Ero astui voimaan viime joulukuussa. Meillä on yhteishuoltajuus ja lapset ovat viikon kerralla minun luona ja viikon isän. Meillä on 3 lasta, 14 v. kaksoset ja 8 v . Toisella kaksosista on adhd johon lääkityksenä concerta 56 mg, sekä musiikkiterapiaa avuksi. Viime syksystä asti poika on oireillut enemmän avioeron takia. Tavallaan hän syyttää itseään, tuntee epäonnistuneena koska perhe hajosi. Olen monta kertaa sanonut ja sanon edelleen, ettei ero johtunut hänestä, enkä missään nimessä aio hylätä häntä. Musiikkiterapia on nyt katkolla koska hänen paha olonsa on niin voimakasta ettei hän hyödy siitä. (meillä on palaveri ensi viikolla, johon isäkin osallistuu). Koulussa hän ei pysty keskittymään ja on herkkä räjähtämään. Itselläni on myös paha olla: olen katkera, pettynyt, vihainen ja itkuinen. Tottakai äidin olotila vaikuttaa erittäin paljon poikaan. Jos äiti voi hyvin, niin lapsellakin olisi helpompaa. Saan itselleni myös terapia-apua, ja tiedän että näihin asioihin aika parantaa haavat (ainakin itseni kohdalla). Kysynkin nyt: onko kellään kokemusta vastaavassa tilanteessa? Kaunko kesti ennen kuin lapsi "hyväksyi" eron? vai hyväksyikö ollenkaan? Miten selvisitte? Mitä apua saitte? Poika ei suostu edes tukihenkilöön. (muilla lapsilla on, ja hän on nähnyt, että he tekevät kivoja asioita). Isän luona hän ei räjähtele, mutta äidin luona kaikki purkautuu.
avioero ja adhd-lapsi/nuori
väsynyt äiti
92035
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
On hyvä, että olette jo terapeutin kanssa sopineet tapaamisesta ja samalla on hyvä itsekin saada terapiaa. Uskon teidän selviytyvän, mutta ei missään tapauksessa uusia suhteita kotiin missään tapauksessa, lapsille ovat traumaattisia.
Tilanne kestää varmasti hyvin kauan, sanotaan että vuosia menee.
Itse tässä olen juuri kuunnellut eroperheen lapsia ja tarvitsisivat kyllä terapaiaa koko joukko lpset sekä vanhemmat molemmat.
Lapset ovat unohtuneet ja vanhemmat eivät näytä tajuavan kuinka paha lasten on olla, kun pelkäävät kaiken aikaa räjähteleviä vanhempiaan.
Vanhempien avioero ei missään tapauksessa saisi merkitä vanhempien oman elämän päättymiseen. En tarkoita, että suosittelisin heti paikalla solmimaan uuden suhteen, mutta jos sellainen tulee vastaan, ei siitä pidä kieltäytyäkään.
Jos sinulla tai lähipiirissäsi on erolasten vanhempien uusi suhde traumaattinen, niin se ei tarkoita kaikkien lasten saavan traumoja vanhempien uusista kumppaneista. Useimmat, etenkin isäpuolet ovat tuttavapiirissäni erittäin hyvässä kurssissa. Lapsilla on usein paremmat välit isäpuoleensa kuin isäänsä. Omat teini-ikäiseni uskalsivat vasta puoli vuotta eron jälkeen avautua minulle isänsä suorittamasta pahoinpitelystä (henkisestä väkivallasta tiesinkin). Lapset eivät eron jälkeen toivu useinkaan
vanhempiensa erosta, vaan vanhempien liiton aikana tapahtuneista traumaattisista kokemuksista, jotka vasta sillointulevat esille.
Ihan maalaisjärkeä käyttäen selviää monista asioista. Tämä on monelta nykyvanhemmalta unohtunut. On lapsia, joita hyssytellään ja hyysätään, nostetaan jalustalle vielä kauan aikuistumisen jälkeenkin. Toisaalla on vanhempia, jotka eivät välitä lapsestaan tuon taivaallista. Tämä tosin pätee aina: vanhempien liitossa tai erottua.
Poika räjähtelee sinulle, koska luottaa sinuun ja kokee sinut turvalliseksi. Tämä on ehdottomasti hyvä asia, vaikkakin sinulle raskas. Tilanteeseen auttaisi paljon, jos poika voisi luottaa toisiinkin - kuten isäänsä, terapeuttiin tai tukihenkilöön. Jonkun vain pitäisi saada poika vakuuttumaan, että muillekin voi räjähdellä. Joskus. Kuten sinullekin. Hänet pitäisi myös vakuuttaa ettein tarvitse räjähtää, kun keskustelee asioista ennenkuin ne saavat räjähtävät mittasuhteet. Pojan pitäisi huomata, ettei hänkään kestäisi, jos hänelle aina raivottaisiin.
