Sanoin

että minä en ole se, joka tuomitsee, mutta en uskaltanut jatkaa. Tunteet päästin liian aikaisin mukaan, nyt pitäisi saada ikävä loppumaan. Itsehän tein päätöksen, että en tapaa Sinua
8132
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Mitkä ihmeen tunteet?????

Äänestä

mä en mitään tunteita ikinä päässyt todistamaan

Äänestä

No voithan aina yrittää korjata asiaa jos olet muuttanut mieltäsi ja ikävä vaivaa :)

Äänestä

Päätös oli tietenkin rankka koska tunteet oli tosiaan vahvasti olleet mukana jo pitkään.
Asian teki vielä vaikeemmaksi, koska oli suuri vaara aina välillä tavata, vaikkakin satunnaisesti kylillä.
Olimme myöskin yhdessä mansikkatilan osakkuudessa mukana molemmat, ja sadonkorjuun aika läheni.
Tiesin, että joutuisimme yhdessä miettimään, montako poimijaa tilalle palkataan satoa korjaamaan. Ilmatieteenlaitoksen mukaan myös jatkuvia sateita oli tulossa, joten sato olisi korjattava nopeasti talteen, jotta mansikat ei homehdu pellolle.

Lähdin tapaamaan Häntä. Olin ajatellut puolihuolimattomasti, että asioiden sopimiseen ei kuluisi kun tunnin verran. Tapaamispaikkana oli Hänen kesäasunto.
Saavuin pihaan, Hän tapansa mukaan oli hyvällä tuulella ja tuli moikkaamaan lämpimästi.
Ilmoitin, että olen kovin kiireinen, mutta voitaisiiko nämä asiat pikaisesti sopia, niin päästään asioissa eteenpäin. Hän oli hieman ihmeissään, koska emme olleet pitkään aikaan nähneet ja vaistosin, että olisi halunnut kanssani jutella muistakin kuulumisistamme.

OK katotaan vaan, sanoi Hän. Kavoin paperini esiin. Oli painostavan hiljaista, jotekin epäluonnollisen hiljaista.... Hän kysyi, onko sinulla kaikki elämässäsi hyvin...?
Samalla tunsin piston sisimmissäni ja tajusin.....

Äänestä

Ei kai tunteilleen mitään mahda, tulee jos on tullakseen. Mikset uskaltanut jatkaa ja oletko nainen vai mies?

Äänestä
  • Olen nainen. Joku muu saa jatkaa....

    Äänestä

Tää on ap - joku "omi" aloittamani kirjoituksen, olen nainen... no enivei

Äänestä

this, is a bust !

Äänestä

Kommentoi aloitusta


rillllls kirjoitti:

että minä en ole se, joka tuomitsee, mutta en uskaltanut jatkaa. Tunteet päästin liian aikaisin mukaan, nyt pitäisi saada ikävä loppumaan. Itsehän tein päätöksen, että en tapaa Sinua

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu