En tarvitse bemaria

Ylpeä aviomies

Eräänä aamuna vaimoni toi minut perheemme kakkosautolla (Citroen C4) töihin, koska perheemme ykkösauto (Citroen C5) oli korjattavana nestekaasujousituksen vian takia.

Kun nousin autosta ja kävelin työpaikalleni, vaimonikin nousi ja kävi raaputtamassa takaikkunan puhtaaksi jäästä, jonka hän unohti tehdä kotoa lähtiessämme. Takaikkunan lämmitin on nimittäin C4:ssämme epäkunnossa.

Tässä vaiheessa on syytä sanoa, että vaimoni täytti tammikuussa 50 vuotta, minä täytin 50 vuotta viime kesänä. Eräs työkaverini, 25-vuotias kolli, käveli samaan aikaan sisään työpaikallemme ja näki tapahtuneen.

Hän totesi minulle myöhemmin: "Aika hyvän näköinen tytär sulla on, tiukka pеrse ja kaunis naama." Totesin, että kyseessä ei kylläkään ollut tyttäreni vaan vaimoni. Samalla kuitenkin tunsin ylpeyttä siitä, että puolueeton tarkkailija oli huomannut vaimoni hyvännäköisyyden.

Minua huvittaa sangen suuresti esim. se, että iltapäivälehdet julkaisevat julkkisjuorusivuillaan valokuvia joistain 40-vuotiaista Hollywood-tähdistä bikineissään ja otsikoivat ne tyyliin "Katso, mitkä hauikset ja six-pack-abs tällä vanhalla naisella on!"

Huvittaa siksi, että vaimoni on käynyt kuntosalilla jo parikymmentä vuotta, ja on saavuttanut vartalon, joka on kaukana noiden iltapäivälehtien nuorempien naisten vartaloista. Nimittäin kaukana edellä. Minulla on makuuhuoneessani tiukkaa lihaa tarjolla. Kaikilla ei ole.

Olen ylpeä tiukkarunkoisesta vaimostani, joka uskaltaa pukeutua ikäistään nuorempien naisten vaatteisiin, ja jolla on vartaloa mitä esitellä. Hänellä on varaa siihen. Hän tekee sen ilahduttaakseen minua.

Itse en ole ihan samalla tasolla, olen rupsahtanut aika pahastikin, mutta onneksi seksi välillämme toimii sentään vielä hyvin. Iso aisa - tyytyväisyys taattu!

Vaimoni ei haikaile nuorempien miesten perään, vaikka hän olisikin pikkupaikkakunnan paras mahdollinen puumakanditaatti. Naapurin parikymppinen somalipoika katsoo häntä kuolaten. Katsokoon. Ei heru.

Ai miten niin provoaloitus?!? Ei muuten ole! Tämä tarina on tosi! Kaikki värikästä ja kuvailevaa kielenkäyttöä harrastavat laudaturin äidinkielessä kirjoittaneet miehet eivät ole provoilijoita, vaikka ammattikoulupohjaiset nuoret Corollalla ajavat hevimiehet niin kateuksissaan väittäisivätkin!

8

258

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • peräkammarin poikii?

      Onneksi Hotakainen ei kuollut.

    • thickybiggydicky

      Sinulla meni jotain väärin, tämän päivän "ammattikoulupohjaiset nuoret" eivät aja Corollalla, vaan ikivanhoilla "saksalaispremiumeilla".

    • ylikin

      Eipä uskois...... että olet muka viiskymppinen ja kirjoitat kuin koulupoika. Vaihtele sä vaan kaasujousijasi.

    • tuumailija100

      C4 on räjähdysaine eli erittäin herkkä räjähtämään.
      C5 ilmeisemmin siitä jalostetumpi räjähde...

    • Jhjjhjh

      Jos toi on sun mielestä värikästä ja kuvailevaa kielenkäyttöä niin aika väärässä oot

    • Ajamisen iloa

      Moi! Täällä myös viiskymppinen äijä. En minäkään tarvinnut bemaria, mutta ostin sellaisen silti. Ei kaduta yhtään, ulkonäkö miellyttää silmää, loistavat ajo-ominaisuudet ja ovet sulkeutuvat kuin kassakaapissa.

      • .....

        Niin, kyllä tuo oven sulkemisääni antaa jonkinlaisen mielikuvan laadusta. Kävin muutama päivä sitten Hyundai liikkeessä koe istumassa i 40 mallin ja pettymys oli melkoinen kun ovi tuli kiinni rämähtämällä. Auto näyttää varsinkin sisältä hyvältä. Ulkomuoto on ehkä liian väkisin väännetyn näköinen. Mutta tuo oven sulkemisääni sai minut äkkiä liikkeestä pois kuuntelemaan oman auton laadukasta kumahdusta. Korean pojilla on vielä matkaa Saksalaisiin.


    • mistä noita sikiää

      "Aika hyvän näköinen tytär sulla on, tiukka pеrse ja kaunis naama."

      Kiitä luojaa, ettet ole työkaverini. Noilla sanoilla tytärtäni kuvailemallla, kirjoittaisit itsellesi kuolemantuomion, pyörätuoli-invalidi olisit loppuelämän joka tapauksessa käsittelyni jälkeen.

      Jos jatkat sanaisen säiläsi heiluttelua samaa rataa jatkossakin, valitse mahdollisemman iso ovisia autoja, jotta saat helposti pyörätuolin sisälle raahattua.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Pride-liputus närästää monissa Suomen kunnissa

      Suomen lipun nostamisesta on laki. Pride‑liputuksesta ei. Kieltäytyviin kuntiin kohdistuu poliittista painostusta kuin k
      Maailman menoa
      154
      4025
    2. On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää

      jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole
      Maailman menoa
      41
      2450
    3. Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä

      ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi
      Maailman menoa
      74
      2427
    4. Belfastissa käynnissä kunnon persuilu

      Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä
      Maailman menoa
      73
      2332
    5. Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus

      jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.
      Maailman menoa
      51
      2092
    6. Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään

      Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl
      Maailman menoa
      22
      1816
    7. Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen

      Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma
      Maailman menoa
      80
      1653
    8. Mitä kirjainta haluaisit

      Ra kastella mahdottomasti?
      Ikävä
      80
      1600
    9. Kaunein nimi

      Mikä on mielestäsi kaunein miehen ja naisen nimi? Haluaisitko itse olla joku toisen niminen?
      Ikävä
      77
      1182
    10. Onko kaivattusi rohkeampi kuin sinä?

      Vai oletko sinä rohkeampia? Mikä on rohkea teko, minkä sinä tai kaivattusi on tehnyt? Mitä siitä seurasi?
      Ikävä
      58
      1111
    Aihe