Parisuhteet, - löysin yllättäen viestin, jonka haluan tähän

Kyllä ne kudostyypit vanhenee kun vaan ikää pukkaa.
On aivan uskomattoman suuri voimavara salainen ystävä jota voi tavat sovittuna aikana.
Voi keskustella netin ja puhelimen välityksellä miten kulloinkin 'passaa'.
Olemme olleet sydänystäviä jo useamman vuoden eikä mitään hinkua ole parisuhteeseen, kun yksin on tottunut elämään tämä rauha ja hiljaisuus on korvaamaton ainakin minulle.
Kuitenkin vapaa menemään minne milloinkin haluaa, eikä mitään neuvotteluja kotiintulon kanssa.
Enpä voi hakea mitään hienoa vertauskohtaa kuninkaallisista enkä antiikin ihmisistä.
Tämä on minun elämäni, ja nautin kestää se minkä aikaa tahansa.

ystävä, häpeätkö häntä ja ystävyyttänne ? Eipä kuulosta kovin hyvältä.
Silvia on moneen kertaan kauneusleikattu, siksi kumman kireä naama joistain kohdin, toisaalta ikäistään vanhemman näköinen.
Kun lukee näitä juttuja miten inhotaan nuorten bodaaja m iesten ulkonäköä ja annetaan heille pakkeja, naurattaa miten mielikuvituksessa itse on muka niin haluttava kahdeksan kymppisenäkin.

Luulisinpa, että suurin este uudelle ns. tosirakkaussuhteelle on tämä jäljellä olevan ajan lyhyys, tunne ettei enää jaksa eikä kykenekään tosi suhdetta muodostamaan. Meneehän toki tutustumiseen näissä i´issä rutkasti enemmän aikaa, sopeutuminenkin enää ainakaan asumaan toisen kanssa.
Vaatimukset lienevät tiukemmat kuin nuoruuden huumassa. En minä ainakaan asumaan yhdessä kykenisi kuin tosi sopivan ihmisen kanssa.

Mutta mikä estää tutustumasta ja seurustelemasta mukavasti yhteen sopivan ihmisen kanssa, asuen omissa asunnoissaan. Kyllä ihminen toista lähelleen kaipaa, ja lähes sopiva voi ollakin ihan sopiva, jos molemmilla on elämänkokemusta eikä vaadita, puolin ja toisin, toiselta mitään muuttumista, voi olla oma itsensä....mikäs siinä sitten.
Itse olen onnistunut ja saisin olla enemmänkin kuin tyytyväinen, koska en todellakaan tyydy yksinelämiseen. En kuitenkaan ole vielä valmis huomattavasti vanhemman ihmisen seuralaiseksi, ovathan kaikki nykyisetkin ystäväni ja tuttavani numeroiältään nuorempia kuin itse olen. Koska ilmeisesti olen itsekin ajatusmaailmaltani ja energisesti nuorempi kuin ikäni on paperilla.

Käppänä- nimitystä olen minäkin ihan huumormielessä joskus käyttänyt, kyllä "käppänästäkin" voi löytyä yllättävän eläväisiä nuorukaisen piirteitä, rohkeutta ja elämänhalua.
Siitä vaan, sano Tsaikovski....sanokohan !!!

Jalokiviä hänellä on, mutta "et alors?" / "and then?" / "so what?"
Kiven palasilla saa koristella itseään välillä, mutta lainaa ne ovat.

Ainoa todellinen ilo varmaankin ovat omat lapset ja lapsenlapsi.

" siteerata "

Siteerasit teksitäni, olin yllättyny kun kelpasi edelleen siteerattavaksi,
mutta asiasta toiseen
ollaan me liian vanhoja enään tosi rakkauteen, luulempa vaan ettei onnistuisi enään,
toisaaltaan, mikä olen muiten puolesta puhumaan, jokainen taaplaa tyylillään, niin minäki.
loppu elämä on lyhyt korkeintaan 5v tai jotain, jos sitäkää, siinä ei enään suunitella mitään suurempaa.

On se vain niin, että jokainen taklaa tyylillään. Joku pitää siitä, että haluaa olla vähän sileämpiposkinen vielä kerran ja ottaa nuorennusleikkauksia kasvoihinsa ja jopa kroppaansakin.

