Miten pääsisin eroon menneisyyden taakasta,

Taakan kantaja

taakasta joka kulkee mukanani uudessa suhteessani.

Jouduin edellisessä avioliitossani lopulta totaalisesti kusetetuksi. Luottavaisuuteni ihmisiin romuttui täysin kun selvisi mieheni pitkäaikainen suhde sekä yhdessä säästämiemme rahojen vähitellen kadonneen säästötililtämme.
Päätin erottuani etten enää anna itseäni ja omia asioitani koskaan yhdenkään ihmisen huijattavaksi.
Lähes vuosi sitten tapasin miehen johon haluaisin luottaa, en kuitenkaan pysty. Yksin ollessani mietin hänen tekemisiään, kala- ja eräreissut ovat yhtä piinaa.
Hän on alkanut puhumaan yhteisen kodin ostamisesta, itse en ole siihen valmis, miten sen hänelle selittäisin ettei hän loukkaannu.

Tiedän, uskon ja ymmärrän näiden ongelmieni olevan omiani ja johtuvan menneisyydestäni eikä nykyisyydestä, menneisyys on kuitenkin liian hyvin muistissani.

18

441

    Vastaukset 18

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Hei kun keikuskelen

      Ikävää, jos edellinen avioliittosi osoittautui kertomasi kaltaiseksi.
      On kuitenkin muistettava, että jos Yksi suhteesi epäonnistui ja kumppanisi veti sinua ns. nenästä, niin se ei tarkoita sitä, että KAIKKI ihmiset olisivat samanlaisia.

      Jokainen on syytön, kunnes toisin osoitetaan.

      Jos olisin sinä, niin yksinkertaisesti selittäisin kumppanilleni asiat juuri niin, kuin aloituksessakin kirjoitit. Asioista voi keskustella rehellisesti ja kertoa peloistaan.

      Ja on myös hyvä muistaa, että menneisyys on menneisyyttä. Tässä hetkessä eläminen ainakin minun mielelestäni on parempaa, kuin menneessä rypeminen.

    • Puhuminen on avain tässä asiassa kuten kaikissa elämän lukoissa. Kerro miehellesi tunteistasi, ei siihen kuole.

    • Minulla taas kuvailemasi kaltaiset tuntemukset kertovat ongelmista tässä ja nyt. Omat vaistoni varoittavat luottamasta epäluotettaviin ihmisiin muistuttamalla vanhasta. Minäkin olen turhaan syyttänyt itseäni luottamuksen puutteesta, kun se on ollut aiheellista. Tietenkin haluaisin uskoa jonkun miehen lupaamat yhdeksän hyvää ja kymmenen kaunista todeksi. Eikä sellaisiin miehiin taas kannata aikaansa tuhlata, jotka eivät loukkaantumatta pysty kuuntelemaan toisen pelkoja ja epäilyjä, ei sellainen mies varmaan pysty kanssasi muitakaan eteen tulevia iloja ja suruja jakamaan. Ps. Tämä on yksi näkökulma, näitä voi olla monia, yhtä oikeita tai vääriä. Kunkin kokemuksen mukaan.

      Tai jos kerran olette jo suunnittelemassa yhteistä kotia, miksette voisi tehdä yhteisiä erä- ja kalareissuja? Näkisit, millaisia retkiä miehesi harrastaa ja miten typeriä omat epäilysi ovat.

      • Taakan kantaja

        Erä ja kalareissut ovat miesten juttuja sain kuulla kun uskalsin kysellä mahdollisuutta päästä mukaan. Vanhojen koulu- ja inttikavereiden kanssa hän sanoi, en tunne heistä ketään.


      • Taakan kantaja kirjoitti:

        Erä ja kalareissut ovat miesten juttuja sain kuulla kun uskalsin kysellä mahdollisuutta päästä mukaan. Vanhojen koulu- ja inttikavereiden kanssa hän sanoi, en tunne heistä ketään.

        Voi-voi. Minulla on ollut joskus kavereita, joiden kanssa olen ollut tervetullut kala- ja eräretkille, mutta se oli nuorena se. Eipä nämä meidän ikäiset taida enää huolia uusia kavereita retkilleen. Haluavat pysyä piintyneissä tavoissaan.

        Ja ne pahat aavistuksetkin tuppaavat aina osoittautumaan todeksi eikä puhumalla mikään ole ikinä parantunut. Väkisin on ollut mahdoton luottaa ihmisiin jotka eivät ole olleet edes sen arvoisia. Toivotaan että sinun kohdallasi on kyse jostain muusta ja ettet turhaan syytä itseäsi jostain mikä ei johdukaan sinusta?


