En itse usko Jeesukseen Jumalan poikana (vaikka
rakastankin joulua ja hänen syntymätarinansa on
kuin ihana runo). Sen sijaan uskon Jumalaan,
mutta en niinkään kristinuskon Jumalaan vaan
enemmänkin uskooni on sekoittunut
buddhalaisuutta. Minulla on kaksi pientä lasta,
joista toinen on pahimmassa kyselyiässä. Häntä
kiinnostavat kovasti kaikki uskonnonasiat
ja hän on itse asiassa luonteeltaan sellainen
(yltiöromanttinen ja haaveellinen), että hän
varmasti aikuisenakin haluaa uskoa Jumalaan
(toivon niin). Koska oma uskonkäsitykseni on
hiukkasen (!) liian monimutkainen pienelle
lapselle, olen kertonut hänelle kuolemasta ja
taivaasta kuten kristiuskonto opettaa... tosin
erittäin valikoidusti ja hiukan muunnellen. Olen
mm. kertonut, että eläimetkin pääsevät taivaaseen
(hän nimittäin rakastaa eläimiä yli kaiken),
kaikista tulee enkeleitä, synnit ja helvetit olen
jättänyt mainitsematta jne. . Hän on ollut
erittäin tyytyväinen selityksiini eikä hänellä
ole ollut mitään ahdistuskohtauksia kuolemasta,
kuten itselläni pienenä (minun äitini sanoi,
ettei sitä kukaan voi varmasti sanoa, mitä
kuoleman jälkeen tapahtuu). Mitä mieltä olette
asiasta? Pyydän, älkää teini-ikäiset
kiihkoateistit vastatko! Toivoisin kannanottoja
ja kokemuksia aikuisilta, ajattelevilta ihmisiltä.
rakastankin joulua ja hänen syntymätarinansa on
kuin ihana runo). Sen sijaan uskon Jumalaan,
mutta en niinkään kristinuskon Jumalaan vaan
enemmänkin uskooni on sekoittunut
buddhalaisuutta. Minulla on kaksi pientä lasta,
joista toinen on pahimmassa kyselyiässä. Häntä
kiinnostavat kovasti kaikki uskonnonasiat
ja hän on itse asiassa luonteeltaan sellainen
(yltiöromanttinen ja haaveellinen), että hän
varmasti aikuisenakin haluaa uskoa Jumalaan
(toivon niin). Koska oma uskonkäsitykseni on
hiukkasen (!) liian monimutkainen pienelle
lapselle, olen kertonut hänelle kuolemasta ja
taivaasta kuten kristiuskonto opettaa... tosin
erittäin valikoidusti ja hiukan muunnellen. Olen
mm. kertonut, että eläimetkin pääsevät taivaaseen
(hän nimittäin rakastaa eläimiä yli kaiken),
kaikista tulee enkeleitä, synnit ja helvetit olen
jättänyt mainitsematta jne. . Hän on ollut
erittäin tyytyväinen selityksiini eikä hänellä
ole ollut mitään ahdistuskohtauksia kuolemasta,
kuten itselläni pienenä (minun äitini sanoi,
ettei sitä kukaan voi varmasti sanoa, mitä
kuoleman jälkeen tapahtuu). Mitä mieltä olette
asiasta? Pyydän, älkää teini-ikäiset
kiihkoateistit vastatko! Toivoisin kannanottoja
ja kokemuksia aikuisilta, ajattelevilta ihmisiltä.
Vastaukset 19
Vanhimmat
Vastasin kysymykseesi jo uskonto palstalla, mutta
koska kysymys on uusittu "soveliaampaan"
ympäristöön (KÖ?) ;), vastaan myös täällä.
Olen pohtinut asiaa myös oman elämäni varrella ja
joka kerta tullut samaan tulokseen, että lapsella
itsellä on se viisaus ja tietämys, oletko koskaan
kysynyt lapseltasi, mikä on kuolema?, kuka sinä
olet? oletko nimesi? oletko kehosi? jne.?
Uskaliasta, mutta hyvin palkitsevaa!
Monen, monen kertaa vastaus on, että olen Enkeli
ja jopa Jumala ja aivan "manipuloimattomalta"
kaksivuotiaalta voi saada tällaisen vastauksen.
