Suurperheessämme on 2-vuotias Rotikka narttu. Koira on todella sosiaalinen varsinkin ihmisiä kohtaan ja tottunut olemaan lasten kanssa paljon ja onkin kaikintavoin tervepäinen koira.
Tässä taannoin pihaamme oli tulossa juopunut mies henkilö ja koiramme oli pihalla. Koira ensin haukkui ja "varoitteli" vierasta mutta kuitenkin päästi miehen portista sisään... Ihminen ei siis ollut mitenkään tervetullut pihaamme.. Halusin nimenomaan koiran talouteemme vartiomaan pihaa ja kotia mutta tämäpä päästää kaikki kulkijat pihamaallemme. Voiko syynä olla se, että meillä kulkee ihmisiä alvariinsa ja koira on tottunut päästämään vieraat pihaamme? Voiko vartiointiviettiä mitenkään vahvistaa?
Rottweilerin laimea vartiointivietti
7
361
Vastaukset
- rusettirinta
Syynä on juuri se, että koira on tottunut päästämään kaikki portista. Yleensä koira vartioi haukullaan ja siihen pitää talon väen reakoida. Ei koira osaa lajitella, ketkä saa tulla ja ketkä ei. Ei ole myöskään hyvä, jos koira alkaa hyökkäämään, jopa puremaan portista tulijoita. Se on jo vaarallinen. Se on myöskin lain vastaista, sillä esim. postinkantajan, sairaankuljetuksen, poliisin on voitava päästä normaalisti tulemaan pihaan. Portilla pitäisi olla selvä kilpi, jossa varoitetaan vihaisesta koirasta. Koirasi täyttää siis vartiointi-ilmaisun haukkumalla ja sinun pitää reakoida, eli tulla ulos, portille. Ottaa koira "käskyn alle" tai sanoa tulijalle, että pihalle ei saa tulla. Koiran vartiotehtävä on siis ilmoittaa ja haukullaan karkoittaa. Kaikki muu, päälle käyminen on laitonta, vaikka kuinka olisi oma piha. Jos portilla on kyltti varoituksena vihaisesta koirasta on eri asia. Silloin tulia tulee omalla vastuullaan. Kysyt, voiko vartiointiviettiä mitenkään vahvistaa? Ei voi, koiran haukku on se vartiointivietti. Vihaiseksi, luokse päästämättömäsi yrittämisellä on omat riskinsä ja hyvää koiraa ei kannata pilata.
Mulla oli aikoinaan eräs, jolle opetin käskyn "aja pois paha". Se ajoi vapaanakin ollessan aina vieraat koirat ja ihmiset loitommalle, mutta tiesin, ettei se missään tilanteessa käynyt kiinni. Sellaiseen koiraan voi luottaa ja koira toimii oikein.- tomaatti
Kiitos asiallisesta vastauksesta :)
vartiointiviettiä siis on.. Yleensä komennankin koiraa lopettamaan jos haukkuu esim. naapuriin ja koira ottaa hyvin käskyn vastaan. Tällä kertaa en kerinnyt ulos asti kun juopunut mies tuli portista sisää varoituskyltistä piittaamatta.. Ja tosiaan voisihan sitä pyytää eitervetullutta ihmistä poistumaan :0
Hyvä koira on ja sellaisena saa myös pysyä ;) Muuten hyvä kommentti, mutta portissa oleva kyltti ei vapauta omistajaa vastuusta jos kora käy kiinni ! Se on tosin kotirauhan aluetta mutta......?
- rusettirinta
Se on hyvä, että varoituskyltti on. Kotirauhan rikkomisesta voi syyttää asiatonta tulijaa. Sulla on hyvä koira, jonka vartiovietti vanhemmiten vahvistuu.
- kiltti koira
Hei haloo?!?
Kotivartiokoirien kouluttaminen sekä laitonta että epäeettistä. Jos haluat että joku ei tule pihalle, niin hanki aitaan lukko. Mikäli tästä huolimatta joku tulee pihalle eikä suostu poistumaan, niin lukitse ulko-ovi ja soita poliisit.
Rottweilerin melko kyseenalainen maine tulee juuri tällaisesta toiminnasta. Kyseessä on mukava koirarotu, jossa on paljon hyviä puolia. Vartiokoiraksi tai peniksenjatkeeksi näitä on turha hankkia. Tässähän menee maine vastuullisiltakin koiranomistajilta. - (A)
Toivottavasti oli provo.
Ja toivottavasti Rusettirinnalla ei ole koiraa. - sepu123
perheeseen kuulumattomien ihmisten eib saa antaa lelliä sitä koiraa ja tästä lähti kova kuri jos tulee ja se ilimottaa hyvitä anna vaika nappula mutta koiranne ei miellä vieraita ihmisiä uhkana
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
IL - PerSut tykittää - Vaaralliset tappajat vankilaan jopa loppuelämäksi!!
Entistä rajumpi elinkautinen tulee – Vaaralliset tappajat vankilaan jopa loppuelämäksi Henkirikosten uusijat voidaan ja13714368Äärioikeistopurran nukke Petteri Lapanen paniikissa
Kun Suomen historian paras pääministeri antoi vankan lausunnon, kuinka "keskustelu politiikassa on käpertynyt lähinnä va315970SIELTÄ SE TULI: Kepu-Kurvinen: "Emme enää lähde punavihreään hallitukseen"
Nyt muuten nauretaan loppuviikko, että tähänkö kaatui Lindtmanin pääministerihaaveet. "Antti Kurvisen mukaan puolue ei1555551Onko rajojen kiinnipitäminen ihmisoikeuksien vastaista?
Maahanmuutosta puhutaan usein niin kuin kyse olisi vain numeroista ja rajoista. Kyse on kumminkin ihmisistä, jotka halua3094389HS - Sanna Marinin kirja on priimaluokan vedätys!
Kirja-arvio|Toivo on tekoja tulisi ensisijaisesti nähdä maineen rahallisen hyödyntämisen voimaannuttavana merkkipaaluna.404151"Rauhanomainen" miekkari hesassa: "Eläköön aseellinen vastarinta" - lakana
Kyseessä on Suomen Palestiinalaisten yhdistyksen viime perjantaina järjestämä ”Hiljainen kynttiläkulkue Palestiinalaiste1083692Some kuhisee Sanna Marinista: "Wau"
Sanna Marinia hehkutetaan. Muun muassa Jodelissa kommentoidaan The Sunday Timesin julkaisemaa kuvaa Marinista. Hän ant153634Vanhat miehet eivät muista
Niinistö muistaa vain Marinin hölmistyneen ilmeen, mutta ei miksi möllötti sen näköisenä. Vanhanen taas ei muuten vaan253578Monella äärivasemmistolaisella C-paperit armeijasta
Kuinka kävisi sodan tullen noille? Puolustusvoimat huomauttaa, että C-luokituksen saaneiden sijoittumisesta sodan aikan632665Huomenta naiselle
Toivottavasti tiedät, etten ole koskaan tuntenut ketään kohtaan näin voimakkaasti. Olen tietenkin meistä epävarma silti.951472