En minä tänne palstalle kuulu mutta ajattelin että ne jotka harkitsevat eroa ja ajattelevat että elämä muuttuu paremmaksi eron myötä niin sitä ajatusta tulin tänne valaisemaan. Elämä muuttuu eron jälkeen todella hankalaksi.
Itsekin asumuseron kokeneena tiedän kuinka vaikeaa on elää perheessä jossa oli isä ja poika. Omat tyttöni olivat omalla isällään enkä olisi ikinä voinut repiä heitä tutusta kodistaan. Itse asuin suurimman osan ajasta n. 1km päässä tytöistäni ja he tulivat aina koulun jälkeen kotiini. Jossain vaiheessa ollessani uuden miesystäväni luona tuli minulle usein niin ikävä lapsiani. Oli pakko tehdä asialle jotain, koska en voinut yhdistää perheitä miesystäväni pojan oudon käyttäytymisen takia. Poika oli niin huomionkipeä hellyydenpuutteessaan. Teki mitä vain että joku huomaisi hänetkin. Päätin että ikävöintini loppuu siihen ja sain kuin sainkin lasteni isän kanssa asiat sovittua ja palasin kotiin ja siitä päätöksestä olen vieläkin onnellinen. Miksi pitäisi tehdä elämästä hankalaa?
Ymmärrän että joskus vain on jätettävä entinen elämä jos mies juo, on väkivaltainen tai käy jatkuvasti vieraissa. Hyviä syitä eroon on todella paljon. Mutta paljon on myös huonoja syitä. Esim. kasvoimme eroon, rakkaus loppui ym ovat syitä joita ei yksinkertaisesti ole. Rakkaus ei lopu, se vain muuttaa muotoaan. Erilleen kasvaminen on jommankumman yritys päästä suhteesta eroon. Toinen ei vastaa toisen viesteihin.
Jos eroa harkitsevat haluavat tehdä elämästään vielä vaikeamman niin ero on siihen hyvä konsti. Pääset miehestä eroon mutta pääset myös kaikesta muustakin, hyvistäkin asioista. Jos menee huonosti niin asialle pitää tehdä jotain. Pitää nostaa kissa pöydälle ja keskustella. Minäkin päätin palata mieheni luokse vaikka syvästi häntä halveksinkin. Mutta mitä tapahtuikaan? Minä rakastuin häneen todella palavasti. Ja voi kuinka asiat ovat helppoja nykyään.
Siis miettikää tarkoin kannattaako erota ja aloitta vaikea uusperheen elämä.
En voisi kirjoittaa tätä ellen itse olisi saanut esimakua asiasta.
Olen aina ajatellut että jos minulla olisi hyvä suullinen taito esittää barrikaadeilla tätä julistusta niin tekisin sen mutta minulla ei ole.
Siis miettikää! Ei elämä aidan takana ole vihreämpää kuin hetken ajan.
Itsekin asumuseron kokeneena tiedän kuinka vaikeaa on elää perheessä jossa oli isä ja poika. Omat tyttöni olivat omalla isällään enkä olisi ikinä voinut repiä heitä tutusta kodistaan. Itse asuin suurimman osan ajasta n. 1km päässä tytöistäni ja he tulivat aina koulun jälkeen kotiini. Jossain vaiheessa ollessani uuden miesystäväni luona tuli minulle usein niin ikävä lapsiani. Oli pakko tehdä asialle jotain, koska en voinut yhdistää perheitä miesystäväni pojan oudon käyttäytymisen takia. Poika oli niin huomionkipeä hellyydenpuutteessaan. Teki mitä vain että joku huomaisi hänetkin. Päätin että ikävöintini loppuu siihen ja sain kuin sainkin lasteni isän kanssa asiat sovittua ja palasin kotiin ja siitä päätöksestä olen vieläkin onnellinen. Miksi pitäisi tehdä elämästä hankalaa?
Ymmärrän että joskus vain on jätettävä entinen elämä jos mies juo, on väkivaltainen tai käy jatkuvasti vieraissa. Hyviä syitä eroon on todella paljon. Mutta paljon on myös huonoja syitä. Esim. kasvoimme eroon, rakkaus loppui ym ovat syitä joita ei yksinkertaisesti ole. Rakkaus ei lopu, se vain muuttaa muotoaan. Erilleen kasvaminen on jommankumman yritys päästä suhteesta eroon. Toinen ei vastaa toisen viesteihin.
Jos eroa harkitsevat haluavat tehdä elämästään vielä vaikeamman niin ero on siihen hyvä konsti. Pääset miehestä eroon mutta pääset myös kaikesta muustakin, hyvistäkin asioista. Jos menee huonosti niin asialle pitää tehdä jotain. Pitää nostaa kissa pöydälle ja keskustella. Minäkin päätin palata mieheni luokse vaikka syvästi häntä halveksinkin. Mutta mitä tapahtuikaan? Minä rakastuin häneen todella palavasti. Ja voi kuinka asiat ovat helppoja nykyään.
Siis miettikää tarkoin kannattaako erota ja aloitta vaikea uusperheen elämä.
En voisi kirjoittaa tätä ellen itse olisi saanut esimakua asiasta.
Olen aina ajatellut että jos minulla olisi hyvä suullinen taito esittää barrikaadeilla tätä julistusta niin tekisin sen mutta minulla ei ole.
Siis miettikää! Ei elämä aidan takana ole vihreämpää kuin hetken ajan.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Olet väärässä kun väität ettei rakkaus lopu, kyllä se loppuu. Yhtäkkiä huomaa, että ne hetket ovat parhaita kun ei tarvitse olla miehen kanssa yhdessä, eletään kuin kämppikset, pelkkä ajatuskin toisen fyysisestä kosketuksesta oksettaa, ja on aivan turta tunteiltaan. Ei sellainen ole rakkautta "joka on vain muuttanut muotoaan". Itse en ole päivääkään katunut että miehestäni erosin, päinvastoin, olen monta kertaa miettinyt miksi en tehnyt sitä jo monta vuotta aikaisemmin. Erostani ei ole syntynyt mitään pahaa, vain hyvää. Lapsenikin kasvuympäristö on terveempi ilman isää. Niin siis isä ei halua olla tekemisissä, eikä enään murrosikäinen lapsikaan, koska muistaa isän inhottavuuden ja sen mukanaan tuoman ahdistuksen.
Ei siis kannata yleistää, sinä tunnet kuten tunnet, minä tunnen kuten minä tunnen eikä kukaan toinen välttämättä tunne samoin.
Ihmisellä on oikeus erota, eikä sitä pidä ulkopuolisten arvostella !
Ap kirjoitit hienosti vakavasta asiasta.
Sanomaasia kannattaisi todella levittää laajasti eteenpäin. Ehditte tekin jo mennä niin paljon eroon, että piti kokeilla toista miestä, oliko hän syy eroonne vai miten kävi.
Kuitenkin sinulle lapsesi olivat niin tärkeitä, että lähditkin etsimään tietä takaisin ja onneksi löysit. Mikä siinä elämässänne oli niin pahaa ett lainkaan lähdit.
Toivoisin taranasi tuovan monen parin takaisin yhteen ja lapsille perheen, sillä sitä ei koskaan tule lapsille uusioperheessä.
Lapsi ei uusioperheissä kuunnella, heille ei ole aikaa, kun kaikki aika menee tämän uuden ihmisen kanssa leikkiessä.
Kyllä Lissu juuri näin Lissu totta Lissu......
kuules lissu, sun exmiehesi ei tule takas.
Ap. vastaa
Mieheni oli työnarkomaani. Ei hänelle ollut muu tärkeää kuin työnteko. Ei lapset eikä minä. Kävimme avioliittoneuvolassakin mutta turhaan. Terapeutti oli minun puolellani ja miehelle nousi ymmärrettävästi vastareaktio. Mutta sanoihan se terapeutti näin että kun kysyttiin että miksi mies tekee niin paljon työtä niin mieheni vastasi että perheen takia. Terapeutti siihen että kohta sitä perhettä ei enää ole minkä eteen töitä tekee.
