Tarinatupa on monissa kerhoissa

Minä tässä ensimmäisenä muistelen tapausta, kun meillä oli vielä näitä kotieläimiä.
Meillä lapsilla oli omat lemmikkieläimemme, jota hoitelimme ja ruokimmekin ihan niiden pieninä ollessa.
Minulla oli silloin pieni karitsa, joka oli todella tärkeä minulle. Sen kanssa juoksentelin pitkin peltoja.
Silloin oli vielä näitä pihakaivoja ja sellainen oli meilläkin. Olin pihalla juoksemassa karitsani kanssa ja pieni kun olin, en huomannut kaivonkannen olevan auki.
Karitsani putosi kaivoon, ja minulle tuli kova hätä sen puolesta. Juoksin sisälle, mutta siellä oli vain mummoni eikä hänestä ollut apua.
Mummoni kehoitti minua hakemaan naapurista apua.
Niin juoksin naapuriin, ja sieltä lähti täti katsomaan tilannetta. Sirren hän meni pää edellä kaivoon, mummon pidellessä kiinni jaloista.
Täti nosti kylmettyneen karitsan ylös, ja mummoni sanoi, että palkaksi hän saa karitsan.
Minä olin iki onnellinen karitsan päästessä kaivosta elävänä enkä ollut yhtään onneton. Minä voin käydä lemmikkiäni katsomassa koska vain, sanoi täti.
Jälkeenpäin olen monesti ihmetellyt kuinka uskalias täti oli ja luottavainen mummoon.

No sattuipahan aikanaan.

Tuo tyttäreni oli noin viisivuotias. Kylään tuli kavereitaan ja juttu kävi horoskoopeista. Minä olen horoskooppimerkiltäni härkä ja vaimoni oli kala. Aikansa keskustelivat kunnes tyttäreni isoon ääneen julisti: "Äiti on kala mutta isä on sonni"... :)

"Ei sitä Herra kiellä yleviä ajattelemasta", sanoi isä eräälle tytölle viisitoista vuotiaana, kun tämä oli pyytänyt rahaa isältään, ja isä oli kieltäytynyt antamasta, jolloin tyttö oli tivannut, että menen sellaiseen työhön, josta saan rahaa.

Tässä vanhaa murresanaa:
taasa=pesuvati simikooli=silmävati, jossa myös pestiin kasvot

"Hae varivettä taasaan": sanoi mummo

että pestään silmät, mutta kyllä se tarkoitti, että kasvot huuhdeltiin vedellä silmät kiinni.

Kauan sitten kun lapset olivat vielä pieniä, meillä sattui olemaan vanhempaa väkeä kylässä. Oli ruokatarjoilu ja kun olimme syöneet, mieheni pyysi meidän tytärtämme ( 4 vuotta) hakemaan pöytään teräviä. Oli unohtunut laittaa esille.

Tyttäremme meni keittiöön ja kohta iloisena kantoi kolme kaljapulloa sylissään isälleen. Isä meni hieman hiljaiseksi, keräsi pullot tyttäreltään ja kuiskasi tyttönsä korvaan, että niitä hammastikkujahan minä tarkoitin.

Mieheni oli hieman nolona, mutta nauruksihan se sitten meni.

Olen aina reissuillani käynyt katsomassa alueen kirkkoa.
Miettiessäni joitakin käymiäni, tuli mieleeni erään kävijän kertomus Kerimäen kirkosta, jossa hän oli käynyt joskus nuoruudessaan.
Siellä oli silloin ollut rautakaminoita siellä täällä kirkkosalia.
Suntio sytytti aina aamuisin kaminoihin tulet ennen kirkkomessua.
Kirkonmenot alkoivat ennen jo kello 6 aamulla.
Jumalanpalvelus kesti melkein kaksi tuntia,.

Aikaisin joutuivat kirkkoon menijät tuolloin heräämään, kun matkatkin olivat pitkiä.
Silloin kuljettiin hevosen vetämissä kirkkoreissä.
Näin ollen kirkkovieraat olivat väsyneitä ja, kun jokainen pyrki kaminan lämpöön lähelle kaminaa, kuorsaus oli täyttänyt kirkon lämpöön nukahtaneiden kesken.

