Mistä on tullut käsitys, että Onan nimenomaan masturboi, eikö se olisi voinut olla keskeytetty yhdyntä? Syntihän oli siemenen maahan laskeminen, mikä tapahtuu sekä masturboinnissa että keskeytetyssä yhdynnässä, eli keskeytetty yhdyntä on siis yhtälailla syntiä. Vai osaako joku perustella miksi näin ei olisi? Puhun nyt siis nimenomaan Onanin tapauksesta ja kyselen niiltä ihmisiltä jotka tulkitsevat Onanin synniksi masturboinnin, eikä Herran käskyn tottelematta jättämisen.
Onan
Diida
241282
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 24
Vanhimmat
Oonan sai JUMALALTA KÄSKYN tehdä mukula yhdessä kuolleen veljensä eukon kanssa. Ja piti vielä avioituakin hänen kanssaan. Tähän Oonan ei suostunut. Hän ei noudattanut Jumalan tahtoa. Siinä oli Oonanin synti, ei siis siinä minne hän spermansa heitti. Siittäisitko sinä (jos olet mies) veljesi eukolle kakrun ja avioituisit hänen kanssaan? Me emme tunne 2000 vuotta vanhaa seemiläistä kulttuuria siinä määrin että pääsisimme loistamaan tietämyksessä ja ymmärryksessä tämän asian kanssa. Siinä en sellaist syvyydet kysessä. Eikä totisesti ole kyse sperman osoitteesta.
1. Moos. 38:6 Ja Juuda otti Eerille, esikoisellensa, vaimon, jonka nimi oli Taamar.
1. Moos. 38:7 Mutta Eer, Juudan esikoinen, ei ollut Herralle otollinen; sentähden Herra antoi hänen kuolla.
1. Moos. 38:8 Niin Juuda sanoi Oonanille: "Yhdy veljesi leskeen ja ota hänet avioksesi ja herätä siemen veljellesi."
1. Moos. 38:9 Mutta kun Oonan tiesi, ettei jälkeläinen olisi oleva hänen, niin hän antoi, aina kun yhtyi veljensä vaimoon, siemenensä mennä maahan, ettei hankkisi jälkeläistä veljelleen.
1. Moos. 38:10 Mutta se, minkä hän teki, oli paha Herran silmissä; sentähden hän antoi hänenkin kuolla.
Sitäpaitsi ihminen sikisee aina synnissä, sillä hänen siittiösolunsa, samoin kun munasolunsakin on synnin lävitse saastuttama. Näinollen syntisen siittiösolun ja syntisen munasolun hedelmöittyessä syntyy aina yksi syntinen lisää tähän maailmaan.
Joten jos hänen syntinsä oli Jumalan tahdon rikkominen, ei ole mitään perusteita pitää mastrubaatiota syntinä.
...ja ihmisen tahdon välinen ristiriita on synti.
Ihminen tahtoo vain syntiä, ja Jumala tahtoo ehdottoman pyhyyden, joka on kuuliaisuus hänen sanalleen.
Jumalan on Vanhurskas ja Pyhä. Voin kertoa sinulle, miten kävi sota-aikana kuolettavasti haavoittuneen venäläisen desantin, jolla oli taskussaan ateismistaan virallinen paperi jossa hän kielsi, samoin kun sinäkin nyt, Jumalansa ja Luojansa.
Kuolinhetkellään hän huusi: "PYHÄ JUMALA". Vierellä olevat suomalaissotilaat olivat todistamassa tämän. Hänen kuoltuaan he löysivät nuo mainitsemani paperit hänen taskustaan. Sanon suoraan sinulle että tuo Herra on suuri Herra.
Paneppa nyt mieleesi sinäkin Jumalan luoma ylpeä ihminen, että kerran tulet polvistumaan Pyhän Jumalan edessä. Jokainen maailmaan syntynyt ihminen joutuu polvitumaan Pyhän eteen. Eikä se riipu siitä yhtään uskotko hänen olevan olemassa vai et, näin tulee joka tapauksessa tapahtumaan.
- Niin siitä synnistä piti vielä kertomani seuraavaa:
Joka rikkoo yhdessäkin kohdassa Jumalan Pyhän lain joutuu helvettiin. On vain yksi poikkeus josta hieman tuonnempana.
Esimerkkinä voisi mainita että ihminen joka ei halua kuolla vihollisensa puolesta rakkauden tähden häntä kohtaan, joutuu ilman muuta helvettiin. Jumala vaatii näet täydellisen rakkauden lähimmäistä kohtaan. Myös roisto ja murhaaja ovat sinun lähimmäisiäsi.
No totuus on, että jokainen ihminen rikkoo sekunnisssa ties kuinka monta kertaa jumalan tahdon, joka ottaa jo jokaisesta ajatuksestakin kiinni. Eli ei ole kenelläkään omaa tietä taivaaseen.
On vain yksi Tie. Ainoastaan uskomalla Kristuksen Jumalan Pojan ansaitseman lahjavanhurskauden omakseen, pelastuu taivaaseen.
Mistä ihmeestä olet saanut päähäsi, että käteen vetäminen olisi synti. Raamattu ei opeta sellaista (äläkä nyt sano, että luepas se kohta tarkemmin).
Ja olitko se peräti sinä, jolle sanoin että minulle ei kannata tulla puhumaan helvetistä. Koko ajatus on naurettava ja sekopäinen.
Ja haluan vielä sanoa, että minä en rupea ulkokultaisesti nöyristellen polvistumaan jonkun kuvitellun Jumalan edessä. Sellaisen jätän kernaasti teille uskovaisille.
Oletko muuten koskaan kuullut, että helvetti ei ole Raamatun alkuperäinen oppi, vaan sinne jälkeenpäin lisätty?
Epäuskoisena menet kyllä helvettiin ilman pienintäkään epäilyä. Aivan siitä huolimatta onko sinulle turha sitä sanoa vai ei.
Joka ei nimittäin usko, se on JO tuomittu.
Eli jos sinä tuossa tilassa kuolet on kohtalosi sinetöity.
Tämä on pahinta mitä ihmiselle voi koskaan tässä elämässä tapahtua, että hän ei usko Jeesukseen Kristukseen.
Sillä et valitettavasti pelastu.
Ikävää minun kannaltani.
Se on minulle koulussa opetettu.
Raamattuun ei 300 luvun jälkeen ole käytännollisesti katsoen lisätty eikä poistettu mitään. Sensijaan Katolinen kirkko kehitti kiirastuliopin ja muuta yksityiskohtaisempaa, huomattavsti Raamatun kadotuskäsitettä jyrkempää ns. helvettioppia.
Luonnollisesti tuota oppia on jossainmäärin periytynyt muillekkin uskonnollisille yhteisöille. Esimerkiksi ev.lut. kirkossa on palattu pitkälti siihen mitä itseasiassa Raamattu opettaa. Ns. vapaat suunnat tulkisevat yleisesti Raamatun kadotusta koskevat kirjoitukset jyrkemmin.
Jokainen kansanjohtaja tietää, että mikään ei yhdistä rivejä niin hyvin kuin yhteinen vihollinen, ja täksi viholliseksi keksittiin itse Piru, Paholainen, Saatana, Lucifer ja mitä muita nimiä tällä rakkaalla lapsella sitten onkin.
Siispä jo 1000-luvun alussa eräissä maissa varsin mahtavaksi paisunut kirkkolaitos ryhtyi vastaiskuun Vatikaanin johdolla. Ensimmäinen ja tärkein uskonsoturi oli paavi Innocentius III, jonka aikana kristinusko koki perusteellisen muutoksen nimenomaan uuden paholaisopin tähden. Samainen paavi julisti itsensä myös mm. Jeesuksen vikaariksi.
Paholaisoppi oli tarpeellinen kirkolle senkin tähden, että jälleensyntymisajatus oli poistettu virallisesti vuonna 553 ja korvattu ihmisiä nöyriksi peloittelevalla helvettiopilla. Lisäksi paholaisen avulla pystyttiin kätevästi selittämään monia hankalia asioita. Helvetistä paholaisineen tuli realiteetti papistolle ja oppineistolle, jotka parhaansa mukaan levittivät tietoa kansalle.
Noitavasara
Vuonna 1487 ilmestynyt "Noitavasara" säilyi vuosisatoja noitien käsittelyn ohjekirjana Katolisen kirkon Pyhän Inkvisition piirissä. Noitavasara oli erityisen naisvastainen ja -vihamielinen. Noitavasara yhdistää toisiinsa sukupuolisuuden, noituuden ja liiton Perkeleen kanssa.
Sukupuolinen himo johtaa naiset noidiksi. Teoksen mukaan naiset päinvastoin kuin miehet ovat eläimellisen himokkaita. Teoksen kirjoittajat tarkoittavat sitä, että naisten sukupuolista halua on mahdotonta tyydyttää. Hirveässä kiimassaan ja miehen puutteessaan he hakeutuvat parittelemaan vaikka Perkeleen kanssa.
Noitavasarassa tuleekin ilmi jatkuva huoli siitä, mitä kaikkea pahaa noidat pystyvätkään aiheuttamaan miehen sukuelimille ja niiden toiminnalle.
Psykologiselta kannalta olisi erittäin mielenkiintoista tutkia sitä, miten paljon katolisen kirkon vieläkin ylläpitämä virkailijoidensa selibaattivaatimus on vaikuttanut noitavoinoihin ja erityisesti mitä se vaikuttaa tänään Katolisen kirkon oppirakenteisiin.
Kristillisessä perinteessä kytenyt naisviha leimahti noitavainoissa huippuunsa. Sen taustalla oli ajatus siitä, että nainen edustaa luontoa, kun taas sielun todellinen päämäärä on yhteys tuonpuoleiseen Jumalaan. Tässä näemme hyvin konkreettisen esimerkin siitä että esoteeriset asiat on ymmärretty tai haluttu ymmärtää puhtaasti eksoteerisina eli syvällinen henkinen sisältö on jätetty pois.
Pahimmillaan helvettioppi on yhtä harhaista kuin tuo Katolisen kirkon Noitavasara josta Ruotsi- Suomessa luovuttiin niinkin myöhään kuin 1600-1700 lukujen vaihteessa.
"Noitavasaraa" ei ole painettu suomeksi. Otteita siitä kyllä löytyy netistäkin.
Käsittääkseni alkuperäisen Raamatun mukaan ne, jotka eivät pelastu, yksinkertaisesti katoavat (siihenhän viittaisi jo tapahtuman nimikin - kadotus). Helvettioppihan on todellakin katolisen kirkon silloisten päättäjien (sairaan) mielikuvituksen tuote, mitä jotkut eivät uskonnollisen vakaumuksensa vuoksi hyväksy.
...koulussaan sinua. Täyttä ulostetta ja valhetta juttusi ovat
Luepa Raamatun selityssivuilta selitys pehmeyden synnistä. Sinne Luther(ilmeisesti hän on hyvin suurelta osin kirjoittanut selityssivut) on laittanut mm. juuri tuon Onanin Raamatun kohdan.
mielenkiintoista...
voisiko joku mulle vähän selvittää että mitäköhän tuo pehmeyden synti mahtaa tarkoittaa, josta muistaakseni Paavalikin on maininnut. Mä en nimittäin oo täysin perillä asiasta.
Oppisi on isästä perkeleestä kotoisin.
Johtajat kuule viimeksi uskovat Jeesukseen. Siinä valtakunnassa kun pienin onkin suurin, ja johtaja on toisten palvelija.
Sellainen oppi ei miellytä tämän maailman herroja lainkaan. Heitä kiinnostaa vain oma hyötymionen ja vallankäyttö, sekä rikastuminen toisten kustannuksella.
Älä sinä vihollisen orja yritä syöttää sontaa meille.
...toivotaan sinunkin pääsevän kerran taivaaseen?
Helvettiin vie kuule alamäki, ja sinunkin lihassasi on hyvät purjeet, kyllä sinä sinne pääset ilman erityistä toivotustakin.
Juttusi pehmeyden synnistä on täyttä humpuukia.
Vanhoillislestathan puhuvat "hempeydestä" pilkatessaan itse lakihenkisinä julkisesti Jumalan armoa Jeesuksessa Kristuksessa.
No, ei ollut tuo sinunkaan selityksesi kaikin kohdin oikea, Jumala antaa ihmiselle elämän,"jo kohdussaan Hän näki sinut" Paholaiselle ei synny lapsia, vastasyntynyt on Jumalan edessä kelvollinen,ei kaste häntä pelasta vann hän on uskovainen. Mutta jos vanhemmat ei vie lasta kastettavaksi on se kasteensakramentin hylkäämistä,ja se on vanhempien synti. Sallikaa lasten tulla Minun tyköni,sillä lasten kaltaisten on Taivastenvaltakunta,sanoi Jeesus.
"niin hän antoi, AINA KUN YHTYI VELJENSÄ VAIMOON, siemenensä mennä maahan"
Kysymys oli siis keskeytetystä yhdynnästä.
Luepa nyt hieman Raamattua.
Onko se pehmeyden synti(mistä muistaakseni Paavali mainitsee) sitä keskeytettyä yhdyntää?
Kovuus, tuomitseminen, rakastamattomuus ja lakihenkisyys ovat sen sijaan raskas synti.
Ja noita syntejä ei siis sinulla ole? Kyllä minä olen aivan toisenlaisen kuvan sinusta saanut!
Eli ,kovuus,tuomitseminen,rakastamattomuus,LAKIHENKISYYS, niimpä???? Itsestään "pahapappi saarnaa"
"Mistä on tullut käsitys, että Onan nimenomaan masturboi, eikö se olisi voinut olla keskeytetty yhdyntä? Syntihän oli siemenen maahan laskeminen, mikä tapahtuu sekä masturboinnissa että keskeytetyssä yhdynnässä, eli keskeytetty yhdyntä on siis yhtälailla syntiä."
-Ei Oonanin synti ollut varsinaisesti keskeytetty yhdynta (tai ehkaisy), vaan se, etta han oli tottelematon Jumalalle. Jumala kaski hanta tekemaan lapsen veljensa vaimolle, mutta han ei sita halunnut tehda. SE oli hanen syntinsa. Eli toisin sanoen niskoittelu, tottelemattomuus. Ja Oonanin tapauksen viela kurjemmaksi tekee se, etta han siis harrasti seksia tuon naisen kanssa oman lihallisten himojen takia, han kaytti tilannetta hyvakseen, ei sen takia etta halusi tehda Jumalan tahdon, joka oli siis "siittaa" se lapsi.
Siitä oli kysymys!