psykologinen taistelu ennen kokeilua?

Kyselyikäinen

Olemme muutamia vuosia seurustellut pari ja mieheni ehdotti minulle, että kokeilisimme kolmatta osapuolta. Miestä. Hän haluaisi rakastella kanssani niin, että saisin myös toista miestä samaan aikaan. Ajatus kiihottaa valtavasti, mutta samalla pelottaa.
Mitä jos pilaamme suhteemme tällä toiminnalla? Tuleeko siitä likainen olo? Entä myöhemmin pariskunnan kanssa... olen mustasukkainen miehestäni, mutta jos en kokisi naista uhkaksi suhteellemme voisin hyväksyä sen. Entä jos menee pupu pöksyyn. mitä sitten.? Tai jos en tykkää kimpasta enkä enää halua sitä, mutta tiedän sen olevan mieheni fantasia, joten eiköhän hän jotenkin jatkaisi sen toteuttamista.
Siis, toivoisin oikeasti asiallista keskustelua niistä asioista mitä kannattaa käydä läpi ennen kokeilua. En tee tätä ns. vain hänen takiaan, on se osa omaakin fantasiaani. Olen ehkä ns. ujo ja pelkään että tilanteen jälkeen tulee itseinho tai vastenmielisyys seksiin... SE olisi kauheaa, sillä rakastan seksiä mieheni kanssa ja kokeilujamme ja koen olevani hänen kanssaan hyvässä seksisuhteessa jossa toiselle voi olla avoin ja puhua/ tehdä mitä vaan kunhan se tuottaa nautintoa.
Kuvittelisin tilanteen menevän niin, että iskisin miehen baarista hotelliin niin, että mies tajuaisi asian jo lähtiessään (mieheni olisi lähettyvillä) En voisi kuvitella harrastavani seksia miehen kanssa, joka ei ulkoisesti/ käytökseltään kiinnostaisi minua. Uskon, että saisin helpostikin miesseuraa baarista, olen 30 ja kauniiksikin mainittu.
Naiset! Kertokaa kannattaako uhrata hyvä suhde vai tekeekö tämä siitä vielä paremman?

6

1013

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Tuntuu että asia kiinnostaa/kiihottaa sinua kovasti mutta samalla pelkäät sen vaikutusta suhteeseenne ja mieheesikin.Olet selvästi luottavainen mieheesi ja tyytyväinen seksiinne ja ehkä juuri siksi että uskallatte puhua avoimesti ja myös kokeilla uusia asioita rohkeasti.
      Ymmärrän että kolmannen pyörän tai toisen pariskunnan mukaantulo jännittää.Ehkä teidän kannattaa kokeilla ensin vain kolmatta pyörää ja jos homma menee hyvin,miettiä sitten vasta parinvaihtoa,sillä parinvaihdossa ollaan vielä askel pidemmällä tunnetasolla.
      Ehdotan että puhutte etukäteen miehesi kanssa avoimesti,mikä toisen miehen mukana olossa kiihottaa ja mikä epäilyttää,ja mitä ihan konkreettisesti toivot kolmannelta osapuolelta.Ja koska kertomasi mukaan Sinä olet se ujompi osapuoli,homman täytyy edetä Sinun ehdoilla ja Sinun tahdissa.Älä tyydy olemaan vain objekti vaan aktiivinen subjekti jos siltä tuntuu,nauti siitä että olet tilanteen herra.Ajattele niin että ne kummatkin ovat siinä tilanteessa vain sinun nautintojesi tähden.Sen kolmannen pitää pystyä vaikka vain nuolemaan pottuvarvastasi,jos se on se juttu mitä haluat kokeilla:-)

      Tuo ravintolasta hotellihuoneeseen eteneminen on hyvä ajatus mutta suosittelen että tutustut(te) siihen kolmanteen osapuoleen etukäteen.Sovitte vaikka niin että kun päätös on tehty,tapaatte jossain sovitussa ravintolassa,tutustutte lisää ja jos päätös pitää,siirrytte jatkamaan nautintojen pariin.Hyvä vaihtoehto ravintola/hotelli-yhdistelmälle voi olla esim.Ruotsin laiva,siellä kun hytti on aina lähellä;-)
      Ei muuta kuin rohkeutta peliin ja jos asia tuntuu kokeilemisen arvoiselta,niin toimeksi -kerran täällä vain eletään!

    • Narttuna

      Näin naisena ja samaa asiaa harkinneena toteaisin vain että se likainen olo siinä minua juuri kiihottaakin; olla kuin mikäkin helppo lutka kahden miehen riepoteltavana ja naitavana,IHANA ajatus.Parinvaihto ei kiinnosta mutta kaksi miestä sitäkin enemmän -ainakin kertakokeiluna.

