Koen itseni yksinäiseksi ja ulkopuoliseksi, ihan sama kuinka paljon ihmisiä on ympärillä. Jostain syystä tunnen itseni maailman tylsimmäksi ihmiseksi. Kysyin vähän aikaa sitten poikaystävältäni mistä asioista hän pitää minussa. Hän sanoi pitävänsä minusta koska olen rehellinen, aito, avoin muita ihmisiä kohtaan ja loppujen lopuksi haluan hyvää ihmisille. Se on varmaankin totta ja uskon että monet muutkin ihmiset ajattelevat niin. Silti minusta itsestäni tuntuu että mikään ei riitä minulle, en ole tarpeeksi hyvä enkä 'mielenkiintoinen'.
Haluaisin tehdä paljon asioita, mutta en halua epäonnistua ja pelkään sitä. Olen 20-vuotias ja elämäni on ollut helppoa. Koulussa pärjäsin aika hyvin ja lukioon en panostanut ollenkaan ja sekin sujui hyvin. Perhe-elämäni on ollut hajanaista, avioeroa ja muita ongelmia, mutta koen silti eläneeni 'pumpuli'elämää, olen aina saanut tehdä mitä haluan, rahaa on ollut, jne. Se minusta onkin tehnyt niin laiskan ja hankaloittanut ottamaan vastuuta elämästä. En ole koskaan ottanut riskejä elämässä, edes unelmoinut. Toisinsanoen olen siis aina mennyt sieltä missä aita on matalin. Se on johtanut minut siihen pisteeseen, että tuntuu siltä että en tunne itseäni ollenkaan ja en koe mielihyvää monista asioista.
Inhoan itseäni siitä syystä että inhoan itseäni, se pilaa elämäni. Miksi arvostelen itseäni niin paljon, kun taas muita ihmisiä en arvostele ja se on vastoin omia arvojani?
Jos jollain on samanlaisia kokemuksia, olisi mukava kuulla niistä.
Haluaisin tehdä paljon asioita, mutta en halua epäonnistua ja pelkään sitä. Olen 20-vuotias ja elämäni on ollut helppoa. Koulussa pärjäsin aika hyvin ja lukioon en panostanut ollenkaan ja sekin sujui hyvin. Perhe-elämäni on ollut hajanaista, avioeroa ja muita ongelmia, mutta koen silti eläneeni 'pumpuli'elämää, olen aina saanut tehdä mitä haluan, rahaa on ollut, jne. Se minusta onkin tehnyt niin laiskan ja hankaloittanut ottamaan vastuuta elämästä. En ole koskaan ottanut riskejä elämässä, edes unelmoinut. Toisinsanoen olen siis aina mennyt sieltä missä aita on matalin. Se on johtanut minut siihen pisteeseen, että tuntuu siltä että en tunne itseäni ollenkaan ja en koe mielihyvää monista asioista.
Inhoan itseäni siitä syystä että inhoan itseäni, se pilaa elämäni. Miksi arvostelen itseäni niin paljon, kun taas muita ihmisiä en arvostele ja se on vastoin omia arvojani?
Jos jollain on samanlaisia kokemuksia, olisi mukava kuulla niistä.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Löysit kohtalotoverin.
Minusta sanotaan myös paljon tuollaisia luonteenpiirteitä, miksi itseäsi sanoit jonkun kuvailleen.
Oon myös 20-vuotias, mut ollu lapsuuteni ja nuoruuteni narsistin kynsissä. Se on vaikuttanut itsetuntooni ja identiteetti ei oo kehittynyt normaalisti.
En koe tuntevani itseäni ollenkaan, peilaan käyttäytymiseni, vaatetuksen, kaiken, jopa puhetyyliä yritän kopioida läheisimmiltä ystäviltäni.
Olen erittäin epävarma itsestäni joka tilanteessa, epäilen jopa valehtelusta itseäni vaikka tiedän puhuessani että puhun totta.ja kun syytän itseäni, olemukseni muuttuu vielä epävarmemmaksi ja pelkään että muut huomaavat sen, joka lisää vieläkin entisestään epävarmuutta josta seuraa ahdistus.
Monesti joudun jättämään asiat vaan sanomatta kun en luota itseeni.
Lisäksi olen masentunut ja ahdistunut ja aloittamassa psykoterapian.
Jos tuo sun tilanne vaikeuttaa sun olemista liikaa tai aiheuttaa muitakin oireita niin suosittelen soittamaan oman kunnan mt-aseman lääkärille ajan.
Tulee mieleen, että et ole saanut lapsena opetella yhteydenpitoa ja sosiaalisia taitoja: sinua ei ole kielletty, ei ole annettu rajoja. Kuitenkin olet onneksi suojellut itsesi typeriltäkin asioilta, kun et ole uskaltanut ottaa riskejä. Liika varovaisuus on sitten myös estänyt löytämästä todellisia haasteita, jotka tuovat elämään sopivaa säpinää ja jännitystä oppimasta tuntemaan samalla itseä.
Olet kuin lastu lainehilla. Kun olet saanut kaiken; et ole oppinut pettymään ja et uskalla ryhtyä sen vuoksi uusiin asioihin. Et tiedä mitä on elää niukkuudessa ja säästää: sekin on muuten ihan hyvä juttu ja osaa arvostaa työnsä tulosta ja pitäätä taloudensa tasapainossa, jos tulot ovat niukat.
Tämä kirjoittaja on elänyt päinvastoin, mutta riskejä ei ole kyllä tullut pahemmin otettua.
Ei raha tee ihmistä onnelliseksi ja sillä ei voi korvat rakkautta ja lapsen vanhemman läsnäoloa: Onko sinulla ollut vähän niin.
Onneksi olet nuorija elämää voi opetella. Sinulla on siihen on hyvät edellytykset, jos tuo höllä kuri ja helppous ei ole johtanut päihteisiin ja huonoon ja epämääräiseen elämään ja porukoihin.
Ihminen on toiselle peili: vanhemmat lapsilleen: Sinulta nuo peilit ovat ollet usein kadoksissa ja on korvattu rahalla.