Olen 18-vuotias nuori mies ja todettu paniikkihäiriö. Paniikkini liittyvät melkein aina pahoinvointiin, kammoan oksentamista yli kaiken, johtuen eräästä lapsuuden tosi rajusta vatsataudista. Ja yleensä tuntuu semmoinen ällöttävä pala kurkussa, joka pistää yökkäilemään. Muina oireina yleensä henki salpautuu ja pumppu alkaa lyömään pirun kovaa. Meikäläisellä on lääkityksenä Citalopram ja Oxamin. Lääkitys on ollut nyt melkein kuukauden, mutta hirveästi en ole huomannut muutoksia. Melko sosiaalinen olen, mutta kun muutin kaupungista toiseen, silloin jäi kaverit sinne. Nyt ammattikoulussa ei ole ollut vaikeuksia kavereita hankkia, mutta vapaa-ajalla ei ole tullut hengailtua, mikä johtunee siitä, että asuvat melko kaukana kaupungista. Stressiä on jonkin verran, koulun takia eniten, ja nyt sitä lisää vielä enemmän ph takia. Ajatukset pyörii melkein koko ajan siinä, että milloin tulee kohtaus, milloin tulee paha olo. Se on alkanut vituttamaan toden teolla, koska vielä pari kuukautta sitten ei ollut merkkiäkään, että tämmöinen tulisi. Paniikkihäiriö on alkanut vaikuttaa elämänlaatuun aika paljon, ei tee mieli syödä enää niinkuin ennen, ei tule nukuttua kuin pari tuntia, kaikki on alkanut mennä täydellisesti perseelleen.
Joten onko mitään toivoa saada tämä veke. Tiedän, että asiassa on kyse niskasta kiinni -ottamisella, mutta nyt ei tunnu ollenkaan, että niin pystyisi tekemään. Kertokaahan vinkkejä, miten saitte tuon persaivo-häiriön kuriin.
Joten onko mitään toivoa saada tämä veke. Tiedän, että asiassa on kyse niskasta kiinni -ottamisella, mutta nyt ei tunnu ollenkaan, että niin pystyisi tekemään. Kertokaahan vinkkejä, miten saitte tuon persaivo-häiriön kuriin.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Täysin kurissa se ei ole vieläkään, mutta paniikkituntemuksia tulee enää harvoin. Sairastumisen alkuaikoina elämä oli aivan hirvittävää, mutta onneksi minulla lääkitys alkoi ajan mittaan vaikuttamaan. Ei ole kokemusta tuosta Citalopramista joten en oikein tiedä milloin sen pitäisi alkaa vaikuttamaan.
Ootko ajatellut terapiaa, siitä kun voisi olla apua? Paniikkihäiriö on inhottava vaiva ja pelko kohtauksista ruokkii pelkoa, sen varmasti tunnistat itsekin. Muista kuitenkin että toivoa on, vaikka kuinka tuntuisi ettei mistään tule mitään niin kyllä meitäkin on joiden elämää paniikkihäiriö ei enää hallitse mainittavasti =) Kannattaisi jutella lääkärin kanssa tuosta lääkityksestäkin jos se ei ala tehoamaan, aina voi kokeilla jotain muuta lääkettä. Tsemppiä!
Minulla oli myös ajanjakso elämässäni jolloin sain paniikkikohtauksia..ja sain siihen lääkitystä ja kuukauden tai reilunkin ajan oireet ensin pahenivat mutta siiten vähitellen alkoi helpottaa..Ja tosiaan tuntui että henki lähtee ja sekoaa..;Sain terapiasta myös apua ja tajusin etten kuole enkä sekoa:) Aikanaan sain lääkityksen purettua pois.Tsemppiä! Kerro reilusti ystävillesi,,sekin helpottaa ja huomaat ettet ole yksin!
Moro,
Kuulostaa melkeinpä omalta tarinalta :) Oon nyt 24-vuotias mies, mutta nää oireet alkoi mulla jo 15-vuotiaana. Ensin tuli nimenomaan oksentamisen pelko ja sitten vähitellen paniikkihäiriö muine oireineen. Vuosien varrella olen todennut, että ehdottomasti terveet elämäntavat kannattaa olla ja niitä voi vaikka korostaakin vielä: liikuntaa, unta, sosiaalista elämää, monipuolista ruokaa, e-epaa, magnesiumia, sinkkiä! En ole kuitenkaan ihan näillä pärjännyt yksistään, vaan ilman muuta hyvä lääkitys siihen rinnalle ja pahimpina aikoina olen hakeutunut lyhytterapiaan, joka on aina auttanutkin. Voin sanoa, että vuosien varrella oksentamisen pelko on lieventynyt, vaikka en olekaan joutunut oksentamaan yli 10 vuoteen! En enää edes muista, miltä se tuntuu... eikä mua häiritse oikeastaan muidenkaan oksentelu, kun tiedän, etten ole itse siihen nähtävästikään taipuvainen.
Tsemiä eteenpäin!