Voi myöskin olla, että poika on teidän koko perheenne "räjäytysydinkeskus". Ne ristiriitaiset/pelokkaat/vihaiset yms. ikävät tunteet jotka muut perheenjäsenet ovat padonneet sisälleen, kaikki asiat joista on vaiettu, on jäänyt kaivelemaan ja kytemään pojan mieleen. Näin tapahtuu usein esikoiselle. Ei siinä tarvita edes ADHD:tä.
Minusta tuntuu, ettei poika oireile niinkään avioeron takia. Hän oireilee, koska sinä olet katkera, pettynyt, vihainen ja itkuinen. Varmaankin heti helpottaa, kun oma terapiasi alkaa purra. Ei tietenkään välttämättä. Yleensä ero tekee ongelmista näkyviä, vaikka ne eivät johdu erosta. Herkät ihmiset reagoivat kaikkiin muutoksiin voimakkaimmin. Nuoret pojat usein joko aggressiivisesti tai sitten vetäytyen omaan kuoreensa.
Olisiko niin, että kaksosista tämä räjähtelevä poika on jäänyt perheessänne jotenkin toisten varjoon? Vai tunteeko hän itsensä ad/hd:n takia vialliseksi ja/tai aivan erilaiseksi kuin muut perheenjäset? Onko kaksosista toinen tyttö? Minua hieman mietityttää miksi yksi lapsi kolmesta reagoi todella voimakkaasti. Olet sanonut pojalle ettet "hylkää häntä". Miksi hänestä siltä tuntuisi?
Miten teidän vuoroviikot on muuten jaettu? Ovatko kaikki lapset viikon sinun ja viikon lasten isän luona? Onko se lasten ja etenkään tämän pojan kannalta paras ratkaisu? Jos ajattelisin olevani kaksosista toinen ja minulla olisi ad/hd, vanhempani eroaisivat, niin ainoa asia mitä todella kaipaisin olisi yksi koti. Etenkin tuossa iässä. Mieluummin asuisin jommankumman vanhemman luona ja viettäisin pitkän joka toisen viikonlopun toisen vanhemman luona.
Poika isälleen asumaan, jos hän ei siellä ole hankala.
Mies tarvitaan nyt häntä ohjaamaan, ei ole "akkojen ja tätien" puuhaa. Ja liikuntaharrastuksiin, jos ette ole häntä aiemmin niihin kannustaneet. Kunnon jalkapallo tai juoksulenkit ( tai paini, nyrkkeily, karate?) varmasti hyödyttävät enempi kuin kitaransoitto esipuberteetissa olevaa nuorta miestä.
Samaa mieltä, teinipoika tarvii nyt isäänsä, kun on murrosiässä ja hällä ADHD ja enrgiaa löytyy, niin harrastuksia eritoten liikuntaa.
Minustakaan tuo viikko/viikko ei ole hyvä vaan yksi koti joko isällä tai äidillä se tuo vakautta ja on selkeä.
Suosittelen pitämään tuon musiikkiharrastuksen mutta lisäämään jonkun jossa tosiaan olisi jotain energian purkamista, ei kuitenkaan mitään väkivaltalajeja.
ADHDn kuvioihin kyllä liittyy tuo räjähteleminen, ettei välttämättä juuri johdu eroamisesta. Puhumatta siitä, että kun alkaa tuo kypsymisvaihe ja uhmaikä, se ADHD saattaa voimistua ja negatiivisiä piirteitä tulee vielä enemmän esille.
Liika salliminen ei ole hyväksi. Ei ole hyvä sanoa että muille saa räjähdellä. Koska jos antaa ajatuksen että on ok riehua, se siirtyy vielä kouluun ja muuttuu väkivallaksi. Nyt pojalle pitäisi ensiksi löytää jotain mieluista tekemistä johon upottaa omat ajatuksensa.
voit myös mennä hakemaan ADHD palstalta apua, siellä varmasti osataan enemmän auttaa sinua kuin täällä.
Hei, kannataa koittaa 2vko/2vko järjestelyä, itsellä kolme poikaa ja kokeiluna 3kk viikko/viikko ja sen jälkeen 3kk 2vko/2vko, heti ensimmäisen 2 viikon jakson jälkeen pojat totets että tää on se samalla katos kaikki ongelmat koulussa jne...
eli kun mietit itse millaista matkalaukkuelämää 1ko/1vko on jos itse joutuisit samaan, sitten se ekat 2 päivää menee taas totutellessa toisen paikan sääntöihin, ja sitten jo 4 päivänä alkaa miettimään että kohta taas tarttee lähtee.....
Samoin vaihto jos mahdolista esim suoraan koulusta vaikka maanantaina ja tavarat tulee toisen toimesta sitten vasta illalla
Tseppiä!
PS. ei adHd ole sen kummenpaa kuin muutenkin vilkas lapsi
Kittos sulle, ja teille kaikille. Nyt varsinkin tää haipakkaa, kun ehkä(jos) isä lähtee merille töihin. Kaikki on niin epävarmaa. Mulla kyllä asunto on ok. Ja tässä saavat asua, mutta kovasti epäilevät miten jatkossa.