Kova urkuveisuu oli sitten herättänyt nukkujat. Kirkosta lähtevät ihmiset ajoivat sitten kilpaa kotiin.
Muistan minäkin vielä nuoruusvuosistani, kuinka kerran naapurin perheen kanssa lähdimme kirkkoon, niin tilsat hevosenkengistä vain lentelivät, ja oli pakko pysyä vällyjen alla.

Tarinat on hauskoja, mikä ettemme voisi kertoa ihan mitä vaan, eihän ne tarvitse olla menneitä aikojakaan, vaikka ne viehättävät *nostalgisuudellaa*
Ollaanhan me jokainen koettu nykyaikakin ja itse pidän juuri tätä aikaa kiehtovana.
Muistan ikuisesti ensimmäisen kerran tutustuttuani tietokoneeseen, jokus 80 luvun alussa. Katselin sitä kuin jotakin ihme vekotinta, mikä se puutteineen olikin siihen aikaan, kun laskutusta sitä kautta aloitettiin.

Samoin kaikki tekniikka kiehtoi minua, miten ne toimi, monet piuhat nipussa erivärisinä hoitelemassa eri linjoja puhelinkeskuksessa esim.

Nyt taas satelliittien ja luotaimien tuomat ennennäkemättömät kuvat avaruudessa olevista kohteista, täyttää mieleni lähes nöyryydellä, tiedostaessani olevani ensimmäinen sukupolvi niitä näkemässä.

Koskaan en kuitenkaan unohda sitä tunnetta, jonka koin nähdessäni maapallon ensi kerran avaruudesta kuvattuna!
Sen kauniinpaa en usko ikinä näkeväni,...tuo veden runsauden planeetta, ---sinisenä loistavan avaruudessa,...kotimme.

Näin mielestäni oli alunperin tarkoituskin, että monenlaisia tarinoita, kömmähdyksia, mukavia muistoja kaikesta ja kaikkialta hyvällä mielellä kertoillen.
Toiset pitävät menneitten aikojenkin muistoja kertaillen nykyaikaan.
Ei ole poissuljettu tarinatuvasta sekään.

Olen seuraillut jälkipolviani ja huomannut eroavaisuuksia kotona kasvatettujen lasten ja tarhassa olleiden pienten lasten välillä.
Kotona kasvatetut ovat paljon rauhallisempia ja keskittymiskykyisempiä kuin ne, jotka ovat olleet tarhassa jo pienestä asti.
Kotona kasvatetut jaksavat keskittyä paremmin satujen ja lorujen lukemiseen.
Ovat jo ihan pieneä oppineet laskemaan kymmeneen ja pidemmälle, ovat jopa oppineet muistamaan loruja paremmin, jopa aakkosiakin.

En morkkaa tarhan kasvatusta, mutta siellä lapsia on niin paljon, että yhden lapsen ohjaamiseen ei pystytä keskittymään sillä keskittymisellä kuin kotona pystytään.
Myös nämä tarhassa olleet ovat todella rauhattomampia ja eivät jaksa olla oikein paikoillaan vaan meuhkaus kotonakin jatkuu.

Itse olisin niin tyytyväinen, kun vielä jaksaisin olla lastenlastenlapsiani hoitamassa,
mutta siihen en enää pysty. Nosteleminen on kaikista vaikeinta, ja pientä lasta on nosteltava jatkuvasti.
Kuinka nuo voimat voivatkin näin huveta.

Muistan, kun kuljin pienen poikani kanssa kadulla, ja tämä sinnikkäästi käveli ja ontui koko ajan, niin kysyin häneltä, onko sinulla kipeä jalka. Mulla on ivi kengässä. Tämä oli hänen ensimmäinen koko lauseensa, mutta k- oli vielä hukassa.
Olin todella äiti-onnellinen, kun kuulin tämän ensimmäsen lauseen häneltä.

