Työni puolesta olen jatkuvasti ihmisten kanssa tekemisissä. Silti joka ikinen päivä tulen töistä tyhjään kämppään, katselen töllöä ja painun nukkumaan. Yhtäkään varsinaista kaveria minulla ei tällä paikkakunnalla ole, vaikka olen asunut paikalla yli 6 vuotta. Kotipaikkakunnalla kavereita riittää, ja olemmekin yhteydessä netitse usein. Joskus olen miettinyt muuttoa takaisin opiskelujen jälkeen.
Lopetin jokin aika sitten hyvän ja aika pitkän suhteen, joka on laittanut mietityttämään, että tuliko sittenkään tehtyä oikein. Mutta voiko suhteessa olla vain sen takia, että yksin on kurjempaa? Näin viikonloppuisin esimerkiksi leffasta tai baarista tulon jälkeen (jos joku omituinen opiskelijatoverisielu on erehtynyt lähtemään mukaan) tajuan kotimatkalla pikkuhiprakassa kävellessäni miten helvetin yksin oikein olen. Minulla on vahva itsetunto mutta jatkuva itsensä tsemppaaminen ravisuttaa sitä ja en ole varma milloin karmea totuus iskee päin naamaa kuin höyryveturi.
Netissä on istuttu liian monta vapaa-aikaa ja iltaa, mitään sieltäkään löytämättä.
Olen käynyt parilla nettideitillä, mutta ei ole natsannut. Yleensäkin suunta tulevaisuudesta on hämärtynyt. Minulla ei ole hajuakaan, mitä aion elämälläni tehdä, olenko tuomittu roikkumaan netissä vapaa-aikani ja odottamaan jotain mitä ei välttämättä koskaan tule? Miksi aikuisiällä on niin vaikea saada kunnon ystävyyssuhteita?
Onko mikään pahempaa kuin nähdä parit keväisin kävelyllä. Mitä tarkemmin kiinnittää asiaan huomiota, huomaan, miten suurin osa ihmisistä kulkee rakkaansa kanssa. Sitten tämmöiset kyynistyneet hölmöt tarpovat omaa polkuaan kevätsohjossa koiranpaskoja väistellen kenenkään piittaamatta, astutko siihen paskaan vaiko et.
Käyt kaupassa, ostat ruokasi. Kassaneiti on nätti ja hymyilee. Mietit millaista elämäsi olisi hänen kanssaan. Pakkaat tuotteet muovipussiin, kiität, suuntaat vuokrayksiöösi.
Lopetin jokin aika sitten hyvän ja aika pitkän suhteen, joka on laittanut mietityttämään, että tuliko sittenkään tehtyä oikein. Mutta voiko suhteessa olla vain sen takia, että yksin on kurjempaa? Näin viikonloppuisin esimerkiksi leffasta tai baarista tulon jälkeen (jos joku omituinen opiskelijatoverisielu on erehtynyt lähtemään mukaan) tajuan kotimatkalla pikkuhiprakassa kävellessäni miten helvetin yksin oikein olen. Minulla on vahva itsetunto mutta jatkuva itsensä tsemppaaminen ravisuttaa sitä ja en ole varma milloin karmea totuus iskee päin naamaa kuin höyryveturi.
Netissä on istuttu liian monta vapaa-aikaa ja iltaa, mitään sieltäkään löytämättä.
Olen käynyt parilla nettideitillä, mutta ei ole natsannut. Yleensäkin suunta tulevaisuudesta on hämärtynyt. Minulla ei ole hajuakaan, mitä aion elämälläni tehdä, olenko tuomittu roikkumaan netissä vapaa-aikani ja odottamaan jotain mitä ei välttämättä koskaan tule? Miksi aikuisiällä on niin vaikea saada kunnon ystävyyssuhteita?
Onko mikään pahempaa kuin nähdä parit keväisin kävelyllä. Mitä tarkemmin kiinnittää asiaan huomiota, huomaan, miten suurin osa ihmisistä kulkee rakkaansa kanssa. Sitten tämmöiset kyynistyneet hölmöt tarpovat omaa polkuaan kevätsohjossa koiranpaskoja väistellen kenenkään piittaamatta, astutko siihen paskaan vaiko et.
Käyt kaupassa, ostat ruokasi. Kassaneiti on nätti ja hymyilee. Mietit millaista elämäsi olisi hänen kanssaan. Pakkaat tuotteet muovipussiin, kiität, suuntaat vuokrayksiöösi.
Vastaukset 2
Vanhimmat
"Mutta voiko suhteessa olla vain sen takia, että yksin on kurjempaa?"
Voi, mutta ei taida kannattaa.
"Onko mikään pahempaa kuin nähdä parit keväisin kävelyllä."
On. Nähdä ne kävelyllä juhannuksena.
"Sitten tämmöiset kyynistyneet hölmöt tarpovat omaa polkuaan kevätsohjossa koiranpaskoja väistellen kenenkään piittaamatta, astutko siihen paskaan vaiko et."
Älä nyt siihen koiranpaskaan astu!
Kyllä tosiaan kun kyynisenä sohjossa rämpii, voi tuntua, että ne koirankakat osuu ihan tarkoituksella juuri minun tielleni vaikka kai ne seurustelevat parit niitä samoja kakkakasoja joutuu väistellä. ;)
Noin se menee, kyllä ne kaverit hankittiin lapsena ja teininä, ei sitä enää aikuisena mitään kavereita saa, ehkä jotain ystävän tapaisia.
Tai saisi ellei olisi niin kyyninen mitä itse olen, en tiijä.
Itse olen ollut koko aikuisikäni samassa parisuhteessa, nyttemmin on vain alkanut tuntumaan että on tainnut muija olla kanssani vain varakkuuteni vuoksi.
Eihän tällaista voi suoraan kysyä, kieltää kuitenkin koska myöntäminen on muijan etujen vastaista.
Mieleen pukkii entistä useammin ajatus että josko eroaisi ja nauttisi elämästä vapaana poikamiehenä.
Kirjoituksesi sai tosin hieman miettimään josko siinäkään mitään järkeä on.
Mutta ei se kovinkaan mukavalta tunnu enää olla parisuhteessa jossa toinen on vain hyödyn vuoksi.