Haaveena fysiikan/tähtitieteen opinnot.

mimimerkki

Olen jo reilun vuoden ajan haaveillut fysiikan/tähtitieteen opinnoista yliopistossa. Olen kuitenkin lytännyt haaveeni romukoppaan, koska en ole hyvä matematiikassa. Suoritin lukion ja pääsin ylioppilaaksi vuonna 2009. Nyt opiskelen ammattikoulussa kulttuurialaa yo-linjalla. Minulla ei ole mahdollisuutta opiskella fysiikka tai matematiikkaa koulussani.

En tiedä yhtään, mistä lähteä liikkeelle. Sen tiedän, että yliopiston fysiikan pääsykokeissa vaaditaan lukiotason fysiikan osaaminen, mutta entä se matematiikkapuoli? Suoritin lukiossa lyhyen matematiikan vaihtelevalla menestyksellä, parhaiten loistin geometriassa (arvosana 9). Lukiossa suoritin kaksi pakollista fysiikan kurssia ja valinnaisena tähtitieteen (arvosana 8).

Onko se enemmän kuin suositeltavaa opiskella lukion pitkää matematiikkaa fysiikan opintojen kannalta? Jos on, kannattaako käydä lyhyen matematiikan kurssit läpi ennen pitkän matematiikan opiskelua (jos ei ole koskaan pitkää matematiikka opiskellut)?

9

1166

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kokeilu kannattaa

      Suosittelen pitkää matematiikkaa fysiikkaa varten, tai oikeastaan mitä tahansa muutakin matemaattis-luonnontieteellistä alaa varten. Pitkä matikka myös tukee pitkän (lukio)fysiikan kursseja.
      Jos tosiaan lähdet lukion pitkää matikkaa opiskelemaan, unohda se lyhyt kokonaan. Oman kokemuksen mukaan lukion lyhyt ja pitkä matikka eroavat toisistaan sen verran. Pitkässä on myös paljon asioita, joita ei lyhyen puolella opeteta ollenkaan.
      En tiedä, miten ajattelit lukion kursseja alkaa opiskelemaan, mutta yksi vaihtoehto on mennä iltalukion puolelle. Niissä on yleensä mahdollisuus suorittaa vain yksittäisiä kursseja (eli ei koko lukion oppimäärää).

    • qasew

      Se mistä kannattaa aloittaa on lukion kurssien opiskelu/kertaus. Voit käydä niitä esim. iltalukioissa yms, mutta myös opiskella itsenäisesti (ehkä helpompaa muun opiskelun lomassa). Kannattaa tsekata nettilukiot (Otavan opisto). Niissä voi opiskella ihan itsekseen materiaaleista tai ilmoittautua kursseille, joissa saa opettajan palautteen.

      Muista myös vanhojen oppikirjojen käyttö ja kertaus, jos ne on tallessa. Lisäksi vanhojen pääsykokeiden (ja yo-kokeiden) kysymykset (jos niitä saa) auttavat.

      Jos tähtäät hakuun 2013, niin nyt aloittaessasi on hyvät mahdollisuudet saada riittävä osaaminen. Kunhan vain opiskelumotivaatiota on!? Tsemppiä.

    • ssssssssssssssss32

      Pääsykokeeseen tarvitset lukion fysikaan tiedot, mutta opinnoissa käytännössä oletetaan myös pitkän matikan taidot - varsinkin vektorit ja differentiaalilaskenta. Kannattaa ilmoittautua iltalukioon ja ottaa sieltä kaikki mahdolliset fysiikan ja pitkän matikan kurssit, tsemppiä!

    • Mustapää

      Ei kannata opiskella fysiikkaa jos ei hallitse matematiikkaa, varsinkin yliopistotasolla. Se on vähän kuin lukutaidoton opiskelisi kirjallisuustiedettä.

    • Ope.

      Valitettavasti on kompattava Mustapäätä. Kannattaa kuitenkin kokeilla ensin sen pitkän matikan lukua uudestaan. Moni pitää matikkaa tylsänä, eikä siksi jaksa kiinnittää siihen niin paljon huomiota lukiossa, kuin kannattaisi. Vasta sitten jos yrittämisesti huolimatta ei vaan osaa, kannattaa luovuttaa ja alkaa vaikka tiedetoimittajaksi eli popularisoimaan alaa (voit lukea Avoimessa ylopistossa joitain kursseja, joissa ei vaadita matikkaa!).

    • 10+8

      Valitettavasti myös mun on sanottava että yliopistotasoinen fysiikka on erittäin vaikeaa. Lukion pitkä fysiikka ei ole oikein mitään verrattuna yliopistofyssaan. Luin lukiossa pitkän matematiikan ja lisäksi fysiikan kaikki kurssit yo-kirjoituksineen (hyvällä menestyksellä). Silti fysiikan aineopintojen suorittaminen yliopistossa oli suoraan sanottuna yhtä tuskaa!

      En haluaisi kuulostaa negatiiviselta mutta joudut tekemään aivan s**tanasti työtä, jos sinulla ei ole lukiopohjaa pitkästä matematiikasta JA fysiikasta. Mutta kaikki on mahdollista, jos motivaatiosi on oikeasti tarpeeksi kova ja jaksat lukea, lukea ja vielä kerran lukea niin voit toki suorittaa yliopistofysiikankin kunnialla.

    • fyssan apro vm 95-96

      jep. yliopistofysiikassa pitää osata laskea pallointegraaleja sähkö ja magneettikenttien takia, ynnä paljon muuta. eli jos ei hallitse lukion integrointia derivointia ym. peruskauraa, niin itku tulee eteen kyllä.

    • 29fyzzy

      Ihan hyväthän arvosanat sinulla on. Matematiikkaa oppii kun sitä opettelee, myös yliopistossa.

    • rfgrgrhthdfredrs

      Heti ekassa fysiikan yliopiston kurssissa sinun täytyy osata derivoida ja integroida.

      Tai sitten sinun pitää oikeasti opiskella ne asiat etukäteen.


      Se on alkuun 100 % varmuudella mekaniikkaa.

      Herra Newton kehitti integraali- ja derivointilaskutoimitukset, jotta pystyisi selittämään mekaniikkaa.


      Derivointi ja integrointi oli siis fyysikon käsialaa.

      Että sikäli...

      Siis yliopiston fysiikka on laskusulkeisia laskusulkeisten perään. Fysiikassa lasketaan enemmän kuin matematiikassa. Matematiikka on yliopistossa enemmän teoreettista masturbointia. Yksi fysikaalisen kemian professori sanoikin, että jos joku pitää pistää laskemaan, niin se on fyysikko, mutta matemaatikolle annetaan ne vaikeat matemaattiset pulmat. Itseasiassa se lukion pitkä matematiikka muistuttaa enemmän fysiikkaa kuin yliopiston matematiikkaa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      230
      4123
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      111
      2603
    3. Miten löydän sinut

      Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
      Ikävä
      38
      2335
    4. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

      Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
      Heinola
      81
      1416
    5. Vaikea tilanne

      Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te
      Ikävä
      111
      1350
    6. Milloin kaivatullasi

      .. on nimipäivä?
      Ikävä
      48
      1159
    7. Kehtaisitko näyttäytyä

      kaivattusi seurassa?
      Ikävä
      75
      1057
    8. Ne viimeiset kerrat

      Kun katsoit minua niin lämpimästi. En unohda sitä ❤️
      Ikävä
      59
      923
    9. Missä kunnassa kaivattusi asuu

      Kuinka tarkkaa uskalla sanoa?
      Ikävä
      45
      906
    10. Emme koskaan keskustelleet kasvotusten syistä välirikollemme

      Enkä voisi kertoa perimmäistä rehellistä syytä. Kerroin sinulle pintapuolisen ”paketin” ja otin tavallaan omalle vastuu
      Ikävä
      58
      901
    Aihe