Poikani aloitti tänä syksynä toisen luokan.Hänellä
on useita kavereita,jotka ovat meille
tervetulleita.Mutta yksiseikka on meitä
ihmetyttänyt, esim. viime kesänä meillä vieraili
päivittäin poikia itsemme ollessa samaan aikaan
lomalla.Näillä pojilla,jotka meillä kävi ei ollut
mitään vierailuaikaa,ei ruoka-aikaa (tulla kotiin)
eikä meillä ollut varmaa tietoa tiesivätköhän
vanhemmat ollenkaan missä perilliset ovat. Meillä
ainakin on selvät ajat milloin tullaan kaverin
luota kotiin ja missä milloinkin liikutaan.
Ottakaa kantaa asiaan, olisi kiva kuulla muidenkin
mielipiteitä a
on useita kavereita,jotka ovat meille
tervetulleita.Mutta yksiseikka on meitä
ihmetyttänyt, esim. viime kesänä meillä vieraili
päivittäin poikia itsemme ollessa samaan aikaan
lomalla.Näillä pojilla,jotka meillä kävi ei ollut
mitään vierailuaikaa,ei ruoka-aikaa (tulla kotiin)
eikä meillä ollut varmaa tietoa tiesivätköhän
vanhemmat ollenkaan missä perilliset ovat. Meillä
ainakin on selvät ajat milloin tullaan kaverin
luota kotiin ja missä milloinkin liikutaan.
Ottakaa kantaa asiaan, olisi kiva kuulla muidenkin
mielipiteitä a
Vastaukset 14
Vanhimmat
Meillä on lapset 9v ja 10v. Kavereita käy usein
ja useammalla on kotiin tuloajat.Olen pitänyt
tärkeänä, että kavereita saa tulla ja kavereille
saa mennä.Kotiin tuloajat kerrotaan kavereille
mentäessä, jos on unohtunut äidiltä ajan
ilmoitus,soittavat lapset kotiin,että "koskas mun
pitää kotiin tulla".Selvät rajat tuovat lapselle
turvallisuutta ja tiedon että hänestä
välitetään.Jos lapseni kaveri mielestäni viipyy
liian kauan,kyselen koska hänen täytyy kotiin
lähteä ja jos ei ole aikaa ja katson tarpeeksi
pyydän häntä lähtemään kotiin.Ei ole tullut
erimielisyyksiä.
Meillä. Selvät säännöt ovat tärkeät. Mitenkäs
sitä muuten voisi toimia jos lapsistaan välittää
ja niitä todella rakastaa..Olen miettinyt monesti
samaa. Sääntöjä on turha enää aikuisena alkaa
opettaamaan, jos niitä ei lapsesta saakka ole
ollut.
Heissan.
Kyllä niitä on todella erilaisia vanhempia.
Meilläkin käy poikieni vieraita ja heillä ei
suurimmalla osalla ole kotiintuloaikoja
olemassakaan. Minusta senkin ikäiset kun alle 18
vuotiaat tarvitsevat kotiintuloajat. Tai niin
kauan kun kotona asutaan. Kyllähän niille
jossakin vaiheessa kertyy omaakin älyä sen verran
että kotiin mennään ajoissa, että jaksetaan
seuraavanakin päivänä opiskella ja olla. Mutta
siihen vaaditan sellainen luotto, että sitä on
opetettu jo pienestä pitäen, luottamaan lapseen.
Meillä on tietyt säännöt muutenkin olemassa.
Tiskivuorot (siis koneen täytöt), roskapussin
viennit, siivoomiset, ajankäytöt, läksyt ja
viikkorahat. Niille kaikille on oma sääntönsä. Ja
riippuen tietysti lapsen iästä ja osaamisesta.
Kavereita saa tuoda kotiin, jos on läksyt tehty
ja omat hommat. Jokapäivälle ei tietenkään kerry
kaikille tekemistä, mutta niille mille kertyy,
niin hoidetaan ensin ne.
Meidän perheessä ei rahalla ole juurikaan
merkitystä, emme osta "suuria tavaroita" vain
katseltaviksi vaan kotimme on hyvin
käytännöllinen. Monet hämmästelevät huoneiden
tyhjyyttä, mutta meillä on tällä tavalla tilaa
jumpata ja pelata kaiken maailman pelejä, ei ole
ylimääräistä roinaa. Onhan meilläkin normaalit
kodinkoneet ja sohvat ja telkut, mutta sellainen
turha, jos ymmärrätte mitä tarkoitan, jää
kokonaan pois.
