Tyttäreni on 15 vuotias ja ainoa lapsi perheesä.
Alaluokilta lähtien hän on ollut kohtuullinen op-
pilas koulussa kunnes nyt yläasteen aikana on tul-
lut rajuja muutoksia.Kotona on ongelmia tullut mm
iltamenoista,rahankäytöstä,tupakanpoltosta ymv.
Kaveripiiri on vaihtunut täysin, hengaillaan mie-
luummin niiden lintsareiden ja "toimivien"
kavereiden kanssa,liian kiltit on poissa kuviois-
ta. Kun olen puuttunut asioihin ja yrittänyt oh-
jata häntä,on vastaus yleensä tiuskaisu ettei kuu-
lu minulle.Pahimmillaan olen tyhmä ja haistattelua
kin tulee..(haistattelun olen yhdistänyt tiettyi-
hin kavereihin jolloin hän liikkuu heidän kanssa)
Olen neuvoton!Yhteydessä olen ollut niin opetta-
jaan,kuraattoriin kuin terveydenhoitajaan,mutta
neuvot ovat yleensäkin :Täytyisi jaksaa antaa nuo-
ren purkaa pahaa oloaan...
Miksi lapsellani on paha olla en tiedä,olen
yrittänyt keskustella ja kysellä,olla hiljaa,hy-
vällä ja pahalla---huonolla menestyksellä.
Sanat ei auta,kiinni ei saa käydä , tulevaisuus
ei kiinnosta, mikään ei kuulu minulle.
Onko minun pakko nostaa kädet ylös ja antautua
vai olisiko kenelläkään niksiä jolla saisin nuore-
ni ymmärtämään että rajat on rakkautta ei kiusan
tekoa ja että tulevaisuus on tärkeä asia.Itse
olen mielestäni ollut suvaitsevainen ja antanut
hänelle vapautta mennäkin, mutta tuntuu että kun
vähänkin myönnyt lisää vaaditaan.
Joten APUA APUA en jaksa enää tapella jokapäiväi-
sistä kouluun lähdöistä,kotiintuloajoista,kaveri-
piirin vaikutuksesta,huoneen järjestyksestä jne
Kavereita en ole hänelle valitsemassa vaan sen
eron vain huomaa käytöksessä.
Mitä teen mihin otan yhteyttä ja pyydän neuvoja,
en tiedä...Tyttäreni tarvitsisi nyt kipeästi ul-
kopuolisen "näpäytyksen" joka saisi hänet
pysähtymään hetkeksi.No en tiedä..mutta kun sitä
ollaan tuossa iässä kaikkitietäväinen ja
kaikenkestävä, uhataan heti kotoa karkaamisella ym
on vaikea tästä karusellista päästä pois.
Missä on herttainen, keskustelemaan pystyvä
tyttöni joka hyvin herkästi kävi myös kaulasta
kinni ja vastasi halaukseeni vannottaen olevani
maailman paras äiti.
Alaluokilta lähtien hän on ollut kohtuullinen op-
pilas koulussa kunnes nyt yläasteen aikana on tul-
lut rajuja muutoksia.Kotona on ongelmia tullut mm
iltamenoista,rahankäytöstä,tupakanpoltosta ymv.
Kaveripiiri on vaihtunut täysin, hengaillaan mie-
luummin niiden lintsareiden ja "toimivien"
kavereiden kanssa,liian kiltit on poissa kuviois-
ta. Kun olen puuttunut asioihin ja yrittänyt oh-
jata häntä,on vastaus yleensä tiuskaisu ettei kuu-
lu minulle.Pahimmillaan olen tyhmä ja haistattelua
kin tulee..(haistattelun olen yhdistänyt tiettyi-
hin kavereihin jolloin hän liikkuu heidän kanssa)
Olen neuvoton!Yhteydessä olen ollut niin opetta-
jaan,kuraattoriin kuin terveydenhoitajaan,mutta
neuvot ovat yleensäkin :Täytyisi jaksaa antaa nuo-
ren purkaa pahaa oloaan...
