Koululaisellamme on Niska-pääoireyhtymä, Kaula-pääoireyhtymä. Minkälaista apua olette saaneet? ja onko niistä ollut apua? Meillä käytössä fysioterapeutin tekemä niskajumppa joka ilta. Silti esiintyy niska/lapakipua. Lisäksi laukaisee migreenikohtauksia ja huonoaoloa. Ruoka ei tunnu monestikkaan maistuvan tuon huononolon takia :-/ Kertokaa omia kokemuksia? Vastauksista olisin kovin kiitollinen
Koululaisella M53.0 diagnoosi kokemuksia kaivataan!
3
4829
Vastaukset
- Violet*
En tiedä kyseisestä oireyhtymästä, mutta itsellä on jännitysniska ja siitä aiheutuvia migreenejä (ja migreeniä muutenkin). Fysioterapeutti on suunnitellut minulle niskajumpan, mutta harvemmin omasta tahdosta tulee jumppaa tehtyä sillä se laukaisee useimmiten migreenin. Jonkin aikaa kuitenkin yritin tehdä jumppaa joka ilta ja jännitysniskan aiheuttamat migreenit vähenivät. Eli voisin suositella jumpan jatkamista, mutta kenties muutamana iltana/kk tai /vko jättäisi jumpan pois koululaisen itse toivomina iltoina.
Huonovointisena ruoka ei todellakaan maistu ja pahimmillaan syöminen voi saada oksentamaan. Ruokaa kuitenkin on aina hyvä olla tarjolla ja syö sitten sen verran kuin vointi antaa periksi. Kannattaa kuunnella koululaistanne, että mitkä ruuat maistuvat silloin vähiten (itselleni huonovointisena kaikkein vähiten maistuvat esim. ranskalaiset ja kananmuna).- Voimia !
en tiedä kysestä oire yhtyästä mitään mutta syömis juttu meidän nuorella on vaikea astma ja silloin kun se on huononna niin ruoka ei maistu / miten olsi viileät ruuat esim rahka valmiiksi tehdyt voilekeivät tai sitte leikeleet valmiiksi että saa valita leipä miluista vaikka sämpylöitä hedelmiä keittoa jäätelöä jugurttia viiliä juureksia valmiiksi kylmään veteen pilkotuna soppaa tässä jotain ja pieniä määriä kerralla ja usein ja kysy nuerelta että mitä hänestä tuntisi että voisi ehkä ryödä ja älä sano että etkö taskaan syö vain kysy että voisitko ryödä jotain muuta ja vielä tuli mieleen että puuro niitähän on kaikkia monen laisia . Jaksamista !
Itse olen neljäs luokkalainen jolla on migreeni. Samankaltaista juttua minullakin.
Silti eräs hieroja turusta on auttanut ihan hirveästi näihin! (Toivottavasti asut turussa) Lähetä sitten viestiä niin annan tarkempia ohjeita sinne. Olin kerran klo 12 mennyt sinne puoleksi tunniksi, ja sanottiinkin että, migreenipotilaat ovatkin yleensä jäykkiä, josta tuleekin kohtaukset. Kun olin tullut jo pois, niin klo 16 minulta lähti särky. Venytykset auttavat paljon! Ja ultraviolettivalot yms saavat yleensä kohtaukset alkuun. Itse olen nyt menossa megatsoneen, jossa on näitä valoja, ja olen ennen saanut sieltä kohtauksen, mutta viimeksi annoin huonolle ololleni periksi ja kohtaus tuli alkuun. Nyt menen sinne, ja otan estolääkkeet mukaan, ja kokeilen, taistella kohtausta vastaan. Sekin voi ehkäistä kohtauksia.
Voimia sinne kohtalon toveri!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?
Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,1294650Olit ihan
Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu293387- 213380
Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?
Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt493150Oletko keskustellut kaivatustasi muiden
Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka512985Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?
"Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu1222839Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue
se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod192594Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.1132315- 92229
MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,142135