Tervetuloa tännekin, jossa kaikenlaiset mukavat kirjoitukset saavat sijan, yleisistä, nykyisistä ja vanhoistakin asioista jutellen ilman kaunaa ja eripuraa.
Vähän on kuitenkin näitä kirjoittajia ylensäkin palstoilla.

Katselin tänään R-kiskalla ET-lehteä ja huomasin, että siihen on tullut enemmän ikäihmisille mielenkiintoisia kirjoituksia ja kuviakin.
Aikoinani peruinkin tilaukseni, kun pidin lehteä nuoremmille sopivana ja kirjoitinkin siitä lehteen. Nyt ovat saaneet lehdestä aika mielenkiintoisen, jossa on
otettu huomioon myös miespuoliset lukijat.
Siellä on runoilijoillekin sivunsa ja autoillijoillekin seniorikuskeille lisävarusteita.
Todella yllättynyt olin, koska nyt on senioreillekin ihan sopiva lehti eikä kuitenkaan ikään jumittunut. Tällaista olen kaivannut naistenlehtien joukkoon.
Todella mukavia reissukohteitakin.

Minua taas tuppaa kiehtomaan tuo tiede, joka tuo nähtäväksemme sellaistakin luonnossa, mistä ei olisi mitään mahdollisuutta tietää ilman tutkijoita.
No tänään istahdin katselemaan ohjelmaa, missä hämähäkin uskomatonta seittilankaa ja punomistaitoa näytettiin! Ihailla täytyi sen tavatonta kestävyyttä. 700 m. se pystyy tuottamaan sitä ilman vahingoittumista, vain ihmisen kehittämä nanokuitu voittaa sen lujuuden 3 kertaisesti!

Nyt tiedän todella, että elän kotonanikin monien pikkuotusten kanssa, suurennokset ei kovin miellyttäviä olleet, mutta mitäs siitä,...elää täytyy ja antaa toistenkin elää :D Monet niistäkin ihan hyödyllisiä otuksia, pölypunkitkin syövät ihohilsettämme, no vähemmänhän sitten sitäkin kertyy. On se hyvä kun huomenna on siivouspäivä taas, pitääkin antaa tytölle tamppaussuutin käyttöön, niin saa vähän kantaa pölypunkeissakin vaihtoon:D
On tuo evoluutiokin meneillään koko ajan, planktoneissakin on kehittynyt ilmaston lämpenemisen vuoksi plantonilajeja, paljon vikkelämpiä liikkeissään kuin tavalliset, joten kalojenkin on opittava samat temput saadakseen niitä suihinsa ! On tää kanssa yhtä kilpajuoksua kaikilla !

Ihmeellinen maailma, tarjoaa se paljon ajateltavaa, ja ihailtavaakin meille tallustelijoille.

On meille ihmisille niin monet asiat kovin outoja. Minä en erikoisemmin pidä noista hämähäkeistä. Niillä on niin oudon nihkeät ne jalat, jolloin tulee aika inhottava tunne iholle. Ehkä jaloissa on jatkuvasti sitä siima-ainetta, joka on sellaista liimaista.
Inhottava tunne tulee myöskin, kun kävelee tuollaiseen hämähäkinseittiin metsäpolulla.
Huomannut olen, että seitti on aika vahvakin.

Minä olen ihmetellyt vuoristokauriita, kun ne kiipeilevät aivan sileäreunaista vuorereunaa kuin ei mitään vaikeutta.
En ole kummemmin koskaan miettinyt sitä, että kuinka se voi olla mahdollista, mutta luulen, että niillä on melkoisen pätevät imukupit kavioissaan. Empä ole sattunut kuulemaan tai voipi olla, että joskus olen kuullutkin siitä.
Ja miten monenlaisia ovat luonnon linnut ja niin, niin kaikkikin eläimet, mutta kaikista ihmeellisin on ihminen itse.
Jokaisella olevalla on oma paikkansa ja tarkoituksensa luonnossa ja elämässä.

Hämähäkeistä puheenollen,oltiin mökillä ja kahvia juotiin ja olin tuonut sokeritopan pöytään komerosta,sen kummemiin tarkastelematta.Siellä olikin hämähäkki jonka tyttäreni aikoi telekoida,sanoin älä ihmeessä tapa,sehän voi olla Hannupoika joka oli kuollut muutama vuosi aiemmin.tyttäreni tokaisi,ai,että Hannu olis sokeritopassa,kun avonainen viskipullo on pöydässä,älä unta nää.Karseeta läpää,jolle nyt jo voi nauraa vuosien päästä Ama

Tämä viikko on yrttiviikko, ja monet aloittavat yrttien istutukset ja kylvöt. Tuli siitä radiossakin monenlaista neuvoa ja ohjetta.
Minä en ole oikein hyvän multapeukalon omistaja, vain muutama iso kukkimaton sisäkukka on, ja kesemmällä laitan parvekkeelle krassin tai muuta köynnöskukkaa parvekkeelle kasvamaan.
Parveke kaipaa kesäksi kukkia. Pihalla kasvatan mielelläni monivuotisia kukkia.

Tänään tuli luntakin sen verran, että lapiotöitä oli vähäsen, mutta poishan se nyt on sulanut. Varmaan lunta tulee vielä enemmänkin, koska se saa vanhan lumen vähenemään. Muuten ilma oli sellainen vähän kostean mukava, illalla on ollut todella pimeää, kun lumi ei enää valaise kunnolla.

Kävin yks` päivä kuulotarkkailussa ja sain selville, ettei kuuloni ole enää oikein hyvä.
On todella tärkeää viitsiä käydä tässäkin tarkastuksessa useamminkin.
Minulla tämä oli ensimmäinen kertya, kun olen huomannut, että jos on paljon puhesorinaa tai muita sivuääniä, niin olen vähän kuulematon, kun joku minulle juttelee.
Se alkoi minua häiritsemään ja päätin mennä tarkastemaan kuuloni.
Tinnitus minulle tuli jo työaikana ja sanovat, että tinnitusta voi olla jo nuorenakin.
Kaikkea sitä joutuu hoitelemaan ja tarkastamaan elämänsä aikana. Eikä nuorena osaa tajuta yhtään näitä asioita.
Oppia ikä kaikki kait näinkin.

Tänään on tullut paljon kirjoituksia ja kertomuksia koruvarkaista. Ulkomailta tulleiden naisten joukko on myyvinään koruja ja melkein kysymättä sovittaa omaa koruaan yksinäisen, vanhuksille etupäässä, kaulaan ja samalla nappaa tämän oman korun, ja jättää halvan korunsa tilalle.
Ovat tosi näppäriä toimissaan.

Sitten on tullut kokemuksia, että naiset halailevat ja siinä halatessaan varastavat korut. Viime vuonna oli useita tapauksia, ja nyt on alkanut sama rumpa.
Pitää nykyisin olla kaikessa tarkkana ja varovainen, niin se vain on.

Nyt on kuulemma näitä paperirahankin petkuttajia.
Muistan jo aikoinani, kun kävin Tallinnassa, niin minua varoitettiin , että jotkut antavat paperirahaa takaisin vain kädessään näyttäen ja ovat usein viikanneet kaksipuoliseksi rahan ja laskevat vain siitä reunasta.
Neuvottiin aina laskemaan paperirahat yksitellen eikä pakkana.
Tämän jälkeen aina olen laskenut ne yksitellen erikseen, pankkineidin malliin.
He tietävät ja osaavat laskea rahat irralleen siirtäen ja yksitellen.
Nykyisin automaatiltakin tulee melkoinen pakka, kun niitä on 20 euroisina.
Lasken kyllä nekin huolella.

Lepakkoparvi roikkui luolassa päät alaspäin. Vain yksi lepakko oli pää kohti kattoa. "Mikä sinua vaivaa", sen vierustoveri kysyi. "Hys, minä joogaan", lepakko vastasi.

"Naurua pelkäävät nekin, jotka eivät pelkää mitään."