Kärsin ihan suunnattomat mittasuhteet saaneesta itseni häpeämisestä, ja tällä tarkoitan lähinnä ulkonäköni häpeämistä, mutta toki myös yleisesti itseni häpeämistä, pelkään sosiaalisia tilanteita ym. Häpeän ulkonäköäni niin paljon, etten kykene poistumaan kotoa valosaan aikaan kuin pakon edessä. Olen aina ollut epävarma ulkonäöstäni, ja vaiva on aikaa myöten vain pahentunut, olen nyt 24-vuotias nuori nainen, en enää mikään epävarma teini, joten tämä on äärimmäisen turhauttavaa. Elämänlaatuni kärsii tästä huomattavasti, enkä ole sitten lapsuusaikojen kokenut eläväni täyttä elämää, kun en siihen yksinkertaisesti kykene, elämäni on kovin estoista ja rajoittunutta tämän takia. Tiedän sisimmässäni, että oikea ongelmani ei välttämättä ole sinällään ruma ulkonäkö (minua ei ole koskaan kiusattu ulkonäöstäni, tai liioin tultu kutsumaan päin näköä rumaksi, joten taidan olla itse se, jolle ulkonäköni on pahin ongelma) vaikka siltä tuntuukin, vaan ongelmani taitavat olla paljon syvemmällä itsetunnossani, ne ovat vain kanavoituneet siihen että olen äärimmäisen vainoharhainen ja pakkomielteinen mitä tulee ulkonäkööni. Se on jotain konkreettista minkä voi nähdä, ja mistä on helppo omin silmin löytää ne vikansa jotka muka on syynä kaikkeen huonoon elämässäni.
Järkiajattelu ei paljoakaan auta. Voitte vain kuvitella kuinka olen sen eteen työtä tehnyt, että oppisin olemaan itselleni kiltti, pitämään itsestäni vikoineni päivineni. Olen kuitenkin aivan voimaton ongelmieni edessä, mikä onkin johtanut niiden pahenemiseen ja siihen että olen nykyisin hyvin eristäytynyt kotiini. Pimeään aikaan uskallan liikkua ulkona, kun armoton päivänvalo ei ole tuomassa esiin rumuuttani. Päiväsaikaan jos joudun menemään ihmisten ilmoille, olen rehellisesti sanottuna itku kurkussa, paniikkikohtauksen partaalla ja aivan äärettömän ahdistunut, ei siis ihme että mieluummin jään kotiin kunnes tulee pimeää. Nytkin kevätaurinko porottaa ahdistavan pitkään, melkein iltaan saakka, mikä tuntuu todella ahdistavalta pimeän, "turvallisen" talven jälkeen, ja kotona neljän seinän sisällä oleminen iltaan asti tuntuu todella kurjalta, mutta sekin parempi kuin se järjetön ahdistus mitä koen ulos mennessä. Ei sitä taida voida edes pystyä kuvailemaan terveelle ihmiselle miltä se voi tuntua, se on niin tuskallista että saatan voida niin pahoin, että itsetuhoiset ajatukset valtaavat mieleni, olenkin jopa viillellyt itseäni, vaikken tosiaan ole enää mikään huvikseen angstaava teini..
Avun hakeminen on minulle hyvin pelottavan kuuloinen asia, tuntuisi todella nololta ja naurettavalta mennä puhumaan tästä jonnekin, ns. oikeitten potilaitten joukkoon, vaikka tiedostankin että elämäni valuu todellakin hukkaan ongelmieni kanssa, ettei tämä ole normaalia ja minun on todellakin pakko saada apua. Koulutkin on jääneet kesken ja töissä käyn osa-aikaisena kun en muuhun pysty, ja sekin on jo välillä hyvin vaikeaa, mutta pakkohan on jostain rahaa saada ja laskut maksaa. Tuloni eivät kuitenkaan mitenkään riitä kaikkeen, joten olen joutunut turvautumaan erilaisiin tukiin, kuten asumistukeen ja joskus toimeentulotukeenkin. Arvatenkin oloni on luuserimainen, kun en vain suoriudu normaalien ihmisten asioista kuten täyspäiväisestä työssäkäynnistä.
Kysymys kuuluu että mistä voisin lähteä hakemaan apua? Olen kuullut että aluksi voisi esimerkiksi hakeutua ihan vain omaan terveyskeskukseen, mutta tuntuisi typerältä mennä sinne niiden fyysisesti sairaiden keskelle ruikuttamaan, ja pelkään miten minuun suhtaudutaan. Olisi kiva kuulla miten muut mielen ongelmista kärsineet olette päätyneet hakemaan apua, ja mitä kautta, miten homma on edistynyt, otetaanko kunnallisella terveyskeskuksella tällaiset ongelmat oikeasti vakavasti? Minun on pakko saada apua, olen lykännyt tätä jo liian monta vuotta...
Järkiajattelu ei paljoakaan auta. Voitte vain kuvitella kuinka olen sen eteen työtä tehnyt, että oppisin olemaan itselleni kiltti, pitämään itsestäni vikoineni päivineni. Olen kuitenkin aivan voimaton ongelmieni edessä, mikä onkin johtanut niiden pahenemiseen ja siihen että olen nykyisin hyvin eristäytynyt kotiini. Pimeään aikaan uskallan liikkua ulkona, kun armoton päivänvalo ei ole tuomassa esiin rumuuttani. Päiväsaikaan jos joudun menemään ihmisten ilmoille, olen rehellisesti sanottuna itku kurkussa, paniikkikohtauksen partaalla ja aivan äärettömän ahdistunut, ei siis ihme että mieluummin jään kotiin kunnes tulee pimeää. Nytkin kevätaurinko porottaa ahdistavan pitkään, melkein iltaan saakka, mikä tuntuu todella ahdistavalta pimeän, "turvallisen" talven jälkeen, ja kotona neljän seinän sisällä oleminen iltaan asti tuntuu todella kurjalta, mutta sekin parempi kuin se järjetön ahdistus mitä koen ulos mennessä. Ei sitä taida voida edes pystyä kuvailemaan terveelle ihmiselle miltä se voi tuntua, se on niin tuskallista että saatan voida niin pahoin, että itsetuhoiset ajatukset valtaavat mieleni, olenkin jopa viillellyt itseäni, vaikken tosiaan ole enää mikään huvikseen angstaava teini..
Avun hakeminen on minulle hyvin pelottavan kuuloinen asia, tuntuisi todella nololta ja naurettavalta mennä puhumaan tästä jonnekin, ns. oikeitten potilaitten joukkoon, vaikka tiedostankin että elämäni valuu todellakin hukkaan ongelmieni kanssa, ettei tämä ole normaalia ja minun on todellakin pakko saada apua. Koulutkin on jääneet kesken ja töissä käyn osa-aikaisena kun en muuhun pysty, ja sekin on jo välillä hyvin vaikeaa, mutta pakkohan on jostain rahaa saada ja laskut maksaa. Tuloni eivät kuitenkaan mitenkään riitä kaikkeen, joten olen joutunut turvautumaan erilaisiin tukiin, kuten asumistukeen ja joskus toimeentulotukeenkin. Arvatenkin oloni on luuserimainen, kun en vain suoriudu normaalien ihmisten asioista kuten täyspäiväisestä työssäkäynnistä.
Kysymys kuuluu että mistä voisin lähteä hakemaan apua? Olen kuullut että aluksi voisi esimerkiksi hakeutua ihan vain omaan terveyskeskukseen, mutta tuntuisi typerältä mennä sinne niiden fyysisesti sairaiden keskelle ruikuttamaan, ja pelkään miten minuun suhtaudutaan. Olisi kiva kuulla miten muut mielen ongelmista kärsineet olette päätyneet hakemaan apua, ja mitä kautta, miten homma on edistynyt, otetaanko kunnallisella terveyskeskuksella tällaiset ongelmat oikeasti vakavasti? Minun on pakko saada apua, olen lykännyt tätä jo liian monta vuotta...
Vastaukset 5
Vanhimmat
Tästä on varmaan hyötyä avun hakemiseen:
http://www.mtkl.fi/tietopankki/mista_apua/hoitoon_hakeutuminen/
I AI jaa....
Mielestäni tarvitset apua ja mahdollisimman pian. Itsekin olen ollut kotiin hautautuva nuoriaikuinen vielä muutama vuosi sitten. Hain ja sain Kelan tukemaa psykoterapiaa kolmeksi vuodeksi ja kokeiltu on lukuisia lääkkeitä. Oman kokemuksen mukaan terveyskeskuksessa kyllä ymmärretään jännittämistä ja sosiaalisia pelkoja kunhan vaan osaat selittää mistä kenkä puristaa. Voit vaikka kirjoittaa lääkärille "kirjeen" jos puhuminen tuntuu vaikealta. Pääasia että haet apua sillä sitä on saatavilla ja siitä hyvin todennäköisesti olisi sinulle hyötyä. itse pystyn tällä hetkellä opiskelemaan jonkin verran, mutta ei tässä voida puhua mistään mopeasta paranemisesta. Todennäköisesti ne kirjoittaa sulle lääkereseptin, mutta vaadi myös keskusteluapua!
Hei, mikä on tilanteesi nykyään? Minulla on täsmälleen sama ongelma ja olen 29 vuotias nainen! Se mitä kirjoitit olisi voinut olla minun kirjoittamani teksti. Todella hämmentävää sillä en ole koskaan kuullut että jollain toisella ihmisellä olisi täsmälleen sama ahdistuksen syy, välttelisi ulos lähtemistä samoista sysitä jne.
En osaa auttaa asiassa koska en itsekään tiedä mikä tähän auttaisi. Joskus on parempia päiviä ja kausia, joskus huonompia jolloin olen täysin eristäytynyt kotiini.
Halusin vain tuoda esille että et ole ainoa ihminen joka joutuu taistelemaan asian kanssa. Ongelmallista on hakea apua, kun sitä pitäisi hakea päiväsaikaan ja nimenomaan se päiväsaikaan ulos meneminen on se hankaluus. On kuin puun ja kuoren välissä.
Jonkin verran olen pakottanut itseäni ulos mutta esimerkiksi kaupunkiin tai ostoskeskusiin en voi mennä vieläkään. Koiran kanssa ulos lähteminenkin on todella hankalaa mutta pakotan itseni siihen ja suunnittelen tietoisesti lenkit niin että vastaan tulisi mahdollisimman vähän ihmisiä.
Olisi mukava kuulla miten sinulla menee nykyään ja varsinkin nyt kesäaikaan.
Moikka!
Missä päin Suomea asut?
Mulla samanlaisia ongelmia!
Jos kiinnostaa rupatella aiheesta ilmottele.. :-)
Itse olen 25v nainen uudeltamaalta.
(en viitsi julkasta e-mailiani
kun nimi siinä mutta chatissä ainakin vois jutella tms)