Apua ahmimisen ja oksentelun lopettamiseen

Mulla on ollut täysin sama ongelma. Samalla tavalla myös äidin kanssa mennyt, että on kysellyt ja noin minäkin olen sanonut. :/ Tällä hetkellä oon saanut ihan tahdonvoimalla vähennettyä oksentelua, enkä enää olekaan sitä tehnyt kuin pari kertaa kuukaudessa. Olen alkanut mieluummin liikkumaan kalorit pois, mutta ei sekään tietenkään ole hyvä.

Itse en ole myöskään saanut tätä vielä päätökseen, joten minäkin haluaisin tietää neuvoja.

Tosi paljon voimia sulle! :)

Ei ole yhtä tapaa.. :/ jokainen on omanlaisensa. Mutta parantuminen on mahdollista.

Yritän kertoa miten se tapahtui omalla kohdallani.. Itselläni siis takana 5 vuotta jatkuvaa oksentelua, toisinaan saan "oksentelukohtauksia", esimerkiksi oksennan yhden päivän ajan tms.

Kohtaa todellisuus. Selvitä itsellesi mikä on oikea ongelmasti. Ole RAIVOREHELLINEN, ei mitään kaunistelevia selityksiä. Eli ota selvää miksi ahmit ja miksi oksennat, kirjoita esimerkiksi lapulle ranskalaisilla viivoilla ajatuksiasi asiasta.
Omalla kohdallani bulimia oli tavalla tai toisella aina poispääsy olotilasta tai muuten huonolta tuntuvasta hetkestä, "toisenlainen todellisuus" jossa eivät päteneet tämän maailman säännöt ja vaatimukset, paikka jossa minun ei tarvinut yrittää täyttää mielikuvaa siitä millainen minun pitäisi olla.

AHMIN KOSKA (ahmimisella oli minulle erilaisia sisäisiä merkityksiä ja tarkoituksia):
- Minulla oli tylsää tai syöminen oli "sijaistoiminto" (esimerkiksi esseen kirjoittaminen, keskittyminen tuntui vaikealta->pakenin tilannetta syömällä vaikka en ollut nälkäinen. Tai pelkäsin että en osaa jotain -> söin pelkooni, söin usein pelhoihin, joita oli useita erilaisia)
- Laihdutin/olin laihduttanut liian kauan/liikuin liikaa/en syönyt riittävän monipuolisesti: Kehoni oli nälkäinen, koska en saanut riittävästi ravintoaineita.
- Olin kieltänyt itseltäsi syömisen: en juuri koskaan syönyt oikeasti niin että se olisi sallittua, koska... käytin syömistä tunteideni hallintaan/yritin laihduttaa/pelkäsin että lihon/sain ahmimiskohtauksia.
- En tunnistanut rajojani: en tiennyt kuka olin ja mitä halusin: tehtäväni oli "miellyttää muita" ja "täyttää standardit", tässä oli taustalla
- jne.

OKSENSIN KOSKA:
- ahmin
- pelkäsin: lihovani aka. pelkäsin etten kelpaa tai riitä sellaisena kuin olen, pelkäsin että minua ei haluta, minusta ei pidetä
- halusin rangaista itseäni
- koin syyllisyyttä ja häpeää itsestäni
- jne.

Ahmiminen ja oksentaminen ylläpitävät toisiaan. Kyllä te tiiätte.

Jatkoa:


On tärkeää oikeasti tajuta seuraavat faktat:

-Sinulla on fyysiset tarpeet: nälkä, jano, lämpö.. keho kamppailee saadakseen tyydyttääkseen nämä tarpeet keinolla millä hyvällä. SINÄ SAAT SYÖDÄ, nukkua, rentoutua jne.. Kun täytät nämä tarpeet, sinulla on helpompi ja parempi olla. Väsyneenä ja nälkäisenä tunnetilat saavat helpommin ylivallan ja järki jättää planeetan.. jolloin bulimia vie sinua 1-0, koska se on aivoihin jämähtänyt rutiini jolla käsittelet asioita ja pahaa oloa.

-Sinulla on psyykkiset tarpeet: tarve kokea että olet hyväksytty, rakastettu omana itsenäsi, minulla bulimia liittyi tähän

- Sinulla psyykkisiä ja fyysisiä tuntemuksia ja tunteita: ruoanhimoa johtuen nälästä, väsymystä johtuen liiasta rasituksesta, häpeää ja pelkoa että kelpaa, iloa onnistumisesta, nautintoa, jne. Ne ovat viestejä, jotka kertovat että jossain menee nyt metsään tai vaihtoehtoisesti hyvin.. Yritä välttää asioista joista sinulle tulee paha olo tai paha mieli, kerää ympärillesi ihmisiä ja asioita jotka tuntuvat hyvältä. ELI: Opettele tuntemaan itsesi.. miten reagoit mihinkin, millainen olet.. kirjoita vaikka listä omista vahvuuksistasi ja heikkouksistasi...

Itse olen herkkä, empaattinen, älykäs ja luova. Toisaalta itsetuntoni on heikko ja sitoutuu helposti suorituksiin, pyrin helposti miellyttämään muita ja minut on helppo jyrätä. Omalla kohdallani moni ihmissuhde oli hyväksikäyttösuhde. Ota säännöksi että sinulla on arvo ja rajat, älä osta muiden hyväksyntää tai rakkautta oman hyvän olosi kustannuksella tai anna muiden päättää asioistasi. Olet oman elämäsi kuningas tai kuningatar.

Vinkkejä parempaan oloon:
Opettele uskaltamaan olla oma itsesi ja sanomaan kyllä ja ei riippuen siitä mitä haluat ja mitä et. Vahvista itsetuntoasi. Mieti missä olet hyvä, tai missä voisit olla hyvä tai missä edes joskus olet ajatellut olevasi hyvä. Olitko ala-asteella (ennen sairastumista) hyvä esim. kässässä? Aloita yksinkertaisista asioista. esim. Tee vaikka patalappu, saat siitä edes fiiiksen että onnistut jossain, saat jotain valmiiksi. Itsetuntosi vahvistuu muru muruselta.

Ahdistus oli minulla usein tunne, jota en osannut tunnistaa. Minulla oli epämääräinen olo, ahdistus, jonka rauhoitti se että söin ja oksensin. Jos sinua ahdistaa, on tärkeää miettiä mistä se johtuu.. onko jotain tapahtunut, onko joku "kävellyt psyykkisesti ylitsesi", pelkäätkö jotain?

Sinun ei tarvitse laihduttaa, eikä sinun tarvitse pelätä lihomista. Jos lihot, niin mitä sitten, läski ei ole ikuista eikä paino määritä sinun arvoasi.
Keho pyrkii TASAPAINOON, kun annat itsellesi luvan ihan aikuisten oikeasti syödä, tulee ahmimiskohtauksia. Hyväksy se. Mutta jos saat parikin ahmimiskohtasta putkeen, sulla oikeasti on suolisto niin täynnä safkaa, tulee niin paha olo että et vaan enää jaksa syödä. Mitä sitten tapahtuu? No, tulee iso hätä ja voit jatkaa elämää taas eteenpäin. Älä jää ikinä vellomaan siihen että ahmit, se oli ja meni. Unohda se! Jossain vaiheessa nälkäsäätely palautuu. Ja kun hoidat tunnepuolen kuntoon (esim vahvistat itsetuntoasi, tiedostat tunteitasi, jos on epämääräinen olo niin kysyt aina itseltäsi mikä nyt on vialla, mitä mä oikeasti haluan..) , ei ruoalla pelaaminen palvele enää mitään. Tulee päiviä, jolloin et vaan jaksa oksentaa, se tuntuu niin vaivalloiselta ja tympeältä. En vaan jaksa enää.

Osta kotiin kunnon ruokaa, syö kotiruokaa aina lautasellinen/annos kerrallaan. Ei ole kiellettyjä ruoka-aineita: pyri normaaliin käytökseen, mieti että mikä aika päivästä nyt on, ja mikä nyt pitäisi syödä.. esim. nyt on aamu, syön aamupalan. Mikä olisi hyvä ja normaali aamupala? Hmm.. esim puuro ja joku hedelmä.. tai 2 leipää ja kulho jogurttia. Syöty on -> eteenpäin muihin hommiin.
Älä yritä edelleenkään laihduttaa, kieltää itseltäsi jotain ruoka-aineita, noudattaa jotain dieettiä tai syödä liian vähän. Jos mulla on ruoan jälkeen nälkäinen olo, oon vetänyt lautasellisen puuroa jälkkäriksi. Itse lasken kaloreita automaattisesti, mutta yritä ohittaa ne, et yritä laihduttaa etkä välitä jos lihoisit. Ei susta tule hervotonta läskiä. Musta ei tullut. Ja sitten kun oot saanut syömisen henkisesti tasapainoon, niin voi rauhassa alkaa noudattamaan jotain elämäntapaa, alkaa vaikka karppaamaan tms. jos vielä kiinnostaa.

Sisäistäkää myös se että, bulimia on oikeasti vaarallista.

Bulimiaan kuollaan.
Oksennukseen voi tukehtua, mahalaukku voi puhjeta, pään sisäiset verisuonet katketa, ruokatorvi revetä. Joka ikinen kerta kun kumarrut pöntölle tai puskaan tyhjentämään itsesi. Sisäistä se.

Lievempänä bulimia vie rahasi, terveytesi, syrjäyttää sinut tavallisesta elämästä, toisinaan yhteiskunnasta, on jatkuvaa kamppailua ja kärsimystä.

Kumpi on pahempi, ottaa riski lihomisesta vai elää kärsimyksessä tai kuolla.

Oikeasti aika hyvä kannustin. Kohdatkaa todellisuus. Täällä joko eletään tai kuollaan.

Onnea ja voimia taisteluun

Voi apua kun mä haluaisin oikeasti että saisitte helpotusta ja apua..

Niin, ja käytännön vinkkejä vielä miten tarttua asiaan:
Rohkeasti kertokaa ja hakekaa apua, älkää jääkö häpeän vangeiksi.. Ajatelkaa että teillä on sairaus josta pitää päästä eroon, jos teillä olisi vaikka syöpä niin salaisitteko asiaa? Lähipiiriltä saa tukea ja rakkautta, jota me kaikki tarvitaan tästä selviämiseen... Jos poikaystäväsi tai vanhempasi sinua oikeasti rakastaa, niin ei hän sinua hylkää! Jos et uskalla kertoa kasvotusten, lähetä asia vaikka sähköpostilla.
Esim. terveyskeskuksesta tai terveydenhoitajalta saa myös apua, itse menin ensin sinne. Luulin kuolevani häpeään, mutta tässä vielä ollaan..

Kiitos vastauksista! Yritin eilen kertoa poikaystävälle kun se tuli yöksi, ei onnistunut. Jotenkin sanan "bulimia" ääneen sanominen tuntuu mahdottomalta. Sen kirjoittaminenkin on vastenmielistä. Joka tapauksessa rohkenin tänään ja sain lähetettyä poikaystävälle tekstiviestin jossa kerroin suoraan ongelmasta. Hän tulee illalla käymään ja puhutaan silloin asiasta enempi. Pelottaa hänen reaktionsa kun saa kuulla mun touhuista neljän vuoden ajalta tähän syömiseen liittyen. Ihan omituinen tunne nyt, tosiaan ennen kun en oo oikeen kertonut läheisille asiasta. tulee olemaan vaikeata puhua siitä kasvotusten. Itkuhan siinä tuli sitä yksinkertaista tekstariakin kirjoittaessa. Jonkun verran kuitenkin tuli ehkä toiveikkaampi olo. Ongelman myöntäminen itellenikin on ollut vaikeaa, muille kertominen on tuntunut mahdottomalta. Ehkä se tästä..
Tuo syöpään vertaaminen herätteli mua jonkin verran. Täähän on sairaus siinä missä esim. syöpäkin, sairaus josta pitää parantua, miksen siis hakisi apua? Vielä vähän aikaa sitten ajattelin että ei mulla mitään ongelmaa ole, voisin lopettaa oksentelun heti kun haluan tai se on vaan jotain teini-iän humpuukia. Niin sitä vaan on jatkunut tosiaan se neljä vuotta jonka aikana kaveripiiri on kutistunut huomattavasti eikä uusiakaan osaa enää hankkia, terveys ja hampaat menneet päin persettä, rakas urheiluharrastus pitänyt lopettaa, elämänilo ja loputkin sirpaleet itsetunnosta kadonneet.
Tuntuu vaan niin perkeleen ahdistavalta ajatuskin mennä vaikka terveydenhoitajan juttusille, oon kuullut kokemuksia muilta että esim lääkärit ei ole välittäneet ja on vaan kehottaneet laihduttamaan. Pelkään ettei mun tilanne ole "tarpeeksi" vakava ja joudun vaan naurunalaiseksi ja saan huomiohuoran maineen.

Upeaa että olit rohkea :) tosi hienoa!

On totta, että ihmisillä on erilaisia mielikuvia siitä mitä tarkoittaa "syömishäiriöinen" tai " bulimikko". Nämä mielikuvat ovat kuitenkin vain käsityksiä, jotka pohjautuvat heidän saamiinsa tietoihin ja kokemuksiin asiasta, toisinaan pelkkiin stereotypioihin (esim. bulimikko on pinnallinen, itsekuriton ja tykkää vaan mässätä, tai kuten itse heitit "huomiohuora"). Mutta toisaalta saatat apua hakiessasi ihmisiin jotka oikeasti ymmärtävät ja ajattelevat sinusta hyvää... Etkä ikinä voi tietää kuka kanssaihmisesi on käynyt psykoterapiassa, kellä on jokin ongelma tai jopa omakohtaisia kokemuksia asiasta. Älä siis pelkää muita ihmisiä tai heidän ajatuksiaan, mene sellaisena kuin olet.

Aina luota siihen että vain sinä tiedät ja tunnet kärsimyksesi määrän, sinun tehtäväsi on vain saada se kerrottua jonka jälkeen terveydenhoidon tehtävä on auttaa sinua.
Syömishäiriö on aina psyyken ongelma, jonka vakavuutta ei voi arvioida fyysisin perustein, esim. painon mukaan. Painoarviointia tehdään jos potilas esim. huijaa eikä halua parantua, niin silloin se voi olla vihje. Mutta itse olen esim. aina ollut normaalipainoinen, eikä sairaus näkynyt minusta ulos muuten kuin ehkä siten että "katosin" välillä omiin oloihini (=laattasin kotona) ja ulkopuolisille olen terve ja normaali -show must go on. Sain kuitenkin apua, pitää vaan huolehtia että saa kaiken kerrottua vakuuttavasti.

Kun nyt menet terkkarille (niin, olet menossa ihan oikeasti) , niin pyydä siis psykologia tai psykiatri-aikaa, jos hän ei sitä sinulle tarjoa.. mutta yleensä terkkarit ovat aika ymmärtäväisiä ja aidosti huolissansa, useimmat tietävät että ei ole helppoa todellakaan sanoa ääneen sairastavansa syömishäiriötä.

Alku on aina kynnys, mutta kuhan saat sen ylitettyä niin hoito lähtee etenemään omalla painollaan.. Paraneminen on pitkä tie ja rankka reissu, mutta se on sen arvoista.

Isosti tsemppiä!!!

kiitos kannustuksesta!
Hieman ristiriitaiseen tilanteeseen olen tosin joutunut, tekstattuani poikaystävälle ongelmastani hän sanoi että on huolissaan ja välittää yms. illalla kuitenkin kun nähtiin, ei asia tullutkaan ollenkaan puheeksi enää. Keräsin rohkeutta yhä uudelleen ja koitin puhua asiasta ja johdatella asiaan, mutta huonoin tuloksin. Esim. totesin etten tiedä mitä tehdä, poikaystävä kyllä tajusi mistä puhuin ja vastasi "emmäkään". Hän tietää kyllä että mulla on paha olo ja hokee kuinka rakastaa minua ja tekisi mitä vaan että oisin onnellinen, mutta ei oo voinut edes ottaa asiaa puheeksi tai kysyä asiasta... Joko hän ei tiedä miten käsitellä asiaa ja kokee sen kiusalliseksi (mikä olisi musta aika outoa koska luottavaisessa ja rehellisessä suhteessa ollaan eletty), tai hän ei ymmärrä asiaa, luulee samaa mitä minäkin vähän aikaa sitten, että se on joku ohimenevä teinivaihe. Johan on tullut selväksi nyt omakohtaisestikkin ettei bulimikot mitään sympatiaa osakseen saa tai sitten vaan vaadin liikoja.
Vaikka haluaisin kuollakseni apua, kadun sitä että kerroin poikaystävälle. Ahdistus ja kohtaukset vaan pahentuneet entisestään.

