Olen ollut mielestäni koko ikäni (18v) herkästi tuntemaan syyllisyyttä. Ongelmana on vain aina ollut se, että tunnen syyllisyyttä asioista vuosia, vaikka toinen on antanut anteeksi jne. Esim. jos joskus 10-vuotiaana sanoin äitiä vaikka tyhmäksi, niin vieläkin tunnen siitä syyllisyyttä, vaikka äiti olisikin sanonut, että asia on ok.
Jos vaikka sanon jotakin perheen ulkopuolelta tyhmäksi, niin en tunne mitään syyllisyyttä siitä. Ainoastaan silloin, jos olen jotenkin mun perheenjäsenten mielen pahoittanut tms. Jos vaikka joskus äiti pyysi tyhjentämään tiskikoneen ja en tyhjentänyt, niin sekin vielä nykyään painaa mieltä.. Muistan kaikki ne kerrat, kun olen jonkun mielen pahoittanut (haukkunut esim. idiootiksi tms.) tai olen sanonut ein jonkun perheenjäsenen pyynnölle. En vain kestä sitä, että jollekin perheenjäsenistä on tullut asiasta paha mieli. Jos minua vaikka joku haukkuu kotona tyhmäksi, niin ei se haittaa eli en ole pahoittanut siitä mieltä.
Toinen juttu on se, että tunnen syyllisyyttä isoista laskuista, esim. vesilasku, ruokalasku. Ajattelen, että koko iso lasku on minun syytäni, vaikka perheessäni on minun lisäksi 9 muuta ihmistä. Monesti syödessäkin tunnen syyllisyyttä tai jos käyn suihkussa. Isä ja äiti ovat sanoneet, että ei isot laskut ole mun syytä, mutta silti se tuntuu siltä. Olen koko ikäni kuullut, kun vanhemmat, lähinnä isä on valitellut sitä, että taas tuli näin iso vesilasku tms. Ja tunnen myös syyllisyyttä siitä, että jos joku toinen meidän perheessä saa esim. ison kännykkälaskun ja vanhempien pitää se maksaa. Tiedän sen, että en mitenkään voi olla vastuussa toisen ihmisen kännykkälaskusta, mutta ei se auta asiaa. Hankalaa on se, että kun tunnen syyllisyyttä siitä, mihin en ole oikeasti syyllinen, niin ei se auta, että toinen sanoo, että ei ole mun vika. En osaa oikein selittää.
Mun elämä on tosi raskasta, kun mietin vain, että joskus olen pahoittanut jonkun perheenjäsenen mielen ja en kestä sitä, että olen aiheuttanut joskus vaikka äidille pahan mielen.
Osaisiko joku auttaa minua, että miten osaisin olla ajattelematta vanhoja juttuja, jotka on jo selvitetty tai annettu anteeksi..?
Jos vaikka sanon jotakin perheen ulkopuolelta tyhmäksi, niin en tunne mitään syyllisyyttä siitä. Ainoastaan silloin, jos olen jotenkin mun perheenjäsenten mielen pahoittanut tms. Jos vaikka joskus äiti pyysi tyhjentämään tiskikoneen ja en tyhjentänyt, niin sekin vielä nykyään painaa mieltä.. Muistan kaikki ne kerrat, kun olen jonkun mielen pahoittanut (haukkunut esim. idiootiksi tms.) tai olen sanonut ein jonkun perheenjäsenen pyynnölle. En vain kestä sitä, että jollekin perheenjäsenistä on tullut asiasta paha mieli. Jos minua vaikka joku haukkuu kotona tyhmäksi, niin ei se haittaa eli en ole pahoittanut siitä mieltä.
Toinen juttu on se, että tunnen syyllisyyttä isoista laskuista, esim. vesilasku, ruokalasku. Ajattelen, että koko iso lasku on minun syytäni, vaikka perheessäni on minun lisäksi 9 muuta ihmistä. Monesti syödessäkin tunnen syyllisyyttä tai jos käyn suihkussa. Isä ja äiti ovat sanoneet, että ei isot laskut ole mun syytä, mutta silti se tuntuu siltä. Olen koko ikäni kuullut, kun vanhemmat, lähinnä isä on valitellut sitä, että taas tuli näin iso vesilasku tms. Ja tunnen myös syyllisyyttä siitä, että jos joku toinen meidän perheessä saa esim. ison kännykkälaskun ja vanhempien pitää se maksaa. Tiedän sen, että en mitenkään voi olla vastuussa toisen ihmisen kännykkälaskusta, mutta ei se auta asiaa. Hankalaa on se, että kun tunnen syyllisyyttä siitä, mihin en ole oikeasti syyllinen, niin ei se auta, että toinen sanoo, että ei ole mun vika. En osaa oikein selittää.
Mun elämä on tosi raskasta, kun mietin vain, että joskus olen pahoittanut jonkun perheenjäsenen mielen ja en kestä sitä, että olen aiheuttanut joskus vaikka äidille pahan mielen.
Osaisiko joku auttaa minua, että miten osaisin olla ajattelematta vanhoja juttuja, jotka on jo selvitetty tai annettu anteeksi..?
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.