Luisteluhiihdon treeni ja väsymys

Hiihtelijä2012

Morjens! Aloitin reilu kuukausi sitten harrastamaan aktiivisesti luisteluhiihtoa, olen hiihtänyt 3-5 kertaa viikossa tunnin lähestulkoon "niin kovaa kuin jaksan" ja alussa tuntuikin että kunto kohenee oikein hurjaa vauhtia ja jaksan aina vaan paremmin ja paremmin ja pidemmän matkan tuossa tunnin aikana. No, toissapäivänä menin taas perinteiselle hiihtolenkille ja hiihto ei sujunutkaan millään, kelikin oli kyllä tosi raskas, nollassa taisi olla. Olin fyysisesti todella väsynyt koko sen loppupäivän ja makasin vaan sohvalla. Pidin eilen lepoa ja tänä aamuna lähdin uudestaan, ja sama hemmetin homma. Hiihto ei luistanut ollenkaan ja olin kamalan hengästynyt ja väsynyt heti alusta asti. Mistä ihmeestä tämä johtuu? Olenko treenannut liikaa? Mielestäni en ole kuitenkaan rääkännyt itseäni vaan urheillut sopivasti ja rasittanut itseäni sen verran kuin nyt jokaisen kuntoilijan tuleekin. Vai onko elimistöstä kenties lähtenyt ylimääräiset sokerit tms pois ja nyt ei ole oikein energiaa? Olen syönyt terveellisesti mutta mielestäni kuitenkin tarpeeksi. Tavoitteenani ei edes ole laihtua koska painan 58 kg eikä mulla ole kauheasti ylimääräistä läskiä, haluaisin vaan kuormittaa koko kroppaa tasaisesti ja muuttaa löysää lihakseksi. Onko tämä normaalia vai mitä nyt oikein tapahtuu, mitä teen seuraavaksi? Jatkanko vaan samaan malliin ja odotan että tämä vaihe menee ohi?

En siis ole aloittanut tätä kuntoilua nollasta, olen aiemmin juossut, harrastan ratsastusta ja reipasta kävelyä ym joten en ole mikään sohvaperuna joka on saanut yllättäen herätyksen urheiluun. Blaah... Ja olen siis 32-v nainen. Kiitoksia jo etukäteen jos täältä löytyy apuja!

14

3055

    Vastaukset 14

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • inssi'

      Vastaus löytyy oman kysymyksesi toisesta lauseesta: "niin kovaa kuin jaksan".

      Hanki sykemittari ja yritä sitten uudelleen.

    • Hiihtelijä2012

      Hei, kiitos nopeasta vastauksesta, millä tasolla sykkeen pitäisi olla?

      • inssi'

        Reilut 10 vuotta sitten, kun minä käytin sykemittaria, niin kuntoilijan syketasoksi annettiin mittarin ohjeissa muistaakseni 65-85 % maksimisykkeestä. Jos ei tiedä maksimisykettään, niin sen saa laskemalla kaavasta 205-puolet iästä. Sinulla siis 205-16 eli noin 190. Siitä sitten prosenteilla oikeat luvut.

        Minullakin oli varsinkin hiihtäessä sykkeet jatkuvasti liian suuret. Seurasi ylirasitus ja väsymien sekä sykkeen nousu levossakin. Minä opettelin mittarin kanssa oikean vauhdin. Nyt en enää mittaria käytä, koska osaan lukea vauhtini oikein. Mutta jos pitää sykkeen tuolla lähellä 65%:ia, niin voi kuntoilla vaikka joka päivä. 85 %:lla täytyy olla useita lepopäiviä viikossa.


      • 18
        inssi' kirjoitti:

        Reilut 10 vuotta sitten, kun minä käytin sykemittaria, niin kuntoilijan syketasoksi annettiin mittarin ohjeissa muistaakseni 65-85 % maksimisykkeestä. Jos ei tiedä maksimisykettään, niin sen saa laskemalla kaavasta 205-puolet iästä. Sinulla siis 205-16 eli noin 190. Siitä sitten prosenteilla oikeat luvut.

        Minullakin oli varsinkin hiihtäessä sykkeet jatkuvasti liian suuret. Seurasi ylirasitus ja väsymien sekä sykkeen nousu levossakin. Minä opettelin mittarin kanssa oikean vauhdin. Nyt en enää mittaria käytä, koska osaan lukea vauhtini oikein. Mutta jos pitää sykkeen tuolla lähellä 65%:ia, niin voi kuntoilla vaikka joka päivä. 85 %:lla täytyy olla useita lepopäiviä viikossa.