Mikä siinä, itse olen sen verran järkiperäinen etten moisia ottaisi, mutta myös ajattelen jos joku pitää minusta tällaisena kuin olen niin ihan hyvä, ja jos ei pidä niin se on hänen asiansa eikä koko maailmaani järkytä.

Kenenkään ei ole pakko olla jonkun vähemmän tutun kanssa. Taas yleisissä kontakteissa riittää, kun on mukava juttu- ja kaveriseura.
Minulle on, ihmeellistä kyllä, nyt vasta tullut elämäni rakkaus. Olen ollut naimisissa ja muutamien kanssa seurustellutkin, mutta nyt vasta tiedän mitä on todellinen rakastuminen.
Kyllä se vie jalat alta tässäkin iässä, jos silleen sattuu.
Olemme nyt kokeneita, osaamme antaa arvoa toisen huonoille päiville, osaamme olla riidoissa suuttumatta, ja osaamme olla saman vertaisia, kumpikaan ei odota toiselta liikoja, on vain niin herttaista olla toisen lähellä ilman vaatimuksia ja paineita.
Tiedämme näkömme, kokomme ja menneisyytemme emmekä enempää odotakaan.
Tiedämme, ettei menneisyys palaa on vain nykyisyys, ja tulevaisuus voi olla vielä aika pitkäkin aika. Kumpikaan ei odota sen loppumista vaan päivä kerrallaan kuljemme.
Kumpikin osaa kertoa toiselle asioita, voi lähteä piinaamatta toista ja reilusti kertomalla kävelemään, omia tuttujaankin tapaamaan.
Loppujen lopuksi parasta on kuitenkin, että olemme kohtalaisen terveitä

päivää.

En voi uteliaisuudelleni mitään, joten kehtaan kysä, minkä ikäsiä te rakastuneet olette?
Ei ole pakko vasta, kiinostaa vaan missä ijässä ihminen vielä voi ehkä rakastua tai ainaki kuvitella olevansa rakastunu.
rakastumien on ihana tunne,
moni rakastuuki tunteeseen, aina pitää etsiä uusi kohde kokeakseen tunteen aina uudelleen ja uudelleen,
näinkin ihminen voi elää, vaikka itte en koskaa ole pystyny moiseen seikkailuun,
mun rakkaus seikkailut kuului nuoruuteen ja siine kai ne jäivät, koska nyt olen elävänä kuollut.

tunut, mikä elämässä on tärkeätä. Jalokiviä on lainattavaksi.
Hän saa välillä lainata niitä.
Hän sanoi itse kerran, että hän antoi tähän kaikkensa,

(ja tuli tunne, ettei hän ollut saanut mitään vastineeksi).

Ruotsin hullut kuninkaat!

Aikasti turhaa miettiä omia johtopäätöksiä, pelkkien juorulehtien perusteella!
Mistä tiedät vaikka Silvia olisi antanut puolisolleen anteeksi? Niin ovat monet tehneet, ja eläneet onnellisina juuri sen vuoksi.
Mutu tunteet on nyt saaneet ylivallan jalokivineen juttuinesi.

Eihän 70 voi nykyaikana vielä olla vanha, meidänhän oletetaan elävän entisiä sukupolvia vanhemmiksi, suotta sitten nurista "voi ollaan niin vanhoja ja kyllästyneitä" kuitenkin on ihmisiä, jotka vielä yli 80 tutkivat mennyttä elämää, reissavat, tanssivat, vetävät keskusteluryhmiä ym.
Kaikki on vain itsestä kiinni, nykyaikana on 40 vuotiaitakin, jotka valittavat vanhuuttaan, todella ovat outoja nämä ihmiset, eivät he ole ollenkaan ikäennusteiden mukaisia, mitä he ovatkaa sitten jo 60 vuotiaina, silloin minä en edes ajatellut vanhuutta vielä ollenkaan, vaan puursin rakennuksella ja metsässä.

Jos osanani olisi leskeytyä ( jokunen vuosi sitten sellainenkin uhka oli realistinen ) niin minun on mahdotonta ajatella tilannetta aloittaa kiinteämpi suhde kenekään kanssa, yhdessä asumisesta puhumattakaan.

Testosteronitasoni 24 on urologin mukan hyvin korkea ja yhdessä PSA-tason, 0,87 kanssa olen numeroiden valossa erinomaisessa kunnossa.

