Uskovaisten kotikuri

Kuritusta puolustellaan Raamatulla, joka sanoo,
että joka vitsaa säästää se lastaan vihaa..
Vitsan merkitys kuitenkin Raamatussa on enemmän
senkaltainen kuin hevosta ohjatessa käytetään
piiskaa ohjaamalla kevyesti sitä.
Lasta voi ohjata oikeaan suuntaan muutoinkin kuin
hakkaamalla.

Kuri on yleisesti ottaen kovempi uskovaisissa
perheissä ja usein mielivaltaistakin vaikka sitä
ei voida millään perustella Raamatulla, joka
painottaa rakkauden merkitystä tässäkin asiassa.
Se vaan tuppaa unohtumaan remmin heiluessa.

Sinänsä lasten kasvatus vaatii joskus
kurittamistakin, mutta se miten sitä annetaan ja
missä hengessä on eri juttu. Ruumiillisen
kurituksen kieltää jo laki ja se, että remmiin
täytyy tarttua kertoo vanhemman kyvyttömyydestä
hoitaa asioita muutoin kuin väkivallalla.


Liika kurittaminen johtaa usein katkeruuteen,
kapinaan, ja ylilyönteihin kun halutaan
irrottautua liian hallitsevista vanhemmista.

Olen 15 vuotias tyttönen ja helluntailaisen
perheen lapsi eikä meillä kurinpitoon ei ole
koskaan liittynyt mitään kertomasi kaltaista.
Vanhempani luottavat lapsiinsa hyvin paljon ja
uskovat heidän pystyvän kantamaan vastuun omista
valinnoistaan/virheistään kuului niihin sitten
kaljan juonti tai ei!! Mielestäni kertomasi
kuritustapa on erittäin julma eikä sillä saa
aikaan mitään hyvää! Älkäämme kuitenkaan
yleistäkö sen tapahtuvan pelkästään/kaikissa
helluntailaisissa perheissä!!

Kyllä tuo kuri on tärkeää, sehän liittyy erään
uskonnollisen filosofin ajatuksiin siitä,
että "ihmistainta on alituisesti ohjattava ja
huomautettava paheista ja erheistä, jottei
turmellus saa hänessä sijaa". Tuo ei liity kai
juuri helluntailaisiin, mutta uskonnolliseen
ajatusmaailmaan kyllä.

Siir periaatteessa hyväksyn kurinpidon, lyöminen
on vain liikaa. Aikuisen on oltava auktoriteetti
ilman kyseenalaistamista, isä ja äiti eivät saa
olla lapselle "kavereita", vaan vanhempia, siis
henkilöitä, joiden oikeudenmukaisuuteen, turvaan
ja viisauteen he voivat lapsuudessaan luottaa.

Jos lapsi yrittää asettaa vanhempien aseman
kyseenalaiseksi, kuten kaikki jossain vaiheessa
tekevät, on vanhempien henkisistä kyvyistä ja
voimista kiinni, miten he palauttavat
auktoriteettinsa.

Itse olen kakarana saanut hakea risun ojan
laidalta, josta sitten sain paljaille
takamusilleni. Ei siitä mitään traumoja jäänyt,
nyt ymmärtää, että isä, joka yleensä kuritti, ei
yksinkertaisesti osannut käsitellä lapsia muuten
kuin ankaralla, kipua tuottavalla tavalla.

Tuo uskonnollisuus ja ruumiillinen kuritus,
mielenkiintoinen ajatusmaailma. Suurin osa tuosta
lienee tottakin, sillä mitä minä heitä tunnen, on
vallalla vanhan ajan kasvatusperiaatteet, joista
itsekin pääsin pienenä nauttimaan. Siinä
tärkeintä on kasvattaa nöyrä, herraa kunnioittava
ja palveleva ihminen. Ainakin eräässä toisessa
uskonnollisessa yhteisössä jo keskustellaan
ruumiillisesta kurituksesta ja vaihtoehdoista
sille.

Siis, ei kai ruumiillinen kuritus itsessään ole
pahasta, kunhan kurittajalla säilyy maltti, ettei
hän:
a) aiheuta lapselle fyysisiä vammoja
b) nöyryytä lasta muiden lasten nähden
c) unohda kertoa, miksi tämä tapahtuu ja miten
lapsi voi tämän kuritusen toistumisen välttää.

Itselläni ei todellakaan ole aikomustakaan antaa
lapsilleni remmistä jos he jäävät kiinni
esim.kaljanjuonnista. Uskon että perheessä ei
olla ihan oikealla tiellä,jos lasta aletaan
remmillä vetelemään. Olen itse ev.lut ja en käy
helluntaiseurakunnassa ja minulla on varmasti
asiaan ihan oma ratkaisu kuin tarttuminen
remmiin.Älä tuomitse kaikkia uskovia ihmisiä
samanlaisiksi,jooko??Mulla on kaksi lasta,poika
kuusivuotias ja tyttö kahdeksan ikäinen.Heistä
tyttäreni on elävässä uskossa josta olen todella
kiitollinen.Meitä on todellakin moneen
kastiin,itse käyn enää kirkon järjestämissä Sanan-
ja rukoudenilloissa. Olen saanut seurakunnista
tarpeekseni,koen että paikkani on vain ja
ainoastaan kirkon piirissä.

Olen uskovaisesta perheestä. Äitini on pappi ja
isäni on pappi/evankelista.
Olen kokenut murrosiän vaikeana. Join
alkoholia paljon, riehuin koulussa, poltin
tupakkaa, sain pahoinpitelysyytteitä yms. Olen
vieläkin Esy-luokalla (tarkkis). Minua ei ole
hirveästi kuritettu niistä asioista, mitä tein.
Joskus vanhempani antoi arestia, joskus rahantulo
loppui, joskus sain tukkapöllyt tai jotain
sellaista, huudot sain aina. Vanhempani
ramppasivat eri palavereissa, koululla,
sosiaalitoimistossa, poliisilaitoksella ja aina
he puolustelivat minua. Yhdessä palaverissa he
eivät enää puolustaneet, vaan ottivat asiat
sellaisina kuin olivat. Huostaanotto oli lähellä.
Sen jälkeen rupesin itse ymmärtämään asian
vakavuuden. Enää en juo, enkä hillu kaupungilla
niin paljon kuin ennen. En osallistu enää
tappeluihin. Perjantai-illat saatan istua
poikaystäväni kanssa kotona. Koulu menee jo
paremmin, elämä hymyilee. Kaikki nuo asiat
kuuluivat murrosikään ja yksinomaan vanhempani
saivat minut tajuamaan missä kauheuksissa oli
kiinni, ilman väkivaltaa, mutten kuitenkaan ilman
kuritusta, mutta kuitenkin Jeesuksen kanssa.

Tunnen erään uskovaisen (lestaadiolainen) perheen
siellä on ainakin todella hyvä kasvatus.Heillä ei
käytetä alkoholia joten siitäkään ei koidu
ongelmia television kattomiseen liittyvät asiat
on poissa riitely jää siis todella vähälle kurian
sopivissa määrin hyvän kasvatuksen siellä ainakin
saa.

Itse olen kyllä saanu kokea sen miltä kuritus
tuntuu. Olen perheestä missä vanhat kasvatus
menetelmät ovat voimassa. Kyllä se opetti oleen
kiltti ko sai piiskaa paljaale pyllylle, isän
polvelta, muiden nähden. Siinä oli kipu ja häpeä
suuri. Ja aina ko sai piiskaa niin se oli housut
nilkoissa. Ikää tietysti tällä menetelmällä ei
saa olla kovin vanha. Itte olin n. 6 vuotias

Kun olin pieni, isä löi, antoi korvapuusteja ( jonka ansiosta toinen korvani on kuuro), laittoi pimeään huoneeseen tunneiksi, repi hiuksista ja pakkosyötti minua. Olen iloinen että isä teki niin, koska käännyin pois Herran Tieltä, ja muuten minusta ei olisi kasvanut kunnon aikuista, joka kurittaa lapsiaan samalla tavalla.

Itse olin erään miehen kanssa naimisissa joka tuli uskovaisesta perheestä. Hänen vanhempansa kuuluivat evankelis-luterilaiseen kirkkoon johon kuuluu lestadiolaisuus ja herännäisyys. En tiedä itse mitään uskontojen eri suunnista koska omat vanhempani eivät ole uskovaisia, tuonkin tiedon löysin kirkon nettisivuilta. Ystäväni opettaa paljon pianonsoittoa uskovaisille lapsille ja hän sanoi, että uskovaisia miehiä ei ole opetettu kunnioittamaan naisia, siltä se kyllä tuntuikin. Mieheni olisi halunnut että olisin käyttänyt kaiken vapaa-aikani siivoamiseen, me teimme aina asioita joita vain mieheni halusi, emme koskaan sellaisia joita minä halusin, mieheni ei koskaan kuunnellut minua tai arvostanut mielipiteitäni, hän ei ostanut minulle lahjoja juhlapäivinä, hän kertoi aina omista asioistaan ennemmin muille kuin minulle, hän osti vain asioita mitä itse halusi ja jos minä halusin jotain niin hän sanoi sellaisia asioita turhiksi, jos joskus ostin jotain pientä itselleni niin mieheni sanoi minua ostohulluksi. Onko se siis totta että uskovaispoikia ei opeteta kunnioittamaan naisia?