Mikä kukka astia olisi sellainen että sen voisi jättää pihalle talveksikin.?
Sellainen joka ei ruostu eikä mene rikki?
mikä astia?
3
1486
Vastaukset 3
- Schippy
Taimitarhuri suositteli kiviruukkua parvekkeelle, jottei ruukkua aina tarvitse kantaa talveksi pois. Kyse ei siis ole savesta, vaan erillisestä materiaalista. Ulkonäöltään ruukut muistuttavat saviruukkuja, mutta ovat perusväriltään harmahtavia (usein pintakäsiteltyjä), painavat enemmän ja eikä niiden pitäisi haljeta pakkasillakaan. Hinta on usein sen mukainen.
Puusta valmistettu kehikko kestää myös pakkasia ja sellaisen pystyy valmistamaan annettujen mittojen mukaan.- myyjä
Kivitavarasta (siitä harmahtavasta massasta) tehdyt ruukutkaan eivät kestä kuin parhaimmillaan noin -10 asteen pakkasen, jos ovat täynnä. Muistaakseni ainoastaan Scanpot on jotain tuollaista pakkasrajaa omille ruukuilleen luvannut.
Käytännössä ainut tapa saada ruukut talvehtimaan Suomessa on joko ottaa ne sisälle tai tyhjentää talveksi (ja kuivattaa myös; kosteutta imenyt ruukku halkeaa yhtä nätisti kuin kosteaa multaa sisältävä). Jos haluaa kääntää ruukun ylösalaisin, on alle syytä laittaa pehmikettä. Painavan ruukun reunuksen lasitettu pinta kun ei kestä hankausta, joka ruukun ja (karhean) alustan väliin syntyy.
Ehkä OIKEASTA kivestä tehty ruukku kestäisi.. Muoviruukkuja en suosittele, sinkki ja muut metallit hapettuvat kostuessaan (ja vuotavat, ellei ole saumoja tilkitty). Puinen allas taitaa olla ainoa vaihtoehto. - kestäisi
myyjä kirjoitti:
Kivitavarasta (siitä harmahtavasta massasta) tehdyt ruukutkaan eivät kestä kuin parhaimmillaan noin -10 asteen pakkasen, jos ovat täynnä. Muistaakseni ainoastaan Scanpot on jotain tuollaista pakkasrajaa omille ruukuilleen luvannut.
Käytännössä ainut tapa saada ruukut talvehtimaan Suomessa on joko ottaa ne sisälle tai tyhjentää talveksi (ja kuivattaa myös; kosteutta imenyt ruukku halkeaa yhtä nätisti kuin kosteaa multaa sisältävä). Jos haluaa kääntää ruukun ylösalaisin, on alle syytä laittaa pehmikettä. Painavan ruukun reunuksen lasitettu pinta kun ei kestä hankausta, joka ruukun ja (karhean) alustan väliin syntyy.
Ehkä OIKEASTA kivestä tehty ruukku kestäisi.. Muoviruukkuja en suosittele, sinkki ja muut metallit hapettuvat kostuessaan (ja vuotavat, ellei ole saumoja tilkitty). Puinen allas taitaa olla ainoa vaihtoehto.Joskus kauan sitten valmistettiin styrox-ruukkuja. Minulla on yksi jäänyt tallelle ja siinä minulla on kasvamassa pieni puu. Kestää mainiosti. En tiedä sattuisiko näitä vielä olemaan vaikka kirpputoreille. Olen parissakin puutarhamyymälässä yrittänyt lähettää viestiä eteenpäin, että näillä saattaisi olla kysyntää, kun nykyään monet kasvattavat parvekkeilla ja pihoilla talvikasveja. Värit ja kuviotkin olivat näissä entisissä ihan hyviä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1131403
- 45921
Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi
Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....50746Perhoseni (miehelle)
Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r133704- 70676
- 67626
- 53607
- 55565
Onko Sofia jälleen jätetty?
Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.109523Mies, näetkö minut myös
Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?20500Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .
EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuusongelmien vuoksi, sanoo alan e101485Voiko se ikinä toimia
Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het32478- 34477
- 5468
Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?
Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?118466- 52462
Mitä jos...
Susta tykätään poikana enemmän, kun tyttönä? Miten asian käsittelet tai otat tiedon vastaan? T nainen gubetellija herät142453- 49447
- 52413
- 42410