Lapsi ei tarvitse niin monimutkaisia järjestelmiä
ja selityksiä, kuin monasti me aikuiset.
Itse en myöskään puhu synneistä ja
rangaistuksista, sillä jokapäiväisessä
elämässäkään meillä ei ole pahaa taikka hyvää
ihmistä tai tekoa. On erilaisia ja eriltä
tuntuvia seuraamuksia.
On olemassa seurausta ja universaaleja lakeja.
(tosin lapsille ei puhuta sanalla universaali,
kaikki sanaleikit on turhia)
Jumalan lakeja, jotka toimii.
Tunteemme ovat niiden lakien tulkit ja kun
tunnemme jotain, olemme koskettaneet Jumalaa
itsessämme ja samalla voimme kokea sen myös
toisessa lähimmäisessämme.
Kun tunnemme tehneemme jotain mikä tuottaa
kärsimystä ja pelkoa, olemme siinä tunteessamme
pitäytyessämme luomassa kokemusta siitä ja se on
seuraus. Emme tarvitse siis enää Jumalan
rangaistusta, emmekä kenenkään ulkopuolisen, jos
kykenemme kaivautumaan syvimpiimme tunteisiimme
asti, ottamaan vastuun jopa tunteistamme, olemme
keskuksessa nimeltä Hyväksyntä, Rakkaus, OMATUNTO!
Itse asiaan. Kuolemasta! Todellisuudessa on
olemassa vain yksi samanlainen energian olomuoto,
kun puhutaan dualismeista, vastakohdista.
Kuolema on syntymä.
Syntymä on kuolema.
Se on aivan samaa, toinen on kokemus egon
tasolla, toinen syvien tunteiden tasolla.
Kun kehomme on tehnyt tehtävänsä ja "kuolee" se
muuttaa muotoaan. (muuttuu maaksi) Mitään
häviämistä tai kadotusta ei ole tapahtunut.
Meidän pelkän ajattelun kautta hankittu
minuutemme, egomme, ollessaan täydellisessä
virtauksen tilassa, pitäisi joka hetki syntyä ja
kuolla uudelleen.
Niin usein ei kuitenkaan käy, vaan pidämme kynsin
ja hampain kiinni kaikesta jota olemme luoneet
itsemme ulkopuolelle olevaisuutemme todisteeksi.
Kuolemakin lopullisena on vain harhauttava
paikalleen jäänyt ajatus.
meissä kaikissa on se Olevaisuus ja sisin, joka
on ikuisuus.
Lapsilla on spontaani ja puhdas tapa käyttää
mielikuvitustaan ja jos me aikuiset kykenemme
näkemään sen viisautena ja Jumalaisuutena, emmekä
kasvata lastamme pelkkään egon ja ajattelun
maailmaan, pelon ja kuoleman maailmaan,
luokittelemalla mielikuvituksen ei
todellisuudeksi tai Vain mielikuvitukseksi,
annamme lapsellemme ikuisen elämän tietoisuuden!
No tuli vähän sekavasti ja asiapitoisesti.
Käytännössä itse käytän
yksinkertaista "symboliikkaa"!
Sydämessä (kosken rinnan aluetta) on rakkaus ja
se olet sinä!
Se on aina ja ikuisesti!
Jokaisen sydämessä on Rakkaus!
Kaiken "sisällä" on rakkaus!
Ihan kaiken!
Se on maanpäällinen paikka, jonne voi aina mennä
ja muistaa kuka olen!
Usko tai älä, lapset muistaa ja tietää!
Koskaan en käytä sanontaa, olet tyhmä, olet kiva,
olet kiltti, olet viisas, olet jotain...jne.