Miksi lapsellani on paha olla en tiedä,olen
yrittänyt keskustella ja kysellä,olla hiljaa,hy-
vällä ja pahalla---huonolla menestyksellä.
Sanat ei auta,kiinni ei saa käydä , tulevaisuus
ei kiinnosta, mikään ei kuulu minulle.
Onko minun pakko nostaa kädet ylös ja antautua
vai olisiko kenelläkään niksiä jolla saisin nuore-
ni ymmärtämään että rajat on rakkautta ei kiusan
tekoa ja että tulevaisuus on tärkeä asia.Itse
olen mielestäni ollut suvaitsevainen ja antanut
hänelle vapautta mennäkin, mutta tuntuu että kun
vähänkin myönnyt lisää vaaditaan.
Joten APUA APUA en jaksa enää tapella jokapäiväi-
sistä kouluun lähdöistä,kotiintuloajoista,kaveri-
piirin vaikutuksesta,huoneen järjestyksestä jne
Kavereita en ole hänelle valitsemassa vaan sen
eron vain huomaa käytöksessä.
Mitä teen mihin otan yhteyttä ja pyydän neuvoja,
en tiedä...Tyttäreni tarvitsisi nyt kipeästi ul-
kopuolisen "näpäytyksen" joka saisi hänet
pysähtymään hetkeksi.No en tiedä..mutta kun sitä
ollaan tuossa iässä kaikkitietäväinen ja
kaikenkestävä, uhataan heti kotoa karkaamisella ym
on vaikea tästä karusellista päästä pois.
Missä on herttainen, keskustelemaan pystyvä
tyttöni joka hyvin herkästi kävi myös kaulasta
kinni ja vastasi halaukseeni vannottaen olevani
maailman paras äiti.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Nyt on tullut aika irtaantua mutta ei nuori ole
vielä valmis siihen.Itseäni auttoi ensimmäisen
murkun kanssa kun liityin vaeltaviin vanhempiin ja
sitä kautta osoitin että hän on tärkeä ja välitän
siitä missä hän liikkuu.Vaatteita en enään pessyt
vaan opetin itse pesemään, näytin kuinka kone
toimii,jos ei itse pese niin ei ole puhtaita
vaatteita.Aamuherätykset sai itse ottaa
vastuulleen ja jos nukkui pommiin niin kirjoitin
lappuun niinkuin asia oli en mennyt
valehtelemaan,hänen puolestaan mitään.Huoneen jäti
omalle kontolle olkoot sotkuissaan.jos kerran piti
sotkuisesta huoneesta.Opetin häntä ott.amaan
itsestään vastuuta.Se vaatii kyllä itseltä
mieletöntä itsekuria ettei sorru tekemään hänen
puolestaan mitään sellaista jonka hän kykenee
tekemään itse.Ja meidän vanhemmpien pitää jaksaa
jankuttaa vaikka se on tosi tylsää mutta se kestää
loppujenlopuksi niin vähän aikaa.Ja on pakko
sietää itsessään se ettei aina tunne rakkautta
lastaan kohtaa joskus ne tai se ärsyttää niin
kovaa ettei tiedä mitä tehdä.
Yksi äiti antoi minulle vinkin jos on ongelma
väärästä porukasta,niin ota häntä kiinni ja pidä
sylissä ja pidä niin kovaa että hän tietää että
olet tosissasi hänen suhteen laps yrittää päästä
pois mutta hän laantuu kyllä kun tietää että
välität.Tehdä tämä jos hän vänkää lähtevänsä ja
sinä kiellät ettei se sovi hänelle.
Tämä tepsi ainakin tämän äidin tyttäreen.
Tervetuloa murkkuvanhempien kerhoon. Itselläni on
kaksi murkkuikäistä. Poika ja tyttö. Tytön kanssa
olen vielä toistaiseksi päässyt helpolla. Pojan
kanssa ollaan käyty jo jonkin aikaan
törmäyskurssia. Neuvoja on varmaan yhtäpaljon
kuin on neuvojia. Meillä on yksi selvä sääntö:
Niin kauan kuin lapsi on alaikäinen vanhemmat
päättää. Lapsillani on kuukausiraha jonka
saaminen edellyttää huoneen siivoamista kerran
viikossa. Jos minä joudun sen siivoamaan, velotan
yhdestä siivous kerrasta puolet kuukausirahasta.
Ei ole montaa kertaa jäänyt siivous väliin. Poika
jäi jokinaika sitten tupakanpoltosta kiinni.
Rangaistus oli ettei hän saannut kuukausirahaa
käteen moneen kuukauteen, vaan minä ostin hänelle
sen minkä hän pyysi ostamaan (ei tietenkään
tupakkaa)
Jos `maailmalla´käyttäättyy tyhmästi, joutuu
arestiin. Eli jos lapsi ei vielä pysty
kotroloimaan omaa käytöstään sen on tehtävä
vanhempien, mikä käytännössä tarkoittaa lapsen
pysymistä kotona. Jos lapsi karkaa hänet etsitään
ja haetaan takaisin kotiin vaikka sata kertaa.
Ei todellakaan ole helppo olla teinin äiti/isä
mutta ei saa missään nimessä nostaa käsiä pystyyn
se on sama kuin lapsensa hykääminen.
Kerran käteeni osui kirja nimeltään "Ihana kamala
murkku" En muista kirjoittajaa. Mutta jos
onnistut saamaan kirjan käteen niin suosittelen
lukemaan, niin sinun kuin tyttäresikin.
Jaksamista ja onneksi murkkuikä menee ohi.
Anja Porio on myös kirjoittanut kirja "Ihana
kamala murkku",suosittelen.
ja usko pois nykyinen tilanne ei kumoa ja pois
pyyhi mennyttä.
Tiedän, että tuollainen aika raskasta vanhemmille.
Omasta nuoruudestani muistui mieleeni hyvin
vahvoja tuntemuksia viestiäsi lukiessani.
En voinut sietää, että minun käytökseni arveltiin
johtuvan kulloisestakin kaveripiiristä.
Tosin, se joskus auttoi pääsemään pälkähästä ja
vastuun kantamisesta, sillä helpommalla pääsee,
kun ajatellaan, että miten nyt noin "kiltti
tyttö" voi olla ajautunut tuolaiseen seuraan,
seura tekee kaltaisekseen jne.
Minä halusin olla myös se "tyhmä ja tuhma"-
tyttö, sillä se oli on meidän kaikkien yksi
puolemme/ominaisuutemme.
Hakeuduin aina seuran, jossa sain olla sitä mitä
silloin todella halusin olla ja tunsin olevani.
missä sain arvostelematta ilmentää omaa itseäni.
Kummasti sitä aikuisena unohtuu, mitä kaikkea
ihminen voikaan olla, jos hän ei tavoittelsi vain
niin kauheasti muiden hyväksyntää.
Muutuin koko ajan "tuhmemmaksi ja tuhmemmaksi" ja
ilkeämmäksi ja ilkeämmäksi, lienikö
kaveripiirinikin vain "kovenevan"!?
Kyse ei koskaan ollut siitä, että ystäväpiirini
olisi minun käytökseeni vaikuttanut jotenkin
niin, että olisin ollut jotain muuta mitä todella
olin.
Se saattoi olla tuki ja turva, olla sille mitä
tunsin ja halusin olla.
Ei kaikki "nynneröt" ;) antaneet tukea sisäiselle
palolleni ja halulleni tutkia, mitä kaikkia
puolia minusta löytyy sen kiltiksi ja hyvin
käyttäytyvän, kaiken tavoitteellisen hyvän
kasvatetun ja opitun lisäksi.
Uskon, että nuorilla on tarve tulla KOKONAISIKSI
ja tulla HYVÄKSYTYIKSI KOKONAISINA!
Ei vaan sellaisina joiksi heidät on kasvatettu,
vaan myös kaikkena sellaisena, jota ovat
kasvatuksesta huolimatta!
Luota itseesi äitinä, myönnä heikkoutesi äitinä,
luota lapseesi ihmisenä, myönnä hänenkin
heikkoutensa!
Huolehdi omasta hyvinvoinnistasi, helli itseäsi,
sillä se on paras lahja jonka voimme lapsille
antaa, jaksava ja tyytyväinen äiti ja vanhempi!
Aivan kuin Monalisallekin, minullekin tuli oma
nuoruus mieleen jutustasi. Luulen, että olin
oikea äidin painajainen teini-iässä... luulisi
kaikkien niiden riitojen jälkeen, ettemme olisi
enää tekemisissäkään keskenämme. No, päin
vastoin! Itse asiassa äiti on nykyisin mummi ja
tälläkin hetkellä meillä kylässä...
soittelemmekin pitkiä puheluita lähes päivittäin.
Luulenpa, että mitä läheisempiä äiti ja tytär
ovat lapsen pienenä ollessa olleet, sitä
voimakkaampi tarve tytöllä on teini-iässä
irtautua ja löytää oma minuutensa... ei olla
äitinsä jatke. Tämä on tarpeellista ja
hyödyllistä. Silloin tytölle vasta ongelmia
tulee, ellei hänellä ole äitiä, jota vastaan
kapinoida. Koeta kestää ja rakastaa lastasi hänen
haistatteluistaan huolimatta... kymmenen (!)
vuoden kuluttua hän palkitsee kärsivällisyytesi
ja nauratte yhdessä hänen toilailuilleen.
Kirjan "IHANA KAMALA MURKKU" on kirjoittanut Ulla
Maija Aaltonen eli tutummin UMA. Tämä tiedoksi
kaikille äideille.
Mä oon päässy ohi murrosiästä jo pari vuotta
sitte. Voin tunnustaa et toi sun tekstis oli kuin
mun elämäkerta. En ymmärrä miten vanhenpani
jaksoivat mua mut nii se vaa meni. Välillä
illalla raivoiltiin ja sit aamul oltiin kuin
parhaat kaverit. oli riitaa kaikesta, nukkumaan
meno ajoista ja kaikenlaisesta rahankäytöstä,
kavereista ym.
hyvä nainen, ota ohjat omiin käsiisi ja näytä
tyttärellesi missä menee rajat. Jos ei onnistu,
älä lannistu vaan muista että se ikä ja aika
menee ohi!
Onnea ja kaikkea hyvää!
Sydämelliset kiitokset teille kaikille kantaa ot-
taneille!Jo pelkästään tieto etten ole yksin nuo-
reni kanssa vaikeuksissa helpotti ahdistunutta o-
loani ja sain todella hyviä ajatuksia viesteistän-
ne!
Kieltämättä ja tarkemmin ajatellen, onhan meillä
aikuisillakin huonot ja hyvät päivämme,saati sit-
ten nuorella joka koittaa pyristellä lentoon täs-
sä tämän päivän kovassa ja julmassa maailmassa.
Sitä vain tahtoo ettei omalle lapselle tulisi mut-
kia alkavan elämän tielle vaikkakin ne on väistä-
mättömiä...Nuo yhteenotot kotona niin arkisista
asioista ovat joskus niin turhauttavia ja voimia
vieviä.Samoin olen kauhuissani nuorten huumeiden
ja päihteiden käytöstä!Se tuntuu olevan niin ta-
vallista ja nuorille itsestään selvää että pelot-
taa! Jopa kouluissa käytetään,eikö opettajat ja
henkilökunta muka huomaa tällaista? Nuo ravet ja
bileet on ainainen pelonkohteeni milloin oma
lapseni kovaa näytellessään siellä niin helposti
saataviin aineisiin törmää ja sortuu.Ei voi kuin
varotella ja luottaa omaansa,vaikka hän sitä vä-
hätteleekin.Vai onko jotain tehtävissä?