        Inssin antama ohje sykkeistä on suuntaa antava, mutta ei siihen voi henkilökohtaisella tasolla luottaa. Maximisykkeet saman ikäisellä voi heittää jopa 40 lyöntiä.
        Testaa maksimisykkeesi ja laske sen jälkeen arvosi. 85 % maksimista on jo aika paljon, on todennäköisesti vauhtikestävyysalueella. Huonokuntoisen on vaikea pysyä hiihdossa peruskestävyysalueella etenkin, jos on vasta aloittelemassa luisteluhiihtoa. Kannattaa hiihtää vaihtelun vuoksi välillä myös perinteistä hiihtoa.


    • Täysillä............

      Inssi jo kertoi vastauksen...

      Ymmärrät varmasti itsekin että jos joka hiihtolenkin vetää kuin kisoissa vaikkapa tuon 5 krt viikossa niin palautumiseen jää liian vähän aikaa. Tuo ei ole vielä ongelma jos noin hiihtelee viikon tai kaksi ja peruskunto on hyvä. Mutta just pidemässä "juoksussa" näin toimiessa alkavat piillä ylikunnon vaarat, väsymys, voimattomuus, alakulo siis yleinen tunne ettei ole kunnossa. Aloittelijoilla vielä on monesti tekniikkakin hieman hakusessa ja tämä hosuminen aiheuttaa lisä rasitetta jolloin lenkeistä tulee sitäkin kautta todella raskaita.
      Mahdollista on tietysti sekin että sulla on alkava flunssa mutta tuo "täysillä" vaan kertoo aika paljon.

      Itse hiihtelen noin 6 krt viikko ja luistelulla sykkeet pääasiassa pk tason yläräjalla ja vauhtikestävyys alueella. Kyllä meneminen loppuisi nopeasti jos joka lenkin vetäisi sykkeet tapissa.

      Ei siinä välttämättä sykemittaria tarvitse, kun tarkkailee sen verran hiihtoaan ettei tunne liiallista väsymystä ja hengästymistä vaan pystyy nauttimaan liikkumisesta. Se pppp pätee tässäkin asiassa.
      Jos hommaat sykemittarin niin älä ihmettele jos sykkeet on korkeat. Pk sykkeillä tuskin edes pystyt luistelemaan on hiihto sen verran rankka laji.

    • #34

      Harjoittelussa huomioon otettavia seikkoja:
      - tavoite ja motivaatio
      - ärsykevaihtelu eli monipuolinen harjoittelu vaihtelevilla vauhdeilla/kuormituksella
      - naisilla vaativat harjoitukset kuukautiskierron mukaan silloin, kun estrogeenia on eniten
      - aktiivinen ja passiivinen palautuminen (lihashuolto, kevyet harjoitukset, lepopäivät)
      - kokonaiskuormituksen hallinta
      - ravinto
      - sopivat välineet

    • Siis tälläinen satunnainen kuntoilija voi hyvin tehdä esim. 80% keskisykkeellä lenkkejä, kun välissä ehtii palautumaan. Jos nostaa harjoittelumäärää, niin saa laskea tehoa ja mennään sinne 60..70% sykealueelle. Tuo olisi se parempi vaihtoehto.

      Omat hiihdot on jääny 3..5h/viikko (3kertaa) ja siinä taitaa ehtiä aika hyvin palautumaan. Toistaiseksi ainoastaan reilun 3h hiihdon jälkeen ei ole tehnyt mieli lähteä toiselle samanlaiselle lenkille. Lähinnä sitä mietin, kun niin usein ne keskisykkeet nousee yli suositusten, mutta se vähäisempi ja max joka toinen päivä hiihto antaa tilaa palautumiselle. Enemmän kuntoilevalle se on tarkempaa?

      • <<<<<<<<<<<<<<<<<

        Noinhan se juuri on. Jos vaikkapa on kirjaimellisesti sunnuntaihiihtäjä ja hiihtää 1 kertaa viikossa niin ei sillä ole merkitystä kuinka kovaa sen tunnin tai kaksi hiihtää.

        Ikävä kyllä vaikka noudattaa kaikkia palautumisohjeita niin sekään ei pelasta kun tauti iskee. Tässä just manaillen katselen ulos kun porukat hiihtelee ja parantelen keuhkoputkiston tulehdusta:( Juuri parhaat kelit ja sitten iskee virus....


