Armovaras.

On uskomatonta, että vanhoillislestadiolaisuudessa käsitetään armovarkaaksi sellainen henkilö, joka uskoessaan raamatullisesti Jeesukseen Kristukseen ja Hänen täydelliseen sovitukseensa syntien anteeksisaamiseksi ja kiitoksen kanssa ottaa omalle kohdalleen vastaan tämän Kristuksen sovituksen yksin uskosta, yksin armosta ja yksin Kristuksen tähden. Miksi näin? Siksi, koska hän ottaa vastaan syntien anteeksiantamuksen suoraan Armolähteeltä, eikä välittäjältä (joka on kuitenkin saman armolähteen varassa) ja on näin ollen samanlaisessa armovarkaan asemassa kuin on syyttämässä toista armovarkaaksi. Päätelmä: Olemmepa juutalaisia tai kreikkalaisia, vl:iä tai muita: AINOA ASIA, mitä me tarvitsemme ja joka meitä yhdistää on: JEESUS KRISTUS ja USKO HÄNEEN SYNTIEMME SOVITTAJANA ja HERRANA. Antakaamme Hänelle se kaikki kunnia ja kiitos ja valta, joka HÄNELLE KUULUU! Ylistys HÄNELLE!!!
13166
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Kyllä ymmärsin. Olen itsekin miettinyt. Mutta:
-Miksi tuhlaajapojan isä otti pojan vastaan, mutta pyysi palvelijat
puettamaan hänen puhtaisiin vaatteisiin (syntien anteeksiantamus).
Miksi siis isällä ei ollut antaa tuota vaatetta ilman palvelijoita?

Äänestä
  • Miksi rikkailla on palvelijoita?

    Äänestä

  • "-Miksi tuhlaajapojan isä otti pojan vastaan, mutta pyysi palvelijat
    puettamaan hänen puhtaisiin vaatteisiin (syntien anteeksiantamus)."

    Vaatteiden pukemisessa ei ole kysymys syntien anteeksiantamuksesta - kuten SAASTAISET VALEHTELIJAT eli SRK ja vl-saarnamiehet opettavat.

    Luuk. 15:20

    "20. Ja hän nousi ja meni isänsä tykö. Mutta kun hän vielä oli kaukana, näki hänen isänsä hänet ja armahti häntä, juoksi häntä vastaan ja lankesi hänen kaulaansa ja suuteli häntä hellästi."

    "näki hänen isänsä hänet ja armahti häntä"

    Tuossa on syntien anteeksiantamus = isä armahti.

    Mikä on palvelijoiden roolin merkitys tässä vertauksessa?

    Luuk. 15:22:

    "22. Silloin isä sanoi palvelijoilleen: 'Tuokaa pian parhaat vaatteet ja pukekaa hänet niihin, ja pankaa sormus hänen sormeensa ja kengät hänen jalkaansa;"

    Tässä Jeesus opettaa uskovaisia huolehtimaan uudesta uskovaisesta. Tämä Jeesuksen opetus tarkoittaa diakoniaa = Uskovaisten pitää ottaa uusi untuvikko
    "siipiensä suojaan". Ruokkia ja vaatettaa häntä - huolehtia kaikin tavoin hänestä.

    Tänä päivänä tämä koskee erityisesti ns. vähempiosaisten uskoontuloa ja heistä huolehtimista.

    Tässä ei ole lainkaan kysymys syntien anteeksi saamisesta ja sielun pelastumisesta vaan sitä seuraavista uskovaisten velvollisuuksista.

    Isä armahti = syntien anteeksianto.

    Äänestä

  • Vanhurskauden vaatetta ei koskaan laiteta likaisen/syntisen päälle. Ensin tuli anteeksiantamus (tässä isältä) ja sen puhtaaksi tekemisen jälkeen puetaan puhtaan päälle puhtaat vaatteet.

    Laitatko sinä puhtaat vaatteet hikisen ihosi päälle. Etkö ennen käy pesulla ja sitten vasta puhtaat vaatteet päälle.

    Äänestä

  • Vaikka vl olenkin ja tuhlaajapojan paluun kasteen liittoon ymmärrän luterilaisksi oi minusta mikään poista sitä että Raamaussa lukee:
    20 Niin hän lähti isänsä luo. "Kun poika vielä oli kaukana, isä näki hänet ja heltyi. Hän juoksi poikaa vastaan, sulki hänet syliinsä ja suuteli häntä. [Hes. 33:11]
    21 Poika sanoi hänelle: 'Isä, minä olen tehnyt syntiä taivasta vastaan ja sinua vastaan. En ole enää sen arvoinen, että minua kutsutaan pojaksesi.'
    22 Mutta isä sanoi palvelijoilleen: 'Hakekaa joutuin parhaat vaatteet ja pukekaa hänet niihin, pankaa hänelle sormus sormeen ja kengät jalkaan. [Jes. 61:10]
    23 Tuokaa syöttövasikka ja teurastakaa se. Nyt syödään ja vietetään ilojuhlaa!
    24 Minun poikani oli kuollut mutta heräsi eloon, hän oli kadoksissa, mutta nyt hän on löytynyt.' Niin alkoi iloinen juhla. [Ef. 2:1

    Isä antoi anteeksi.

