Niin, siis sosiaalisten tilanteiden pelkohan on täysin eri juttu kuin ujous, mutta laitoin nyt silti tänne.
En pysty syömään muiden seurassa, koulussakin ahdistaa joten en ole käynyt siellä vähään aikaan. En vaan jaksa. Äiti ei ymmärrä ja pakottaa kouluun, enkä ymmärrä miksi flunssasta saa jäädä pois mutta masennuksen ja suunnattoman ahdistuksen takia ei.
Mutta onko muilla tuota, ettei pysty syömään muiden seurassa? Tietysti perheen kanssa on eri juttu, mutta asuntolassa kun asun, muiden seuraa on hankalaa välttää.
Kaikki sanovat että pitää vaan pakottaa itsensä sosiaalisiin tilanteisiin, kyllä se siitä. Minulla tämä vain pahentuu mitä enemmän joudun enemmän tai vähemmän tuntemattomien kanssa tekemisiin, koska keksin jokaisesta lauseestani tai äänensävystäni itselleni jotain huomautettavaa. Ja tietysti, mitä enemmän olen muiden seurassa, sitä enemmän mollaan itseäni.
Yksin on ihan hyvä olo. Jos en vaikka pääse monen tunnin aikana muualle yksin kuin vessaan, alkaa ahdistaa ihan helvetisti. Miksei kukaan voi ymmärtää että jotkut vain nauttivat yksinolosta eivätkä halua kauheaa häslinkiä ympärilleen?
Hyväksytään homot ja maahanmuuttajat ja puumanaiset, mutta entä me yksinäiset, monesti syrjityt ihmiset, onko liikaa pyydetty että meidätkin hyväksyttäisiin sellaisina kuin me olemme eikä yritettäisi muokata väkisinkin sosiaalista?
Toki myönnän, että jos en pysty käymään koulussa sosiaalifobian vuoksi, se menee vähän liian pitkälle. Mutta enkö saisi olla yksinäni huoneessani kun on siihen mahdollisuus... Aina valittamassa että minulle ei tee hyvää olla yksin. Se tekee juurikin hyvää.
Sosiaalisten tilanteiden pelko
1
334
Vastaukset
- wasp
Tuttujuttu. Itsellä sama homma, tosin vielä masennuksen kyljessä. Kannattaa käydä vaikka kouluterveydenhuoltajan luona juttelemassa asiasta, että kannattaisiko aloittaa lääkitys, vai riittäisikö terapia. Itsellä on jo lääkitys ja terapiahakemus sisässä. En tiedä onko lääkitys tehonnut, vai mikä on, mutta nykyisin en enää ahdistu niin pahasti luokassa kuin aikaisemmin. Ruokalassa syöminen on vielä nykyisinki suht tuskallinen kokemus johtuen suuresta ihmismäärästä ja varsinkin kauniimman sukupuolen edustajien läsnäolo pistää kädet tärisemään ja olon tukalaksi, kun rupeaa tarkkailemaan itseään liikaa. Itsellä koulu on mennyt puihin jo kolme kertaa näiden ongelmien vuoksi, joten älä sinä jää miettimään asiaa yksin, tai edes tämän palstan avulla, vaan ammattiapua kehiin ennenkuin asiasta tulee suurempi ongelma.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Orpo räyhää: kansan on muututtava
Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san661883- 541176
Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas1621157Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana
Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta3661117Sijaiskasteet kuolleitten puolesta
Paavali teki Korintossa sijaiskasteita kuolletten puolesta eli ns. Mormoninkasteita. 1. Kor. 15:29 Mitä muutoin ne, j3731039Martina ja jalkapalloilija2
Seiska: Martina iski nuoren jalkapalloilijan vuosia sitten. Könysikö milf teinin kanssa?182980Oikea kaste on syntisten kaste
Oikea kaste on syntisten kaste. Vain syntisiä tulee kastaa. Itsensä uskoviksi ja vanhurskaiksi julistaneita ei tule ka58955Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta153952- 92921
Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion
Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu116908