Enkä enää edes että teit tyhmästi tai kiltisti,
vaan tekosi tuotti tällaisen tunteen toiselle,
minulle, ympäristölle, oli se
sitten "positiivinen" tai "negatiivinen", näin
oppii lapsi luottamaan omaan synnynnäisen
viisauteensa ja jumalaisuuteensa , syviin
tunteisiinsa, intuitioonsa ja tunnistaa
luomisvoimansa, oppimatta pelkäämään ja
välttelemään vastuuta ja näin ollen vapautuu
kaikesta itsen ulkopuolella olevasta rikos ja
rangaistus järjestelmästä omaksi itsenäiseksi
ajattelevaksi ja tuntevaksi Jumalaiseksi ihanaksi
Täydelliseksi itseään ja lähimmäisiään ja
ympäristöään rakastavaksi ja hyväksyväksi
Ihmiseksi!
näin hänen ei tarvitse koskaan myöskään luoda
Jumalkuvaa, joka on rankaiseva ja armoton.
Eikä luoda itselleen käsityksiä taivaasta ja
helvetistä paikkana johon mennä suoritusten
perusteella, vain pelkästään egostaan minuuttaan
kokeva, luo tällaisia unikuvia/todellisuuksia!
Minusta ei siis tarvitse välttämättä puhua
suoraan kuolemasta (voi toki), vaan jokapäiväisen
elämän kautta välittyy se syvä rakkaudellisuus
Lapsen ikuisuutta, Jumalaisuutta, Viisautta ja
Valoa ja Sisintä kohtaan.
Tämä on tie, jossa ei pärjää selittämällä ja
keksimällä, se vaatii elämäntapa muutoksen itse
vanhemmalta, sillä lapselle olemme "läpinäkyviä"
ja hän reagoi jokaiseen ristiriitaamme sisimpämme
todellisuuden ja ulkoisen näkyvän elämämme ja
sanojemme välillä.
Meidän on siis kuljettava tie, ja kohdattava oma
sisäinen lapsemme, mielikuvituksemme ja
kaivettava se esiin ...elämällä niin kuin
opetamme!
Ei tekemällä niin mitä haluaisimme olevamme, vaan
olevamme juuri sitä mitä olemme ja oppimalla
hyväksymään sekin puolemme!
On olemassa muutamia hyviä kirjoja esim. tästä
aiheesta esim. Deepak Chopralla, jos aihe
kiinnostaa!
LASTEN SUUSTA KUULTUA;
"Ei ihmiset olo oikeasti olemassa, ne ajattelee
vaan niin, tämä on vaan unta!"
"Jumala haluaa, että meistä kaikista tulee
Jeesuksia"
Usko pois, tässä perheessä ei oltu puhuttu
uskonnosta, vain iltarukouksen verran. srk.
kerhossa opittu.
Viisivuotias on muuten todella ihanassa tietoa
janoavassa iässä!
Olen vaan pannut merkille ;=)
Vanhempana olemalla oma itsesi, myös "ruma ja
paha" itsesi, voit kertoa parhaimmalla tavalla
Jumalasta ja Ikuisesta elämästä!
Päivänpaisteista päiväjatkoa!
Minä sisällytän kaiken, niin eläimetkin, kuin
hiekanjyvät, kaiken Jumalaisuuteen!
Jokaisessa on taivas maanpäällä ja enkeli
taivaassa!
Eli enkeleitä maanpäällä, kertomassa tosilleen,
että mitä kaikkea me olemme ja mitä kaikkea
jumala on! Kun tunnet, tiedät että Jumala puhuu,
enkelien välityksellä. Kaikki
olemme "enkeleitä" "valeasussa". Kaikki on sitä!
Mutta on vielä lisää muitakin enkeleitä, on
enekeleitä, jotka välittää tunteemme sanomat
(luomisen voimat) Jumalalle ja päinvastoin.
Olen itse kertonut lapsille, että kaikki
maanpäällinen näkyvä, muuttaa muotoaan, (kuolee)
jatkuvasti, ollakseen jotain muuta, hukkaamatta
tai hävittämättä koskaan Sisintään!
Tunnemme kaipausta vain sitä näkyvää kohtaan,
johon olemme egomme välityksellä tarrautuneet.
Sismpämme helkkyy ilosta, koska tietää, ettei
eroa ole olemassakaan!
Sydän ilotsee, sillä se tietää, järkemme sanoo,
olet menettänyt jotain!
Tosiaan, lapselle on vaikea löytää sanoja
tällaiseen, me aikuiset tunnumme tarvitsevamme
mieletöntä selitystä kaikelle.
