Äidilläni on ollut ohimolohkoepilepsia n. 30 vuotta. Aluksi oli kaatumiskohtauksia, myöhemmin enää poissaolokohtauksia. Harhaisuutta on myös ollut. Tilanne on kehittynyt pikkuhiljaa. Muisti huonontunut ja muutenkin vaikeiden asioiden käsityskyky laskenut, ym jotenkin "tyhmentynyt". Muutama vuosi sitten alkoivat kaatuilut ja kävelyn huonontuminen.
Nyt on sairaalassa, ei toimi jalat eikä toinen käsi, toinenkin hyvin huonosti. Muisti on huono ja muutenkaan käsityskyky ei kovin hyvä. Vajaa vuosi sitten vielä käveli rollaattorin kanssa ja pärjäsi hyvin kotona. Viime aikoina vasta olen lääkäreiltä saanut enemmän tietoa, kaikki johtuu epilepsiasta. Aivot ovat pikkuhiljaa tuhoutuneet. Paluuta ei ole, tulevaisuudesta ei tiedä.
En halua ketään pelotella, tällainen on ilmeisesti harvinaista. Olkaa kuitenkin aktiivisia ja vaatikaa lääkäriltä tietoa, mitä tulee tapahtumaan ja miten voi estää tai hidastaa, jos on ikävää tulossa.
Nyt on sairaalassa, ei toimi jalat eikä toinen käsi, toinenkin hyvin huonosti. Muisti on huono ja muutenkaan käsityskyky ei kovin hyvä. Vajaa vuosi sitten vielä käveli rollaattorin kanssa ja pärjäsi hyvin kotona. Viime aikoina vasta olen lääkäreiltä saanut enemmän tietoa, kaikki johtuu epilepsiasta. Aivot ovat pikkuhiljaa tuhoutuneet. Paluuta ei ole, tulevaisuudesta ei tiedä.
En halua ketään pelotella, tällainen on ilmeisesti harvinaista. Olkaa kuitenkin aktiivisia ja vaatikaa lääkäriltä tietoa, mitä tulee tapahtumaan ja miten voi estää tai hidastaa, jos on ikävää tulossa.
Vastaukset 1
Vanhimmat
"...miten voi estää tai hidastaa, jos on ikävää tulossa. "
Väittäisin, että kaikkein tärkein on kohtauksettomuuteen pääseminen. "Aivojen tuhoutumista" aiheuttavat eniten juurikin kohtaukset. Varsinkin vielä status epilepticus. Siitä en ole itse oikein koskaan saanut varmuutta, onko väliä, saako tajuttomuus-kouristuskohtauksia vai poissaolokohtauksia (aivojen kannalta).