Silti, pitkän parisuhteen aikana muotoutuneet oikkuni varmistavat em. minulle ikävän vaihtoehdon tullen, loppuelämän ilman kiinteää suhdetta.
Tarttee sitten vaan huolehtia tuosta totunnaisesta kaverista.

Harrastukseni parissa tapaan molempien sukupuolten ihmisiä.
Nuoret, hyväkuntoiset naiset ovat mukavaa keskusteluseuraa mutta epäilen heidän pitävän minua "vaarattomana".
Realistina ja haluamatta järkyttää heitä, annan heidän pitää käsityksensä.

Kaarle Kustaa on muuten yllättävän lyhyt.Olin noin metrin päässä hänen kuninkaallisesta korkeudestaan Jyväskylän suurajoissa Harjun pikataipaleella.
Hän ryöpsähti eteeni ylläen,kun olin seuraamassa ajoja.
Niistä ajoista en muistanut mitään,kuka voitti,kun menin töihin Valmetille ja kerroin,että kuinka lähelle pääsin oikeaa kuningasta,vuosi oli luultavasti 1985 asuin jo silloin Tampereella,mutta Jyskälän suurajot piti aina nähdä.
Kerran olin pikataipaleella katsomassa ja seuraavana päivänä ihmettelin,kun jalat olivat kipeinä.Ne kivet jotka lensivät autonrenkaista olivat sen aiheuttaneet.Oli se senarvoista,että kintuista viis pikataipaleelle siis.Ama

Minä haluaisin kuolla samoihin aikoihin kuin mieheni, sillä olen vieläkin niin suunnattoman rakastunut häneen, kaikilla tavoilla. Hän on sanonut samaa minusta ja olenkin ajatellut että jäljellejäänyt riutuu piankin pois, ilman elämänhalua.
Hän on ensirakkaus minulle ja koskaan en ole muita vilkuillut. Häntä on monikin nainen vilkuillut, mutta en usko hänen tehneen syrjähyppyjä.
Vain oman puolison kanssa voi kertailla elämän kohokohtia, lasten ja lastenlasten syntymää ja matkoja, asua yhdessä suunnitellussa ja rakennetussa talossa. Joka yö saa nukkua hänen kainalossaan ja vielä me usein rakastellaankin, tiedän hyvin konstit jotka tepsii.Hänkin tietää mikä minuun tepsii. Aina voi opetella uutta silläkin saralla.

Joku mies kertoi, että hän oli katkera siitä, ettei hänellä ollut kenkiä, kunnes hän näki miehen, jolla ei ollut jalkoja.

Ei ole olemassa absoluuttista onnea tai onnettomuutta, on vain olosuhteiden vertailua, ja sen aiheuttamia tunteita.

Jokaisen ihmisen on itse tehtävä itsensä onnelliseksi,
se ei ole toisen tehtävä.

Ehkäpä Kalle-Kustaa yrittää edelleenkin löytää toisen ihmisen, joka tekisi hänet onnelliseksi.
"Ja sitten he elivät onnellisina elämänsä loppuun asti."

It will never happen!

KalleKustaa rakastaa aivan varmasti vain Silviaa, mutta mies kun on mies niin mihin se silmänsä panee muuhun kuin kauniisiin naisiin, ei viide vahingoita ketään.
Turhaan mollata KalleKustaata, minusta hän on aivan mukava ja hyvä puoliso Silvialle.
Juorut ei ole uskottavia.

tyttäret ovat lakanneet kunnioittamasta ja rakastamasta isäänsä, mutta poika matkii. Hän on yhdessä jonkin huonomaineisen naisen kanssa.
Tyttäret ovat lausuneet julkisuuteen paheksumisensa, ja Madeleine on osoittanut sen käytännössä muuttamalla pois Ruotsista. Siinä oli kritiikkiä myös ex-sulhasta kohtaan.

Hyvä, että uskaltavat näyttää tunteensa.

Silviasta näkee kauaskin, miten hän on kärsinyt tilanteesta. Seisoa sellaisen vierellä esittämässä, että kulissit ovat pystyssä edelleenkin.

Ruotsin hullut kuninkaat!

" lapsistaan "

Ompa tyhmää mollata, taidat olla kateellinen komeille pariskunnille ja pitkään avioliitossa olleille, eikö sulla itsellä ole onnistunu oma liitto ?