    • Tesian

      Vankilat ovat väärällään miehiä, joilta naiset
      ovat huijanneet valtavan omaisuuden.
      Joutuvat lopun elämää kävelemään muovi-
      kassi kourassa.

    • miten voi olla mahdollista että yhdessä säästämänne rahat säästötilillenne katoavat noin vaan pikkuhiljaa jos kerta säästötili on yhteinen niin eihän niin voi käydä kyllä kai jokainen joka rupee säästään rahaa seuraa tilin tilannetta se tietysti on mahdollista että kulkee vieraissa naisissa keskustelemalla uuden miehes kanssa asioista hän varmaan ymmärtää varovaisuutesi uuden suhteen suhteen.

      • Taakan kantaja

        Molemmilla oli säästötiliin käyttöoikeus ja mies hoiti pankkiasiamme, eli maksoi laskut ja tarkasti korttiostokset, helppo oli sieltä siirrellä omalle tililleen ja kuluttaa kaksoiselämäänsä, miksi siis olisin perään kytännyt kun luotin täysin?

        En usko luottamukseni ihmisiin palaavan millään keskustelulla nykyisen kanssa, luottamuspula muihin on minussa itsessäni, en halua tulla uudelleen kusetetuksi.


      • Taakan kantaja kirjoitti:

        Molemmilla oli säästötiliin käyttöoikeus ja mies hoiti pankkiasiamme, eli maksoi laskut ja tarkasti korttiostokset, helppo oli sieltä siirrellä omalle tililleen ja kuluttaa kaksoiselämäänsä, miksi siis olisin perään kytännyt kun luotin täysin?

        En usko luottamukseni ihmisiin palaavan millään keskustelulla nykyisen kanssa, luottamuspula muihin on minussa itsessäni, en halua tulla uudelleen kusetetuksi.

        no tohon mää en kyllä osaa sanoo enää mitään mää hoidan meillä raha asiat maksan laskut ym mutta kyllä me jutellaan miehen kanssa onko rahaa vai ei mutta et oo varmaan ainut joka tulee huijatuksi toivotaan että saat uskon ihmiseen joskus palautumaan ainakin raha asioissa on selvintä kun pitää omat tilit niin ei ainakkaan tää voi toistua kenenkänn kalastus ja metsästysreissuihin ei kannata ajatuksiaan tuhlata jos ihminen haluaa pettää niin se kyllä keksii sen ja pääseehän sitä eroon jos ei onnistu yhteiselämä voithan sää yrittää ehdottaa vaikka vuoden koeaikaa.


    • *

      En voi muuta sanoa, kuin että on maailmassa tosi paljon kunnollisia ihmisiä, luotettavia kuin vuori.
      Ikävä, ettet voi luottaa tultuasi huiputetuksi, mutta kuka tilanteesta eniten kärsii, sinä.
      Yritä päästä katkeruudestasi, älä anna sen mustata elämääsi.

      En ala itse ylistämään omaa puolisoani, mutta hän, jos joku, on maailman paras minulle.

    • tiedän kokemuksesta

      kaikista pahinta on kuitenkin jos pitää salaista naista vuosikausia, eipä voi enempi huijata toista, ja näyttelee et on onnellinen parisuhteessaan..

    • Kaikki hyvin....

      Voit kertoa nykyiselle miehellesi ajatuksesi ja sen, ettet vielä ole valmis yhteiseen kotiin. Jos hän loukkaantuu, kertoo se hänestä paljon ja sinä ehkä huomaat, ettei hän sittenkään olisi ollut se oikea. Jos taas hän on oikea, hän kyllä ymmärtää tilanteesi ja ajatuksesi.

      Miksi teidän yli päätää pitäisi mennä yhteen asumaan?

    • Taakan voi purkaa ottamalla siitä otteen ja avata suuren umpisolmun ja sanomalla sille hei hei ja lupaat itsellesi että et tarvitse uutta samanlaista aukaisemaan silmiäsi. Kerro asiat niin kuin ne ovat ja kysyt nykyiseltäsi, mitä hän ajattelee asiasta, tuskinpa kukaan loukkaantuu jos tulee noin suuren asian luottokuulijaksi ja jakajaksi.

    • Tunnepuoleen en puutu, ne on niin yksilöllisiä ja henkilökohtaisia asioita.