    Tässä kohden toivoisin joskus saavani vl puhujien tulkinnan sille, että jos palvelijat olivat Jumalan lapsia miksi tuhlaajapoika toivoi ei Isän lapsen asemaa vaan asemaa palvelijana. Jotakin käsittämätöntä on vl tulkinnassa. Eikö tämä lause tarkoita Jumalan lapsen asemaa, kutsutaan pojaksi. Poika ei uskaltanut toivoa että hän voisi vielä olla isänsä poika.
    " En ole enää sen arvoinen, että minua kutsutaan pojaksesi."

    Sensijaan poika toivoi pääsevänsä palvelijan asemaan. Alempiarvoiseen kuin isän pojan asema.
    19 En ole enää sen arvoinen, että minua kutsutaan pojaksesi. Ota minut palkkalaistesi joukkoon.'

    16 Nälkäänsä hän olisi halunnut syödä palkoja, sikojen ruokaa, mutta niitäkään ei hänelle annettu.
    17 "Silloin poika meni itseensä ja ajatteli: 'Minun isäni palkkalaisilla on kaikilla yllin kyllin ruokaa, mutta minä näännyn täällä nälkään. [1. Kun. 8:47]
    18 Ei, nyt minä lähden isäni luo ja sanon hänelle: Isä, minä olen tehnyt syntiä taivasta vastaan ja sinua vastaan. [Ps. 51:6]

    Mikä yhteys on sormuksella ja kasteella, siis liitolla?
    Jotakin sellaista on tässä vl-tulkinnassa mitä minä vanhalla perusluterilaisella pohjalla en ymmärrä, että pavelijat tässä olisivat jossakin roolissa.

    Onko Jumalan lapsi se oma poika, jota kutsutaan pojaksi vai se joka on palvelija? Mitenkäs se on se vapaan vaimon poika tässä yhteydessä verrattuna palkkapiian poikaan?
    Löytyi 2 jaetta Biblia 1776 tekstistä.

    Gal. 4:30
    Mutta mitä Raamattu sanoo? aja palkkavaimo poikinensa ulos; sillä ei palkkavaimon pojan pidä perimän vapaan pojan kanssa.

    Gal. 4:31
    Niin me siis olemme, rakkaat veljet, emme palkkavaimon poikia, vaan vapaan.

    1992 käännös

    Gal. 4:23
    Orjattaren poika syntyi luonnonjärjestyksen mukaisesti, vapaan naisen poika sen sijaan lupauksen voimasta. [1. Moos. 16:4, 1. Moos. 17:16]

    Gal. 4:30
    Mutta mitä pyhät kirjoitukset sanovatkaan? "Aja pois orjatar ja hänen poikansa, sillä orjattaren poika ei saa jakaa perintöä vapaan naisen pojan kanssa." [1. Moos. 21:10]
    Gal. 4:31
    Me emme siis, veljet, ole orjattaren vaan vapaan naisen lapsia. [Gal. 3:29]

    Äänestä

  • etsivä-xx kirjoitti:

    Vaikka vl olenkin ja tuhlaajapojan paluun kasteen liittoon ymmärrän luterilaisksi oi minusta mikään poista sitä että Raamaussa lukee:

    viellä haluaisin palata tähän vapaan vaimon ja perillisen teemaan verratuna palkkapiian poikaan. Minusta tuhlaajapoika toivoi pääsevänsä palkkapiian ja pavelijan asemaan siis epäuskoisten joukkoon koska ei uskonut enää pääsevänsä isänsä pojaksi, vapaan vaimon pojaksi, lupauksen voimasta syntyneen perillisen asemaan. Sillä palkkavaimon pojan ei pidä perimän vapaan pojan kanssa.

    Minusta tuhlaajapoikaan sisältyy paljon syvempi merkitys sillä, että korostuu vapaan pojan ja perillisen aseman saaminen suhteessa palvelusväkeen kuuluviin.

    Tuhlaajapoika on Jeesuksen vertaus eläessään siitä miten mittaamaton on Jumalan armo. Apostolien teot kertovat miten syntinen ihminen vanhurskautetaan Jeesuksen kuoleman jälkeen. Minulle tässä ei ole mitään ristiriitaa.

    Eikä tämä tulkinta merkitse sitä, että en uskoisi parannuksen olevan sitä mitä Corneliukselle tapahtui Pietarin puheen vaikutuksesta tai että Kandagen hoviherra ei ymmärtänyt lukemaansa.

