Olen lapseton 39-vuotias mies, ja olen vajaa pari kuukautta tapaillut intensiivisesti äitiä jolla on 7-vuotias. Hänen ikänsä on 38.
Kaikki on sujunut hyvin, enkä haluaisi laukaista miinaa, mutta kun tässä on alkanut tunteita nousemaan, ja tajusin ettei voi vuotta paria ehkä ihan tuosta vaan lillua ja aloittaa sitten asiasta keskustelua... Pelkään ettei "kumppanini" ole intohimostaan ja selvästä seurustelunhalustaan huolimatta suuntautunut samaan kuin minä: haluan lapsen ja perheytyä... Pelko ei tässä ole ongelma, vaan asian selvittäminen ja läpikeskusteleminen: en halua loukata, enkä haluaisi poliisimaisesti kysellä tulevaisuuden suunnitelmia, kun tässä ollaan liu'uttu pehmeän sokerisesti aika onnellisiin tunnelmiin...
On hieman absurdia parin kuukauden (tosin erittäin hyvin sujuneen ja intensiivisen) seurusteluksi muuttuneen tapailun jälkeen puhua lapsista, mutta tosiasia on se että kohta voi olla vaikeampi paikka lyödä lappu luukulle - sitä kiintyy, ja jommankumman voi olla kipeä luopua syntyneistä tunteista. Ehkä lapsenkin teko onnistuisi vielä (mikäli kumppania kiinnostaa, jos siihen ryhtyy varsin pian, mutta kello tikittää...). Itselleni kävisi kumppanin kielteisyyden kohdalle sattuessa sekin että tapailisimme mutta pitäisin silmät auki sopivaa kumppania varten, mutta tällaisesta puhuminen se vasta voikin (jo) satuttaa... Haluaisin sitä tavallaan, sillä löytämäni nainen on monella tavalla ihannenaiseni... Vaikea yhtälö.
Neuvokaa joku miten asian ottaisi esiin niin että aiheeseen liukuisi hieman pehmeämmin... Miten toivoisitte että teiltä kysyttäisiin asiaa, naiset, ja vieläpä sellainen mies jonka olisitte tunteneet oikeastaan aika vähän aikaa...?
Kaikki on sujunut hyvin, enkä haluaisi laukaista miinaa, mutta kun tässä on alkanut tunteita nousemaan, ja tajusin ettei voi vuotta paria ehkä ihan tuosta vaan lillua ja aloittaa sitten asiasta keskustelua... Pelkään ettei "kumppanini" ole intohimostaan ja selvästä seurustelunhalustaan huolimatta suuntautunut samaan kuin minä: haluan lapsen ja perheytyä... Pelko ei tässä ole ongelma, vaan asian selvittäminen ja läpikeskusteleminen: en halua loukata, enkä haluaisi poliisimaisesti kysellä tulevaisuuden suunnitelmia, kun tässä ollaan liu'uttu pehmeän sokerisesti aika onnellisiin tunnelmiin...
On hieman absurdia parin kuukauden (tosin erittäin hyvin sujuneen ja intensiivisen) seurusteluksi muuttuneen tapailun jälkeen puhua lapsista, mutta tosiasia on se että kohta voi olla vaikeampi paikka lyödä lappu luukulle - sitä kiintyy, ja jommankumman voi olla kipeä luopua syntyneistä tunteista. Ehkä lapsenkin teko onnistuisi vielä (mikäli kumppania kiinnostaa, jos siihen ryhtyy varsin pian, mutta kello tikittää...). Itselleni kävisi kumppanin kielteisyyden kohdalle sattuessa sekin että tapailisimme mutta pitäisin silmät auki sopivaa kumppania varten, mutta tällaisesta puhuminen se vasta voikin (jo) satuttaa... Haluaisin sitä tavallaan, sillä löytämäni nainen on monella tavalla ihannenaiseni... Vaikea yhtälö.
Neuvokaa joku miten asian ottaisi esiin niin että aiheeseen liukuisi hieman pehmeämmin... Miten toivoisitte että teiltä kysyttäisiin asiaa, naiset, ja vieläpä sellainen mies jonka olisitte tunteneet oikeastaan aika vähän aikaa...?
Vastaukset 4
Vanhimmat
Miten tämä liittyy palstan aiheeseen mitenkään???
Miksi ihmeessä et kysy suoraan että haluaako naisystäväsi vielä lapsia?! Alkaa tuota ikääkin olemaan....
- Haluan lapsen ja asia puolison kanssa vielä keskustelematta = vauvakuumepalsta
- Haluamme lapsen, lasta on yritetty vuosi, ei onnistu = lapsettomuuspalsta
Voi miten kamalaa, että joku uskaltautuu kysymään sellaista asiaa tällä palstalla... Älkää rakkaat kanssasisaret olko noin katkeria, vaikka olemmekin itse kukin siirtyneet sieltä vauvakuumepalstalta tänne lapsettomuuspalstalle.
Alkuperäiselle ehdottaisin tyynesti nostamaan kissan pöydälle ja kysymään suoraan, sekä kertomaan omista toiveista. Jos häntä ei kiinnosta, niin on kai pakon sanelemana etsittävä nuorempi nainen, jonka biologinen kello ei tikitä. Onnea ja uskallusta keskusteluun!
Joo ei tuossa auta muu kuin suora puhe ja rehellisyys. Niin olisi itseni pitänyt toimia. Jäin lapsettomaksi, koska menin naimisiin kriittisessä iässä siinä uskossa, että toiveeni halutaan toteuttaa. Miespä pihtasi rehellisen mielipiteensä eikä siis halunnut lasta kanssani, missään vaiheessa, vaikka avioon oltiin menty siinä puheessa, että lapset kuuluvat siihen unelmaan.
Avioliitto päätyi lopulta eroon, minä jäin lapsettomaksi ja mies on onnellinen uudessa suhteessa nuorikkonsa kanssa, joka voi tehdä hänelle vielä 15lasta. Minä sen sijaan jään katkeraksi yksinäiseksi vanhaksi akaksi, joka ikuisesti on vihainen kaikille siitä, että itse oman elämäni pilasin huonoilla valinnoilla.
Jos siis kovasti haluat lasta, kysyt naiselta ihan suoraan ja rehellisesti asiaa. Jokainen yli 35v nainen tajuaa, että lapsenteko on aloitettava "nyt" tai ei enää koskaan. Sen vuoksi en pysty kuvittelemaan, että aihe olisi jotenkin tabu ja ettei siitä voisi keskustella jo suhteen alkumetreillä.