totuuden. Mamu-lähtiö Ristinummelle ei kukaan selväjärkinen laita lapsiaan kouluun. Pohjalaisen haastattelussa rehtori Olli Autio sanoo: Ristinummi on Ristinummi. Sinne lapsensa kouluun laittavat vanhemmat pelkäävät leimautumista. Niinpä niin. Mitä siellä Ristinummella voi suomenkielinen lapsi oppia koulussa, kun apinalauma rähisee ympärillä?
Huutoniemen koulun rehtori sanoo
vain totuus
253121
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 25
Vanhimmat
Reippaasti vain astellaan sivistysvaltio Ruotsin esimerkin perässä, nou broblem.
Ranskassa se jo uskalletaan sanoa:
http://yle.fi/uutiset/ulkomaat/2012/03/sarkozy_ranskassa_on_liian_paljon_maahanmuuttajia_3311668.html
EUssa on jo 40 miljoonaa virallista työtöntä ja laittomasti oleilevia arvellaan olevan n. 10 miljoonaa.
Vaasassa jokainen peruskoulunopettaja tietää mitä tarkoittaa, kun luokassa on 3-5 sosiaaliperäisen maahanmuuttajan lasta.
Oppimisrauha on tällaisessa luokassa mennyttä. Opettajan aika kuluu taistellessa kieltä osaamattomien lasten kanssa ja opettaessa heille sellaisia asioita, joiden pitäisi olla selviä jo 5-vuotiaalle tarhaikäiselle. On vaikea ymmärtää, miten esimerkiksi 10-vuotias lapsi ei vielä ymmärrä ajan käsitettä.
Olen varmasti paha rasisti, kun en halua lasteni nauttivan tällaisesta monikulttuurisuudesta.
Mamu-sirkus on Vaasan kouluissa räjähtänyt käsistä jo aikoja sitten. Tietääpähän , mihin veromarkkanikin menevät, saakeli että v''''''aaaaa!
Kunnallisvaalit tulossa, äänestetään ne samat vanhat pierut hoitamaan lisää Vaasaan
kulttuurin rikkautta, eikö niin?
No mut eihän Ristinummen ja Kappelinmäen alueen kouluissa ole mamuja vaan ne mamulapset on KESKUSTAN ALUEEN kouluissa, Vörkkäri, Onkilahti jne.
Tälle palstalle höpertävät ihan muut kuin vaasalaiset, vähän siltä näyttää kun eivät tiedä asioista yhtään mitään....
Tässä teille vähän faktaa: alakoulun puolella ovat nummella ja vanhiksessa, ja yläluokat Vörkkärillä. niih. Rehtoria on puhuteltu kumminkin opetusvirastossa, ja se ei uskalla enää edes ajatella mitään. Raukka rehtoria, näkee joka päivä totuuden, mutta ei saa puhua totuuksia. Näin Vaasassa.
Tiedoksi edelliselle kirjoittajalle, joka väittää, että hän on täällä kirjoittavista ainoa vaasalainen: tarkat luvut eri alueiden väestömääristä ikäryhmien osalta sekä ja väestön äidinkielen jakautuman voi katsoa Vaasan kaupungin sivulta. Voi katsoa jos vain osaa ja ihan riippumatta siitä, asuuko Vaasassa vai esim. Australiassa. Sinun kohdalla ongelma on osaamispuolella. Heittelet mutuväitteitäsi, jotka ovat silkkaa pötyä.
Keskustan alueella viesraskielisten osuus väestöstöstä on 5,4% ja Ristinummen suuralueella vastaava osuus on hieman alle 10%. Ja kun seuraavaksi katsotaan alueiden ikäjakautuma, niin 7-12 vuotiaissa Ristinummen suuralueella asuu lähes kaksinkertainen määrä lapsia. Mamulasten osuudessa ero Ristinummen suuraalueen "eduksi" on määrällisesti lähes nelinkertainen.
Missä Vaasan kaupunginosassa on vähiten mamuja ?
Lidliin, koet salama siirtymisen mogadishuun, somaleita vilistää joka puolella kiljuen ja koilottaen, kuka kännykkään kuka muuten vaan.