Anna lapsen tehä vähän aikaan niin kuin haluaa
hän kyllästyy kohta kun et jaksa välittää hänen
tekemisistään.....
Anna lapsen tehä vähän aikaan niin kuin haluaa
hän kyllästyy kohta kun et jaksa välittää hänen
tekemisistään.....
Olen itse kohta 16v.Murrosiän ohittanut tyttö
jolle nuo asiat ovat hyvinkin tuttuja!Tiedän
itsestäni sanoa ettei kannata otta kaikkea niin
henk.koht. koska suusta tulee välillä paljon
sellaistakin mitä ei haluaisi kuulla.Minusta
aikuisen pitäisi olla nuorta kohtaan
huomattavasti ymmärtäväisenpi.Miettikää vaikka
ensin että millainen itse olit mieti loydätkö
omista sanoistasi lastasi?Mietin miten itse
toivoisit aikuisen käyttäytyvän jos olisit
lapsesi asemassa(AIKUISEN VIISAAN ELÄMÄÄ NÄHNEEN
HENKILÖN)en tarkoita lasta!Kun surkuttelit sitä
että ennen... ennen... ajat muuttuvat ikää tulee
lisää seisotaan joka päivä kahden tien haaran
välissä ja mietitään kumpaa lähdetään kulkemaan
eteenpäin!Elämä on päivästä päivään valintoja ja
sitä että yritetään itsenäistyä ja
olla "aikuisia" joille ei kukaan voi sanoa mitään
koska ei ole mitään sanottavaa.Älä turhaan
hermostu kyllä ne oikeat kaverit sieltä löytyvät
kun aletaan ymmärtämään ettei niin voi olla tai
elää.Vanhempien pitäisi näyttää ns.mallia ja
antaa lapsen puhua itse siitä mikä hänelle on
ajankohtaista kyllä kaikki muuttuu aikanaan
meneekö siihen kuukausia vai viikkoja vai päiviä
sitä ei voi kukaan sanoa mutta yrittäkää jakaa
asioita lapsenne kanssa sillä yksin ei jaksa
kukaan sen tietää kuka tahansa.
Kiitos vastauksestasi!Vastaankin heti kun sanoit
että pitäisi keskustella asiat nuoren näkökulmasta
ja siitä mikä on hänelle tärkeää.No, jos tärkeää
on puhuminen v...n avulla sekä aihe koko ajan
koululintaamisesta sekä kännäämisestä on se mieles
täni hiukan masentavaa.Tuntuu kuin kaikki muu täs-
sä elämässä olisi vain kiusaksi tehty ja sanottu
kuin se mitä nuori itse tahtoo.Opettajat on tyhmiä
ja vanhemmat dorkia ja kun joskus vastaat saman-
lailla ollaan niin tietoisia turvakodeista ja oi-
keuksista ymv.Tiedänhän sen että tuo ohi menee mut
ta raskasta sitä on kuunnella päivästä toiseen...
En ole mielestäni ollut liian tiukka tai ankara
ja olen usein antanut asioiden mennä läpi sormien.
Tulee kuitenkin eteen juttuja joita ei voi ohittaa
kuulematta tai näkemättä.Silloin on mielestäni
aikuisen lupa puuttua peliin silläkin uhalla että
uhkauksia ja kirouksia "asioihin puuttumisesesta"
silmilleen saakin.Entä kun annat vaikka yllättäen
nuorellesi vaaterahaa- olet itse hyvällä tuulella
ja tunnet tekeväsi jotakin kivaa.Silloin vastaus
on yleensä:Näinkö vähän?Eihän tällä saa mitään,
kaveritkin saa aina ..."jne Eipä tuo paljon
mieltä ylennä kun vielä miettii millä hän olisi
kenties rahansa ansainnut kun ei mitään kotona teh
täisi.Saati että julki tulee että hän onkin
käyttänyt sen tupakkaan tai alkoholiin.
Kyllä 15-16 veellä pitäisi jo järkeä päässä sen
verran olla että tietää mitä ja kuinka tekee.Onhan
ne tunteet vanhemmillakin ja sydän itkee usein
välinpitämättömistä ja halveksivista sanoista ja
teoista!Tämä on sitä elämää mutta jos sitä hiukan-
kin ajateltaisiin molemminpuolin voisi se olla
parempaa ja helpompaa molemmille osapuolille.Eli
kaikella tällä yritän sanoa että kyllä se parjaa-
masi entisajan hyväkäytös ja vanhempien kunnioitus
olisi vieläkin kovasana monen nuoren kohdalla.Sii-
hen ei ole vielä kukaan kuollut että joskus sanois
jotain kaunista tai kohteliasta saati että jättäi-
si muutaman kirosanan pois.Päinvastoin on yllättä-
vää kuinka hyvänmielen saa pienillä teoilla tai sa
noilla aikaan niin itselle kuin toiselle.Ja yleen-
sä se aina jossain vaiheessa myös palkitaan.
Ymmärrän hyvin Sinua, minulla on samanikäinen
tytär, ja kamppailu alkoi jo hänen ihan pienenä
ollessa. meillä ongelmat olivat vähän erilaisia,
koska hänellä ei ollut mitään muutoksia
kavereissa, tmv., mutta koulunkäynti takkusi
yläasteelle siirryttäessa (kun äitiä ei enää
kelpuutettu kaveriksi koulumatkalle), ja hän
alkoi lintsata, jäi kotiin nukkumaan, ja kun
sitten aikanaan iltapäivällä heräsi, kävi
istumaan pc:n ääreen ja surffaili siellä
seuraavaan aamuun, ja kun piti kouluun lähteä,
kävi nukkumaan... kun hän oli 14-vuotias, vein
hänet väkisin nuorisoasemalle, jossa pääsimme sen
verran yhteisymmärrykseen, että hänet ns.
testattiin. Meidän tapauksessa löytyi tyttärestä
keskittymishäiriö, ja ongelmat saivat nimen,
mutta eihän se mitään ratkaissut. Olen nyt
ottanut sen asenteen, että hänen
tulevaisuudestaanhan tässä on kyse, ei minun.
Mutta olen tehnyt selväksi, että minä lopetan
maksamasta puhelinlaskut ym. pc-kulut, kun hän on
18 v., joten siihen katsoen kouluun...! En tiedä
vielä, mitä siitä tulee, mutta olen alkanut
jättää vastuuta lisääntyvässä määrin hänelle
itselleen (olen yh-äiti), ja keskittymään omiin
harrastuksiini, mutta "olemalla kuitenkin läsnä",
ja meillä jo halataankin! Isän luona käyntien
jälkeen "kiukuttelu" moninkertaistuu, ja kun
kyselen, että noinko käyttäytyi isänkin luona,
sanoo, ettei siellä voi, siellä pitää kiukkunsa
niellä, mutta kun kysyn, niin sanoo, että joo,
kun hän tietää, että minä kuitenkin häntä
rakastan, ja en heitä ulos, niinkuin isä
tekisi... Tottahan tytär puhuu!
yhdelta ainoalta aikuiselta olen kuullut todella
hienon "oivalluksen": murrosiässä lapsi haluaa
ottaa vapauksia omin päin ja tehdä kaiken itse
niinkuin parhaakseen näkee. kun tämä aika on ohi,
vanhemmat eivät enää kyselekkään miten siellä
koulussa menee ja miten muuten, vaan ajattelevat
että se hoitaa itse asiansa, mutta silloin nuori
ehkä jo kaipaakin taas aikuista kyselemään.
että ihan tulevaisuutta ajatellen älä anna
periksi.
lyö sitä.