Kuten edellä sanoin, elämällä itse totuuden
mukaan, siinä kai se on, toki kaikkia pikku
käytännön niksejä on, mutta kaipaan lisää
keskustelua käytännön asoista, jotta on helpompi
jatkaa ihan siten.
;=)
;=)
...uusin kysymykseni täällä, koska ensimmäinen
vastaaja varoitti, että uskontopalstan ovat
vallanneet "hihhulit". Hänen mielestään palsta
oli väärä lapsiaiheelle. Mutta sinä vastasit
kyllä oikein ihanasti. Kyselen aiheesta, koska
minusta nykyihminen on hiukan hukassa uskontonsa
kanssa... mutta ei siitä muuten mitään haittaa
ole - ei ennen kuin saa lapsia, jotka alkavat
kysellä "kiusallisia" kysymyksiä. Ennen oli niin
helppoa, kun sanottiin vain niin kuin raamattu
opettaa - mutta eipä nykyisin enää kovinkaan moni
todella usko siten (ja hyvä niin!). Kuitenkin
lapsi tarvitsee jonkinlaista uskontoa/jumalaa -
tai sanoisinko, että pieni lapsi on syntyessään
uskonnollinen (hän tietää, että ihmisen kuuluu
uskoa johonkin muuhunkin kuin markkinatalouteen
ja geeniteknologiaan).
ehkei kysymys ole uskosta vaan luottamuksesta
elämän kantavaan voimaan!
;=)
huokaus... lapsille pitää kertoa asioista niiden
oikeilla nimillä. esim kuolemasta. ei uskonossa
pahaa ole. mutta kanataa vähän miettiä mitä
lapsille puhuu. esim. jumalasta, enkeleistä ym
onkin hyvä puhua.mitä pahaa siinä on jos teinit
on kiinostunut luonolisista asioista seksistä ym.
kunhan muistavat turva keinot.
niin juuri! turva____________keinot!!
Mietin vaan että mikseivät teinit ja kiihko
ateistit saa vastata??? Voihan heilläkin olla
hyviä ehdotuksia...
Raamatussa kyllä sanotaan että eläimistäkin
pidetään huolta niiden kuoleman jälkeen! Ja kyllä
sinun minun mielestäni pitää kertoa lapselle että
ei saa tehdä syntiä ja jos tekee niin pyytää sitä
anteeksi (siltä ketä on satuttanut ja jumalalta).
Koska raamatun mukaan taivaaseen pääsevät kaikki
ketkä vain syntejään anteeksi pyytävät.
...en halunnut loukata ketään, kun kielsin teini-
ikäisiä kiihkoateisteja vastaamasta. Tein niin
ainoastaan, koska kiistelin erään sellaisen
kanssa pitkään jokin aika sitten ja huomasin,
ettei se johda mihinkään... nimimerkki Darwin oli
sitä mieltä, ettei pitäisi tuputtaa lapsille
sellaista "paskaa" (kuten taivasta ja enkeleitä).
Ymmärrän kyllä hänen kantansa, mutta luulen, että
hänenkin mielensä muuttuu, jos hän joskus saa
lapsia, jotka kysyvät:"Ollaanhan me äiti aina
yhdessä? Sittenkin, kun minä kuolen?"
Olen 15 vuotias poika joka tuli uskoon vähän
aikaa sitten. On hyvä että olet kertonut
lapsellesi asioita, mutta jättänyt
silti "pelottavat asiat" pois. Lapsi ehtii kyllä
kuulla niistä myöhemminkin. Jos olet luterilainen
niin on hyvä jos kerrot lapsellesi asioita sen
mukaan. mutta muista että, kun lapsi täyttää 15,
hän voi lain mukaan vapaasti valita uskontonsa..
Hyvää jatkoa teille ja siunausta! =)
Kyllä lapsi kasvaessaan itse saa tietoa
esimerkiksi koulusta jne.Itse en ole äidiltäni
mitään oppinu,olen itse ottanut selvää
asioista...ja muuta.Mutta ihan hyvä että pidät
huolta näinkin "henkevistä" asioista !!!
Pärjää !!!
