on jäänyt polttomerkki sydämeen, eikä se kulu pois.
Ole itsellesi armollinen, ja anna ajan kulua. Viha helpottaa ja tilalle tulee välinpitämättömyys.
Opettele ajattelemaan, että elämä kantaa.
Ei se tosiaan unohdu. Minuun on lyöty leima, jota kannan aina mukanani halusin tai en. Musta on kouliutunut välinpitämätön ihminen, enää en välitä omasta itsestäni ja muista ihmisistä minkään vertaa. Ajattelen että se mitä koin oli tarkoituskin kokea, että oppisin läksyni tässä elämässä. Opinkin ettei mulle ole tarkoitus tulla rakkautta kohdalle tai edes ystävyyttäkään, jos toisin olisi ollut tarkoitus, niin kaipa mullakin olis ystäviä ja se rakas tuossa vierelläni. Jos jotain vihaan niin itseäni ja omaa naiiviuttani, kun joskus kuvittelin jonkun voivan mua rakastavan. Olisihan se mun pitänyt jo nuorempana tajuta ettei tällänen kellekään kelpaa. Joten oma vika kun sain mitä sain, henkisiä lyöntejä, jotka repivät sydämen ja sielun verille ja aina kun luulin muuta sain lisää lyöntejä, jotka repivät haavat auki. Enää en luota tai usko muihin ihmisiin ja hyväksyin tosiasian eli ettei munlainen kelpaa muille ihmisille edes ystäväksi. Nyt elämässä on muita vaikeita asioita, joten en edes jaksa vihata muita ihmisiä vaan yritän selvitä tästä vaikeasta ajasta päivä kerrallaan. Ehkä olenkin paha ihminen, kun niin paljon pahaa on tullut kohdalleni ja hyvää ei ole ollut minkään vertaa. Ehkä tein edellisessä elämässä pahoja tekoja ja maksan niistä tässä elämässä. Ehkä seuraava elämä on sitten mulle se parempi elämä, jossa mulle löytyy kaikki se mitä tässä elämässä on puuttunut. Elämä ei kanna vaan opettaa elämää päivän kerrallaan, turhia tunteilematta.
en tiedä , mikä vihaa kasvattaa, jokin.
kerro lisää
Pura vaikka nyrkkisäkkiin.
Ei se ohitse mene koskaan, mutta sen kanssa oppii elämään.