Eli olen käynyt kaksi vuotta kelan tukemassa psykoterapiassa. Ekana kesänä en huomannut eroahdistusta juuri ollenkaan, viime kesä oli vaikea mutta selvisin siitä. Nyt tuleva kesä ahdistaa jo. En haluaisi pitää mitään taukoja. Terapeutti tietysti tarvitsee lomansa ja kuulemma loma-ajat on terapiankin kannalta tärkeitä, silloin herääviä tunteita on hyvä laittaa muistiin ja viedä mukanaan terapiaan.
Itseäni lomassa ahdistaa ero sinänsä, pelko yksinolemisesta ja ahdistumisesta silloin, kauhun tunne, ja pelko siitä, että en selviä yksin ilman tukea.
Minkälaisia tukitoimenpiteitä teillä on? Joku muu tukihenkilö, tarkkaan ohjelmoitu loma, psyk. poliklinikan ammattilaiset, osastohoito? Näitä kaikkia olen miettinyt...
Itseäni lomassa ahdistaa ero sinänsä, pelko yksinolemisesta ja ahdistumisesta silloin, kauhun tunne, ja pelko siitä, että en selviä yksin ilman tukea.
Minkälaisia tukitoimenpiteitä teillä on? Joku muu tukihenkilö, tarkkaan ohjelmoitu loma, psyk. poliklinikan ammattilaiset, osastohoito? Näitä kaikkia olen miettinyt...
Vastaukset 18
Vanhimmat
No itsehän ajattelin kyllä tappaa itseni kesällä, viimeistään. Yhdeksän vuoden terapiasta on ollut ehkä se apu, että siihenkin on varmaan juuri jäänyt jonkunlaiseen "koukkuun" - eikä sitten muuta. Epäaitoon ihmissuhteeseen ja sen ajattelumalleihin, joiden mukaisesti roikkuu sitten ongelmien ja niiden "käsittelyn" määrittelemässä elämässään. Eikä osaa enää edes ajatella muuta.
Kyllähän terapiat varmaan kannattaisi korvata muilla hyvillä kohtaamisilla, jos niihin tulee taukoa.
Moi Lucy! Itsekin olen pikkuhiljaa tullut hieman riippuvaiseksi terapeutista ja jo viikon tauko ahdistaa!! Niitä ei ole kuin kerran pari vuodessa ja kesä mutta silti. Tämä on todella säälittävää ja hävettävää mutta ei voi mitään.
Itse järjestin kaverien tapaamisia, urheilua ym. ohjelmaa. Kävin lääkärillä pariin otteeseen. Mutta ahdistavaa nuo tauot.
Onko oma terapeuttisi loman ajalla tavoitettavissa s-postitse tai muuten?
Mä en koe tilannetta hävettävänä, tunteet on mitkä on, varhaisista hylkäämiskokemuksista nousevaa pelkoa. Asian kanssa pitäisi kuitenkin elää siihen asti, kunnes alkaa helpottaa. Viimeksi terapiassa laitettiin sitten kalentereihin kaikki päivämäärät, että voi asennoitua, että milloin alkaa loma ja milloin loppuu. Onnekseni mun terapeutti on kesällä kaksi viikkoa paikalla, eli puolivälissä on "tsemppiviikot", ja niillä sitten mennään loppuun asti.
Jo viime kesänä pyrin ohjelmoimaan kesäni niin, että tyhjiä viikkoja ei olisi paljoa. Eli juuri niin kuin ehdotit, kavereita ja menoja. Ehkä kesä menee niillä ihan hyvin. Harmittaa vaan kun kesän ja loman pitäis olla kivoja asioita, eikä sellaisia, mitkä stressaa monta kuukautta etukäteen.
Ainahan hätätilanteessa voi mennä päivystykseen, jos tulee oikein tukalaa, tämä myös vinkkinä sulle "en tiedä".
Mun terapeutin saa lomalla puhelimitse kiinni, ei se päivystä, vaan tarkistaa puhelimen viestit kerran päivässä ja ottaa sitten yhteyttä. Siitä tulee vain vähän syyllinen olo, koska toinen on kuitenkin lomallaan. Puuh. Mutta ehkä tästä selvitään ja tsemppiä sulle OrigFifi!
Kyllä mua nolottaa olla näin riippuvainen:)! Ensi viikko pitäis sinnitellä. Itsellä varhaislapsuuden hylkääminen sekä hyväksikäyttö et nehän ne. Kyllä se hieman helpottaa kun tietää mistä nää voimakkaat tunteet kumpuaa mutta ei se poista niitä kuitenkaan :(
Onko muita hyviä ideoita?
Tsemppistä myös sulle!
Mua kans ahdistaa kesätauko ihan tajuttomasti. Viikon lomakin saa elämän ihan raiteiltaan. En tiedä auttaako tähän mikään. Kai sitä pitäisi keksiä ohjelmaa ja touhua, mutta itse ainakin lamaannun loman ajaksi, enkä meinaa kyetä mihinkään.