Olin niin yksin että olisin huolinut vaikka puliukon. Sain jokaisesta huomiosta minkä maailmalta sain monta hyvää päivää elää. Asumusero muutti kaiken. Mieskin huomasi että mukavamminkin voi päivänsä täyttää kuin olemalla aina töissä.
Paluuni jälkeen puhuimme koko elämämme yhteisistä vuosista juurta jaksain. Puhuimme puoli vuotta yötä päivää. Niin paljon oli jäänyt asioita käsittelemättä. Nyt puheet ovat jääneet. On vain hiljaisuus ja harmonia. Ja onni! Ja yhteiset lapsenlapset, matkat ja tulevaisuuden suunnitelmat.
No toi on sun kokemus, ja sitten sen perusteella kuvittelet että voit tulla tänne neuvomaan ihmisiä. Onneksi täällä on fiksua porukkaa, joka hakee VERTAIStukea ja luottaa omiin tuntemuksiin.
Joten bye-bye
Kun näitä juttuja täällä lukee niin vaikeuksia vaikeuksien perään on vaikka muille jakaa. Ainakaan ei pitäisi mennä uuden ihmisen kanssa yhteen asumaan jos on lapsia, koska kyllä ne kärsivät.
Itselläni oli riitaisa perhe lapsena. Ei siitä mitään jälkiä jäänyt. Vanhemmat riitelivät joskus kaksi viikkoa putkeen ja yöt meni valvoessa kun ei saanut nukutuksi. En voinut käskeä edes kavereita kylään kun en ollut varma oliko päivän aikana alkanut riita. Siskoni kertoi että kerran oli tyttökaveri tullut sellaisena päivänä kun vanhemmat riitelivät. Nyt myöhemmin siskoa se vaan huvitti.
En koskaan ajatellut että vanhemmat eivät välittäneet meistä vaikka riitelivätkin ja aika oli masentavaa kaikille. Minulla on isosisko joka ei ole isäni lapsi vaan tuli äidin mukana ennen minun ja pikkusiskoni syntymää. Ihmettelin aina että miksi isosiskoni on isälleni kuin ilmaa. Ei heillä ollut samanlaista suhdetta isään kuin meillä. Isosiskon isä ei ollut lapsensa elämässä koskaan. Myöhemmin olen ajatellut että juuri sillä tavalla isäpuolen pitää käyttäytyäkin eli ei ota osaa kasvatukseen vaan antaa äidin tehdä sen, varsinkin kun isosiskoni oli jo 6 vuotias tutustuessaan isäpuoleensa. Heillä ei milloinkaan ole ollut minkäänlaista kärhämää ja riitaa. Isäpuoli auttoi parhaansa mukaan kaikessa mutta rakkautta hän ei voinut antaa. Isosiskoni on jo kuollut, mutta kyllä hänestä näkyi aina se rakkauden puute. Hän oli aina kateellinen kaikesta vaikka sai ja halusi paljon enemmän kuin minä, esim. vaatteita. Minä en edes piitannut sellaisista.
Miksei isäpuoli saisi osallistua kasvatukseen, jos kuitenkin samassa taloudessa asutaan? Entä jos isäpuoli olisi jäänyt yksin teidän lasten kanssa, olisiko hän saanut ainoastaan käskeä sinua, koska olit hänen lihaa ja vertansa ja isosiskoasi hän ei olisi saanut käskeä? Käskeminen ja säännöt ovat osa kasvatusta, johon isäpuoli ei sanojesi mukaan saa osallistua. Onpa kapeakatseista. Juuri tuollaisten ihme säännösten takia uusperheen elämä voikin olla helvettiä, kun siitä pitää sellaista väen väkisin tehdä.
Ei isäpuoli ole oikea ihminen komentelemaan jos heidän suhteensa on alkanut vasta lapsen ollessa 6 vuotias. Sitähän on toitotettu aina. Isäpuoli on tullut lapsen elämään yhtäkkiä ja on äidin ystävä, ei lapsen komentelija. Siinä on vissi ero. Siinähän mennään metsään kun isäpuoli alkaa komentelemaan vieraita lapsia. Olen isältäni kysynyt että mikä järki hänelle kertoi että hänelle ei kuulu komennustehtävät. Edesmennyt siskoni kunnioitti isäpuoltaan aina eikä hänellä koskaan ollut mitään pahaa sanottavaa hänestä.
Lasten kasvattaminen on paljon muutakin kuin komentamista. Ja kasvattajant ovat perheen aikuiset. Oli sitten kyseessä isä/äitipuoli, niin vastuu kasvatuksesta jaetaan biologisen vanhemman kanssa, kun samaa perhettä ollaan.
Totta. Ennen, vaikka mies kävi vieraissa, asui meidän kanssamme, teki ruokaa ja kotitöitä. Oli seuraa, vaikkei enää intiimiä ollutkaan. Hoiti lapset kun tarvitsi päästä johonkin. Mitä nyt on? Olen 3 pienen lapsen yh. Täysin yksin, mies piipahtaa miten huvittaa lapsia tapaamassa muutaman tunnin, yleensä kerran viikossa. Mutta se kaikki muu loppuaika minä olen yksin lasten kanssa. Mihinkään en voi lähteä ilman lapsia. Itse tehtävä kaikki kotityöt ja yksin lasten kanssa olla. Mulle olis riittänyt se mitä oli lasten takia, mutta mies ei halunnut.
Siis sinäkö olisit tyytynyt tilanteeseen, jossa mies ei rakastanut sinua, ja kävi naimassa muita naisia, tilanteeseen jossa mies todennäköisesti kohteli sinua huonosti tai jätti huomiotta, vain lasten takia ? Ei kuullosta terveelle, vaan riippuvaisuudelle !
Se rakkaus muuttuu ystävyydeksi ajan mittaan. Jotkut harvat ovat hyvin seksuaalisia vielä 30 v yhdessä ollessaankin mutta suuri osa pariskunnista on tavallisia talliaisia eli silloin tällöin tai harvemmin. Ei se seksi ole enää niin tärkeää 20 vuoden jälkeen. Riittää kun rakas on siinä lähellä ja on tukena. Ja yksinäisyys on niin harvinaista että ei edes tiedä mitä se on kun rakas/paras ystävä rinnalla.
Hömelö!
Vielä se tulee hinkuamaan takaisin kun huomaa mitä menetti.
BULL! Jos mies ei saa seksiä kotoa, se hakee sitä muualta.
Kyllä seksuaaliset tarpeet säilyy, on paskapuhetta väittää muuta.
Ja jos toisen kosketuskin ellottaa, on suhde lopussa!
Miksi uudet suhteet sitten päättyvät vaikka toisen kosketus ei ällötä? Siksi että jossain vaiheessa kosketus ällöttää aina on se suhde sitten 10 v tai 30 v. Ei sille mitään voi.
Ja onko se niin että pitää ottaa aina uusi? Kun ei se palava rakkaus kestä kuin 2 vuotta, sitten alkaa tasaantuminen. Ja lapset kärsii kun aina uusia juttuja.
Kokemusta on!
Enpä voi tätä kirjoitusta allekirjoittaa. Erosin lapseni isästä, ja kyllä meillä oli viimeiset kaksi vuotta lähes seksitöntä koska miehen kosketuskin sai oksettamaan.
Olen nykyisen mieheni kanssa viettänyt lähes yhtä pitkän aikaa kuin lapseni isän (10v), ja seksielämämme on erittäin viriiliä ja rakastan hänen kosketustaan.
Kun psykologit sanoo, seksillä ei avioliitossa juurikaan ole merkitystä silloin jos seksielämä toimii, mutta toisaalta se voi olla suhteen tärkein asia silloin kun se ei toimi. Moni liitto päättyy juuri siihen, että vuosien saatossa naiset alkaa pihtaamaan, tai no niille riittää kun pidetään vähän kädestä kiinni, miehille tämä ei riitä ! Ja totta on, että jos eivät kotona saa, hakevat sitä muualta. Eli jos teillä ei ole aktiivinen seksielämä, niin kehotan seuraamaan miehen touhuja, ettei sinua vaan petettäisi !!!