Juorulehti iski jälleen. Kykeneekö LS tekemään muuta kuin juoru-uutisia? Kuvansa saa lehteen jo kun epäillään jostain.
0Äänestä
Sähkökatko
Onko nimim. Tzuzsun mielestä loppuun saatettu Keskusrikospoliisin esitutkinta muka juoru. Kyseessä on kuitenki epäilyt TÖRKEÄSTÄ veropetoksesta ja petoksesta.
0Äänestä
seiskalehti.
Länsi-Savokin on vajonnut roskalehtien tasolle, uskoo kaikki poliisien juorut! Poliisin "luotettavuushan" tiedetään:) Sehän on totuus, kun poliisi avaa suunsa se valehtelee ihan viranpuolesta.
Mutta ihme toimintaa Länsi-Savolta ei ole edes syytettä nostettu ja ”tuomitaan” julkisuudessa! Eipä muut mediat ole uskaltaneet julkaista, paitsi tietysti Itä-Savo:)
Aika näyttää miten itse jutussa käy.
0Äänestä
hupsis tupsis
Minä annan anteeksi hänelle, sillä hän on vain ihminen omine heikkouksineen.
Mistä löytäisimme hänelle suojatyöpaikan vai pääseekö hän eläkkeelle?
0Äänestä
Usko Eevertti
Eiköhän Mikkelin kaupungin hallinnosta joku sopiva paikka löydy. Sitähän sää kysyit?
Mikä kumma on hiljentymishuone? Liittyyko se jotenkin ortodokseihin?
0Äänestä
Olepa tarkkana TJ
Esellä on muitakin kummallisuuksia toimintatavoissa. Nimittäin kaikki huoltotyöt kaukolämpöpuolella saavat aina ne yritykset, missä sattuu Lämpöliiketoiminnan johtajan Salmelan omat pojat olemaan töissä. Historiassa muistaakseni Kaariputki,LVI-Kärki ja nyt LVI-Kaari. Olisiko toimitusjohtajan mietittävä esteellisyysasiaa kun käsitellään huoltotyötarjouksia vai odotellaanko seuraavaa petosta?
Vastaukset 11
Vanhimmat
Juorulehti iski jälleen. Kykeneekö LS tekemään muuta kuin juoru-uutisia? Kuvansa saa lehteen jo kun epäillään jostain.
Onko nimim. Tzuzsun mielestä loppuun saatettu Keskusrikospoliisin esitutkinta muka juoru. Kyseessä on kuitenki epäilyt TÖRKEÄSTÄ veropetoksesta ja petoksesta.
Länsi-Savokin on vajonnut roskalehtien tasolle, uskoo kaikki poliisien juorut! Poliisin "luotettavuushan" tiedetään:) Sehän on totuus, kun poliisi avaa suunsa se valehtelee ihan viranpuolesta.
Mutta ihme toimintaa Länsi-Savolta ei ole edes syytettä nostettu ja ”tuomitaan” julkisuudessa!
Eipä muut mediat ole uskaltaneet julkaista, paitsi tietysti Itä-Savo:)
Aika näyttää miten itse jutussa käy.
Minä annan anteeksi hänelle, sillä hän on vain ihminen omine heikkouksineen.
Mistä löytäisimme hänelle suojatyöpaikan vai pääseekö hän eläkkeelle?
Eiköhän Mikkelin kaupungin hallinnosta joku sopiva paikka löydy. Sitähän sää kysyit?
Haittaakse? VitsiVitsi
Tiedottajaksi tjsp....
Hyvä ja looki pesti.
http://www.evl.fi/srk/puumala/10-04-21kirkkoneuvosto.pdf
Mikä kumma on hiljentymishuone? Liittyyko se jotenkin ortodokseihin?
Esellä on muitakin kummallisuuksia toimintatavoissa. Nimittäin kaikki huoltotyöt kaukolämpöpuolella saavat aina ne yritykset, missä sattuu Lämpöliiketoiminnan johtajan Salmelan omat pojat olemaan töissä. Historiassa muistaakseni Kaariputki,LVI-Kärki ja nyt LVI-Kaari. Olisiko toimitusjohtajan mietittävä esteellisyysasiaa kun käsitellään huoltotyötarjouksia vai odotellaanko seuraavaa petosta?
Se on vain sattumaa...