psyykkaus

Aivojen avulla sitä ihminen laihduttaa. Pitää psyykata itsensä siihen tahtotilaan, että nyt laihdutetaan ja piste. Pitää katsoa vaikka joku Rocky leffa jos siitä saisi lisää tarmoa (meitsi ainakin sai fiilistä pentuna=)

Jenkeissä yks nainen painoi 150 kiloa ja laihdutti reilussa vuodessa n. 90 kiloa pois. Käveli joka aamu ja ilta 5km lenkin. Aikaa myöten hölkkäsi, ja lopulta juoksi. Jätti hampurilaiset sun muut roskaruoat pois.

Ainut asia, mikä voi jökkiä, on aivot. Siksi pitää psyykata itsensä tahtotilaan, ja asettaa selkeät tavoitteet.

Ehkäpä olisi parasta, että reilusti ylipainoisille ihmisille pitäisi järjestää ulkoisia paineita laihduttaa, esim. kalliimmat lääkärikäynnit jos viikottaisia pyöräily/kävely lenkkejä ei ole tehty.

Jenkeissä ylipaino on jo suurin kuoleman syy (hitto, jengiä kuolee enemmän ylipainoon kuin tupakkaan!), sanon vaan että jotain on pahasti vialla. Jos ihminen ei pysty itse laihduttamaan, pitää ulkopuolisten tulla väliin auttamaan. Keppiä ja porkkanaa sopivassa mittasuhteessa. Ja tietysti tukea.
1468
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Esimerkiksi jalkapuuhun pano kirkonmäelle sunnuntaiaamuisin olisi varmasti tehokas keino. Laiha kansa voisi käydä osoittamassa halveksuntansa ja sylkeä vielä päälle.

Totta puhuen maitorasvat, punainen liha, sokeri ja valkoinen vehnäjauho pitäisi panna moninkertaiselle verolle. Silloin lihavuus olisi vain ökyrikkaiden ominaisuus, jos heidenkään. Ovathan he yleensä fiksumpaa porukkaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


joku kirjoitti:

Aivojen avulla sitä ihminen laihduttaa. Pitää psyykata itsensä siihen tahtotilaan, että nyt laihdutetaan ja piste. Pitää katsoa vaikka joku Rocky leffa jos siitä saisi lisää tarmoa (meitsi ainakin sai fiilistä pentuna=)

Jenkeissä yks nainen painoi 150 kiloa ja laihdutti reilussa vuodessa n. 90 kiloa pois. Käveli joka aamu ja ilta 5km lenkin. Aikaa myöten hölkkäsi, ja lopulta juoksi. Jätti hampurilaiset sun muut roskaruoat pois.

Ainut asia, mikä voi jökkiä, on aivot. Siksi pitää psyykata itsensä tahtotilaan, ja asettaa selkeät tavoitteet.

Ehkäpä olisi parasta, että reilusti ylipainoisille ihmisille pitäisi järjestää ulkoisia paineita laihduttaa, esim. kalliimmat lääkärikäynnit jos viikottaisia pyöräily/kävely lenkkejä ei ole tehty.

Jenkeissä ylipaino on jo suurin kuoleman syy (hitto, jengiä kuolee enemmän ylipainoon kuin tupakkaan!), sanon vaan että jotain on pahasti vialla. Jos ihminen ei pysty itse laihduttamaan, pitää ulkopuolisten tulla väliin auttamaan. Keppiä ja porkkanaa sopivassa mittasuhteessa. Ja tietysti tukea.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu