Tarhasiirat sisätiloissa - mikä neuvoksi?

Nyt tarvitaan fiksumpien apua!

Muutimme alkuvuodesta Pohjois-Helsingissä sijaitsevaan kaksikerroksiseen rivitaloon. Talon alempi kerros on ns. rinteessä (voisi siis kuvailla, että puoliksi maan alla), josta alkaa pieni piha. Nyt olemme viime viikkojen aikana törmänneet alakerrassa muutamaan Siiraan lattialla, tunnistukseni perusteella Tarhasiira.

Tutkin talon ulkopuolta. Talon seinään on rakennettu kiinni puuterassi (aikansa elänyt, puut kosteita ja varmasti paikoin lahoja), jonka lauteiden alla on paljon lehtiä. Lisäksi talon seinässä on kiinni 2 puista, hyvin vanhaa ja varmasti mätää säilytyslaatikkoa. Siistin eilen talon seinustaa ja revin muutaman seinässä kiinni olleen laudan irti ja puhdistin lehdistä. Samoin purin toisen säilytyslaatikoista ja sen mädän pohjan alta löytyikin kymmeniä siiroja. Siirat ovat siis esiintyneet juuri tämän ulkoseinän takana olevassa huoneessa, mutta myös muissa alakerran huoneissa on muutamia tavattu.

Olen siis aika varma, että siirat ovat nyt löytäneet jonkun tien taloon juuri tuosta ulkoseinän kautta (kaivautuneet, raot yms.). Pesin myös viemärit kloriitilla, jos olisivat päässeet sitä kautta.

Mikä nyt siis neuvoksi talon ulkopuolella/sisällä? Aion kesällä varmasti purkaa koko puuterassin ja rakentaa terassin esim. laatoista - auttaako/onko järkevää? Kannattaako ulkopuoli (talon seinusta) myrkyttää jollain? Entä sisällä? Vai onko peli jo menetetty jos siirat ovat päässeet sisälle asti - ovatko siis esim. rakenteissa?

Luin myös, että siirat sisällä voivat olla merkki kosteusvauriosta. Tämä varmaan kannattaa tutkia? Epäilen kuitenkin tätä, sillä alakerrassa kaikki seinät ovat täysin valkoisia ja mitään jälkiä kosteusvaurioista ei ole. Kannattaako tästä panikoitua?

Mikä siis ajaa siirat nyt sisään (kevät? Lumien sulaminen? vai onko ympärivuotinen ongelma?) ja onko mitään tehtävissä?

Onko siiroista jotain haittaa ihmisille vai onko haitta ainoastaan esteettinen? Vielä tarkennuksena, että siiroja näkee n. 1-2/päivä, ei siis mitään joukkohyökkäystä - vielä..

Olen kaikista vinkeistä hyvin kiitollinen - auttakaa tietämätöntä!

1

8374

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • noin vaan

      Tarhasiira (Oniscus asellus)
      Siirat eli saunamaijat ovat maaelämään mukautuneita äyriäisiä. Ne elävät kosteissa ja suojaisissa paikoissa syöden eläviä ja kuolleita kasveja sekä eläinten jätteitä. Kosteus saattaa houkutella ne sisälle saunoihin ja perunakellareihin. Kellarivarastoon ne voivat joutua myös esimerkiksi juurikkaiden mukana. Siiroista ei ole mitään haittaa. Helposti ne saa poistettua asettamalla illalla lattialle kosteita säkkejä tai pahveja. Aamulla kerätään pahvien alle hakeutuneet siirat pois.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?

      Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta  – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,
      Maailman menoa
      80
      4356
    2. Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?

      Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt
      Maailman menoa
      24
      2801
    3. Olit ihan

      Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu
      Ikävä
      24
      2768
    4. Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?

      "Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu
      Maailman menoa
      112
      2484
    5. Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue

      se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod
      Maailman menoa
      17
      2479
    6. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      111
      2214
    7. Kolme neljästä suomalaisesta kannattaa miljonääriveroa

      Kertoo vasemmistoliiton teettämä kysely. Veron ulkopuolelle jätettäisiin asunto. "Puolet vastaajista oli sitä mieltä, e
      Maailman menoa
      100
      2173
    8. Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa

      Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.
      Luterilaisuus
      635
      2044
    9. MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa

      TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,
      Suomalaiset julkkikset
      14
      1975
    10. Oletko keskustellut kaivatustasi muiden

      Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka
      Ikävä
      34
      1908
    Aihe