Nyt tietenkin joku saa sellaisen kuvan, että
lapset on orjia noiden kodissa, mutta eipäs
olekaan. Heille annetaan myös rakkautta, kullekin
sillä tavalla kuin he sitä haluavat/tarvitsevat.
Kaikkia halitaan ja poskisuukotellaan. Kaappaan
toisinaan lapset syliin ja paijailen, puhun
mukavia ja olen heidän kanssaan. Pelaan ja leikin
ja neuvon ja ennen kaikkea puhun.
Sellaista on elämä meidän kodissa. Jos en olisi
yksinhuoltajana joskus luonut sääntöjä kotiini ja
lapsilleni (ehkä myös itselleni ), niin mikähän
siitäkin olisi tullut.
Monesti vanhempain illoissa olen jutellut
poikieni kavereiden äitien ja isien kanssa.
Heillä ei kyllä valitettavasti tunnu olevan
hajuakaan siitä, mitä heidän lapsensa tekevät
koulun jälkeen sinne iltakymmeniin...
Entäs sitten kun lapset kasvaa, aikuistuvat ja
aloittavat kokeilut... sitten ei todellakaan enää
auta mikään.
METSÄ,KUN SIIHEN OIKEIN SUHTAUTUU NIIN SIIHEN
VOI MYÖS LIITTÄÄ MONIA HAUSKOJA JUTTUJA
JOUJUKUUSIVARAS? MITÄ SITTEN.
KUINKA MONI NUORI USKALTAA PIMEÄSSÄ KÄYDÄ
YKSIN KUUSIVARKAISSA?
ELI HEIDÄN ROHKEUDELLEEN PITÄISI ANTAA VAPAUS?
SEN SAA VAIN VANHENPIEN REHELLISYYS?
JOTEN OMA HYVÄ EI VÄLTTÄMÄTTÄ PALVELE TÄSSÄÄKÄÄN!
... on tuo sinun kirjoituksesi! Voisitko vähän
selventää, kun ei tällainen tyhmä tallukka tuota
sepustusta tajua! Varmaan sulla oli ihan
asiaakin??
...meilläkin on ekaluokkalainen poika, joka tuo
usein kavereitaan kotiin. Olemme tehneet niin,
että kysymme näiltä lapsilta, että tietävätkö
heidän vanhempansa, missä he ovat ja olemme
käskeneet tarvittaessa heidän ilmoittaa kotiinsa.
Sama koskee omaakin lastamme: olemme sopineet,
että kotiin tultuaan hän soittaa minulle töihin,
sitten syö välipalan ja tekee läksyt, vasta
sitten on kavereiden ja leikkien vuoro. Ja meiltä
pitää kysyä lupa, kun hän menee kavereiden luo,
samalla sovitaan kotiintuloajasta.
Olen itse kotoisin suuresta ja köyhästä
perheestä. Haluan opettaa myös lapselleni sen,
ettei raha kasva puussa, vaan sen eteen pitää
tehdä työtä. Kyllä ekaluokkalainenkin voi tehdä
pieniä "palveluksia" viikkorahansa eteen, esim.
viedä roskapussin ja kerätä lelunsa lattialta.
Näin minäkin olen aikanani oppinut pikku hiljaa
suoriutumaan kodin askareista ja ottamaan
vastuuta.
Kyllä lapset tarvitsevat rakkautta, mutta myös
rajoja ja joskus jopa kurinpalautusta. Enkä puhu
nyt mistään remmeistä ja piiskoista. Meillä hyvä
ja taatusti tepsivä rangaistus on kotiaresti, eli
kavereiden kanssa ei pääse pihalle, jos on
käyttäytynyt rumasti tai laiminlyönyt tehtäviään.
Tosin suhtaudun hiukan hymähdellen tähän
ruumiillisen rangaistuksen kriminalisointiin,
olen itse saanut lapsena kymmeniä kertoja
tukkapöllyä/piiskaa (ja aina syystä!), enkä ole
siitä hulluksi tullut. (Tunnustetaan, että lain
tarkoituksenahan on todennäköisesti
karsia "kettingillä-persuksille-niin-että-veri-
roiskuu" -tyyliset rangaistukset pois). Silti
joskus tuntuu, että nyt "isän kämmen" olisi
tarpeen! Mutta lakiahan on noudatettava.
Juu. oikeassa olet sinäkin.
Minäkin sain pienenä selkään useasti, mutta olen
kuitenkin sitä mieltä, etten siirrä lapsilleni
sitä uhmaa, mitä itse silloin selkään saadessasi
tunsin. Tunsin uhmaa ja vihaa ja se ei ole
lapselle normaali olotila.
Hyvin on meidän lapset ainakin oppineet tavoille
ilman ruumillista kuritustakin, mutta jokainen
"toplaa" tyylillään, sanoisin. Eihän kaikilla
tietenkään ole edes samanlaisia hermojen
venymismahdollisuuksia kuin toisilla. Itse kyllä
saatan huutaa ja iskeä nyrkin pöytään, mutta
siihen olen jättänyt. Jotenkin aina muistuu
mieleen ne omat tuskat.. :)
Liekö sitten sillä sanonnalla vielä paikkansa
pitävyyttä, että "se joka vitsaa säästää se
lastaan vihaa" vai miten se nyt meni.. En kyllä
jaksa uskoa.
Mutta ei lapsen kasvatukseen tarvitse olla mikään
psykologi tai muu alalle pätevöitynyt, että tekee
asiat oikein. Kukaan ei tee täysin oikein, aina
jää jotain huomaamatta ja vähän kaduttaakin joku
sanominen tai tekeminen. Mutta tämä kaikki on
vaan elämää ja niinhän sitä eteenpäin vaan
mennään. Terveellä maalaisjärjellä saa ihmeitä
aikaan.
Hyviä kasvatushetkiä kaikille äideille ja
iseillekin!
LAPSIA ON HAUSKA TEHDÄ? ONKO KAIKKI HYVIN?
NYKYISIN MINÄ VAIN OLEN SE YDIN?
SIIS ALUKSI KAIKKI ON KIVAA JA RUNOLLISTA.
VASTUU KAI? ON NYKYISIN HUU HAATA.
KYLLÄ KANDEE VAATIMALLA VAATIA KAIKKEA!
Jos pienet lapset saavat kuljeksia pitkin päivää
missä hyvänsä, niin jokainen aikuinen voisi
yhteisvastuun nimissä ottaa vastuuta asiasta. Jos
em. tilanteita sattuu useinkin, ottaisin yhteyttä
poikien vanhempiin ja yrittäisin rakentavassa
hengessä sopia säännöistä. Jos se ei onnistu,
laittaisin pojat kotiin tai ainakin meiltä pois
kiertelemään muiden huusholleja.
Kun meidän kolmasluokkalainen lähtee kaverinsa
luokse, sovimme tarkkaan kellonajan, milloin hän
palaa/hänet haetaan kotiin. Vielä kertaakaan ei
ole tapahtunut niin, etten tietäsi, missä lapseni
on. Säännöt tuovat myös lapselle turvallisuutta
ja tunteen siitä, että hänestä välitetään.
HEI, luin jokseenkin tutun oloista tekstiä
kirjoituksessasi. Meillä on itseläkin kaksi
lasta, toinen kolmas ja toinen viides
luokkalainen ja heillä kyllä on todella tarkat
kotiin tuloajat ja mikäli niistä lipsutaan,
napsahtaa kotiarestia. Uskokaa pois, sitä tulee
aniharvoin. Olemme sopineet heidän kanssa
peliohjeet, joita elämässä pitää noudattaa ja
olen erittäin tyytyväisenä todennut, että ne ovat
hyvin ne oppineet. Siksi myös itse ihmettelen
suuresti, ennenkaikkea nykymailmassa... missä
kaikki kierous ja pahuus tuntuu lisääntyvän koko
ajan, on vielä vanhempia joilla on "MUKA" niin
kiire, ettei kerkiä oman lapsen etuja ajatella.
On todellakin surkeaa huomata, ettei lapsia
rakasteta ja niistä välitetä niin paljoa, jotta
oltaisiin myös tietoisia niiden menoista ja
tuloista...enkä nyt puhu rahasta vaan ajasta.
Tosin meilläkin paljon kulkee lasten kavereita
jotka ovat meillä kaiken aikaa, joka päivä ja
toisinaan tuntuu että he todella asuvat meillä.
Toisaalti olen huomannut, että myös nämä lapset
tarvitsevat jonkun joka huolehtii ja siksi olen
sallinut heidän olla mieluummin meillä, kuin
laittaisin ne kylälle hortoilemaan. Ainakin näin
tiedän, että heilläkin on edes joku joka välittää
tarpeeksi. Ja kyllä ne itsekin haluaa sitä suojaa
ja kanssa käymistä vanhemman ihmisen kanssa.