Tämä tuntuu olevan enemmänkin sellaisten ongelma jotka eivät käy koulussa. meidän lapset ovat koulussa jossa on paljon myös mamulapsia eikä mitään ongelmia.
olis hyvä saada joku tolkku tuohon mutuiluun.
-joo,pelkästään ihon värin perusteella tuomitaan ihmisiä aivan liian helposti,ja varsinkin nimettömänä netissä tekstaillaan usein mitä vaan ennakkoluuloja tulvivaa roskaa...
Ei näitä Ristinummen ongelmia ja vanhempien pelkoja nostanut esille "netissä tekstaileva" vaan Huutoniemen koulun rehtori omalla nimellä. Lopettakaat nyt jo pissikset mutujen heittely ja yrittäkää pysyä totuudessa edes yhden kerran.
Huutoniemen koulun rehtori pyytää lauantain Pohjalaisessa anteeksi aiheuttamaansa.Taas kerran toimittaja on kirjoittanut aivan muuta,mitä haastateltava on sanonut.Eli pysy vaan itse totuudessa.
ps.rasistit ja myös piilorasistit on sieltä,ja syvältä....
.
Ilmeisesti oli saatu ns. "rakentavaa" palautetta kunnan isokenkäisiltä?
.
Rehtori sanoo, että toimittaja on ymmärätnyt väärin. Mutta eihän toimittaja ole voinut ymmärtää väärin, kun hän laittaa lehteen rehtorin sanat sellaisenaan? Rehtori on tietenkin saanut kimppuunsa kaikki kukkahattufasistit ja yrittää lieventää sanomisiaan.
Ei tartte SELITTÄÄ sanottu mikä sanottu, ja hyvä kun joku saa päänsä auki, siitä pinnat rehtorille.
Vaasalainen koulun rehtori erehtyi sanomaan lehdessä rivien välissä totuuden Ristinummen koulusta, minkä kaupungin jokainen peruskouluopetuksen parissa työskentelevä tietää.
Mielenkiintoista oli kirjoituksen jälkiseuraamukset. Asiasta ei ehtinyt syntyä mitään julkista keskustelua, mutta silti ko rehtori joutui Pohjalaisen yleisöpalstalla "oikomaan" kommenttinsa.
Tuliko kutsu kaupungintalon nurkkahuoneeseen?
Kyllä se salailun verho alkaa pala palalta repeytyä, kun ongelmat alkavat paisua niin isoiksi,että niitä on vaikea piilotella edes akateemisesti.
Alkaa tulemaan ilmi sellaisia asioita jotka karvalakkikansa on tiennyt jo toistakymmentä vuotta sitten ja hyysäreiden on vaan ne katkerasti myönnettävä, mutta harmi, vahinko on tapahtunut jo, ja tietoisesti tehden, VALITETTAVASTI.
.
Tarkastuslautakuntaakin oli jo uhkailtu ettei saa s-aatana tarkastaa??????
.
Maahanmuuttajista ei ongelmia. Suomalaislapset ne niitä ongelmia aiheuttavat, koska kotona on pienestä asti opetettu, ettei ketään tarvitse kunnioittaa. Huomasin tämän suomalaislasten huonon käytöksen syyn oman lapseni kanssa jo päiväkodissa. Ihan hirveätä käytöstä joiltakin lapsilta (syljettiin lattialle yms. eikä toteltu aikuisia). Vanhemmat, yleensä näitä mamukriittisiä nuoria miehiä, eivät laittaneet kakaroille mitään rangaistuksia, koska oli liian kiire pelaamaan tietokonepelejä. Maahanmuuttajien lapset yleisesti ottaen KASVATETAAN TAVOILLE, ottakaapa siitä mallia.
Minulla myös samanlaisia kokemuksia. Itsellä 3, 5 ja 9-vuotiaat lapset. Ainoat ongelmat päiväkodissa ja koulussa meidän lasten ryhmissä on suomalisten lasten aiheuttamia. maahanmuuttajien lapset osaavat käyttäytyä.
Mielikuvia ??
http://keskustelu.suomi24.fi/node/10860003
http://www.halla-aho.com/scripta/tilastoista_ja_etnopositiivisuudesta.html
kokemuksia mulla.
???