Yllätys oli suuri lääkintäkenraalimajuri evp Pentti Kuroselle, kun hän havaitsi, että kuvio on edelleen sama. Kuronen kantaa suurta huolta siitä, miten näiden alueiden syrjäytymisvaarassa olevien nuorukaisten käy.
– Sinne, missä kansansairauksien summaindeksi on huono, tiedetään keräytyvän kaikenlaista muuta ongelmatiikkaa ja työttömyyttä. Tämä banaanialue – näin sitä olen kutsunut – alkaa Kuusamosta ja kulkee Pohjois-Pohjanmaan halki Reisjärvelle. Siihen kuuluu myös Kainuu. Siellä on paljon huonossa tilassa olevia alueita, joissa kutsuntojen hylkäysprosentti on ollut jopa 40:tä, Kuronen kertoo.
TALOUSANOMAT tänään 12.3.2012

Vastaukset 2
Vanhimmat
so?
Kenraali Kurosen tulisi pysyä lestissään. Veripalvelu, punainen risti ym. sijoitustoiminta.