Liikuntaa on taas aikomus ruveta harrastamaan aktiivisesti. Ja varmaan sosiaalisen elämän puolelta pitäisi remppaa ruveta tekemään. Syynsä silläkin varmaan, kun melkein puoli vuotta kotona nyhjännyt. Mitään muuta kuin kotoa kouluun ja koulusta kotia. Ja nyt tämä pirun paniikkihäiriö vielä laimentaa intoa mihinkään lähteä. No, onneksi saan järkättyä koulun kautta itseni psykologille. Jospa kallonkutistaja sai taottua päähän, ettei mitään hätää ole.
Täällä myös kohtalotoveri.
Mulla todettiin varsinainen paniikkihäiriö ja ahdistuneisuus vasta tammikuussa, vaikka itse tiedän, että sitä olen jo yläaste ikäisestä asti sairastanut. Nyt siis 23-vuotias.
Paniikkihäiriö on sitkeä pirulainen, mutta ensimmäinen asia mikä sinun tulee tehdä, on sanoa päässäsi "sairastan paniikkihäiriötä, hyväksyn sen, mutta en anna sen hallita elämääni!". Olin vuosia kamppaillut tätä sairautta vastaan, lyönyt päätäni seinään, kieltänyt asian, kysellyt miksi juuri minä, ahdistunut siitä, että se tuli juuri nyt ja juuri minulle jne.. Kun lopetat nämä, huomaat että on helpompi hengittää. "Selvä juttu, mulla on nyt tämä tauti mut mitäs mä voisin tehdä jotta se ei ottaisi minusta otetta." Lue kirjallisuutta, selvitä paniikkihäiriön kaikki oireet, syyt, miksi se laukeaa ja miten kauan kohtaus kestää. Kun sulla on faktat kunnossa, pystyt ehkä pahimmalla hetkellä vähän rauhoittelemaan itseäsi näillä faktoilla, kun tunnet sairauden. Sitten on aika kriisipuhelin, minulla se toimi kun kerran keskiyöllä nukkumaankäydessä pahin kohtaus iski ja ei voinut enää soittaa kenellekkään tutulle. Puhui tunnin puhelimessa ammattilaisen kanssa joka rauhoitteli ja piti minut ajantasalla. Vähitellen paniikki rauhoittui ja puhelun päätteeksi sain unen päästä kiinni.
Ulkopuolisille ammattilaisille puhuminen on yksi hyvä pointti. He osaavat asettaa asiat oikeisiin mittasuhteisiin.
Muita hyviä keinoja on hakeutua kiropraktikolle, hierontaan, tärinäterapiakurssille eli tehdä kaikkea mahdollista mikä rentouttaa ja avaa kropan jännitteitä ja lukkoja. Myös luontaistuotteet kuten AntiStress auttavat pahimman yli. Itse en ole koskaan suostunut lääkärin lääkkeitä syömään kun niitä on pari kertaa tyrkytetty, mutta ehkä nekin voivat sinulla auttaa. Kannattaa kuitenkin ensisijaisesti hakea muualta apua. Jätä ruokavaliosta kofeiini ja piristeet pois (kahvi, kokis, suklaa, energiajuomat) ja keskity hyvän olon ruokaan (proteiini, täysjyvä tuotteet, hedelmät, kasvikset, vihreä tee). Juo paljon vettä mikä ehkäisee kehon kuivumista. Urheile ja liiku, mutta harrasta sellaisia lajeja joista saat mielihyvää ja joista pidät, jottei lähteminen tunnu liian vaikealta.) Rentoudu, kuuntele hyvää musiikkia ja katsele hyvän mielen leffoja. Soittele kavereille ja puhu ihan arkipäiviäisistä asioista. Rauhoitu ennen nukkumaanmenoa lukemalla kirjaa tai hiljentymällä hetken.
ENNEN KAIKKEA, anna itsellesi aikaa. Ole kärsivällinen ja ota päivä kerrallaan. Sinulla on vielä hyvin aikaa saada tämä tauti kuriin ja voittaa se, niin että siitä tule osa sinun elämääsi mutta se ei enää hallitse sinua.
Toivottavasti sait tästä jotain eväitä jatkoa ajatellen. Tsemppiä, et todellakaan ole yksin tämän asian kanssa! Tämä on yllättävän yleinen vaiva!
Tulipas tuohon paljon kirjotusvirheitä, ei uskois et inssiopiskelija täällä päässä =) Heh.
Yks asia mikä piti vielä sanoa, oon oppinut tässä vuosien varrella että oikeastaan avain asia ihmisen hyvin vointiin on hengittäminen. Treenaa syvään hengittämistä ja pysähdy ainakin kerran päivässä hengittämään hetken syvään, niin että se tuntuu vatsassa asti. Nenän kautta sisään ja suun kautta ulos. On sanottu, et nykyihminen hengittää niin pinnallisesti ja sen takia kärsii kaikenlaisista sätkyistä. Et sit kun kohtaus iskee niin yritä hengittää mahdollisimman syvään ja pitkään.