Meil on nyt reilu 9kk labbisuros, jonka kans nyt lähiaikoina on ilmennyt tänne-käskyn piittaamattomuutta. Aikaisemmin on osannut käskyn hyvin. Mietin et mikä tapa olis parhain kun se ei tottele käskyä?Ei haluais et koko käsky menis pilalle tänn murkkuiän takia
murkkuikäisen koiran luoksetulo
24
5811
Vastaukset
- Rotikkarinsessa
Kylmästi vaan joko hihnaan joksikin aikaa eikä vapaaksi muualla kuin aidatulla alueella tmv., jossa se ei pääse niin sanotusti kunnolla karkuun vaan matka stoppaa aina johonkin. Tai sitten koulutusliina, jolloin koira kuvittelee olevansa irti, mutta todellisuudessa sinulla on päätäntävalta siitä, miten kauas se pääsee ja totteleeko tänne-käskyä vai ei. Se nimittäin osaa sen satavarmasti edelleenkin, mutta testaa, että pitääkö sitä noudattaa ja jos sinä omistajana luovutat ja annat sen jättää tottelematta, ei se sitä tottele sen jälkeenkään.
Liinan käyttöä en osaa valitettavasti neuvoa, itselläni ei ole siihen tarvetta ollut, kun lenkillä tuo pysyy vapaanakin kymmenen metrin säteellä ja näköetäisyydellä minusta ja kun ongelmia oli vapaana puistosta lähtemisen kanssa, kuljettiin puistoon ja sieltä pois vajaa kuukausi hihnassa (itse asiassa eilen kokeilin sen ajan jälkeen tuota vapaana poislähtöä ja kylläpä käveli nätisti!).
Ja vaikka tuo nyt lenkillä pysyykin hyvin messissä ja kuuntelee ja tottelee, on minulla se mentaliteetti, että jos se kerran vapaana saa olla, niin sitten se tottelee käskyjä tilanteessa kuin tilanteessa ja jos ei käskyt mene perille kerrasta vaan yrittääkin perseilyä, niin se vapaus loppuu sitten saman tien ja sitten kuljetaankin siinä narunnokassa jonkun aikaa.
Tietty se tapa, miten tuon kanssa kannattaa tehdä, riippuu niin paljon koirasta, mutta perusjuttu kuitenkin tässä on nyt se, että vaikka murkkuikä onkin, niin silti missään tilanteessa tottelematta jättäminen ei ole vaihtoehto. - canis.familiaris
Jos koira tottelee muuten hyvin ja on itse epävarma miten kouluttaa, niin helpommin pääsee, jos hyppää tuon pari kuukautta yli, ja opettaa/vahvistaa sen ajan jo opittuja perusasioita. Se on useimmiten edullisempaa, kuin ottaa askekeita koulutuksessa taakseppäin.
Kokonaishallinta pitäisi nähdä ja "nettivinkeillä" tuossa mennään metsään helposti.
Tässä kuitenkin avain: Koira on siellä, missä sen mielenkiinto. - canis.familiaris
P.s labbiksen kanssa saa varautua vielä moneen seikkailuun ennen 3-4 .ikävuotta
- tännepäin2
Toisaalta olis kyll sääli lopettaa nyt metsälenkit irtiollen tuon takia, koska se on liikkumismuotona koiralle kyll mitä mainioin (varsinki ku labbis tarvii paljo sitä liikuntaa!). Osaako joku neuvoa sit tonn koulutusliinan käyttöä?
- canis.familiaris
Ensin työ, sitten tulos ja sen hyötykäyttö..siksihän koira koulutetaan..=D
Tuo koulutusliina tuossatapauksessa, ei poikkea flexistä, niitäkin on muistaakseni "nauha" mallia. Sitä voi käyttää, jos siltä tuntuu.
Koulutusliinalla mm.pk.puolella, vain varmistetaan luoksetulossa (pentuvaiheen) opettelussa sen tavoitellun suorituksen onnistuminen. Estetään liikkeessä mahdollinen karkuunlähtö, tai muu poikkeama pisteestä a) pisteeseen b). Eli se on apuväline lähinnä koulutuksessa . (PK)
Tuossa sinun tapauksessa voisi vahvistaa luoksetulon kannattavuutta koiran kannalta. Kutsu -> kannattavuus/palkkio siitä..Se mikä palkkio on, on koira kohtainen, mikä sillä parhaiten toimii...Niin tai näin ikä, uros, kevät..niin iso kokemus nuorelle koiralle (mielenkiinto)...Menee kuitenkin ohi aika nopeasti. - Anonyymi
Kokeile piiloon menoa. Metsälenkillä pitää olla kaksi. Kun koiraa painaa menee metsässä mene piiloon jolloin toinen mjkjana olija sanoo koiralle hae tai etsi. Meidän kultainen noutaja lopetti metsälenkillä pitkien lenkkien kiertämisen siihen paikkaan. Koira huomasi et omistaja katosi tuli hätä että minne. Piiloon menoa teemme joka lenkillä. Sitte se luokseto sitä pitää harjoitella jatkuvasti joka lenkillä
- Auspaimen
Omalla koirallani, Aussie nyt 15kk, näyttää toimivan se, että tottelemattomuudesta joutuu takaisin kiinni pitkäksi aikaa.. Jossain vaiheessa murkkuikää alkoi tänne - käsky mennä kuuroille korville, joten päätin niin, että koira kulkee hihnan päässä seuraavat pari kuukautta.
Murkkuhan tuo on edelleen, mutta lenkillä pystyn käymään koiran irti ollessa kävelykadullakin. Tietenkin itse olen valppaana ja heti kun vastaantulijoita tai muita häiriötekijöitä tulee, kutsun koiran sivulle, eikä se saa lähteä viereltä ennen kuin annan luvan.
Tänne käskyä kannattaa esim. kotona vahvistaa niin, että kutsut koiran luokse ja annat palkaksi namia. Itse kannan lenkillä aina mukanani nameja ja annan niitä koiralleni silloin kun tekee mitä käsketään hirveen paljon kehuja.- Qemma
Mulla 9kk vanha paimenkoirien sekoitus (narttu). Meillä aidattu piha mutta minulla periaatteena että koira ei ole yksin ulkona. On ollut vapaana pihalla pennusta asti ja luoksetuloa harjoiteltu siitä asti. Kaikki on mennyt hyvin kunnes kuukausi sitten loppui ekat juoksut. Kun käsken sitä luokseni niin se usein jää vain katsomaan minua ja jatkaa sitten omia juttuja. Koska vielä on lunta aikalailla en pääse sitä hakemaan vaan meneen sisään ja 5min päästä se istuu rappusilla. Olen nyt kokeillut pitää sitä fleksissä mutta sehän tarkoittaa sitä etten saa mitään tehtyä samanaikaisesti. Vähintään joka toinen kerta on saanut namin luoksetulosta joten kyllä se siitä palkkaa saa ja muuten on kovasti namin perään. En oikein tiedä mitä tehdä, auttaako sitruunapanta tähän? Onko tää sitä murrosikää vai mitä?
- Jos sulla on
Qemma kirjoitti:
Mulla 9kk vanha paimenkoirien sekoitus (narttu). Meillä aidattu piha mutta minulla periaatteena että koira ei ole yksin ulkona. On ollut vapaana pihalla pennusta asti ja luoksetuloa harjoiteltu siitä asti. Kaikki on mennyt hyvin kunnes kuukausi sitten loppui ekat juoksut. Kun käsken sitä luokseni niin se usein jää vain katsomaan minua ja jatkaa sitten omia juttuja. Koska vielä on lunta aikalailla en pääse sitä hakemaan vaan meneen sisään ja 5min päästä se istuu rappusilla. Olen nyt kokeillut pitää sitä fleksissä mutta sehän tarkoittaa sitä etten saa mitään tehtyä samanaikaisesti. Vähintään joka toinen kerta on saanut namin luoksetulosta joten kyllä se siitä palkkaa saa ja muuten on kovasti namin perään. En oikein tiedä mitä tehdä, auttaako sitruunapanta tähän? Onko tää sitä murrosikää vai mitä?
käytettävissä aidattu piha, niin anna jäädä sinne vähäksi aikaa. Jos koira haukahtaa rapulla niin sitten avaa ovi(tai huuda lasin läpi, ja sano "mene tiehesi", sitten lisää "olit kutsuttu ja kieltäydyit kutsusta tulla sisälle" ja "Siispä pysy siellä nyt vain". Sitten heti kun koira on läksenyt portailta avaa ovi ja huuda sisälle. Palkitse kun tulee ja pidä lyhyt saarna luoksetulon tärkeydestä kutsuttaessa ja se lienee siinä...
- Anonyymi
Luoksetulo haltuun harjoittelemalla
- Anonyymi
Jos sulla on kirjoitti:
käytettävissä aidattu piha, niin anna jäädä sinne vähäksi aikaa. Jos koira haukahtaa rapulla niin sitten avaa ovi(tai huuda lasin läpi, ja sano "mene tiehesi", sitten lisää "olit kutsuttu ja kieltäydyit kutsusta tulla sisälle" ja "Siispä pysy siellä nyt vain". Sitten heti kun koira on läksenyt portailta avaa ovi ja huuda sisälle. Palkitse kun tulee ja pidä lyhyt saarna luoksetulon tärkeydestä kutsuttaessa ja se lienee siinä...
Höpö höpö koira vapaana metsään kun koira lähtee kauemmas kutsu tänne ja palkataan nameilla. Tätä teet 2000- 3000 kertaa siis joka ikinen päivä
- koiRaka52
Hehe, ei koira tajua nuin pitkii lauseita tai saarnoja =DD
- Se on kiinni
koirasta tai omistajasta. Veikkaan jälkimmäistä ;D
- Koiruudet
Persereikälästä löytyy ratkaisu !
Olen itse kouluttanut tännekäskyä sadoilla toistoilla ja A I N A palkinnut makupalalla. Koira on nyt 6 kk ja erään kerran alkoi tehdä mielensä mukaan jättäen tottelematta tännekäskyä. Onneksi sitten satuin osumaan lumipallolla napakympin suoraan perselään kun nuuskutteli vain maata viitaten kintaalla kiljumiselleni. Koira tottelee huomattavasti paremmin jos käskyillä on seuraukset.
Olen huutanut tänne ja kytkenyt taluttimeen ja kävelty hetken jonka jälkeen olen vapauttanut uudelleen. 95 % tännekäskyistä on pelkästään makupala ja kehuminen ja noin 5 % johtaa kytkemiseen. Ajattelen että toistamalla tännekäskyn tuhansia kertoja siitä tulee koiralle automaattinen reaktio.
Tärkeintä on että koira ei luule että tännekäsky=kotiinlähtö ja jos rankaiset kerrankin tännekäskyn jälkeen niin rauhassa saat kiljua. Olen havainnut myös että on tilanteita joissa koiran hallinta menetetään täysin etäisyyden kasvaessa esim metsästyskoira riistan havaitessaan tulee kuurosokeaksi muulle kuin riistalle.
Sinun pitää löytää jokin tapa osoittaa koirallesi että luoksetulo on järkevämpi vaihtoehto ja huom! Koira ei osaa yhdistää kiinnipitoaikoja tottelemattomuuteen koska elävät vain tätä hetkeä tai sekuntia.- Qemma
Pitää kokeilla että menisi takaisin siihen että saa namin joka kerta. Nyt olen myös kokeillut sitä että kutsun sitä luokseni ilman mitään syytä, se saa palkan ja on vapaa menemään taas. Ettei joka kerta olisi niin että mennään sisälle kun kutsun luokse.
En itsekään usko että koira osaisi yhdistää sitä että koska viime kerralla ei tullut niin nyt joutuu olemaan fleksissä. Ihan käytännön syistä olen sen pitänyt kiinni että todellakin saisin sen sisälle kun haluan.
Siitä olen myös ollut tarkka että vaikka kuinka hermoa raastaa ettei tottele niin ei ole saanut rangaistusta siitä ettei ole tullut siinä vaiheessa kun loppujen lopuksi on vaivautunut paikalle.
Mutta kai se on vähän aloitettava taas nollasta. Ehkä tein väärin siinä että siirryin siihen että namia ei saa joka kerrasta. Jotenkin vain ajattelin että jos luoksetulo on onnistunut 6kk ilman ongelmia niin voisi vähentää nameja ja pelkästään antaa kehuja. - MK
Qemma kirjoitti:
Pitää kokeilla että menisi takaisin siihen että saa namin joka kerta. Nyt olen myös kokeillut sitä että kutsun sitä luokseni ilman mitään syytä, se saa palkan ja on vapaa menemään taas. Ettei joka kerta olisi niin että mennään sisälle kun kutsun luokse.
En itsekään usko että koira osaisi yhdistää sitä että koska viime kerralla ei tullut niin nyt joutuu olemaan fleksissä. Ihan käytännön syistä olen sen pitänyt kiinni että todellakin saisin sen sisälle kun haluan.
Siitä olen myös ollut tarkka että vaikka kuinka hermoa raastaa ettei tottele niin ei ole saanut rangaistusta siitä ettei ole tullut siinä vaiheessa kun loppujen lopuksi on vaivautunut paikalle.
Mutta kai se on vähän aloitettava taas nollasta. Ehkä tein väärin siinä että siirryin siihen että namia ei saa joka kerrasta. Jotenkin vain ajattelin että jos luoksetulo on onnistunut 6kk ilman ongelmia niin voisi vähentää nameja ja pelkästään antaa kehuja.En usko, että koiran tottelemattomuus johtuu niinkään namien vähentämisestä tms. vaan ihan yksinkertaisesti murrosiästä. Toisilla koirilla se menee ohi niin ettei huomaakaan ja toisilla sitten on enemmän näitä "teini-iän angsteja". Koira kokeilee rajojaan ja testaa mikä on sallittua ja mikä ei, ihan samalla tavalla kun murrosikäiset ihmisetkin. Murrosikä ei ehkä ole paras ikä opettaa koiralle mitään uusia juttuja, mieli ja hormonit saattaa myllertää niin, että keskittymiskyky on aika nollissa (mutta toki voi opettaa, jos koira mielellään oppii ja intoa riittää, jonkinlaista aktivointia pitää jokatapauksessa olla ja jopa lisätäkin, kun koira kasvaa). Pidä kiinni entisistä säännöistä ja vahvista niitä, kannusta kun toimii oikein jne. Kyllä se ajan kanssa ohi menee, kun nyt vaan jaksaa olla kärsivällinen, niin joku päivä saat huomata, että koiralla taas korvat toimii ja käskyt menee perille.
Murrosiässä koirilla usein rohkeus kasvaa ja muu maailma alkaa kiinnostaa enemmän, varsinkin kun sitä nyt uskaltaa vähän tutkiakin (siis kauempanakin omistajasta). Uroskoira tulee sukukypsäksi ja varsinkin näin keväällä vietit usein vie juoksuisten narttujen hajujen perään.
Meillä koira oppi irti ollessaan aikanaan pysymään mukana ja näköpiirissä sillä kikalla, että jos se jäi liian kauaksi jälkeen, tai meni liian pitkälle edelle, niin joko vaihdettiin kulkusuuntaa toiseksi (esim. risteävälle polulle, tai käännyttiin takaisinpäin) tai vaihtoehtoisesti mentiin jonnekin polun sivuun piiloon. Välillä sai odotella pitkiäkin aikoja, että koira huomasi omistajan kadonneen, mutta kyllä se jossain vaiheessa sen hoksasi. Siinä vaiheessa sille yleensä tuli hiukan hätä, ja se alkoi etsimään mihin on hävitty. Välillä vain odotettiin niin kauan, että koira itse luokse löysi, välillä (jos sillä rupesi olemaan todella hätä, niin että se ei osannut etsimiseen keskittyä) sitten huudettiin piilosta sille kutsu tms. Kyllä oli koira iloinen ja helpottuneen oloinen kun taas luokse löysi. Nykyään se pysyy hyvin näköetäisyydellä, eikä sitä oikein enää edes piiloon pääsisi kun se pitää sen verran hyvin silmällä missä omistaja menee. Kannattaa kokeilla. Eihän tämä toki varsinaisen luoksetulokutsun oppimiseen auta, tai sitä opeta, mutta koira oppii paremmin kyllä pysymään lähellä.
Ihan kokeilemisen arvoinen idea voisi olla myös ottaa lenkille mukaan joku koiran suosikkilelu, esim. joku vinkulelu on kätevä kun pitää ääntä. Sitäkin voi käyttää palkkana, mutta myös innostajana koiralle luoksetulokäskyn totteluun. Kutsu koiralle ja lelun vingutus/heiluttelu, palkkana sitten lyhyt leikkihetki ja taas matka jatkuu.
- tärkein luonksetulo
Jos ei tule kutsusta niin sitten ei koiraa vapaaksi ja sillä hyvä.Ei lainkaan mukaan saa olla irti missään yleisellä paikalla jos ei ole hallittavissa.Pitkä lippunaru hyvä ja antaa koiran raahata sitä mukanaan mieluiten ei pusikko alueella tietenkään.Koiran saa kiinni ja pysäytettyä astumalla narun päälle ja koira ihmettelee kun ei näe miksi pysähtyi,kun sinulla ei ole mitään hinnaa kädessä.Nuo murkkuiän jutut menee ohi kyllä aikanaan.Monet vaan opettaa kaikkea ei tarpeellista koiran ollessa pentu eikä keskity siihen ainoaan ja tärkeimpään eli ehdottomaan luoksetuloon tilanteessa kuin tilanteessa.Ei koiran tarvitse muuta oppia oikeastaan.
- koiratkiinni
Yleisellä paikalla eikä myöskään missään muuallakaan paitsi omalla maalla tai koirapuistossa ei saa koiria pitää irti jollei ole lupaa maan omistajalta. Koiria ei saa pitää irti myöskään metsässä jollet itse sitä metsää omista
- Vapautta
Koiran on kiva kulkea irti labradori on niitä koiria mitä ei voi kadottaa mitenkään sen vapaana ollessa.Ellei varas vie.
- Onsevaantärkeä
"tärkein Luoksetulo" Puhuu asiaa. Luokse tulon kouluttamiseen pitäisi perehtyä ja tarkkaan. Kauhittaa lukea näitä "palkitsen luoksetulosta ainakin joka toinen kerta" Huoh. Erittäin pitkälle joka ikinen kerta palkkiota vaihdellen. Luoksetulo pitää kannattaa aina!! Välillä norminamu, välillä tosiherkku, välillä leikki lempilelun kanssa. Onnistuneita luoksetuloja pitää olla 20
20 paikassa 20 eri häiriöllä. Eli 20 X 20 X 20, eli 8000. Tuolla harjoitusmäärällä koira on pomminvarma. No ehkä tosta voi tinkiä vähän. Olohuoneeseenhan, josta harjoitus alkaa, ei voi tuoda ohiajavaa junaa tai rekka-autoa tai polkupyöräilijää.- Paikka
Kannattaa opettaa koiralle "paikka" käsky ensin. Sitä ainaki oma koira totteli aluksi helpommin. Kun se on opetettu ja koiruli lähtee viipottaa omille teille, niin kunnon karjaisu että "PAIKKA". Kun koira pysähtyy ja saat sen huomion, niin sit uppoaa se "tänne" käskykin helpommin. Mulla on aika riistaviettinen koira ja tuo "PAIKKA" karjaisu saa sen kyllä pysähtymään, ellei oo päässy jo hänen mielestää kuuloetäisyyden ulkopuolelle :D
- Anonyymi
Just noin turha valittaa et koira karkailee jos
ei kaikista opeista tärkein luoksetulo ole treenattu
- Anonyymi
Meillä 9 kuukautta vanha kultainen noutaja. Murkkuika on haastavaa aikaa. Viisas neuvo koiraa ei saa kouluttaa kovalla kädellä. Ymmärrystä siihen että nuorelle koiralle ensimmäiset juoksut aikuisuuteen kasvaminen on kova paikka. Uusien asioiden opettaminen on nyt tauolla kertaamme jo opittuja asioita. Koulutus tilanteesta karkuun lähtö on tavallista. Ratkaisu on koulutusliina siitä koira ei pääse karkuun. On annettava koiralle aikaa kasvaa. Kun koiraa kouluttaa voi pikkuhiljaa kokeilla tuota pysymistä irti kentällä missä kouluttaa. Rauhallinen paikka josta aloitetaan kouluttaa. Siirrytään vähitellen paikkoihin jossa on häiriöitä. Kaikille koiran omistajille malttia toistoja koiran kanssa toimiessa. Kehuja paljon kun onnistuu. Ja tietysti nameja.Kun niitä epäonnistumisia tulee niihin ei reagoida. Aina ei mene nappiin mutta koira oppii taatusti.kun vain omistaja tekee ahkerasti töitä asian eteen
- Anonyymi
Koulutus aloitetaan pennun kanssa leikin varjolla. Pennulle ei liikaa kerralla. Pennun ensi taidot sisasiisteys, yksinolo, sitten tärkeä taito huonekaluja seiniä ovia ei revita eikä niitä vasten hypitä. Ihmisiä vasten ei anneta hyppiä. Aina kun pentu yrittää huonekaluja hampaillaan tavoitella komennus ei ja tarjotaan tilalle puruluita niitä on oltava paljon samoin puruleluja
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä912900Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda2991686Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2461557- 871391
IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel4021374Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että3981292Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik21079Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa
Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat381037Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun329874Miksi Purra-graffiti ei nyt olekkaan naisvihaa?
"Pohtikaapa reaktiota, jos vastaava graffiti olisi tehty Sanna Marinista", kysyy Tere Sammallahti. Helsingin Suvilahden257855