Itse olen buddhisti ja opetan lapsetkin uskomaan
ja elämään saman elämäntavan mukaisesti. Irse
kasvoin perheessä jossa katolisuudella ja
ortodoksisuudella oli suuri rooli ja koin
ilmapiirin ahdistavaksi pakonomaiseksi
tuputtamiseksi ja teennäiseksi tekopyhyydeksi.
Buddhistinen näkemys on mielestäni huomattavasti
vapaampi ja realistisempi. Sehän onkin enemmän
elämäntapa kuin uskonto. Buddhistinen näkemys
kuolemasta on mielestäni helpompi selittää
lapsellekin.
Olet ihan oikein kertonut lohdullisesti
lapsellesi kuolemasta. ja nimenomaan, kun lapsi
on kysynyt. Enempää ei tarvitse kertoakaan. Lapsi
tytyy, kun saa kysymykseensä vastauksen.
Kristinusko on hyvä ja lohdullinen usko kertoa
kuolemasta. Mutta ihan kuin olet oikein
oivaltanut, ei helvetti kuulu pienen lapsen
käsityksiin. Se vain ahdistaisi lasta. Kun lapsi
kysyy empi, pitää tietenikin pyrkiä vastaamaan
tyydyttävästi. On hyvä, että lapsi voi aikuisena
itse muodostaa käsityksensä kuolemeasta. Minulle
on aikoinaan selvinnyt kuolema pyhäkoulussa.
Uskoin kauan ninkuin se siellä kerrotiin. Nyt
mietin toisinaan mitenkähän asia oikein on.
Omille lapsille olen kuitenkin kertonut
kysyttäessä ja aina laajentanut tietomärää lasten
kasvaessa. En usko, että mitään neurooseja siitä
on syntynyt. sisareni kertoi omille lapsilleen
omia käsityksiään, kuten että seuraavassa
elämässä synnymme aina paremmaksi, niin kauan
kunnes edellisen elämän pahat tekemiset on
tavallaan kirkastettu. Ja jotain muuta
kummallisuuksia siihen käsitykseen myös kuului.
Sisareni poika teki nuorena itsemurhan, kun oli
niin kiinnostunut tuonpuoleisesta ja siitä
jälleensyntymisestä, että halusi jouduttaa omaa
uudelleensyntymistä... Kamala tarina, mutta totta
ja pistää ajattelmaan, mitä lapsillemme kerromme.
Hyvä, että mietit asiaa.
Olen itse myös kahden lapsen(poika 7v. ja tyttö
5v.) äiti. MUlle on tullu tää kuolemis asia kans
eteen oikeen konkreettisesti kun oma isoäitini
kuoli pari vuotta sitten. olen ehkä suunnilleen
niitä tavallisimpia "uskovaisia" mutta en
mitenkään kiihkoile mutta jos kyselevät, niin
yritän jotain vastata. Kerron omille lapsilleni
myös että kaikista ihmisistä tulee enkeleitä ja
että myös eläimet pääsevät taivaaseen. miten
voisinkaan muuta kertoa kun rakas koiramme kuoli
reilu vuosi sitten seitsemän vuotiaana. Jotkut
tuttavani kertovat lapsilleen kuolleiden
muuttuvan tähdiksi ja tuikkivan iltataivaalla..
Mina kyselin samoja asioita eraalla toisella
palstalla jokin aika sitten. Huoleni oli se,
ettei lapseni ollut saanut muuta uskonnollista
kasvatusta kuin minun antamani. Pelkasin, etta
han joutuu jotenkin naurunalaiseksi
uskontotunneilla, kun omat ajatukseni eivat aivan
luterilaisilla linjoilla pysyneet (=sekoitus
kaikkia uskontoja).
Se mita loysin, oli suositus lukea kirjat
Keskustelut Jumalan kanssa 1-3, kirjoittaja Neale
Donald Walsch. Sain naista kirjoista eraanlaisen
oikeutuksen siihen, etta olin puhunut lapselle
vain hyvia asioita Jumalasta ja elamasta. Kirjat
ovat upeat, ja sama kirjoittaja on kirjoittanut
kirjan myos lapsille (en ole sita viela
loytanyt). Suomeksi on kaannetty ainakin kaksi
ensimmaista osaa. Lapset ovat aarimmaisen
sensitiivisia ja tietavat usein enemman kuin me
aikuiset. Naiden yllamainittujen kirjojen mukaan
ei Jumala ole paha, eika Helvettia ole olemassa -
jos nama asiat kiinnostavat niin voi lukea,
jollei, niin ei kannata. Minun lapseni on jo 9-
vuotias, mutta han ei ihmettele mitaan kirjoissa
kerrottua, han selittaa asioita minulle, ja han
on ihan pienesta lahtien kertonut enkeleista,
jotka puhuvat hanelle. Eika kuolema ole pelottava
asia, eivatka lapset sita pelkaa, jollemme me
opeta heita pelkaamaan sita. Mika vahinko se
onkaan lapselle, jos nain teemme
Meillä on kolme lasta 5 ja 4v. pojat ja pieni
poika enkeli. Kuolema tuli yllättäen, vaikka
vauva olikin sairas. Tuli tosipaikka puhua
lapsilleni kuolemasta. Luin paljon kirjallisuutta
ja sain sellaista infoa että lapset ymmärtää aika
paljonkin tälläisiä asioita kun heille vain
selittää. Kerrottiin että siinä arkussa oli
vauvamme ruumis, mutta hänen henki on jo
taivaassa. Hän on pieni enkeli ja hänellä on hyvä
olla. Sieltä taivaasta hän meitä katselee. Lapset
kertoi sitä sitten kaikille että meidän vauva on
kuollut, siitä on tullu enkeli. Luin lapsille
yhden tosi hyvän lasten kirjan aiheesta missä
kerrottiin että käsi on se vauva ja kun se syntyy
ni se saa tälläisen ruumiin: käteen laitettiin
ruskea nahkahanska. Ja tämän kanssa se meidänkin
vauva eli täällä. Sitten kun pikkuveikka kuoli
laitettiin tämä ruumis sinne arkkuun ja
haudattiin: hanska otettiin kädestä pois ja
pistettiin kenkälaatikkoon. Mutta vauva (käsi)
meni taivaaseen ja sai siellä uuden ruumiin:
käteen laitettiin upea valkoinen häähansikas. Ja
nyt pikkuveikalla on ihan uusi ja terve ruumis
siellä taivaassa ja hänellä on siellä hyvä olla.
Musta tässä oli todella hyvä idea selittää
lapselle. Tuo kun kolahti hyvin aikuiseekin.
Meillä kaikilla onkauhea ikävä pientä vauvaamme
ja muistellaan häntä lasten kanssa usein.
Lapsille tulisi olla rehellinen. Itse uskon
taivaaseen ja Jumalaan ja on siksi helppo kertoa
näin. Se myös lohduttaa minua, mutta mielestäni
ei ole väärin sanoa lapsille että me ei täällä
tiedetä tarkkaan mitä tapahtuu kun kuolee mutta
minä haluan uskoa näin... Tällä tavallahan se
oikeastaan onkin. Eihän me varmasti tiedetä,
mutta uskon vakaasti että vauvallani on taivaassa
hyvä olla. SE helpottaa tään kipeän surun aikana.
tämä juttu:
http://www.suomi24.fi/koti_ja_terveys/terveys/arti
cle.jhtml?articleID=1263269
pitää kertoa totuus. Että tuttava on kuollut eikä
ole enään olemassa, myös voi kertoa jos on
vainaja ole sairastanut jotain, ettei sairauskaan
vaivaa enään.
Ihan turha on lähteä sepittelemään juttuja
jostain taivaasta/helvetistä. Totuus kuitenkin
tulee eteen ennenpitkään. Ja lapset ymmärtävät
yllättävän hyvin kuitenkin tilanteen.
Ja mikähän sitten on totuus? Onko joku tullut
sinulle tuon puoleisesta sen kertomaan? Meillä
jokaisella on oma totuutemme kuolemasta. Otan
osaa jos omasi on se, ettei mikään jatku.
Kyll eräät nuoret osaavat myöskin ajatella"!! ei
ajattelu ole yksin aikuisten juttu!!!