Taisin taas mennä puhumaan liian nopeasti :-D Eilen sitten vähän sen jälkeen kun lähetin tuon viimeisimmän viestin niin poikaystävä tuli taas käymään. sain (jälleen!) kerättyä rohkeutta ja kysyin suoraan että eikö häntä kiinnosta vai miksei halua puhua. On tuntunut tyhmältä tolleen "tyrkyttää" itteäni, mutta onneksi niin kuitenkin tein. Poikaystävä sanoi että asia on hänelle kokonaan uusi eikä hän osannut ottaa asiaa puheeksi. ymmärtäähän sen. Siitä se kuitenkin lähti ja sai huomata että kyllähän hän kuitenkin osasi asiasta puhua mun kanssa. Itkua taas väänsin eikä meinannu tulla loppua, poikaystävä silitti mun hiuksia ja lupasi auttaa. Ehdotti mulle että alottaisin uuden harrastuksen ja kysyi jos alettaisi yhdessä vaikka liikkumaan tai käymään jollain kivalla kurssilla ja kehotti mua käymään terkkarilla. Tultiin just uimasta, kivaa oli. Paljon iloisempi mieli, vaikka ahmimiskohtaukset ei oo vielä oikeen helpottaneet. Kai se siitä joskus, toivottavasti ei nyt mee ton iltapalan kanssa taas överiksi.

Mmm.. mun poikakaveri ei mielellään puhu mun kanssa asiasta, tai on usein ollut sillei, että ihan kuin mua ei mikään vaivaisi.. Eikä bulimia edes näy kovin hyvin päälle, jos sitä ei halua näyttää. On kuunnellut kyllä kun olen purkautunut, mutta toisen ihmisen on varmasti todella vaikea ottaa asiaan kantaa. Minua helpotti, että poikkis sanoi että häntä ei yhtään pelota vaikka lihoisin (kysyin suoraan että rakastaako hän mua vaikka olisin lihava, vaikka kuinka lihava ikinä). Että tärkeintä on se että mulla olisi parempi olo, ettei oksenna, ja että oppii syömään. Eikä tavallisella syömisellä oikeasti tule lihavaksi. Terveeksi kylläkin. Ahmimiskohtauksia sit tulee, mutta ne kyllä oikeasti tasaantuu. Ja sekin on niin suhteellista, mulle tulee edelleen.. mutta toisaalta on ihan yleistä että ihminen välillä vähän mättöää, tai käy esim syö pussin sipsejä leffan aikana yhdellä kertaa. Repesin yks päivä siten että söin 5 banaania, kun piti ottaa vain yksi. Mutta onko se loppujen lopuksi niin paha. 5 banaania paksumpana sit?

Hyvä idea on harrastaa jotain yhdessä, tai yleensäkin yrittää suunnata huomiota pois ruoan liikunnan oman kehon kehästä. Yrittää nauttia elämästä, unohtaa ruoka ja se että sitä pelkää. Sitähän tää tauti on, pakkomielle jossa kaikki lopulta kiertyy syömiseen tai ei-syömiseen, ruokaan liittyy tunteita. Kannattaa kanssa varoa itseään, ettei käytä poikaystävää sairauden tukemiseen, esim. siten että käyttää toista saadakseen kontrollin.. Mä mm. valehtelin itselleni vain ylläpitäväni terveitä elämäntapoja kun kävin mun kavereiden kanssa liikkumassa, mutta taka-ajatuksena oli usein vain että halusin laihtua tai jotenkin toteuttaa sairautta... olla poissa ruoan lähettyviltä tai deletoida jotain mennyttä tai tulevaa ahmimiskohtausta. Mikä tahansa harrastus joka ei tue sairautta, on hyvä. Itseä on helppo huijata.. mutta kyllä sen tietää.

Kyllä sä selviät tästä.
Mun piti ja pitää edelleenkin tietoisest opetella ottamaan rennosti ja antamaan itselleen armoa, ajattelemaan positiivisesti.. se on tosi vaikeaa aluksi mutta oikeastaan todella kivaa.. :D kun siihen pääsee jyvälle. Hemmottele ja rakasta itseäsi kaikin keinoin, mene kampaajalle, ihonhoitoon tms

http://oafinland.comlu.com/