Jos haluaisi kesäloman aikana Ruotsiin ja takaisin, tekee tiukkaa.
Mutta, jos lähitisikin siirtämään venettä vähitellen viikonloppuina länteenpäin?
Monikin suuntaa kohti länttä ja paikkoja on kesällä tyhjillään.
Mistä kysyä tilaa veneelle työviikon ajaksi?
Mutta, jos lähitisikin siirtämään venettä vähitellen viikonloppuina länteenpäin?
Monikin suuntaa kohti länttä ja paikkoja on kesällä tyhjillään.
Mistä kysyä tilaa veneelle työviikon ajaksi?
Vastaukset 12
Vanhimmat
Jos lähdet lomareissuun perjantai-iltana, olet sunnuntaina Mariksessa. Siitä taas on yksi päiväpurjehdus Ruotsin puolelle. Lopun lomaa voi sitten viettää normaaleja päiväpurjehduksia tehden.
Tua noi melko paljon vaikuttaa se, MISTÄ lähtee liikkeelle. Edellistä kirjoittajaa mukaillen, yksi päivä Mariksesta Ruotsin puolelle. Kaksi kohtuu täyttä purjehduspäivää Marikseen. Siis Turusta. Noin 100nm sitä reittiä, mitä yleensä tulee kuljettua.
Lähtöpaikka jäi tosiaan määrittelemättä. Se on sitä tavanomaista pääkaupunkikeskeisyyttä, Stadia ajattelin itsestäänselväksi lähtöpaikaksi. Sieltä on Marikseen 200 mpk.
Pistä kippoon vauhtia, lähdet aamulla ja seillaat 10 tuntia, niin 4 solmun nopeudellakin matka etenee 40 mpk päivässä, joten 5 päivässä olet maarianhaminassa. Sieltä parissa päivässä olet jo Vaxholmissa, josta on hyvät bussiyhteydet tukholman keskustaan. Pitäisi 3 viikon kesäloma riittää.
Länteen mennessä saa useimmiten kryssiä ja se 4 solmua VMG on kohtuullinen oletus. Jos malttaa kerran jättää saaristoväylät ja tekee sen puolitoista-kaksi vuorokautta putkeen etenee aivan toista tahtia kuin päiväpurjehduksina. Satamien etsimiset ja ja kaikki rantautumistoimet vievät uskomattoman paljon aikaa ja hukkamaileja. Muutaman pidemmän legin heittäen ehtii kesälomalla Itämeren ulkopuolellekin, Tukholma on sentään vielä lähivesiä. Eikä se vuorokauden ympäri meno nyt niin ihmeellistä ole, kunhan siihen ekan kerran pääsee. Yksinpurjehtien lasten kanssa se voi olla vähän kova paikka, kaksin menee mainiosti.
"Eikä se vuorokauden ympäri meno nyt niin ihmeellistä ole, kunhan siihen ekan kerran pääsee."
Kyllä se vaikeaa on jos kyse on vain yhdestä vuorokaudesta. Meillä tavallisesti käy niin ettei alkuyöstä kumpaakaan nukuta ja aamuyöstä sen toisenkin, joka joutaisi nukkumaan, pitää valvoa varmistaakseen ettei vahtivuorossa oleva nukahda. Aamulla on sitten jäätävä ankkuriin vaikka avomerelle kun väsymys on täysin ylivoimaista.
Osittain tuo on totta, yhdessä vuorokaudessa ei niin helposti pääse vahtivuorojen rytmiin, Gotland Runtin aikana jo mainiosti. Vahtivuorojen pito pitää aloittaa illalla mahdollisimman aikaisin ja vapaavahdin mennä punkkaan ja panna silmät kiinni, vaikka ei oikein nukuttaisikaan. Lepoa siitä tulee siitä huolimatta. Yksi mutta tietenkin systeemissä on; hommasta ei tule mitään, ellei ole riittäävää luottamusta siihen, että kannella oleva pärjää siellä.
Alempana ehdotetun Kökar-Sandhamn legin itse tekisin illalla lähtien. Päivänvalossa ja nukkumattomankin yön jälkeen auringon virkistämänä perille tulo aamulla on paljon millyttävämpi kuin illan hämärissä. Saa lisäksi paikankin Sandhamnin kaltaisesta satamasta. Lasten kanssakin se on helpompaa lasten nukkuessa.
Totta puhut vahtivuoroista.
Itse olen aika monta kertaa mennyt perhepurjehduksena tai yksin legin Hanko-Utö (vähän alle 60 nm) ja Utö-Sandhamn (runsaat 80 nm). Jos tuuli on ollut sopiva en ole pysähtynyt Utöseen. Jos Utön ohittaa illalla, on Sandhamnissa puolen pv:n aikaan. Kyllä yhden yön jaksaa, vaikka kokonaan valvoen.
Koska kysymyksessä ei ole kilpapurjehdus, kannattaa suunnitelmia modifioida säätilan mukaan. Yöpurjehdus on ihan mukavaa, jos on tasainen tuuli sopivasta suunnasta. Autopilotti ohjaa ja kesäyö on valoisa.
Hanko-Sandhamn, 150 mpk perinteinen avomerikilpailu. Tämän hoitaa helposti viikonlopussa, lähtö Hangosta perjantai-illalla. Onnistuu esim 3 hengen miehistöllä, jolloin 1 kerrallaan lepovuorossa.
Myönnetään, että pääkaupunkiseudulta lähtö.
Kyseessä lapsiperhe, yöllä ei ole tarkoitus toistaiseksi liikkua.
Kaikki kehuvat kuinka pian Ruotsiin pääsee.
Kiire ei ole ja olisi mukava liikkua rauhassa kelien tahtiin, minne sopivasti pääsee.
Pursiseuroihin voinee soittaa ja kysellä, josko tiedossa on tyhjiä slotteja, joiden omistaja on useamman viikon pois?
Eikö olisi ystävällistä ilmoittaa tällaisista mahdollisuuksista -
tarjota vapaata paikkaa välillä töihin palaaville eteenpäinmenijöille?
Onko jossain?
Varmaan kannattaisi myös kysellä matkan varrelle osuvilta venetelakoiltakin joita on ainakin Tammisaaren eteläpuolella ja Rymättylässä.
Jos tarkoitus siirtää venettä alkukesällä kohti länttä, niin tuskinpa satamapaikkojen löytyminen on ongelmana. Vierassatamissa on viikolla tilaa, joten kuvittelisin, että saat neuvoteltua alennuksen veneen pidemmästä säilytyksestä. Ainakin Mariksessa tämä onnistui pari vuotta sitten. Pursiseurat toki voivat myös tarjota edullisia paikkoja viikolle.
Reissulle ei kannata tehdä liian tiukkaa aikataulua, vaan edetä kelien mukaan. Yksi vaihtoehto on mennä pidempää avomerireittiä suoraan esim. Sandhamniin, ja sitten tulla rauhassa vaikka Tukholman ja Maarianhaminan kautta takaisinpäin Esim. Kökar-Sandhamn väli on noin 80 mpk, joten välttämättä yöllä ei tarvitse purjehtia, kun lähtee aikaisin liikkeelle. Toisaalta jos sää ei ole suosiollinen pidemmälle ylitykselle, niin voi jatkaa Ahvenanmeren kautta.