      Itellä ollu kaksi yhteistä asuntoa saman miehen kans. Omat tilit, sekä omat ja yhteiset menot. En muista, että koskaan ois ollu riitaa raha-asioista.
      Asumiseen, siihen liittyviin kuluihin, kuin myös ruokaan ainakin yhteisiä kaikki menot. Kulkuneuvoistaan molemmat huolehti ite.

      Jos mies osti tupakkaa ja kaljaa, ajeli taksilla (loppuaikoina). Mulla ei noihin rahaa kulunut, ostin ehkä kotiin jotain uutta.. kävin kampaajalla, ehkä jotain jäikin.
      Ihan pilkun nuolemiseen ei pennilleen (siihen aikaan) menty.

      Yhteinen tili vaan mulle ei tulisi mieleen.
      Tois sulle varmaan lisää varmuuttam jos tapaisit edes jonkun niistä kalakavereista..
      Kaikkee hyvää sulle..

    • ei uutta kusetusta

      Ja sinun rahoillako se yhteinen koti ostetaan. Vai onko uusi kaveri Afrikasta ja tarvitsee perinnön nostaakseen kymppitonnin. :)

    • luotettava mies

      Ei siitä välttämättä kannata kokonaan eroon yrittääkkään.
      On tässä elämän varrella tullut siihen tulokseen, että täysin luotettavia ihmisiä on harvemmassa. Kipeästi ihan kantapään kautta koettuna, ja sivustakin seuraten. Tuntuu vaan niin pahalta, kun itsekkin ihmisenä, jolle rehellisyys on aina ollut itsestäänselvyys, on luottanut ja joutunut karvaasti pettymään.

      Kyllä tuollaisista asioista pitää voida keskustella. Ei siitä ole syytä loukkaantua. Jos loukkaantuu, niin voi miettiä, onko oikean ihmisen kanssa tekemisissä.

    • Puhumalla pääset eroon menneisyydestä! Ikävä kyllä monet ongelmat syntyvät juuri siitä ettei kerrota miltä tuntuu ja miksi! Yhteisen kodin ostaminen on suuri asia ja rahallinen panostus kummallekin merkittävä. Sinua on petetty joten ei ihme että olet varovainen; kaikki olisivat asemassasi! Nykyinen ystäväsi käy kala- ja eräreissuilla eikä hänelle välttämättä niissä ole muuta kuin jahdin iloa jolla hän jaksaa arjessa. Ei sinne mukaan kannata tunkea ja pilata miesten yhteisiä hetkiä ;) Ihanaa että joku haluaa olla kanssasi niin että haluaa yhteisen kodin! Ei kukaan loukkaannu siitä että kerrot taustasi ja miksi pelkäät. Suhteenne todennäköisesti vain vahvistuu siitä. Avoimmuutta suhteeseen jota ei ollut aikaisemmassa ja sillä tavoin sinua voitiin huijata;(

    • meeriamanda

      Miksi mieleesi ei ole juolahtanut et ammattiauttajiakin on olemassa? Käy puhumassa näistä paineistasi/luuloistasi itsestäsi ulos, en tiä mut jos todella suhde nykyiseen kaveriisi on vakavalla pohjalla suosittelen jossain vaiheessa hänen mukaan ottamista keskusteluun ja pelkoihisi.Toivotan onnea ja rakkautta tulevaisuuteei

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ei käy sääliksi sitä miestä

      Sitä saa mitä tilaa.
      Ikävä
      176
      1530
    2. Muistakaa pojat tämä.

      Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.
      Ikävä
      96
      736
    3. En ehkä onnistu siinä

      Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.
      Ikävä
      58
      725
    4. Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin

      Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset
      Ikävä
      203
      588
    5. Oletko päättänyt

      Että luovutat minun suhteeni
      Ikävä
      48
      536
    6. Mies,oletko koskaan...

      Käyttänyt maksullista naista?
      Ikävä
      126
      536
    7. Kirjoita kolme sanaa

      mistä kaivattusi voisi sinut tunnistaa.
      Suhteet
      37
      526
    8. Pahoin pelkään nainen

      että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus
      Ikävä
      50
      518
    9. Viesti jonka haluaisit lähettää...

      hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä
      Ikävä
      15
      500
    10. toivottavasti kohta jo kohdataan

      😍😍😍😍😍 sinua olen odottanut varmasti koko elämäni
      Ikävä
      25
      483
    Aihe