    Tästä kohdasta Raamatussa 2 jaetta Biblia 1776 tekstistä.

    Gal. 4:30
    Mutta mitä Raamattu sanoo? aja palkkavaimo poikinensa ulos; sillä ei palkkavaimon pojan pidä perimän vapaan pojan kanssa.

    Gal. 4:31
    Niin me siis olemme, rakkaat veljet, emme palkkavaimon poikia, vaan vapaan.

    on puhunut Hesassa PN ja olen ne syvälle mieleeni tallettanut. Nyt ne vain tässä kohdassa nousevat ja tähän tekstiin kiinnittyivät ja antavat sen minkä Jumala on luvannut minun kaltaisilleni, ei palkkapiiaksi eli palkolliseksi vaan perilliseksi Isän kotiin.

    Äänestä

Kysymys ei ollut syntien anteeksi antaminen, sitä ei mainita, ainoastaan palaamisen ilo.
Näkee, ette ymmärrä sanomaa, et kontekstia. Siinä kulttuurissa on vaatteita ennen kaikki muut, kun palataan kotiin, käytettyä ennen palaamista elämässä olevan ihmisen, Isän omaisuus.
Olet kuullut vain sekulaareja se seurapuheita.
Tärkein oli sinettisormus, muuten kyläläiset olisivat tappaneet Hänet (lue lähi- idän historiaa tai tutustu johonkin juutalaiseen), sama tilanne on kengillä, ne on juutalaisten ensimmäinen asu.
Katso mustalasisia, jotka ovat puoli- juutalaisia, ja katso muita juutalaisia, näet kuinka hyvät jalkineen meillä aina on?
Kasto sitten lestadiolaisten miesten ronnttosia, linttaan poljettuja kenkiä, huomaat senkin eron.

Armovarkaudessa on kysymys siitä, että vl LUULEE OLEVANSA JUMALA?

Kes.

Äänestä

SRK:sta on tehty vl-uskonyhteisön kultainen vasikka, jonka kautta "jumalanvaltakunnan" asiat hoituvat. On vain ajan kysymys, kun SRK:n puheenjohtaja julistetaan uudeksi Paaviksi ja Jumalan sijaiseksi maan päällä. Erehtymättömyydenhän he ovat jo ottaaneet itselleen...

Äänestä

Keskeiset vl-opit ovat uskomatonta Raamatun vastaista VALHETTA!

SRK:n miesten ja vl-saarnamiesten RÖYHKEYS ulottuu vl-rauhanyhdistyksiltä aina alimpaan helvettiin asti.
Vl-saarnamiehet opettavat, että VAIN ME pelastumme ja että VAIN ME voimme antaa synnit anteeksi.

Jumala on Jeesus on sysätty sivuun ja Heidän paikalle on istutettu SRK:n miehet ja vl-saarnamiehet NORTTI HAMPAISSA ivaamaan vilpittömiä vl-herätysliikkeen ulkopuolisia uskovaisia: "Te saastaiset epäuskoiset!"

USKO JEESUKSEEN antaa synnit anteeksi ja tuottaa sielun pelastuksen - ei SAASTAISET vl-VALHEOPIT!

Äänestä
  • Melperi aloittikin lempeästi tämän viikon. :)

    Äänestä

Näyttää siltä, että vl:ät ovatkin itse armovarkaita, koska ottavat armon vastaan muilta kuin Kristukselta.

Äänestä
  • Kunnon vl ei Kristusta tarvitse. Hän pokkuroi toisen vl:n edessä ja päinvastoin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

reija marjut kirjoitti:

On uskomatonta, että vanhoillislestadiolaisuudessa käsitetään armovarkaaksi sellainen henkilö, joka uskoessaan raamatullisesti Jeesukseen Kristukseen ja Hänen täydelliseen sovitukseensa syntien anteeksisaamiseksi ja kiitoksen kanssa ottaa omalle kohdalleen vastaan tämän Kristuksen sovituksen yksin uskosta, yksin armosta ja yksin Kristuksen tähden. Miksi näin? Siksi, koska hän ottaa vastaan syntien anteeksiantamuksen suoraan Armolähteeltä, eikä välittäjältä (joka on kuitenkin saman armolähteen varassa) ja on näin ollen samanlaisessa armovarkaan asemassa kuin on syyttämässä toista armovarkaaksi. Päätelmä: Olemmepa juutalaisia tai kreikkalaisia, vl:iä tai muita: AINOA ASIA, mitä me tarvitsemme ja joka meitä yhdistää on: JEESUS KRISTUS ja USKO HÄNEEN SYNTIEMME SOVITTAJANA ja HERRANA. Antakaamme Hänelle se kaikki kunnia ja kiitos ja valta, joka HÄNELLE KUULUU! Ylistys HÄNELLE!!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu