TÄRKEÄÄ ASIAA!

Luomuboy

Moi vaan kaikki. Nyt on todella tärkeää asiaa! Ostaessaan kaupasta toiselta puolelta maapalloa tulleita appelsiineja, kiivejä ja muita tuskin kukaan ajattelee, kuinka paljon se samainen pieni hedelmä on tuhonnut luontoa. Pilaantumista estämään sitä on monet kerrat suihkutettu myrkyllisillä aineille. Sen viljelyssä on käytetty todella tuhoisia lannoitteita. Sen lentokoneella/laivalla tuonti on pilannut meriä ja metsiä. Ja miksi näin tehdään? Siksi, koska SINÄ tahdot niitä. Asia on vaikea uskaltaa tunnustaa itselleen, mutta ei syyn vierittäminen toisten niskaan pelasta maailmaa. Me olemme parhaillamme tuhoamassa kaikkea mitä olemme saaneet. Luonto on jo kymmeniä tuhansi vuosia elättänyt lajiamme. Ja nyt me pilaamme kaiken. Sademetsien jatkuva hakkuu ajautuu pian siihen, että ne (maapallon keuhkot) lakkaavat olemasta. Näin loppuu myös elämä! Otsonikerroksen jatkuva hupeneminen johtaa pian siihen, että pian koko kerros häviää, ja säteily valtaa maan! Jatkuva kaupungistuminen johtaa siihen, että pian metsää ei enää ole! Jatkuva keinotekoisten lannoitteiden käyttö (elintärkeän ruoan raaka-aineiden teossa) johtaa pian koko maaperän pilaantumiseen. Oikeasti kaiken tämän estoon olisi ratkaisu, mutta jaksavatko ihmiset kiinnittää siihen oikeasti huomiotaan. Ajatellaan vain, että ei se minun elinaikana tapahdu. Asioiden jatkuva siirtäminen huomiselle johtaa siihen, että pian se on myöhäistä. Kai jokaisen omatuntoa pitäisi kolkuttaa, että osittain minun takia koko maapallon koko elämä loppuu! Että omat lapsen lapseni kuolevat minun takiani.

Onko siis todella niin vaikeaa lajitella jätteet ja kierrättää ne? Onko vaikeaa ostaa saastuttamaton sähköauto. Olisi myös erittäin easya hankkia taloonsa sählölämmitys. (Omakotitaloista tulevat päästöt ovat suurin syy happosateiden jatkuvaan lisääntymiseen. Happosateet valuvat maan läpi pohjaveteen myrkyttäen ainoan puhtaan veden ja tuhoten päältä kaikki kasvit.) Olisiko niin vaikeaa ostaa luomutuotteita, vaikka ne ovatkin hieman kalliimpia. (Hinta laskee, jos niitä aletaan käyttämään enemmän.)

Maapallo on tuhoutumassa meidän takiamme. Ja kun sanon, että ehlä vielä on toivoa, en sano, että sitä todellakaan on paljon! Tartutaan nyt ydessä yhteiseen tehtäväämme ja pelastetaan maailma! Luonto kiittää!

8

336

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • voi lapsi sua

      Voi sua löllölellilaps. Sähkökö ei saastuta mielestäsi kun sitä tulee possunkärsän näkösestä jutusta seinästä. Onpa muut tyhmiä, kun ei ole tuota keksinyt.Tuonkin ajan kun olet tuota lapsellista tekstiäsi raapustanut ja sähköä ja energiajuomaasi kuluttanut olisit voinut itse parantaa teoillasi maailmaa. Olet juuri sellainen, että muiden pitäisi, mutta enhän minä voi.

    • tuuppa todellisuutee

      Mie paskat nakkaan tollasille löpinöille. Eletään kun ellun kanat, niin kauan kun on elämää. Kun vielä öljyä löytyy, niin miepä pakkasella annan ison tiisselin rutkuttaa, ihan vaan köyhien kiusaksi.

    • Luomuboy

      Taisin arvata, että täs käy näin. En kuitenkaan jaksa nyt alkaa selventää, kun ootte tolla asenteella... UNOHTAKAA

      • bensaa suonissa

        eletää nyt ku viimistä päivää ja talletetaan kaikki kaunis mieliimme ja sitte ku kuolemme ni kuolemme onnellisina


    • ___---___

      Ei kai tässä enää muu auta.... :(

    • akka vaan

      paras luonnonsuojeluteko on jättää lapset tekemättä. Seuraavaks muuta susun tyhjään torppaan ja elä vain omavaraistaloudessa. ja jos äly riittää, ala keksiä kestävää energiantuotantoa joka mahdollistais appeliinien viljelyn tööllä pohjoisessakin!

    • SiisNiinKuDAAA(;;;;;

      Paras luonnonsuojeluteko on hypätä 20. kerroksesta

    • Nii peijjana

      Nii, turhaa roudata etelän hetelmiä tänne kun miljoonia kiloja vitamiineja mätänee metsiin. Lähes ilmaisia. Nokihiukkasvasaroille riplavero.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Orpo räyhää: kansan on muututtava

      Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san
      Maailman menoa
      27
      1630
    2. Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena

      Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas
      Kaste
      162
      1147
    3. Ehkä vähän

      Rakastunut sinuun
      Ikävä
      50
      1130
    4. Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana

      Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta
      Kaste
      366
      1097
    5. Sijaiskasteet kuolleitten puolesta

      Paavali teki Korintossa sijaiskasteita kuolletten puolesta eli ns. Mormoninkasteita. 1. Kor. 15:29 Mitä muutoin ne, j
      Kaste
      373
      1019
    6. Martina ja jalkapalloilija2

      Seiska: Martina iski nuoren jalkapalloilijan vuosia sitten. Könysikö milf teinin kanssa?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      182
      960
    7. Oikea kaste on syntisten kaste

      Oikea kaste on syntisten kaste. Vain syntisiä tulee kastaa. Itsensä uskoviksi ja vanhurskaiksi julistaneita ei tule ka
      Kaste
      58
      955
    8. Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa

      Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta
      Kaste
      153
      942
    9. Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion

      Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu
      Ikävä
      114
      878
    10. Et taida paljoa

      treffeillä käydä? 😆 mieheltä Naiselle
      Ikävä
      89
      877
    Aihe