Hylkäämisiä lapsena mullakin ja tietysti kaikki terapeutin lomat nostaa samat tunteet pintaan. Ihan kuin mut olisi taas hylätty! Vaikka tajuan kyllä järjellä, ettei näin ole vaan terapeutti tarvitsee lomansa niin kuin muutkin ihmiset.
En kyllä taas käsitä miten kesätauosta voi selvitä... Just kärsin viikon, kun terapeutti oli talvilomalla ja se pisti kyllä miettimään tota kesää. Miten voin selvitä useasta viikosta, kun yksi viikkokin sai kaiken horjumaan.
Mulla on kyllä lupa kirjoittaa sähköpostia ja soittaa koska vaan, mutta enhän mä ikinä soita. En kestä sitä, että häiritsen terapeuttia hänen lomallaan... Vaikea juttu taas. Toivottavasti kevät on pitkä ja hidas.
Minulla oli ennen sama ongelma psykologikäyntien suhteen. Kesälomat ahdisti tosi paljon. Sain luvan laittaa sähköpostia, mutta vastaus tuli sitten vasta joskus kolmen viikon päästä.
Ahdistus pääsi kasaantumaan ja tuntui että sekoan.
Nyt olen osastolla ja täällä on koko ajan joku kuuntelemassa jos haluaa puhua. Mutta osastokin suljetaan kesällä, psykologi ja toimintaterapeutit on lomilla... Mitäs sitten tapahtuu...? Suljetulle en halua missään nimessä siirtyä.
Jaksamisia kaikille eroahdistuksesta kärsiville. Tiedän miltä se tuntuu. Onhan meillä sentään kesälomilla tämä palsta pystyssä, ja voidaan antaa toisillemme vertaistukea : )
Huomenna on maanantai ja ei ole terapiaa koko viikolla. Kyllä ahdistaa :'(!!! Ää. Sitä ihmettelen kun oma terapiani ei ole sellaista että minulla olisi parempi olo sieltä lähtiessäni vaan voi olla pahempikin. Ja ihan sitä tasoa että kihisen 4-vuotiaan uholla etten mene sinne enää ikinä!!! Siltipä olen koukussa terapeuttiin. Miten teillä muilla, koetteko istunnot aina tai usein ahdistusta tms lievittävinä vai onko muillakin ihan vastakkaisia kokemuksia.
Kuten viittasinkin regressiiviseen käyttätymiseeni niin ei auta et mietin tämän olevan vain lapsuuden kokemuksien toisintoa - lähden ovet paukkuen suu mutrulla sieltä :D !!
Toisaalta terapia on tosiaan eheyttävää mutta aiheuttaa myös kärsimystä?
Miten teillä muilla?
Onko vinkkejä lisää tuohon 'eroahdistukseen'? Koko viikko.. Huoh.
Kirjoita odotellessa kirje terapeutille. Pura ahdistusta siihen kirjeeseen. Sitä ei ole sitten pakko antaakaan terapeutille jos siltä tuntuu, mutta ahdistuksen aikana ongelmistaan kirjoittaminen voi auttaa edes vähän.
Kiitos viestistäsi!
Meillä on terapeutin kanssa käytössä s-posti analysointi koko ajan.Tiedän toki että hän todellakin ansaitsee lomansa se ehkä vähän helpottaa.
Tämä on vain sellainen keskustelunaihe ettei frendeille taikka läheisille voi kertoa, eivät varmaan ymmärtäisi? Mutta on kummaa, että terapeutti voi olla niin tärkeä.
Ahdistaa! Ihan kuin silloin pikkuisena ettei näe 'enää ikinä'.
Voe.
Just sellaselta se tuntuu, että ihan kuin koko terapia loppuisi siihen paikkaan. Useimmiten ei järkeily auta. Mä oon ruvennut kirjoittamaan päiväkirjan kaltaista vuodatusta huonoina hetkinä ja sit tulostan kappaleen terapeutille. Eikä riitä että annan sen paperin terapeutille, vaan luen ensin sen ääneen. Useimmiten lukiessa nousee esiin samoja tunteita kuin kirjoittaessa, eli toimii.
Ja sitten session jälkeisiin tunteisiin...joskus on tosi vaikea lähteä. Sitten otan nenäliinan vastaanotolta mukaan ja itken hetken rappukäytävässä ennen ulkomaailmaan siirtymistä. Välillä tuntuu aika rajulta lähteä sieltä sellaisessa tunnekuohussa. Khukun tunteita ei mulla terapiaan sinänsä liity. Mielelläni menen.
Siis kiukun tunteista on kyse tossa lopussa. Tää on tätä kun kännykän netissä näitä kirjottelee...
Moikka! Itsekin joskus on tullut rappukäytävässä itkeskeltyä :'(
Ristiriitaa itselleni varmaan aiheuttaa hyväksikäyttö toisen henkilön taholta varhaislapsuudessa mutta nämä molemmat sieltä aina tulevat läpi. ja olen tosiaan kiukkuinenkin välillä kuin 4- vuotias voikaan kiukutella. Sitä on kuin jossain aikakoneessa toisinaan.
Sinänsä 'kiva' kuulla etten ole ainoa joka kokee tällaista!
Koitan nyt sitten rauhallisesti ajatella et kyllä se sieltä sitten tulee takaisin (ja ei oikeasti hylkää). Tiedän kyl miltä tämä kuulostaa :-)!!!
Mulla samanlaisia kokemuksia. Terapia oli kestänyt 6 vuotta ja ensimmäistä kertaa terapeutti jäi 2 kk:n kesälomalle sinä aikana entisen 1kk:n sijaan. Tämän jälkeen alkoi tapahtua traumaattisten lapsuudenaikaisten hylkäämiskokemusten seurauksena jolloin terapeutin kanssa tuli riitaa (terapeutin pätevyys kyseenalaistui) ja suhde lopulta katkesi kokonaan terapeutin aloitteesta. Nyt olen ollut 9 vuotta ilman terapiaa eikä valoa ole vieläkään näkyvillä. Terapeutti moninkertaisti ammattitaidottomuudellaan hylkäämiskokemukseni, jotka olivat aikoinaan suurin terapiaan hakeutumiseni syy.:(
En ole tämän jälkeen pystynyt luottamaan enää yhteenkään ammattilaiseen ja kaikkiin muihinkin ihmisiin luottamus on heikentynyt vuosi vuodelta enenevästi.
Miten terapeutti voi lopettaa terapian kesken?
Ihan karmaisevaa kuulla:(! Siis sun puolestasi!
Oma terapeutti sanoi tuota että terapian 'kesken jättäminen' vain vahvistaa traumaattisia kokemuksia. Siis kun lähdin sieltä sanoen etten tule enää ikinä. (sopii iläiselleni mainiosti tällainen käytös)
Mutta kerro et miten ihmeessä siinä niin kävi? Siis jos haluat ei tietenkään ole pakko. Joka tapauksessa jaksamisia sulle!
Sorry kirj. virheet! Tuosta että
Ja ikäiselleni
(puhelimen näppis)
Kiitos tuestasi OrigF
Te taidatte olla kaikki psykodynaamisessa terapiassa. Sen tarkoitus on provosoida tunnetasolla tapahtuvia muutoksia. Ensin terapeuttiin muodostuu riippuvuusuhde, sitten terapeutti ohjaa kivuliaan irroittautumisprosessin lävitse ja potilaan pitöisi olla itsenäisempi, eikä enään tukeutuisi muihin. Analyyttiset koulukunnat uskovat, ettei pikaista helpotusta pitäisi tulla vaan siinä käytetään sellaisia tekniikoita jotta potilas oppii tuntemaan itsensä paremmin ja sitä kautta eheytyä. Ongelmat eivät koskaan ole terapiassa tai terapeuttisuhteessa vaan potilaassa itsessään tai varhaisessa vanhemmuussuhteessa. Omassa kokemuksessani en voi uskoa, että yhteiskunnan rahoilla viedään potilaita tämmöisiin kyykytysterapioihin. Minusta jokaiselle ennen pitkän terapian aloitusta pitäisi tarjota ratkaisukeskeinen tai kognitiivinen lyhytjakso ja vasta sen tehottomuuden jälkeen pitkää personaallisuuta muokkaavaa analyyttistä terapiaa. Minusta elämän pitäisi olla henkistä kasvua varten, jossa persoonallisuus saa kehittyä positiiviiseen suuntaan. Katkeruutta, vihaa ja raivoa provosoivat tunneterapiat pitäisi jättää vain psykiatrin tarkassa seurannassa ja kontrollissa tapahtuvaksi ns. Toisen tason terapiaksi. Analyyttisillä on kyllä keinot kasvattaa kaikki ongelmat esille, jolloin potilas motivoituu ymmärtämään kuinka sairas, huono, masentunut ja epäonnistunut hän on kaikessa sekä terapia suhteessaan. En usko, että dynaamisissa terapioissa tulee onnellisuuteen kykenevää ihmistä enään ulos. Ehkä itsetietoisempi (ymmärtää kaiken mitä terapeutti on hänelle rakentanut), vihaisempi ja puolensa paremmin pitävä jolloin raivokohtaukset loukkauksista tulevat luonnollisiksi ja hyväksytyiksi, lopuksi olet raivonnut niin paljon, ettet välitä enään mistään. Samalla empatiasi on kuollut.
Loistavaa tekstiä tämäkin "Oma terapeutti sanoi tuota että terapian 'kesken jättäminen' vain vahvistaa traumaattisia kokemuksia. Siis kun lähdin sieltä sanoen etten tule enää ikinä. (sopii iläiselleni mainiosti tällainen käytös)".
Terapeutti saa lytätä ja provoisoida sinut sellaisten tunteiden pariin, että et halua mennä sinne enään ikinä. Hän kertoo sinulle kuinka sinun oma käytös, eli terapian lopettaminen vahvistaa traumaattisia kokemuksia. Terapeutissa ja terapiassa ei ole mitään vikaa, hänhän ei missään nimessä ole sinussa aiheuttanut mitään traumatisoivaa tai vahivistanut traumakokemustasi, ;)