Suomessako ihmisoikeudet toteutuvat?

savistosta

Tiukat rajat,valvonta ja huonehoito voi toteuttaa inhimillisesti mutta Savistossa epäinhimillisesti :”Seinässä on piste, jota tuijotat. Penkillä istut jalat maassa ja selkä suorassa”.

Saviston menetelmässä persoona hajotetaan ja se rakennetaan yhteiskuntakelpoiseksi,joka on vanha eristyssellimenetelmä, jossa vangit alkavat käyttäytyä aggressiivisesti, saavat pelkotiloja, henkisiä ongelmia ja itsetuhoisuutta, eivätkä muokkaudu paremmiksi ihmiseksi. Pään aukomista Savisto pitää kasvattavana, mutta minusta se vain hajottaa.

Vierihoidossa istutaan penkillä ja tuijotetaan seinää. Tajusin hermojeni pettävän ja tulevani hulluksi. Kehitin selviytymismenetelmän: minua ei ole olemassa ja kestän kaiken koska en tunne mitään.Vierihoidon päätyttyä pystyin menemään tarvittaessa tähän mielentilaan.Aikuisille sai puhua luvalla ja muille nuorille ei yhtään.Jossain vaiheessa sai käydä kotikoulua, ulkoilla valvotusti ja tehdä kotitöitä.Vanhemmille sai soittaa valvotusti kerran viikossa ja kuukauden päästä tavata nuorisokodissa.

Keskustelin kasvatusjohtajan kanssa ensimmäistä kertaa, ja hän kysyi olenko neitsyt. Vastasin, ettei asia kuulu sinulle. Hän alkoi puhua pelottavan alistavasti ettei kysymyksiin vastata epäkunnioittavasti.Vastaansanomista ei sallita ja on oltava teennäisen iloinen ja toteltava. Hän sanoi, että minusta näkee etten ole neitsyt ja seksiä on ollut monen kanssa. Mielestäni aikuinen ei saa puhua alaikäiselle noin. Melkein kaikki tytöt saivat samaa pään aukomista ensimmäisessä ”keskustelussa”.

Pakotetaan avautumaan ja vierihoito jatkuu,jos ei suostu. Näin kertoo vapauksien takia jotain.Ei kerro asioita aidosti eikä voi saada apua. Jos ilmaisee neg.mielipiteitä Savistosta,lomia voi menettää ja jopa joutua vierihoitoon uudestaan. Jos nuori vain alistetaan tottelemaan, niin tulos on 18-vuotias jolla on yksi tapa käsitellä asioita: Patoa sisällesi kaikki,ole rauhallinen, ja taistele ettet menetä itsehillintääsi.

Aikuinen sai sanoa että kissanpillujuustoa on ruoaksi,ja jos joku näytti surulliselta/vihaiselta, niin naama oli norsun vituilla. Nuoret eivät saaneet kiroilla.Vankilassa ei lueta kirjeitä, mutta Savistossa luetaan.

Olin vierihoidossa n. 8 kuukautta vaikken riehunut kertaakaan.Ihan alussa kiroilin enkä avautunut elämästäni. Tein kotityöt ja kävin kotikoulua aktiivisesti. Ainoastaan puhuin salaa nuorille,jos työntekijöiden selkä kääntyi.Mielestäni noin pitkä vierihoitoaika oli mielivaltaista. Ensimmäiset lomani olivat vasta n. vuoden päästä vaikka käytökseni oli pitkään ollut hyvää.Oli pelottavaa kävellä kaupungilla,mutta tuntui ihanalta, kun sai päättää miten kiertää korttelin.

Lomalla itkin äidille pahaa oloa Savistossa. Normaalisti en tehnyt tätä, koska pelkäsin rangaistuksia. Kun olimme kahdestaan kasvatusjohtajan kanssa, hän alkoi tentata asiasta ja jatkoi kunnes minä vain itkin puhumatta.

Eräillä lomilla aloin keskellä kaupunkia itkeä ja huutaa, miten paljon inhoan paska-savistoa. Savistossa kirjoitin oman versioni tapahtuneesta. En uskaltanut kirjoittaa, miten ahdistavat tunteeni Savistoa kohtaan purkautuivat. Kirjoitin traumasta,joka oli osaselitys. Kasvatusjohtaja syytti minun yrittävän saada kaiken läpi traumallani. Pohdin joskus, etten olisi täällä ilman tätä traumaa joka pisti kaiken sekaisin.Hän ei suostunut uskomaan,mikä oli hyvin loukkaavaa. Koulukiusausta hän väitti valheeksi jotta saisin paremmin haluamani asian.

Ennen Savistoa olin sosiaalinen ja hillitsin itseni. Olin kiukutteleva teini,mutta se ei ollut suurin ongelma. Koulukiusaamisen takia olin epävarma,ja Savisto tuhosi itsetuntoni.Rakensin ympärilleni muurin enkä pystynyt päästämään sen sisälle ketään. Tuntuu monesti vieläkin, että minulla on vaikeuksia tutustua syvällisemmin uusiin ihmisiin.

Minulla on ongelmia käsitellä ärtymistä. Saan suuttuessa raivokohtauksia, mikä on aikuiselle lapsellista. En osaa vastaanottaa negatiivista palautetta. Loukkaannun herkästi ja ylireagoin, jos joku sanoo minua tyhmäksi. En osaa parisuhteessa selvittää ristiriitoja, vaan puolustelen itseäni tai raivoan toiselle. Yritän kehittyä tässä,mutta se on vaikeaa.

Ennen Savistoon joutumista vihasin itseäni ja koko maailmaa, joka tuntui kohtelevan minua epäreilusti. Savistossa vihasin epäoikeudenmukaisuutta. Minun piti Savistossa haudata syvälle sisimpääni tunteet. Olisin tarvinnut työkalut, joilla voin käsitellä vihaani ja oppia uskomaan itseeni sekä välittämään itsestäni.

Tarvitaan joku todellinen valvonta, mitä todellisuudessa näiden suljettujen seinien sisällä tapahtuu. Onko olemassa puolueetonta tahoa, joka voisi valvoa Suomessa lastensuojelulaitoksia, ja estää työntekijöiden epäinhimillinen ja epäoikeudenmukainen nuorten kohtelu?Vai olisiko meidän aika siirtyä Amerikan malliin, jossa lastensuojelulaitoksissa on kuvaa ja ääntä tallentavat videokamerat kaikkialla huoltajien nähtäväksi?

22

2168

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kiitos tarinastasi!!

      Onpa järkyttävä kertomus sinulla! On hyvä, että olet kirjoittanut tuon muistiin. Se on tärkeää jatkossakin. Jotain pitäisi aina olla paperilla, varmuuden vuoksi.

      http://www.savistonkoti.fi/

      Juuri tuollaisia sinun kertomuksesi kaltaisia kirjoituksia olemme tälle palstalle odottaneet. Että ihmiset todistaisivat. Kertoisivat, mitä ovat kokeneet. Äänettömille, vaimennetuille pitää antaa ääni.

      Hienoa, että olet tuonut tänne noin juurevan puheenvuoron. Maailma pitää muuttaa paremmaksi. Se ei ole mahdollista, jos ihmiset vaikenevat epäkohdista.

    • Saviston Koti pöö

      AP kirjoittaa:

      "Saviston menetelmässä persoona hajotetaan ja se rakennetaan yhteiskuntakelpoiseksi,joka on vanha eristyssellimenetelmä, [...]"

      Tuossa et nähtävästi ole ihan väärässä, kun katsoo tämän Saviston kodin (yksityinen nuorisokoti) nettiisivujen ensimmäistä sivua.

      Savisto kertoo itse, latoo pöytään mainossivuillaan parhaat valttinsa:

      "Talossa on 2 erillistä erityisenhuolenpidon huonetta."

      JA:

      "Otamme myös nuoria pelkästään erityisenhuolenpidon jaksoille."

      http://www.savistonkoti.fi/

      AP, toivon että kysyt sosiaalityöntekijältäsi paljonko Saviston koti laskutti sinun tapauksessasi hoitovuorokaudelta. Saat tietää perusvuorokauden ja tuon "erikois"hoidon hinnat!! Hyvin mielenkiintoista! Raha kertoo suurellekin yleisölle aina paljon.

      Jos mikään muu ei merkitse, niin raha ja sen tuhlaaminen aina jotain.

    • SavistonKoti

      Kiitos tämän ketjun aloittajalle todella tärkeästä puheenvuorosta! Kirjoittamasi kaltaisia kertomuksia laitosten sisältä kaivattaisiin PALJON enemmän. Mahtavaa, että kirjoitit!!!

      Saviston Koti todella herätti mielenkiintoni.


      AP kirjoittaa:

      "Olin vierihoidossa n. 8 kuukautta vaikken riehunut kertaakaan.Ihan alussa kiroilin enkä avautunut elämästäni."

      Siis että jouduit tehotarkkailuun vielä tuollaisessa lastensuojelulaitoksessakin? Olisipa jännä tietää mitä Saviston Koti on tuosta ajasta laskuttanut kotikuntaasi!! Vierihoito on peruste kirjoittaa jopa moninkertainen lasku vuorokaudelta.

    • Järjetön tehohoito

      "Vierihoidossa istutaan penkillä ja tuijotetaan seinää. Tajusin hermojeni pettävän ja tulevani hulluksi."

      Miksi tuollaista menetelmää käytetään tässä hoitomuodossa, jota markkinoidaan lasten "tehohoitona"? Hulluiksiko aikuiset ovat tulleet? Mitä onkaan se normaali, jokapäiväinen hoito, jos erityinen huolenpito on tuollaista...

      Kuinka suuren laskun Saviston Koti kirjoittaa lapsen kotikunnalle tuosta erityisestä hoidosta? Kalliimpaahan se on kuin normaali hoitaminen.

      Onpas julmat menetelmät käytössä ammattilaisilla aikuisilla!

    • AP

      Minun mielestäni vierihoito voi olla hyvä hoitomuoto joillekin nuorille. Se on varmasti kalliimpaa, mutta joidenkin kohdalla se on ainoa ratkaisu. Toki sen kestoa ei kuuluisi pitkittää, koska se on kuitenkin eristämistä joka ei ole kenellekään hyväksi kuin välttämättömän ajan. Ensisijaisesti hoidon aikana tulisi miettiä miten nuori saadaan toimimaan syrjäytymättä sekä keskustelemaan ja käsittelemään taustojaan. Mielestäni huonehoitoa tulisi käyttää vain niin kauan, kun on vaarana että nuori saattaa olla väkivaltainen. Jos halutaan rajoittaa kontakteja, niin turvallista olisi kuitenkin jos vierihoitolainen saa jutella aikuisen läsnäollessa muiden kanssa.

      Nuorten pitäisi saada käyttää puhelinta ja tietokonetta päivittäin. Se onnistuisi esim. tunnin ajan erillisessä huoneessa, jolloin voidaan estää niitä nuoria saamasta puhelinkontakteja, joille sitä ei vielä anneta.

      Kavereita tulisi myös ei-vierihoitolaisten saada pyytää nuorisokotiin viikottain. Näinkin se olisi turvallisempaa, jos ei haluta päästää iltalomille.

      Vanhempiin/sisaruksiin tulisi saada pitää yhteyttä monta kertaa viikossa.

      Jos on Savistossa useamman vuoden käyden kotilomilla kaksi kertaa kuukaudessa ilman muita kontakteja niin se ei todellakaan tee muuta kuin lisää syrjääntymisriskiä.

      Saviston suurin ongelma on kuitenkin se, että siellä auotaan päätä nuorille. Se ei ole mitään hurttia läpänheittoa vaan todellakin pään aukomista joka satuttaa. Siellä on hyvin mielivaltaista vapaudenrajoitus ilman perusteluja. Tunteita ei pysty näyttämään, vaan tuntuu ihan kuin pitäisi olla joku robotti. Minun mielestäni ei ole kovin normaalia, jos kasvatusjohtajan ajatteleminen jo vuosien jälkeen herättää niin suurta pelkoa,ahdistusta ja vihaa että alkaa melkein täristä. Voin sanoa etten ole ainoa nuori, joka ajattelee hänestä näin. Minä en siis todellakaan ole joku herkkä yksilö, joka on ainoa Savistossa epäinhimillisyydestä kärsinyt nuori. Sossuja ja vanhempia on kiva kahvitella, mutta epäinhimillisyys ja epäoikeudenmukaisuus näkyy arjen toiminnassa ja päätöksissä.

      Onko normaalia, jos nuoret itkevät salaa kameroiden ulkopuolella toisiaan halaten illalla kasvatusjohtajan työvuoron jälkeen? Itketään sitä, mitä se sanoi. Sanoja, jotka loukkasivat. Vieläpä asioista, jotka ovat juuri niitä joihin tarvisi ne työkalut joilla voi ratkoa ongelmansa, jotta pääsee eteenpäin.

      Nuorisokodin kuuluisi auttaa ettei nuori pilaa elämäänsä. Minä päätin Savistosta lähtiessäni, ettei Savisto pilaa minun elämääni. Toki Savisto auttoi minua niin etten voinut ns.hölmöillä ulkona, mutta todellisia ongelmanratkaisuja en Savistossa löytänyt. 17Sain vielä lisäpainokseni raskaaseen selkäreppuuni Savistossa kokemani epäinhimilliset asiat, joita käsittelen traumana.

      Onhan muuten se simputus kielletty nykyään armeijassakin...

      • Hyvin kirjoitettu!

        Kerrot hyvin asiasta eli kokemuksistasi Saviston Kodissa!

        http://www.savistonkoti.fi/

        Todella mielenkiintoinen tarina!! Kokemuksesi ovat olleet raskaita.

        Loukkaava puhe on silkan pahantahtoisuuden lisäksi aina myös manipulaatiota, jolla murretaan ihmisen psyykeä.


      • Vanhempi ketju
        Hyvin kirjoitettu! kirjoitti:

        Kerrot hyvin asiasta eli kokemuksistasi Saviston Kodissa!

        http://www.savistonkoti.fi/

        Todella mielenkiintoinen tarina!! Kokemuksesi ovat olleet raskaita.

        Loukkaava puhe on silkan pahantahtoisuuden lisäksi aina myös manipulaatiota, jolla murretaan ihmisen psyykeä.

        Kouvolassa (Valkealassa Saviston kylässä) sijaitseva Saviston Koti on ollut puheenaiheena myös vuodelta 2007 olevassa keskustelussa:

        http://keskustelu.suomi24.fi/node/5165675


      • Kauheat kiellot

        "Jos on Savistossa useamman vuoden käyden kotilomilla kaksi kertaa kuukaudessa ilman muita kontakteja niin se ei todellakaan tee muuta kuin lisää syrjääntymisriskiä."

        Pääseekö sieltä noin usein, kaksi kertaa kuussa, kotilomalle? Kuinka monelle moinen etu on suotu?

        Olet ihan oikeassa siinä, että nuorten pitäisi saada pitää riittävästi yhteyttä läheisiinsä, kuten ystäviin. Maailmasta eristäminen on ihan hullu juttu. Sillä tavalla tuotetaan vieraantuneita ja syrjääntyneitä ihmisiä. Miten sellainen voi aloittaa oman itsenäisen elämän?

        Ovatko kaikki kaverit sijaishuollon mielestä aina lähtökohtaisesti pahoja? Kenen kanssa nuorisokotiin tai muuhun sijaishuoltoyksikköön sijoitettu nuori (tai lapsi) saa seurustella?


      • NollaPilkkuViisi

        Niin ei ole tavatonta että lasta ja nuorta kohdellaan laitoksessa huonosti. Näin on ollut ilmeisesti aina ja juttu on julkinen salaisuus.

        Kaikkein eniten noita epäasiallisia hoitomenetelmiä kannattaa ne politiikot jotka sanovat olevansa huolissaan lasten ja nuorten syrjäytymisestä. Muut politiikot ovat hiljaa. Ei edes muutaman äänen varavaltuutetut tee mitään ulostuloja. Miksi?


    • Saviston hlökunta

      Saviston Koti kertoo nettisivullaan:

      "Koulutuspohjina ohjaajillamme ovat mm. sosionomi, opettaja, nuoriso- ja vapaa-ajanohjaaja, lasten ja nuorten erityisohjaaja sekä psykiatrinen sairaanhoitaja, jolla on myös erityistason koulutus psykoterapiaan ja perheterapiaan. Työryhmämme kykenee työskentelemään kokonaisvaltaisesti ja eheyttävästi koko perheen kanssa."

      http://www.savistonkoti.fi/henkilokunta

      Ketkä näistä sun mielestäsi oli/on pahimpia? Puhuit täällä esimerkiksi siitä, että henkilökunta käyttää loukkaavaa kieltä ja saa nuoret itkemään hiljaa yksikseen. Se on tietysti verinen vääryys.

