1½-v. koira VETÄÄ! Neuvoja?

Itse olen kyllä huomannut, että mitä enemmän koiralle puhuu sen epätodennäköisemmin se ymmärtää mitä siltä haluaa.. Tuleehan sitä toki juteltua koiralle aina välillä ihan vaan huvikseen, mutta jos sen haluan jotain tekevän ovat käskyt lyhyitä ja yksinkertaisia. Niitä ei hoeta monta kertaa peräkkäin, muun juttelun lomassa osana "puhetulvaa" ja ne ovat yleensä aina sama tietty fraasi (tosin joistakin jutuista osaa useamman käskysanan).

Aloittajalle sanoisin, että ei kannata vielä luovuttaa. Joko käytät jonkin aikaa hihnakävelyn opettamiseen (ja se vaatii aikaa, vaivaa, johdonmukaisuutta ja hyviä hermoja) tai sitten olet kiskottavana ja riepoteltava koko koiran loppuiän. Eikä se vetäminen sitten itsestään vähene, korkeintaan vasta kun koira on vanha ja askel hidastuu, päinvastoin koiralla vain voima jatkossa lisääntyy. Vaikuttaa siltä, että olette puolessa vuodessa ehtineet kokeilla yhtä sun toista. Kenties jopa vähän liikaakin.. Yhtä taktiikkaa pitää jaksaa käyttää pidempään, eikä luovuttaa jos ei heti toimi. Vetämisen pois opettaminen vaatii vaivaa ja panostamista, varsinkin kun sitä ei ole pennusta asti aloitettu. Valitkaa yksi systeemi jolla homman hoidatte ja sitten vain pidätte siitä kiinni. Ja siitä on muistettava jokaisen ulkoiluttajan, joka ikinen kerta ja joka paikassa pitää kiinni. Mitä enemmän koira vetämisellä saavuttaa (pääsee hajun, ihmisen, koiran jne luokse) ja joka kerta kun siihen ei puututa pitkittää asian oppimista.

Meillä opetettiin pennulle hihnakävely pysähtymällä aina kun hihna kiristyi. Alkuun riitti, että pentu peruutti sen verran että hihna löystyi, kun se teki tämän sujuvasti alettiin vaatia peruuttamista ja katsekontaktin ottoa, viimeisenä sitten sivulle tulo ja katsekontakti, jotta matka jatkui. Nykyään osaa kulkea hienosti hihnassa, saa kulkea edellä mutta osaa käskystä kulkea myös sivulla. Emme antaneet koiralle sanallisia vinkkejä tai käskyjä miten toimia kun matka stoppasi, vaan sen piti hoksata homma itse. Pikku hiljaa homma eteni ja ensimmäiset onnistuneet suoritukset olivat ns. vahinkoja, mutta pian se homman hoksasi. Palkkiona tuli ainoastaan nopea kehu ja matkan jatkuminen. Alkuunsa lenkit olivat matkaltaan varsin lyhyitä ja täynnä seisoskelua, mutta sanoisin sen olleen vaivan arvoista. Nykyään meillä on koira joka ei hihnassa vedä ja jonka kanssa on mukava lenkkeillä.

MK kirjoitti:

Itse olen kyllä huomannut, että mitä enemmän koiralle puhuu sen epätodennäköisemmin se ymmärtää mitä siltä haluaa.. Tuleehan sitä toki juteltua koiralle aina välillä ihan vaan huvikseen, mutta jos sen haluan jotain tekevän ovat käskyt lyhyitä ja yksinkertaisia. Niitä ei hoeta monta kertaa peräkkäin, muun juttelun lomassa osana "puhetulvaa" ja ne ovat yleensä aina sama tietty fraasi (tosin joistakin jutuista osaa useamman käskysanan).

Aloittajalle sanoisin, että ei kannata vielä luovuttaa. Joko käytät jonkin aikaa hihnakävelyn opettamiseen (ja se vaatii aikaa, vaivaa, johdonmukaisuutta ja hyviä hermoja) tai sitten olet kiskottavana ja riepoteltava koko koiran loppuiän. Eikä se vetäminen sitten itsestään vähene, korkeintaan vasta kun koira on vanha ja askel hidastuu, päinvastoin koiralla vain voima jatkossa lisääntyy. Vaikuttaa siltä, että olette puolessa vuodessa ehtineet kokeilla yhtä sun toista. Kenties jopa vähän liikaakin.. Yhtä taktiikkaa pitää jaksaa käyttää pidempään, eikä luovuttaa jos ei heti toimi. Vetämisen pois opettaminen vaatii vaivaa ja panostamista, varsinkin kun sitä ei ole pennusta asti aloitettu. Valitkaa yksi systeemi jolla homman hoidatte ja sitten vain pidätte siitä kiinni. Ja siitä on muistettava jokaisen ulkoiluttajan, joka ikinen kerta ja joka paikassa pitää kiinni. Mitä enemmän koira vetämisellä saavuttaa (pääsee hajun, ihmisen, koiran jne luokse) ja joka kerta kun siihen ei puututa pitkittää asian oppimista.

