Jo vain

Ikävä.... jaa mitäkö se on?
Kaipuuta ja ikävää,miten olenkaan tälläiseen tilanteeseen joutunut,olen koettanut käsittää,ymmärtää,selventää mitä tämä kaikki on, mudassa ollaan kuitenkin ja syvällä siellä. Vaikka olen nuori immeinen,silti ikävöinyt olen monia vuosia.
Ikävä tunteena ja tunnetilana on ollut ja on jos jonkinlaista polttavaa,epätoivoa,iloa,surua,kieltämistä,luovuttamista,toivoa paremmasta,pilkahduksia,pettymyksiä,uskoa,mahdottomuutta ja voi veljet vaikka mitä, laidasta laitaan! Silti ei ne vahvat tunteet ole hävinneet mihinkään vuosien saatossa tähänpäivään asti. Ihminen on tunteineen sitten kovin monimutkallinen ja monimuotoinen tapaus.
2124
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Niin olen minäkin. Olen oikeastaan jo jossakin vaiheessa antanut periksi, etten ikävöisi enää, koska se on niin kuluttavaa.. kuitenkaan asiat ei niin kun suunnittelee aina mene.
Kun omat haaveeni onnellisesta avioliitosta yhtenä lauantaiaamuna kariutuivat, sitä jaksoi jonkun aikaa toivoa jotakin uutta ihmissuhdetta, joka koskettaisi samalla syvyydellä kun ex-mies.
Olimmehan ihan teinistä lähtien yhdessä, monien eri vaiheiden kautta hitsaantuneet yhteen.

Menen päivä kerralla eteenpäin. Ei jaksaisi enää teinin lailla leijua, mutta minkä sitä tunne-elämälleen voi. Kunhan saisi vaan jokun järjen mukaan näihin ajatuksiin....

Äänestä
  • Aivan niin, niin ja kun vain saisi sen järjen!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Rahkeita kirjoitti:

Ikävä.... jaa mitäkö se on?
Kaipuuta ja ikävää,miten olenkaan tälläiseen tilanteeseen joutunut,olen koettanut käsittää,ymmärtää,selventää mitä tämä kaikki on, mudassa ollaan kuitenkin ja syvällä siellä. Vaikka olen nuori immeinen,silti ikävöinyt olen monia vuosia.
Ikävä tunteena ja tunnetilana on ollut ja on jos jonkinlaista polttavaa,epätoivoa,iloa,surua,kieltämistä,luovuttamista,toivoa paremmasta,pilkahduksia,pettymyksiä,uskoa,mahdottomuutta ja voi veljet vaikka mitä, laidasta laitaan! Silti ei ne vahvat tunteet ole hävinneet mihinkään vuosien saatossa tähänpäivään asti. Ihminen on tunteineen sitten kovin monimutkallinen ja monimuotoinen tapaus.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu