Onkohan kellään samanlaisia kokemuksia.
Eli melkein joka päivä hieman jälkeen ruokailujen alkaa röyhtäilyttämään ja monesti sitä kestää parikin tuntia, tekee myös pahaa kun ilmaa mahassa.
Mahakin on sekaisin (ei vesi sekaisin, mutta niin, että päivässä saa käydä muutamankin kerran vessassa eikä koskaan ole oikein normaalia).
Mutta tällä hetkellä eniten ottaa päähän tuo röyhtäily, nimittäin se on sitten kamalaa kun on paha olo ja vaikka kuinka röyhtäilee niin ei auta. Välillä kestää melkein koko päivän tätä oloa ja välillä taas vain hetken.
Sitten kun on vielä kaikenlisäksi "oksennuspelko" (vaikka viimeksi oksentanut pienenä vattataudissa) ja päiväkodissa töissä ja siellähän sitä vatsatautia vähän väliä. Aina kun tekee pahaa niin ajattelee, että "nyt se sit iskee" ja sitten jännittää tuplat enemmän. Olen kyllä aika varma, että on myös ihan stressistäkin tuo vatsa välillä sekaisin.
Mikä teillä joilla samanlaista vaivaa, auttanut tuohon röyhtäilyyn ym ja mistä johtunut?
Voihan sekin olla että on allerginen jollekin (maidon ja jogurtin olen jo vaihtanut laktoosittomaan ja ruoatkin teen lakt.maitoon) lääkäriin en vielä ole uskaltanut ja kun vaivat välillä hävinneet niin on vain kuvitellut, että jaa kai ne ohi menee.
Jännitän myös hirveästi jos tarviikin tehdä joku tähystys tai vastaavaa :/
Mutta mielipiteitänne/kokemuksia kiitos :)
Röyhtäily, paha olo, maha sekaisin...
Jez
2
452
Vastaukset
- ei helppoa
Ole onnellinen että osaat röyhtäistä sillä itse en tuota ole koskaan oppinut. Voit arvailla miltä tuntuu kun ilmaa kertyy vatsaan mutta et pysty sitä röyhtäisemälläkään vapauttamaan.
- Jez
Kuulostaa tuokin epämukavalta :/ Osaan kyllä juu röyhtäistä, mutta välillä sekin antaa odottaa itseään turhan kauan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 2011591
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?581011Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän140954- 85912
- 61896
Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,11770Martinan tarve valehdella.
Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t266766Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?
"Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol75717Olisitko oikeasti valmis rikkomaan
Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk61712Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla
Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä342711