Ei Lenin eikä Hitler, vaan Nikolai

Perille mennen se oli Nikolai II jonka ansiosta 1900-luvusta tuli mitä tuli. Hänen armeijansa näet käynnisti liikekannallepanon josta Saksa oli sitä varoittanut, että se johtaa sotaan. Tämä johtui Saksan Schlieffen-suunnitelmaan perustuvasta strategiasta.

Tsaarin-Venäjän häviö I maailmansodassa ja sitä seurannut sekasorto yhteiskunnassa mahdollisti Leninin joukkion vallankaappauksen tunnettuine seurauksineen.

Hitlerin valtaanpääsy johtui sekin I maailmansodan tappiosta ja sen aikaansaamasta Saksan keisarikunnan hajoamisesta ja sitä seuranneesta anarkiasta.

On toki mahdollista, että sota olisi jossakin vaiheessa tullut joka tapauksessa; Ranskassa eli voimakas revanssihenki vv. 1870-71 sodan vuoksi, Saksa nousi yhä suuremmaksi teolliseksi voimatekijäksi ja Britannia pelkäsi merimahtinsa puolesta. Mutta tämä on spekulaatiota; Nikolai teki niinkuin teki ja joutui maksamaan kalliin hinnan.

Suomen kannalta Nikolai II on mitä merkittävin tekijä maamme itsenäisyyden kannalta! Vasten tahtoaan toki, joten ei hänelle kannata patsasta Senaatintorille pystyttää. Mutta ilman hänen sotaanlähtöään Suomi olisi vain alaviite vanhoissa historiankirjoissa.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Schlieffen-suunnitelma

8

69

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • schlieffen

      Eiköhän siinä ryssillekin olisi käynnyt aika pahasti ellei itärintamaa oli avattu ja Saksa olisi ensin kukistanut Ranskan.

      • LaD

        Jos ryssä olisi ollut puolueeton sodassa(sinänsä mahdotonta.baökanin tilanteen takia) Ei saksa olisi sinne rynnännyt kun ei ollut tarvetta. Ryssällä oli kiistoja I-Un kanssa, saksa soti vain liittosopimuksen takia venäjää vastaan


      • ej haretz kir pöyt
        LaD kirjoitti:

        Jos ryssä olisi ollut puolueeton sodassa(sinänsä mahdotonta.baökanin tilanteen takia) Ei saksa olisi sinne rynnännyt kun ei ollut tarvetta. Ryssällä oli kiistoja I-Un kanssa, saksa soti vain liittosopimuksen takia venäjää vastaan

        Venäjä hallitsi baltiansaksalaisten asuinseutua ja Suomean muun muassa Hansa kaupunki Viipuria. Venäjä oli myös Serbian liittolainen. Ei ehkä vuosina 1914 ja 1915 mutta kyllä se Venäjälle Pariisin kukistumisen jälkeen olisi mennyt.


      • LaD
        ej haretz kir pöyt kirjoitti:

        Venäjä hallitsi baltiansaksalaisten asuinseutua ja Suomean muun muassa Hansa kaupunki Viipuria. Venäjä oli myös Serbian liittolainen. Ei ehkä vuosina 1914 ja 1915 mutta kyllä se Venäjälle Pariisin kukistumisen jälkeen olisi mennyt.

        Ehei. Saksan viha kohdistui yksinomaan ranskaan. Saksa ei kaivannut venäjän alueita ensi sijassa, tätä kuvaa esim.liittosopimus 1870-luvulla. vasta saksan irtisanottua tuon sopimuksen I-Un tilanteen takia alkoi kehittyä kränää


      • LaD
        LaD kirjoitti:

        Ehei. Saksan viha kohdistui yksinomaan ranskaan. Saksa ei kaivannut venäjän alueita ensi sijassa, tätä kuvaa esim.liittosopimus 1870-luvulla. vasta saksan irtisanottua tuon sopimuksen I-Un tilanteen takia alkoi kehittyä kränää

        Ja sitten kränää kehittyilin aika kasa


    • Vapaa suomalainen

      On kuitenkin muistettava, että Lenin ja Hitler pyrkivät tietoisesti muutamaan maailmaa. Nikolai II ei tavoitelut maailman muutamista, vaika panikin armeijan liikekannalle Serbian tueksi.

      Jos Lenin ei olisi ryhtynyt tekemään vallankumousta, niin Venäjästä olisi tullut deokraattinen tasavalta. Näin sillä edellytyksellä, että keisari olisi joutunut joka tapauksessa lupumaan kruunusta.

      II maailmansotaa ei ehkä olisi tullut, jos Hitler ei olisi noussut valtaan. Joten siinä mielessä Nklai II ei tarvitse mitään titteliä 1900-luvun muutoksen aikaan saajana.

      • hiilityöläinen

        Maaorjien jälkeläiset eivät halunneet demokratiaa. Hrutsevin isoisä oli muistaakseni maaorja. Mietipä haluaako sellainen yksilö länsimailta mitään kun nämä nauraa röhöttivät maaorjuudelle Rustosen uidessa paskassa.


    • näin se meniiiiii

      Nikolai kuvitteli, että menestymällä sodassa hän vakiinnuttaa asemansa vallassa, mutta Nikolai ei ottanut sitä huomioon, että jos hän ei menesty sodassa, niin mites sitten käy ????

      Venäläisten alkuperäiset tavoitteet olivat, edetä välimerelle ja avata omalle laivastolle tukikohdat välimerelle, niimpä luotiin tämä pan-slavinismi, eli oppi jossa sanotaan, että kaikilla slaaveilla on oikeus kuulua samaan valtakuntaan, liitolaisiksi tulivat serbit.
      Ajatus oli alunperin se, että Venäjä työntyy balkkanin yli välimerelle, Itävallan ja Osmaanien valtakunnan, eli Turkin välistä, sekä työntää nämä valtiot pois alueelta.

      Venäläiset olivat jo Bulgariassa, joten ei sitä uutta aluetta niin paljon olisi tarvittu, mutta Itävalta ei tämmöistä suunnitelmaa hyväksynyt, eikä tietenkään Osmaanitkaan, sillä niiltähän ne alueet olisi olleet pois.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä teidän jutussa on ongelmana?

      Missä meni pieleen?
      Ikävä
      175
      1461
    2. Kauhavan häiriköijistä

      Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä
      Kauhava
      41
      1039
    3. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      38
      735
    4. Auto ajoi päälle?

      Ja pakeni luin iltapäivälehdestä. ! Ken on kuski joka tuollee teki
      Kuusankoski
      14
      660
    5. Sama ransetti taas!

      Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver
      Hyrynsalmi
      21
      650
    6. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      36
      643
    7. Miksi Lapset kiusaa yöllä

      Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä
      Kauhava
      28
      642
    8. Tehdäänkö tänään toiveista totta?

      Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..
      Ikävä
      46
      607
    9. Viimeinen lankafest

      Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .
      Puolanka
      17
      593
    10. Ajatteletko ollenkaan minua

      Naiselle, jonka kanssa vahva tunne yhteydestä. Jota kipeästi kaipaan, mutta jota ei juuri näe. Onko siitä jo kolme vuott
      Ikävä
      30
      577
    Aihe