Meillä opetettiin pennulle hihnakävely pysähtymällä aina kun hihna kiristyi. Alkuun riitti, että pentu peruutti sen verran että hihna löystyi, kun se teki tämän sujuvasti alettiin vaatia peruuttamista ja katsekontaktin ottoa, viimeisenä sitten sivulle tulo ja katsekontakti, jotta matka jatkui. Nykyään osaa kulkea hienosti hihnassa, saa kulkea edellä mutta osaa käskystä kulkea myös sivulla. Emme antaneet koiralle sanallisia vinkkejä tai käskyjä miten toimia kun matka stoppasi, vaan sen piti hoksata homma itse. Pikku hiljaa homma eteni ja ensimmäiset onnistuneet suoritukset olivat ns. vahinkoja, mutta pian se homman hoksasi. Palkkiona tuli ainoastaan nopea kehu ja matkan jatkuminen. Alkuunsa lenkit olivat matkaltaan varsin lyhyitä ja täynnä seisoskelua, mutta sanoisin sen olleen vaivan arvoista. Nykyään meillä on koira joka ei hihnassa vedä ja jonka kanssa on mukava lenkkeillä.

Lue lisää

Varmaan huomasitkin että se käsky "Istu" on aika lyhyt. Muu puhuminen koiralle lenkin aikana parantaa vain suhdetta koiraan ja tavallaan pakottaa koiran kuuntelemaan omistajaa josko sieltä tulee jokin käskykin.

Huvittavaa kyllä niin meillä koira on oppinut ihan puheen seasta erottamaan toiveenikin ja täyttää ne pidemmälläkin tekstillä kuin perinteisellä käskytyksellä. Voin pyytää koiraa että "jätä yksi askel väliin" ja yllättäen koira hellittää hieman kun on pieni veto päällä jonka haluan pois. Jos vielä jää toivomista niin sanon että "toinen vielä" ja hyvin harvoin enää joudumme taistelemaan asiasta. Mutta ylempänä on mainittu sitten se kolmas vaihe.

Oma erittäin vilkas ja energinen paimenkoira väsyi, kun teimme 10 km juoksulenkin joka toinen päivä ja samanmoisen kävelylenkin väleissä. Ei se jaksanut sitten enää vetää juostessa. Meillä tosin joskus juostessa pitää vetää (canicross) ja joskus ei (pitkät rauhalliset juoksulenkit). Tuolloin halusin koiran ymmärtävän lyhyen vetolenkin ja pitkän rauhallisen eron, ja kyllähän se lopulta meni perille :) hermoja se kyllä vaati.

Hoidossa on välillä ollut nuori ja hillitön uros 36 kg, ja tällä väsyttäminen on tapahtunut niin, että vien sen oman koiran kanssa koirapuistoon tai muualle riehumaan vapaasti 30-60 min patoutuneesta energiamäärästä riippuen. Sinnepäin mennessä koira kulkee sivulla pakotettuna remmi kireällä. Riehunnan jälkeen koira malttaa kulkea jo remmi välillä jo löysälläkin. Vuorokauden jälkeen, kun ollaan tehokkaasti purettu energiaa pois (koirat leikkineet keskenään ja pitkiä remmilenkkejä), alkaa koira tassutella vierellä tai luvan kanssa kauempana nuuskimassa, kiskoo vain välillä, josta seuraa muistutus. Siitä vuorokausi eteenpäin ja koira tassuttelee lähes yksinomaan kauniisti. Jos remmi menee tiukalle, siitä seuraa heti pysähtyminen ja viereenpalautus, jossa se joutuu jonkun matkaa olemaan, kunnes saa luvan mennä nuuskimaan.

