Mistä humalahakuisuus

En keksi alkoholille muuta tarkoitusta, kuin humalan hakemisen. Niille, joille vain maku merkkaa, miksi ette juo pelkkää kokista?

Humala on hyvä tapa paeta joskus babylonin ikeestä.

Humala ei tuo juurikaan mitään tyydytystä, vaan sammuttaa lähinnä pelot, kontrollin ja ahdistukset. Toki se on miellyttävä tunne, mutta toimii vain ihmisillä, jotka ovat henkisesti estyneitä ja stressaantuneita.

Ehkä italiailaisilla ja muilla välimeren kansoilla on elämä hieman sosiaalisempaa ja ei-niin-työkeskeistä, että ahdistusten määrä ja pärjäämisen tarvekin on vähempi.

Suomalainen nurkakuntaisuus ja häpeäkasvatus lienee myös isoja syitä myös suomalaiseen juomistapaan. ja ehkä ne kuuluisat geenitkin.

Kuulostaa järkeenkäyvältä.

Mutta entäs jos tässä nyt alettaisiinkin yhtäkkiä sekoilemaan selvinpäin? Pidettäisiinkö meitä hulluina vai luultaisiinko humalaisiksi?

Itse pitkän linjan juomarina ajattelisin, että humalahakuisuus on perimässä - se on luontaista varsinkin kädellisille lajeille (jotkut apinalajithan, jotka ovat päässeet alkoholin makuun, saattavat ahdistella aurinkorantojen baareja lisäjuomien toivossa), mutta syytä voi vain arvailla. Luultavasti mitä älykkäämpi olento kyseessä, sitä kiihkeämmin se haluaa päihtyä - jonkinlainen tietoisuuden irrationaalinen tukahduttaminen sitä leimaa.

Ihmistä on turha moralisoida juomisestaan, sillä joka haluaa ryypätä, myös ryyppää. Vain se, että hän itse tajuaa aiheuttavansa hirvittävää tuhoa sekä itselleen että lähimmäisilleen (empatia on alkoholismin yksi kirosanoista) voi saada hänet raitistumaan. Harvoin, tai koskaan, mikään moraalisaarna auttaa. Ihmisellä on toki oikeus tänne synnyttyään käyttää elämänsä parhaaksi katsomallaan tavalla, mutta valitettavasti usein hän vetää rappioonsa myös läheisiään. Mutta se on se humaltumisen tarve...

Aluksi juopuminen on lähinnä rajojen kokeilua, jännityksen hakemista, ja hauskanpitoa. Sitten, iän myötä, se muuttuu turruttavaksi asioiden pakenemiseksi, ja tunteiden lamaannuttamiseksi. Lopulta se on pelkkää alkoholismin aiheuttamien oireiden - masentuneisuuden, tylsistymisen, itseinhon, välinpitämättömyyden, itsekkyyden - torjumista sillä, että saa olla yhä useammin ja useammin tuiterissa.

Juomiskulttuuri on toki erilainen Italiassa ja Suomessa, mutta ns. sivistyneesti eurooppalaisittain juomisellakin saa itsensä alkoholisoitumaan, ja maksansa tuhottua. Kyllä on erittäin pieni prosentti maailman ihmisistä, jotka käyttävät alkoholia terveellisesti. Erittäin harvalla on henkisiä valmiuksia kontrolloida jatkuvasti annoksiaan, olkoon ryyppykulttuuri miten "sivistynyttä" tahansa. En ihmettele, että älykkään tietoisuuden saanut ihmislaji on kautta aikojen etsinyt keinoja paeta todellisuutta. Luultavasti juuri tämä on yksi älyn haittapuolia. Tietenkään juominen ei useimmiten vaadi mitään ontologisia syitä, tai pakenemista, vaan monissa kulttuureissa alkoholi liitetään irrotteluun, juhlintaan ja iloitsemiseen.

Kuitenkin pidemmän päälle se tappaa kaiken riemun. Jo alle kymmenen vuoden runsaalla juomisella voi murskata psyykensä pohjamutiin, kuten itselleni on käynyt. Humaltumisessa ei ole enää mitään hauskaa, eikä riemukasta. Se on enää sitä, että yrittää saada masentuneisuutensa ja paniikkihäiriönsä loppumaan ja olonsa joten kuten normaaliksi. Selvinpäin olo on helvetillistä, kun aivot ja elimistö yrittävät palautua, mutta toisaalta huutavat jo pienen ajan päästä lisää myrkkyä.

Minä uskon, että henkemmekin on sähkökemiaa, ja alkoholi on aine, joka sekoittaa tuota kemiaa lähes joka tasolla. Toki se lamaannuttaa keskushermostoa ja esimerkiksi laskee serotoniinitasoja, mutta kemikaalina se tuhoaa ihmiselimistöä kammottavan kokonaisvaltaisesti, alistaen sen lopulta kokonaan diktatuurilleen jäljellä olevia aivosoluja myöten. Ihmiskuntaa ei voi pelastaa alkoholilta koskaan, jollemme sitten joskus tulevaisuudessa saavuta jotain korkeamman tietoisuuden ja puhtauden tasoa, josta New Age -uskovaiset vaahtoavat.

Eläimiä tässä vain ollaan. http://www.tiede.fi/artikkeli/1326/mika_enaa_tekee_ihmisen_