      • römppänen
        <<<<<<<<<<<<<<<<< kirjoitti:

        Noinhan se juuri on. Jos vaikkapa on kirjaimellisesti sunnuntaihiihtäjä ja hiihtää 1 kertaa viikossa niin ei sillä ole merkitystä kuinka kovaa sen tunnin tai kaksi hiihtää.

        Ikävä kyllä vaikka noudattaa kaikkia palautumisohjeita niin sekään ei pelasta kun tauti iskee. Tässä just manaillen katselen ulos kun porukat hiihtelee ja parantelen keuhkoputkiston tulehdusta:( Juuri parhaat kelit ja sitten iskee virus....

        Hahha!!! sori et naurattaa, mut täällä makailee kohtalon toveri täysin samoissa aatoksissa! Pikaista paranemista sulle ja toivotaa et keretään vielä tän kevään laduille ;)


      • >>>>>>>>>>>>>>>>>>
        römppänen kirjoitti:

        Hahha!!! sori et naurattaa, mut täällä makailee kohtalon toveri täysin samoissa aatoksissa! Pikaista paranemista sulle ja toivotaa et keretään vielä tän kevään laduille ;)

        Samoin sinne...näin teemme. Viikko podettu ja nyt näyttää että alkaisi helpottaa. Vielä tässä baanalle ehtii. Ja kun lumet lähtee ja saavat pyörätiet puhtaaksi niin sitten alkaa rullaluistelu kausi. Mikäs sen mukavampoo...he he


    • 23

      Juoksemisen, ratsastamisen kunto ei ole siirrettävissä suoraan hiihtoon, joten tarvitaan lajinomaista harjoitusta ( hiihtoa) Kevyet pitkähköt 1-2 tuntiset lenkit parantavat parhaiten peruskestävyyttä. Muutaman sadan kilometrin jälkeen voi ottaa yhden hiukan kovempitehoisen lenkin viikossa mukaan ohjelmaan.

    • YLIYLI

      Ylikunto on helppo todeta kohonneesta leposykeestä aamulla .
      Jos tiedät mikä on normaali sykkeesi aamulla niin noin 10 pojoo siitä yli on ylikunnon merkkejä.

    • Hiihtelijä2012

      Suurkiitokset kaikille vastanneille. Syykin selvisi, seuraavana päivänä viestin kirjoittamisesta sairastuin kuumeeseen ja yrjötautiin joten sitä kai tuo väsymys enteili. Nyt olen käynyt taas normaalisti hiihtämässä eikä väsymys ole vaivannut. Olen kuitenkin vähän pitänyt silmällä sitä että en hiihdä "äärirajoilla" vaan vähän pienemmällä sykkeellä. Kiitokset vaan teille, nautitaan vielä laduista kun voidaan, kohtahan ne jo sulavatkin pois :/

      • Periaatteessa stressi ja muu ylirasitus alentaa vastustuskykyä, vai miten on. Siinä on ehkä toinen hyvä syy pysyä kohtuudessa. Samoin jos ei liiku, niin silloin myös vastustuskyky laskee.

        Näillä vesisateilla on jo tarpeen pistää fillari kuntoon, kun hiihtokelit hupenee, ainakin täällä etelässä.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Pyhäjärvi syvällä kusessa

      Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha
      Pyhäjärvi
      137
      1473
    2. Oivallus

      Mitä olet oivaltanut viimeksi?
      Ikävä
      148
      1081
    3. Miten voi sinun

      tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät
      Ikävä
      69
      926
    4. 68
      733
    5. Miksi naiset haluavat itseään vanhemman kumppanin? Vai haluavatko?

      Tuolla toisessa ketjussa tuli esille tämä kysymys ja se on mielestäni hyvä kysymys. Kiitos scrg:lle tämän kysymyksen esi
      Sinkut
      247
      714
    6. PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE

      ...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.
      Pyhäjärvi
      56
      713
    7. Rakastan sinua mies

      Siksi haluankin vain sinun kanssa sitä.
      Ikävä
      37
      609
    8. Missä vaiheessa

      Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et
      Ikävä
      33
      561
    9. Ernest Lawson rehellisenä vaikeasta TTK-tilanteesta: "Vain harvan ja valitun henkilön tiedossa"

      Tanssii Tähtien Kanssa tulee syksyn iloksi ja tiedossa on suosikkisarjan 19. kausi. Tulevalla kaudella nähdään iso uudi
      Tanssii tähtien kanssa
      7
      551
    10. Jännitän sua!

      En tiedä miksi! 🤭
      Ikävä
      39
      537
    Aihe