Sairastan vaikeaa masennusta, enkä oo nyt viime aikoina pystyny oikeen mennä kouluun. Ollaan juteltu siitä viikonloppuna äidin kanssa enemmänki, ja just ku musta alko vaikuttaa siltä että se oikeesti ottais mut tosissaan ja ymmärtäiski, nii se tulee mun huoneeseen ja sanoo: "On se helppoa vaan esittää olevansa noin masentunu, ettei tarvi tehä niitä asioita joista ei tykkää."
Siis mitä helvettiä?? Mitä oikeen voin tehä, jos äitikään ei usko mua sen takia että vähän hymyilin tänään?
Loukkaannuin tosi syvästi, miten oma äiti voi kuvitella tuommosta.. että vaan valehtelisin ettei tarvi mennä kouluun. Onhan tää diagnosoitukin, kai se ei vaan suostu uskomaan että just minä sairastuisin näin pahasti.
Ja sitte se vielä kysyy miksen oo soittanu poissaoloistani..
Apua :(
Siis mitä helvettiä?? Mitä oikeen voin tehä, jos äitikään ei usko mua sen takia että vähän hymyilin tänään?
Loukkaannuin tosi syvästi, miten oma äiti voi kuvitella tuommosta.. että vaan valehtelisin ettei tarvi mennä kouluun. Onhan tää diagnosoitukin, kai se ei vaan suostu uskomaan että just minä sairastuisin näin pahasti.
Ja sitte se vielä kysyy miksen oo soittanu poissaoloistani..
Apua :(
Vastaukset 8
Vanhimmat
Olisiko sinun syytä näyttää äidillesi lääkärin tekemä diagnoosi koskien masennustasi tai voisitko hoitavan lääkärisi kanssa miettiä yhteistapaamisen mahdollisuutta johon osallistuisivat sinä, lääkärisi ja joku perheenjäsenistäsi tai ystävistäsi?
Itse olen sairastanut masennusta 35 v eikä äitini vieläkään hyväksy sairautta osana minua, mikä loukkaa tosi pahasti.
Löytyisikö paikkakunnaltasi mahdollisesti vertaisryhmiä, minkä kautta voisit saada tukea jaksamiseesi?
Täältä http://aspergerinfo.foorumi.org/portal.php myös löytyy linkki mm. http://www.apua.info/fi-FI/apuanopeasti/ mistä voit apua kysellä, mikäli tilanteesi käy liian raskaaksi.
35 vuotta.. Perseestä
Kyllä äitisi ei nyt ymmärrä tilannettasi. Sinä olet avautunut hänelle ja se on hyvä juttu jos nuorella on murheita.
Onko niin että äidilläsi ei ole ollut koskaan masennusta tai oikein viakeaa. Silloin ei osaa samaistua.
Voi olla että totuus ei ole tavoittanut äitiä järkitasolla. Hän voi ymmärtää asian sitten myöhemmin mutta siitähän ei ole sinulle nyt hyötyä.
Kieltämättä turhauttaa ja loukkaa moinen.
Onnistuisiko ehdotettu yhteistapaaminen äitisi ja lääkärisi kanssa? Onko lääkärisi muuten ehdottanut sitä? Mietin vain, kun oma lääkärini ehdotti tai oikeastaan vaati yhteistapaamista suunnilleen joka vastaanottokerta, ja minä sentään olin jo omillani (yksin) asuva aikuinen...
Onhan nuita yhteistapaamisia muutama ollu, hoidon alussa ja sen jälkeen ku alotin lääkityksen.
No mummi sairastu äidin lapsuuden aikana psykoottiseen masennukseen, ja joutu sitte sairaalaan yritettyään itsemurhaa. Kyllä nyt luulis että se tajuais, mitä on paha olo. Paitsi että eilen se sano ettei kertaakaan oo ollu poissa koulusta semmosten takia, ja "sulle nyt sentään ei oo tapahtunu mitään niin kamalaa". Ja sanohan se kaikkea muutaki, kuten että oon kuulemma törkeä ja kiittämätön ku en tee muuta ku makaa sängyssä, vaikka ne on jonkun verran yrittäny keksiä mulle jotain piristävää.. Ja että vaikka koulussa on paljon harrastusmahdollisuuksia, enkä käytä niitä hyväks sosiaalisten tilanteiden pelon takia, nii se sano että mie ite aiheutan tämän. En kai mie nyt ite sille voi mitään että ahdistaa muiden seurassa oleminen eikä oo energiaa oikeen mihinkään.
Sanohan se myös, että jos "oikeesti ollaan nyt siinä vaiheessa ettet pysty kouluun mennä (jota se ei taida uskoa, yritti varmaan epätoivoissaan saada mua 'tunnustamaan' sairaalan pelossa), niin täytyy harkita ihan jotain paikkaa missä sä voit toipua masennuksestas". Mutta en mie vissiin kauheen itsetuhonen oo.. Joskus viiltelen ja ajattelen eutanasian laillistamista.
Kiitos linkeistä, käväsempäs niissä :)
Sinä varmaan näytät äitis silmissä pirteältä. Ei hän kyllä näytä ymmärtävän sinua ollenkaan.
Turha on vähätellä toisen ongelmia. Ne ovat sinulle todellisuutta. Päinvastoin on viisasta etsiä apua ajoissa kuin pakottaa itsensä hampaa irvessä yli voimien sellaiseen, mihin ei ole voimia.
Äitisi ei ole asiantuntija, ja varmaan siksi hän ei ymmärrä. Lääkäri ja terapeutit ovat onneksi tosissaan.
Toivotaan, että äitisikin alkaaa tajuamaan.
P*skakasa tuo ap on.
Hänellä on äitiä yhtä vähän kuin minulla on isoisoisoisää elossa.
Oikea k*rpien k*rpä
Silleen sama juttu.... Isä ei oikeen ymmärrä masennusta tai arsinkaan viiltelyä... en jskasisi olla koulussa tai tehdä läksjä en edes elää enää... olis kiva saada tänne juku aktiivinen keksustelu :)