Milloin on huolia koulusta, läksyistä tai on
polvi naarmuilla jne. silloin pitäisi olla joka
lapsella mahdollisuus saada aikuisen apua ja
neuvoa, on se sitten oma tai naapuri.
On totta, että nuoret itsekin vaistoavat missä he
ovat tervetulleita ja siksi mieluiten tulevat
sinne. olen ollut aina tasapuolinen kaikille
lapsille, niin omille kuin naapureiden ja sehän
on tärkeää, ettei vahingossa mene omaa lasta
kieltämään jostain minkä sallii toiselle.
Ja näin saa turvallisen olon kaikille.
Olisipa kaltaisiasi enemmän! Olisi tämä maailma
paljon parempi paikka monelle henkisesti
hylätylle lapselle. Liian paljon on heitä, joista
kukaan ei piittaa.
Olen sitä mieltä, että niin kauan kuin meitä
jotka välitämme muistakin, ei yksin omista
lapsista...mailmasta voi vielä tulla hyvä! Tai
ainakin muutamalle nuorelle huomattavasti parempi
ja turvallisempi paikka varttua.
Yhdessä ihmiset saavat ihmeitä aikaan jos
jaksavat, ja haluavat.
Ja onhan se ihanaa, kun huomaa että nuoret
viihtyvät meillä, kun eivät tunne oloansa
huonoksi tai hylätyksi. Mieluummin meillä, kuin
kylällä kaljapullojen kanssa kuten niin moni
kanssa ikäinen. Siitä nauttii, kun huomaa että
nuoret itsekin unohtavat sen uhoamisen ja
varttuvat tasapainoista elämää. Heitä
suurinpiirtein naurattaa heput, jotka litkivät
salaa keskiolutta kylällä, kun kotona ei ole hyvä
olla....ja sanoa paukattavat "kuinka lapsellisia
nuo ovaat". Siinä huomaa, että jotain on jäänäyt
plussaakin korvien väliin.
Joskus on raskasta, kun joka päivä on
ylimääräistä väkeä, ja olisi kiva olla omalla
väellä, mutta niin kauan kun omien lasten koulu
ei kärsi ja harrastuksiin piisaa aikaa, olen
valmis antamaan aikaa myös heille.
Kiitos kommentistasi, se todellakin lämmitti
mieltä, en pidä itseäni pyhyimyksenä, mutta
toivoisin jokaiselle nuorellel parempaa oltavaa
täällä kumminkin turvallisessa maassa.
Vointeja ja kaikkea hyvää sinnekin päin !
Itse kuulen useasti naapurin rouvilta siitä että
olen liian ankara, enkä anna lapsille kasvutilaa
kun on tarkat säännöt, missä ollaan, kauanko
ollaan, sisälle ei mennä muille ilman mun tietoa
jne. Lapseni ovat 8v, 7v (ja nuorin 4v mutta hän
ei saa mennä ulos ilman äitiä) joten mielestäni
vanhempien tulee tietää missä lapset liikkuvat!
Näin meillä lasten turvallisuuden ja oman
mielenrauhan säilyttämiseksi...
Kyllä sen myöhemmässä iässä huomaa tuloksen kun
katsoo ns. vapaan kasvatuksen tuloksia.
Vanhemmat kuuluisi pitää huolta ja kuria
rakkaudella, se on myös lapselle itselle
parhaaksi :)
En malta olla vastaamatta sinullekin.
Olen samaa mieltä siitä, että useampi naapuri,
tuttu tai muuten vaan kanssa ihminen sanoo; " Ei
meidän lapset, mutta naapurin .."
Kuitenkin pitäisi aina muistaa, että jokaisella
on joskus heikompi hetki, ja silloin pitää olla
perheasiat kunnossa, jotta niistä selvitään
kunnialla eteenpäin. On kiva tunne, kun lapset
istuvat sohvalla ja toimittavat koulu asioista
tai muuten vaan kaverien kanssa puuhailuista.
Paljon kamalempaa olisi, jos lapset
ajattelisivaat, ettei noille voi mitään
toimittaa...ja mitähän ne siihen ajattelee. Pitää
neuvoa, oppia kuuntelemaan ja yhdessä mennä
vaikeiden asioiden yli. Silloin on lapsenkin
paras keino kasvaa tässä ympäristössä.
Ja kuitenkin rajat on pakko olla, sillä niistä
koostuu se Rakkaus ja Turvallisuuden tunne myös
nuorille !