      Mitä kaikkea tekisivätkään, jos vain laki antaisi luvan...

    • AP

      Savistossa on varmasti työntekijät vaihtuneet, joten en voi tietää ketä siellä on tänä päivänä töissä. Siellä on ainakin jossain vaiheessa ollut työntekijöitä, kenellä ei ole koulutusta.

      Kun oli päässyt vierihoidosta, ja oli jonkun aikaa ollut asiat OK, niin pääsi lomalle joka toinen viikonloppu. Näin lomat pyörivät, jos käyttäytyi hyvin. Varmaankin sijaishuollossa käsitellään tapauskohtaisesti, että ovatko nuoren kaverit hyvää vai huonoa seuraa. Minusta on ihan hyvä asia, että sijaishuollossa jutellaan nuoren kanssa millainen hänen kaveripiirinsä on. Nimenomaan pitäisi jutella, eikä ensikättelyssä leimata kaikki kaverit pahoiksi. Todennäköisesti tällöin nuori alkaa vain puolustella kavereitaan.

      Eikä me nuoret aina edes itketty selän takana. Eräs nuori istui vierihoitopenkillä ja hän oli itkenyt siinä tuntikausia. Saviston kasvatusjohtaja antoi hänen vain itkeä, ja jossain vaiheessa sanoi: Mitä sä siinä vollotat. Lopeta jo. Näiden tuntien aikana tuntui käsittämättömän pahalta toisen puolesta. Mietin vielä, että toivottavasti nuori ei ajattele meidän muiden ajattelevan hänen olevan "nössö". Kun kasvatusjohtajan työvuoro loppui, niin eräs nuori kysyi toiselta työntekijältä saako hän halata itkevää nuorta. Hän sai tähän luvan, ja minusta tuntui hyvältä, koska nyt nuori ainakin tiesi, että me olemme hiljaa kaikki hänen tukenaan.

      Minusta on hyvä, jos Saviston kodin sekä vastaavien laitoksien nuoret kertovat tarinoitaan internetiin. Tällä tavalla voi itse päästää asiasta irti ja jatkaa elämää. Ja sen lisäksi, jos jonkun lapsi on kyseisissä paikoissa, niin huoltajat suhtautuvat hieman kriittisemmin asioihin. Kaikilla on erilainen tarina ja lähtökohdat, joten nuorisokoti vaikuttaa toki eritavoin eri ihmisiin. Kuitenkin se on varmaa, että Savistossa ollaan epäinhimillisiä ja epäoikeudenmukaisia.

      • Kasvatusjohtaja!

        Kiitos taas tuosta puheenvuorostasi, Saviston Kodin entinen asukas!

        Minäkin olen samaa mieltä, että julkisuudessa ja avoimen yhteiskunnan puolella toimiminen on tärkeää, jotta yhteiskunnan palvelut ja menetelmät kehittyvät. Ihmisiä vartenhan kaiken pitäisi olla, ei koneiston itsensä pyörimisen takia.

        Kerrot tekstissäsi kasvatusjohtajasta. Olen varma, että minut traumatisoisi pelkästään jo se, että minua olisi kasvattanut kasvatusjohtaja.

        Minä en halua olla kasvatusjohtaja lapselleni, vaan tuo sama johtajuus on oltava jokaisella aikuisella lapsen lähipiirissä. Lapsen kasvattaminen vaatii koko kylän, sitä tarkoitan. Kammottavaa, jos nuori joutuu tuossakin asiassa tarkastelemaan hierarkiaa, johtaja-alainen -järjestelmää, pomottamista...

        Kasvatusjohtaja... aika pervo titteli. Olen kuullut vastaavista myös muissa laitoksissa.

        Kirjoitetaanko laitoksissa jokaiselle lapselle muka oikein kasvatusohjelmat, jonka noudattamista kasvatusjohtaja valvoo? (Se olisi melkoista höpinää.)


      • meno676

        Suomen vapaus on leikillistä. Suomi24 palvelua valvotaan tarkasti ja jokaisen osoitteet ovat kerääntävissä. Jokaisesta väärästä sanasta joutuu maksamaan. Sama meno mutta vapaudessa ja pikkusen avoimempana.


    • paskapaikka

      Olin tuolla joskus ja touhu on samanlaista vieläkin kasvatusjohtaja sanoi näin esimerkiksi. "Te muut olette pelkkiä narkkareita ja me ollaan parempia ihmisiä" väittää että ohjaajat ovat parempia ihmisiä ja sitten eka sai kommentoida aitä halusi mutta sitten äkkiä tuliki ei ette saa kommentoida vastaan en ymmärrä touhua onneksi pääsin pois

    • maaaaaaanb

      eipä ole ihmeellisempää tapahtunut maailmassa. ikähierarkia on edelleen käypä valuutta.

      Hoitajat keksivät erikoistermeja ja hoitomuotoja, mutta todellisuudessa tarkoitus on, kuten vätetään, "hajottaa" ihmisen minää.

      Kun ihminen on vihainen, niin vihaa hajotetaan suuremmalla väkivallalla. Ihmistä painostetaan kunnes hän murtuu ja kun ihminen murtuu, niin se tarkoittaa, että ihminen on terve. Näin?

      Ehkäpä ihminen pääsee kävelemään omin voimin. Kyllä. Ja on varovainen, mitä tekee seuraavaksi. Kyllä. Epäilen että onko rikkominen parantavaa? Kun kasvanutta arpikudosta leikkaa pois, niin tilalle kasvaa uusi arpikudos.

      Elämä on aikaa. Nuoruus menee nopeasti. "Hajottaminen" voittaa siinä, että vie nuorta pikkusen eteenpäin, ettei se juuttuu ongelmiinsa. Mutta on turhaa puhua eheytymisestä. Eheytymistä tapahtuu siinä mielessä, että ihminen pääsee toisenlaiseen ympäristöön ja paikanvaihdos itsessään eheyttää.

      Se että paikka on pakkola eli että on pakkohoitoja ja rangiastuksia, niin se kuulostaa negatiiviselta. Varsinkin alistaminen.

      Nykyajassa, jossa on telkkareita, jotka tuovat maailman kulttuuria, ihmisillä on tahtoa ja paloa lähteä muualle katsomaan. Tämä on erittäin inhimmillistä, että kiertelee katsomassa maailmaa. Tämä tutkimusmatka kuuluu nuoruuteen, että käy keräämässä kokemuksia.

      Laitoshoito on pakkola, joka on tarkoitettu ihmisille vailla unelmia, jotka ovat juuttuneita paikkaan ja heidän hoidonsa tapahtuu samassa tilassa, missä he ovat syntyneet, kärsineet, kasvaneet, "tehneet vääryksiä". Eli sama maa, samat jutut, samat ihmiset, samat tulevaisuuden näkymät.

      Ellei menee ulos.

      Haluan sanoa, että olisiko virallinen, valtion akkreditoitu sielun tuulettuminen muualla ihmistä kehittävää asia?

      Toinen vaihtoehto on laitospakkohoito.

      Eikä siellä mitään eheytetään.

      Siellä pidetään kahleissa, mikä on vanhaa tapaa hoitaa, kunnes ihminen elää vaiheensa ylitse. Se on samaa kuin "kävele selkä suorassa" juttu.

      Laitoshoito on mainstream.

      Ihmiset ovat erilaisia. Toisten persoonallisuus ei kestä toisia yhteiskunnallisia käytäntöä. Ihminen lukkiutuu, ylikuormittuu. Kuitenkin nuorelta ja aikuiselta vaaditaan tasapaksuutta, tehoja, muuten heitetään jätteenä pois.

      Ylitsekasvaneena ihminen etenee varovasti niiden sääntöjen nojalla, mitä on oppinut laitoksen väkivallassa kunnes tulee uusia elämän ongelmatilanteita.

      Virheistä kannatta oppia, mutta myös tietää tasan tarkasti oman arvonsa, kuka on ihmisenä. Lue horoskooppi, mitä Länsi ei opeta eikä hyväksy koulussa, koska tiede ei ole vielä niin pitkällä. Kun tietää mihin pystyy, niin silloin osaa asennoitua oikein.

      • Vihaistettulintunen

        Eheyttäminen tapahtuu ihmisen omasta Vapaasta Tahdosta, kun hän sanoo kyllä. Sitä ennen pitää todeta ongelmaa, että ihminen toteaa, että on ongelmaa.

        Miksi nykyisin on vaikeaa todeta, että ihmisellä on ongelmia?

        Esimerkiksi minullakin on ongelmia. Yritin kertoa niitä ajoissa, mutta kukaan ei vastanut. Ongelmat kasaantuvat. Mitä teen?

        Olen:
        - kirjoittanut sähköposteja
        - keskustellut, mutta sain vain panettelua, pilkkaa
        - hakenut "hyväksyttäviä" yhteiskunnallisia ratkaisuja, mutta siellä on niin isot jonot - ja en puhu mentaalipalveluista (kun kerran yhteiskunta pakonomaisesti väistämättä syyttää ihmisiä siitä, siis hulluudesta :-) ihan helvetin koko ajan)
        - siis yhteiskunta ei OSAA tarjota minulle kelvollista ihmismäistä elämää, jossa on kunnollista palkkatuloa, jotta perheeni olisi mahdollista selvitä, eikä yhteiskunta pysty tarjota perheelleni luonnollista synnytystä, eikä se pysty turvaamaan minulle turvallisuutta, koska yhteiskunnan "omat miehet" haluavat painaa minua alas ja ne ovat militantyt
        - maahanmuuttajana en löydä tasaarvoa
        - perusturvarahastani on varastettu osia
        - en voi luottaa oman pankkiin
        - sosiaalitoimisto aloitti piirityksensä, vaikka rikkoo jo alkuun ihmisoikeuksia. Sekö on sitä "ihmisen hajottamista", jotta hänestä rakennettaisiin suomalaista? Niin koko perheeni on vissiin lääkkeissä, vaimoni, lapseni.....ja voisi tulla seuraavaksi minun vuoroni, koska pidän ääntä. Onko se rangaistavaa? Pyysin töitä, pyysin perusturvarahaa, pyysin töitä sataa kertaa. Seinäjoki, jossa elin, ei kuuntelee, mutta kaupungilla on iso mielenterveyssairaala, uusi poliisivankilatalo, uusi iso Frami.

        Siis perhettäni on "hajotettu" tahallisesti. Ihmisoikeus on rikottu. Pakolaiset ovat Suomen seuraava taakka.

        Minulla on jopa kaikkia osapuolia parantavia ehdotuksia, mutta minua EI HALUTA, paitsi potilaan muodossa. Eikö?

        Suomi tappaa lapsiani seuraavaksi. Yrittää suomalaista, jota Ähtäri suuntasi. Yrittäkää, niin aikansaatte itsellenne ongelmia.

        Maailmassa ei ole valoa tunnelissa?

        Niin Rauha ja Rakkaus ja Tasa arvo on VASTAUS onglemiin. Miettikää. Tätä ette pääse pakkoon kun teidän mielisairaalanne ovat jo nyt täynnä maahanmuuttajista. Ovatko Suomen menetelmät pikkusen vonksallaan?


    • vihaistettulintukas

      tyttö, sinä olet erittäin erittäin aikuinen yksilö!!!

      onnea!!!!!!!

      rakkautta!!!

      elämäää!!!

    • Aboriginaali

      Lahden ammattikorkeakoulun projektista tasa-arvoa erovanhemmuuteen

      21.05.2010 | Arkistoitu uutinen

      Lahden ammattikorkeakoulussa on tänä keväänä alkanut valtakunnallinen ja hyvin ajankohtainen kaksivuotinen projekti Tasa-arvoa erovanhemmuuteen - isät pois paitsiosta. Projektia rahoittavat sosiaali- ja terveysministeriö sekä Euroopan sosiaalirahasto (ESR).

      - Projektissa tuotetaan koulutus, jonka tavoitteena on lisätä ammattilaisten kykyä harkita isän tai äidin soveltuvuutta huoltajuuteen
      ilman perinteisiä sukupuoleen liitettyjä stereotyyppisiä käsityksiä, kertoo projektipäällikkö Johanna Tuliainen.

      Isät pois paitsiosta
      Hänen mukaansa projektin painopisteenä on isänäkökulman lisääminen viranomaisen työhön, jotta miesten ja naisten tasa-arvoisuus toteutuisi myös erotilanteissa. Työn ja perhe-elämän yhteensovittamisella voidaan parantaa isien osallistumista lasten elämään.

      Koulutuksen kohderyhmänä ovat sosiaalialan ammattilaiset, jotka työskentelevät eroperheiden kanssa. Vuosien 2010-2011 aikana koulutetaan yhteensä 75 sosiaalialan ammattilaista.

      Projektin kuluessa järjestetään kolme kaikille avointa kehittämisfoorumia
      Ensimmäinen foorumi pidetään syksyllä 2010 Lahdessa, johon on pyydetty puhujaksi tasa-arvoministeriä. Alustajaksi on jo lupautunut lastenpsykiatri, Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen kehittämispäällikkö Jukka Mäkelä aiheesta isyyden merkitys lapselle.

      Projektin aikana toimitetaan tasa-arvonäkökulmasta oppimateriaalia ja erillinen opas ammattilaisille lapsiperheiden erotyöskentelyyn.

      Lisätietoja
      www.lamk.fi/erovanhemmuus
      -------------------------------------------------------------

    • Eli2

      Nuuttila ilmeisesti palkkaa ainakin alalle epäsoveltuvia ihmisiä. Tiedän yhden lähi-hoitaja koulusta, enkä voinut kuvitellakaan että tämä ihminen on töissä Savistossa. Kamala suorittaja ja itsestään puhuja, jolla ei todellakaan ole mitään aitoa auttamishalua tai vähäisintäkään kiinnostusta muista ihmisistä.

      • Hänellä.on.unelma

        Saviston kasvatusjohtajasta on MV-lehdessä kuvia.


      • Mvlehti
        Hänellä.on.unelma kirjoitti:

        Saviston kasvatusjohtajasta on MV-lehdessä kuvia.

        MV lehti ei ole luotettava tiedonlähde. Alkuperäinen teksti oli suomi24:ssa ja MV:n lainaukseen oli lisätty Nuuttilan nimi. Alkuperäisessä tekstissä ei ollut sitä. Saviston koti on ollut toiminnassa niin kauan, että ei voi tietää puhuuko ap Nuuttilasta vai aikaisemmasta kasvatusjohtajasta. Ap on todennäköisesti jo aikuinen ja Saviston kodin "vanha" kasvatti. Kyllä huomaa että MV ei todellakaan ole luotettava.


      • Tunnettu.on
        Mvlehti kirjoitti:

        MV lehti ei ole luotettava tiedonlähde. Alkuperäinen teksti oli suomi24:ssa ja MV:n lainaukseen oli lisätty Nuuttilan nimi. Alkuperäisessä tekstissä ei ollut sitä. Saviston koti on ollut toiminnassa niin kauan, että ei voi tietää puhuuko ap Nuuttilasta vai aikaisemmasta kasvatusjohtajasta. Ap on todennäköisesti jo aikuinen ja Saviston kodin "vanha" kasvatti. Kyllä huomaa että MV ei todellakaan ole luotettava.

        Nuuttilan kuva siellä on et voi mitään. Kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Poliisi tutkii murhaa Paltamossa

      Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta
      Paltamo
      44
      5219
    2. Jos me voitais puhua

      Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä
      Ihastuminen
      24
      3430
    3. Jenna meni seksilakkoon

      "Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t
      Maailman menoa
      298
      2822
    4. Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."

      Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui
      Maailman menoa
      55
      2618
    5. Mikä sinua ja

      kaivattuasi yhdistää ?
      Ikävä
      169
      2294
    6. On ikävä sua

      Koko ajan
      Ikävä
      24
      2109
    7. Aku Hirviniemi tekee paluun televisioon Aiemmin hyllytetty ohjelma nähdään nyt tv:ssä.

      Hmmm.....Miksi? Onko asiaton käytös nyt yht´äkkiä painettu villaisella ja unohdettu? Kaiken sitä nykyään saakin anteeksi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      126
      1881
    8. Vielä kerran.

      Muista että olet ihan itse aloittanut tämän. En ei silti sinua syyllistä tai muutenkaan koskaan tule mainitsemaan tästä
      Ikävä
      366
      1835
    9. Vain yksi elämä

      Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu
      Ikävä
      88
      1761
    10. M nainen tiedätkö mitä

      Rovaniemellä sataa nyt lunta, just nyt kun lähden pohjoiseen. Älä ota mitään paineita tästä mun ihastumisesta sinuun, ti
      Ikävä
      16
      1391
    Aihe