Ruotsin kuningaspari on ihan, ja lapset lapsenlapsineen.

linjoilla olen minäkin, jokaisen on itse elämänsä onnellistutettava. Silloin parisuhde voi hyvin, ja onnistuu.

Englannin Charleskin vertaisensa naisen ikäisestään Camillasta. Ei nuoruus ja kauneus tuo aina onnea.

Carlesin tarinaki oli tyhmä ja hyvin hyvin surullisen, ihmettytti koko touhu, ruma akka tarjosi piirakkaa niin ahkerasti että särky avioliitto, näitä törkypill,,,uja niitä riittää nykyään.

Todennäköisesti juttu oli hyvin suuniteltu murha, Diana olisi ollu ikuisesti Camillan tiellä, siis piikki lihassa.

Täällä on todella vaikeita kirjoittajia, ei osata oikein mukautua asioihin hyvältä kannalta vaihtoehtoa hakien. vaan aina vain mörököllimäisesti haetaan jokin ikävä puoli asiasta.
Kauhean paljon meissä vanhemmissa ihmisissä on näitä kurttuotsaisia, jotka kaikessa näkevät vain sen heidän mielestään synkemmän puolen.
Diana meni itse sotkemaan suhteensa ja puuhailemaan sekaisia asioita.
Carles on pitkään pitänyt Camilasta, mutta se suhde ei ole ollut hoville hyväksyttävä, joten hekin ovat aikoinaan kärsineet.
Kohtalon oikusta sitten tuli Diana, joka oli liian nuori vanhoolliseen hoviin ja vanhalle Carlesille sopimaton.
Näinkin voisi asiat ajatella vähän joustavammin eikä vain "no niin vanhoina ja rumina".
Miesmörriköitä täällä varmaan ja vanha mieskin on ruma. :)

suomalaisvihaaja, kaiken yrität kääntää suomalaisten kohalla pahaks,, ja muita puolustelet vaikka tekisivät murhia!

Kuka on murhia tehnyt? Paparatseja ajoivat pakoon vimmatusti ja kolaroivat.

Vinksahtanein juttu josta olen viime aikoina lukenut, oli pikkumies joka hankki itselleen kookkaan tyttöystävän. Ei mitään lihavaa lylleröä vaan iso raamikas nainen jolla kuitenkin kunnolla muotoa ja kurvia. No jokatapauksessa oudointa oli tämän pariskunnan harrastukset. Roolijako heidän fantasialeikeissään oli se, että tuo nainen on suurriistaa ja äijä suurristan kaataja. Hän piti naista myös lehmänä jota paimennetaan ja lypsetään. Jätkä myös ratsasti usein naisen selässä. Nainen oli kotona lähes koko ajan alasti ja valmiina alistumaan tuon kaverin kieroihin oikkuihin. Mies pääsi jotenkin kompensoimaan pienuuskompleksiaan alistamalla itseään isompaa ja vahvempaa naista. Hän kertoi lehdessä nauttivansa tilanteen herruudesta. "Olen pienempi, vikkelämpi ja älykkäämpi. Hän joutuu hyväksymään sen" Mikä sika! Ja kuka nainen on niin pöhkö että suostuu moiseen kohteluun, vaikka kyseessä olisikin harmiton leikki.

Satua oli koko juttu, ei tommosta ole muualla kuin sirkuksessa jokin hupailu ohjelma ihmisille katsottavaksi, he tienasivat elantonsa sillätavoin.

Ei ei, kyllä se on ihan tosi juttu. Kai.

Niimpäniin-niimpäniin...

Jäimpähän yksikseni tuossa kuutisen vuotta sitten kumppanini tiimalasin tyhjennettyä. Meni pari vuotta suriessa ja katsellessa mitä elämä toisi. Lähdin katselemaan mitä olisi elämällä vielä tarjolla. Oli parikin miellyttävää tutttavuutta, mutta vaateena yhteisasuminen. No enhän kenenkään kukkia halunnut taloni koristukseksi. Se vaan oli siinä.

Kuis ollakaan tapasin nuoruuteni leskeksi jääneen ystävän kauppajonossa. Oma koti hällä kuten minullakin. Nyt homma toimii. Oma koti jne...