Teen myös pikastoppauksia silloin tällöin ilman syytä ja kutsun koirat tykö, ja annan nameja. Koirien kiskoessa pysähdyn ja vaadin, että tulevat kukin omalle sivulle. Ennen ei liikuta mihinkään. Oma koira tietää mistä on kyse, kun pysähdyn ja se palaa viereen automaattisesti. Hoitopoika ei sitä vielä osaa ja sille pitää vääntää rautalangasta, eli alan pakittaa kunnes se kääntyy katsomaan mua kohti, josta kehun sitä kun tulee taas viereen. Joskus eteneminen on aika hidasta, mutta lopputulos on sen väärtti, kun jo parin vuorokauden ehdottomuuden jälkeen alkaa näkyä tulosta. Nameja käytän kehun vahvikkeena myöskin. Hyvästä käytöksestä voi aina palkata!

Hyvältähän tuo kuulostaa. Ja se on ihan omasta mieltymyksestä ja koulutusinnosta kiinni vaatiiko koiraa kulkemaan koko ajan vierellä vai vaan vetämättä. Kumpikin ihan yhtä hyvä, päätös itsestä kiinni. Ihan hyvä idea voisi olla yhdistää tuohon pitkään irrallaan juoksentelulenkkiin myös hihnakävelyosuus loppuun, kierrätte vaikka mutkan kautta kotiin. Kun koira on irrallaan juosten purkanut pahimman menoinnot ja energiat sujuu hihnassa kulkeminenkin yleensä paremmin, oppiminen nopeutuu (ja helpottuu ihan omastakin näkökulmasta). Kannattaa myös pitää tiukasti siitä kiinni, että koira ei ikinä pääse vetämällä minnekään (ei ihmisten, koirien, hajujen, syötävän, lelun tms) luokse, jokainen tälläinen kerta heikentää hihnakävelyn oppimista ja vahvistaa hihnassa vetämistä (koska se sille näin on kannattavaa).

Toisten koirien ohittamiseen auttaa kontakti (ja se vaatii treeniä, treeniä, treeniä). Ajoissa ennen kuin koira kerkeää toisesta innostua, ota kontaktiin, ja hihna huomaamatta lyhyemmälle. Alkuun kannattaa ottaa avuksi namit, lelu, keppi, kehut (mikä sitten koiralle parhaiten tehoaakin), jotta saat koiran huomion itseen. Ihan toimiva kikka on myös vaihtaa suuntaa, jos kontakti pettää (ja koira alkaa riehumaan, kiskomaan toisen luo, haukkumaan tms). Nopea käännös takaisinpäin (itse käytin vielä sitä, että käännyin ns. koiran puolelta, jolloin se joutui minua väistämään ja keskittyminen toiseen koiraan katkesi/häiriintyi) ja kun koira taas kiinnittää huomionsa sinuun käänny takaisinpäin. Toista tarvittaessa. Jos riekkuminen alkaa vasta ihan kohdalla, niin sitten vain reippaasti eteenpäin. Ja muista olla itse rento, rauhallinen ja hermoilematta tilanteessa.

No, meneehän sitä palkasta kunnon kehukin :)
Meillä "kerjäsi" koira pentuna, ja välillä vieläkin, namia tulemalla hihnalenkillä oma-aloitteisesti vierelle. Siinä se sitte kulki ja tuijotti sen näköisenä et "noni, kato nyt ku hienosti kuljen, namia tänne", saatto vielä joskus tehostaa viestiä, varsinkin jos ei tarpeeksi nopeasti huomioinu, tökkäämällä kuonolla sääreen :)

Ajattele toi ohittamisen opettelu siltä kannalta, että jokainen koiranomistaja sen on joskus läpikäyny. Tai jollei ole, niin sattuu omistamaan luonnonlahjakkuuden tai täysin holtittoman hihnassa riekkujan. Sinä sentään yrität tehdä asialle jotakin, mitäpä sitä nolostelemaan. Monesti oon huomannu, että vastaantulijat suhtautuu jopa suopeammin ja avuliaammin (eivät päästä koiraansa lähelle, menevät ohi reippaasti ja eleettömästi), jos näkevät, että ohitusta selvästi harjoitellaan. Tämä myös helpottaa omaa harjoittelua, kun vastaantulija ei sitä omalla toiminnallaan ainakaan vaikeuta.

Tuo lelun käyttö kannattaisi ainakin testata, joku sellainen jonka saa taskuun ja sieltä tarvittaessa käyttöön. Sen voi sitten ohituksen ajaksi antaa koiralle kannettavaksi (jos koira lelujaan tykkää kannella) tai ns. leikittää/innostaa koiraa, jolloin keskittyminen on lelussa vastaantulijan sijaan. Joillakin auttaa myös tuo rauhallinen jutustelu koiralle noissa ohitustilanteissa, tosin se jutustelu pitää vain aloittaa ennen kuin vastaantulija on liian lähellä jotta koiran huomion saa.

Olen siis se joka ylempänä mainitsi siitä puhumisen tärkeydestä koiralle. Kaikki eivät tainneet olla samaa mieltä(päättelen koska joku miinustanut viestit), mutta tosiasia on se että koirat ovat sosiaalisia olentoja ja pyrkivät kommunikaatioon meidän kanssamme. Siispä puhu vaan edelleen koirallesi ja näin osoitat että olette samoista asioista "kiinnostuneita".

Eli myös ohituksissa kannattaa hyödyntää puhumista. MK oli tuossa jo huomannutkin sen tärkeän pointin että ohituksessa puheen pitää alkaa jo ennen kuin koira huomaa sen vastaantulevan.

Kannattaa siis aloittaa heti kun itse näet tulijat koota koira huomaamatta vierelle ja kertoa että sieltä on nyt tulossa vaikka Jeri(keksi nimi ellet tunne) ja ohjeistat että tarkoituksenamme on nyt mennä "vain ihan rauuuhaalliseesti ohii". Jatkat sitten satuilua siitä "että kaveri saattaa olla vähän arka ja ärähtää siksi, mutta älä välitä siitä... että se on ihan mukava kaveri, kattos kun sillä on siiistit pystyt korvatkin ja muutenkin terävän oloinen kaverus jne jne". Tai ihan mitä vaan mieleen tulee jotta koira joutuu kuuntelemaan myös sinua eikä keskity liikaa siihen vastaantulijaan.

Äänensävyllä on tärkeä merkitys. Sen oikean sävyn löytäminen saattaa kestää jonkin aikaa. Mutta kun se löytyy niin käytät sitä.

Se oikea sävy saattaa olla vähän erilainen myös vastaantulijasta riippuen. Eli yhden kanssa toimii yksi ja toisen kanssa vähän toisenlainen(tiukempi vs. välinpitämätön). Ne oikeat sävyt oppii ajan kanssa.

Ja pääasia että pidät sitten sen puhemyllyn käynnissä koko ohituksen ajan, ja annat palautetta vasta ohituksen jälkeen. "Hyvä" tai sitten vaan tuumit koiralle että "ei ihan hyvä mutta parannetaan ensi kerralla".

Jos koira osoittaa liikaa kiinnostusta tulijaa kohtaan, älä hirveästi riepottele vaan pikemminkin sellainen yksi lyhyt ravakka ravistus hihnasta että tuijotus katkeaa. Juuri hetkeä ennen räjähdystä saattaa estää sen että ohitus ei mene pilalle. Ja jatkat vaan puhetta edelleen. Räjähdyksen sitten sattuessa viet vain koiran ohi sanaakaan sanomatta(ei kuuntele enää mitään) ja sitten ripitys "ei noin...(meidän versio: ...hankita ystäviä menestystä eikä vaikutusvaltaa)".

Ja kannattaa tosiaan pitää lenkillä tasku täynnä nameja vaikka koira sinänsä ei olisikaan niistä varsinaisesti kontakti- tai palkkiomielessä kiinnostunut. Niillä voi kätevästi katkaista tylsän remmilenkkiosuuden pitämällä namittelutuokion.

Et tainnut mainita onko koirasi uros vai naaras, mutta mikäli ensinmainittu niin tässä vielä yksi lisähuomio kohtaamisten rauhoittamiseksi. Älä anna uroskoiran maistella nartunpissejä tienvarrella. Haistella voi mutta maisteleminen ilmeisesti vaikuttaa jotenkin koiran aivotoimintaa aktivoivasti. Se vaikuttaa kuin koskenkorva nuoreen mieheen - kännissä kuin käki ja nyrkit pystyssä kuin muhammed ali.

Ja usko pois - kyllä siitä vielä hyvän koiran saat... ;D

Puhumalla ohi kirjoitti:

Olen siis se joka ylempänä mainitsi siitä puhumisen tärkeydestä koiralle. Kaikki eivät tainneet olla samaa mieltä(päättelen koska joku miinustanut viestit), mutta tosiasia on se että koirat ovat sosiaalisia olentoja ja pyrkivät kommunikaatioon meidän kanssamme. Siispä puhu vaan edelleen koirallesi ja näin osoitat että olette samoista asioista "kiinnostuneita".