    • nainen 42

      ihanaa, kun muillakin on samoja ajatuksia kuin minulla. Mieheni on ehdottanut minulle vierasta kolmanneksi, ja ollaan jo yritetty kerran ravintolasta löytääkin, mutta ei ollut mielestäni sopivaa ehdokasta. Kovasti kiinnostaa ajatus kahdesta miehestä, mutta en ole varma haluanko että oma mies olisi mukana. En kuitenkaan halua missään nimessä pettää miestäni salaa. Olen kyllä sanonut tästäkin hänelle, kun hän on kysynyt, ja ihan mahdollisena hän on sitäkin pitänyt ,siis kahta vierasta miestä. Onkohan nämä halut ihan normaalia, vai onkohan tässä joku aikainen viidenkympinvillitys käynnissä?

    • realisimia

      Olen mies, mutta koska kokemusta aiheesta on reilusti, haluan vastata edelliseen rehellisesti.

      Useamman vuoden parinvaihto- ja kimppailukuvioissa aktiivisesti mukana olleena on todettava seuraava: Pariskunnilla, joissa jompaa kumpaa osapuolta asia arveluttaa noin paljon, kimppa ei yleensä onnistu.

      Itse en nykyään lähde mukaan kolmanneksi pyöräksi, ellei ole selvä, että pariskunnan molemmat osapuolet todella haluavat harrastaa ryhmäseksiä. Muutoin homma on tavannut mennä siihen, että pariskunta ensin kumoaa pari tuntia rohkaisuryyppyjä kurkusta alas ennen kuin toteaa, että ei tästä mitään tule.

    • parisp(N)

      Naisena ajattelisin kans et miten sen suhteen käy ja jos käy huonosti niin sitten kantsii keskustella asiat selviksi sen oman miehenkaa ja vielä sen kolmannenkaa, myöskin se toisenparinkaa etenkin.
      Myöskin kyllä valitsisin ekaks sen toisenparin ja vielä se et heihin voi luottaa ja tavallaan ite halusin heistä tulevan tosihyvät ystävät.
      Mulle tuli ainaski ekaks mieleen et jos meen paneen jonku toisen parin miehenkaa nii kyl se pari pitää olla sit semmonen joka on yhessä mukana ja sit kehataan ilman mutkia kävellä keskellä päivää vastaan vaika manskulla.
      Etenkin se pitää sopia ettei sit kun on puolisonkaa sovit et tässä ei haeta tavallaan luvalla vierasta niin se pitää, sillä ainaski meille kävi yhen parinkaa et mies alko lähettelee viestejä mulle töihin ja ehotteleen tapaamista kahestaan oli kuulemma rakastunu minuun.
      Meistä se toinen pari pitää kans olla tehny selväks että sit jos kimpataan niin kimpataa nelistää tai jos se mies nyt haluu kattoo sivusta kun vaimo saa nii ok.
      Myöski se et jos isket sen kolmannen niin se kyllä pitää olla ainaski semmonen mikä on haluttavan näkönen tai sit vaikka kaksin kappalein.
      Mut se et parisuhde pitää kyllä olla enemmänkö kunnossa jos alat ja sit ei kantsi ainaskaa tehä sitä jos tuntuu et miellytän omna puolison fantasioita.
      Myöskin se et ei nyt ihan päätäynä koska sit tulee helposti jälkeenpäin likanen olo.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. En usko et meistä tulee jotain

      Se ei kuitenkaan estä toivomasta et tulisi. Toivon et voitas suudella ja se sais asioita loksahtamaan paikoilleen. Jutel
      Ikävä
      10
      2620
    2. Kuvaile itseäsi

      Kaivatullesi, niin että hän sinut tunnistaa.
      Ikävä
      89
      1966
    3. Eini paljastaa nuorekkuutensa salaisuuden - Tämä nousee framille: "Se on pakko, että jaksaa!"

      Discokuningatar Eini on täyttänyt upeat 64 vuotta. Lavoilla ja keikoilla nähdään entistä vapautuneempi artisti, joka ei
      Suomalaiset julkkikset
      39
      1501
    4. Huomenta keskipäivää

      Kivaa päivää mukaville ja söpösille. 🐺🫅❤️☕☀️
      Ikävä
      260
      1398
    5. Yli puolella maahanmuuttajalapsista ei ole tietoja ja taitoja, joilla selviää yhteiskunnassa

      Miksi Suomeen otetaan väkeä jolla on älyvajetta? https://www.hs.fi/politiikka/art-2000010730220.html
      Maailman menoa
      273
      1038
    6. Oletko koskaan katunut kun

      elämäsi tilaisuus jäi käyttämättä? 💔
      Ikävä
      67
      923
    7. Olen J-mies

      Jos kerrot sukunimeni alkukirjaimen, ja asuinpaikkakuntani. Lupaan ottaa yhteyttä sinuun.
      Ikävä
      47
      881
    8. Ei sitten, ei olla enää

      Missään tekemisissä. Unohdetaan kaikki myös se että tunsimme. Tätä halusit tämän saat. J miehelle. Rakkaudella vaalea na
      Ikävä
      77
      860
    9. Sinusta näkee että

      Kaipaat paljon.
      Ikävä
      55
      854
    10. Haluaisin ottaa sinut syleilyyni mies

      Olet suloinen...
      Ikävä
      44
      765
    Aihe