Eli myös ohituksissa kannattaa hyödyntää puhumista. MK oli tuossa jo huomannutkin sen tärkeän pointin että ohituksessa puheen pitää alkaa jo ennen kuin koira huomaa sen vastaantulevan.

Kannattaa siis aloittaa heti kun itse näet tulijat koota koira huomaamatta vierelle ja kertoa että sieltä on nyt tulossa vaikka Jeri(keksi nimi ellet tunne) ja ohjeistat että tarkoituksenamme on nyt mennä "vain ihan rauuuhaalliseesti ohii". Jatkat sitten satuilua siitä "että kaveri saattaa olla vähän arka ja ärähtää siksi, mutta älä välitä siitä... että se on ihan mukava kaveri, kattos kun sillä on siiistit pystyt korvatkin ja muutenkin terävän oloinen kaverus jne jne". Tai ihan mitä vaan mieleen tulee jotta koira joutuu kuuntelemaan myös sinua eikä keskity liikaa siihen vastaantulijaan.

Äänensävyllä on tärkeä merkitys. Sen oikean sävyn löytäminen saattaa kestää jonkin aikaa. Mutta kun se löytyy niin käytät sitä.

Se oikea sävy saattaa olla vähän erilainen myös vastaantulijasta riippuen. Eli yhden kanssa toimii yksi ja toisen kanssa vähän toisenlainen(tiukempi vs. välinpitämätön). Ne oikeat sävyt oppii ajan kanssa.

Ja pääasia että pidät sitten sen puhemyllyn käynnissä koko ohituksen ajan, ja annat palautetta vasta ohituksen jälkeen. "Hyvä" tai sitten vaan tuumit koiralle että "ei ihan hyvä mutta parannetaan ensi kerralla".

Jos koira osoittaa liikaa kiinnostusta tulijaa kohtaan, älä hirveästi riepottele vaan pikemminkin sellainen yksi lyhyt ravakka ravistus hihnasta että tuijotus katkeaa. Juuri hetkeä ennen räjähdystä saattaa estää sen että ohitus ei mene pilalle. Ja jatkat vaan puhetta edelleen. Räjähdyksen sitten sattuessa viet vain koiran ohi sanaakaan sanomatta(ei kuuntele enää mitään) ja sitten ripitys "ei noin...(meidän versio: ...hankita ystäviä menestystä eikä vaikutusvaltaa)".

Ja kannattaa tosiaan pitää lenkillä tasku täynnä nameja vaikka koira sinänsä ei olisikaan niistä varsinaisesti kontakti- tai palkkiomielessä kiinnostunut. Niillä voi kätevästi katkaista tylsän remmilenkkiosuuden pitämällä namittelutuokion.

Et tainnut mainita onko koirasi uros vai naaras, mutta mikäli ensinmainittu niin tässä vielä yksi lisähuomio kohtaamisten rauhoittamiseksi. Älä anna uroskoiran maistella nartunpissejä tienvarrella. Haistella voi mutta maisteleminen ilmeisesti vaikuttaa jotenkin koiran aivotoimintaa aktivoivasti. Se vaikuttaa kuin koskenkorva nuoreen mieheen - kännissä kuin käki ja nyrkit pystyssä kuin muhammed ali.

Ja usko pois - kyllä siitä vielä hyvän koiran saat... ;D

Lue lisää

Minä puhun PALJON koiralle jo pennusta asti. Pidän sitä hyvin tärkeänä, kuten kaikkea mikä mahdollistaa lukemaan koiraa varmemman ja selkeämmin ohjaajaansa/ tilanteita ja suhtautumista niihin.

Koira oppii äänenpainotteista ja sävyistä lukemaan ohjaajaansa ja kulloistakin tilannetta. Puhe (äänen sävy ja painote siinä) myös toimii myös tilanteesen valmistautuvana ohjauksena. Ei koira puhetta ymmärrä, mutta ymmärtää äänensävystä miten se tulee ja missä tilanteessa ja miten painotettuna ainakin jos se on siihen totutettu ja opetettu (kokemus, syy ja seuraus)

Rauhallinen, ohjaava, painostava, vaativa jnejne...erikoista, jos joku sanoo, että tällä ei olisi merkitystä...

Näin se menee, että koira saa jonkun ohjauksen ja yleensä koira hakee opetetulle/ymmärretylle lisä vahvistusta ja varmuutta, kuten ääni, ilme kehonliikkeet jne.